Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Raamattu voi auttaa sinua tuntemaan iloa

Raamattu voi auttaa sinua tuntemaan iloa

Raamattu voi auttaa sinua tuntemaan iloa

RAAMATTU ei ole lääketieteen käsikirja, mutta se kyllä sivuaa niin myönteisten kuin kielteistenkin tunteiden vaikutusta ihmisen henkiseen ja fyysiseen terveyteen. Siinä todetaan: ”Iloinen sydän tekee hyvää parantajana, mutta murtunut henki kuivattaa luut.” Edempänä sanotaan: ”Oletko osoittautunut lannistuneeksi ahdingon päivänä? Voimasi tulee olemaan vähäinen.” (Sananlaskut 17:22; 24:10.) Lannistuneisuus voi kuluttaa voimiamme, niin että tunnemme itsemme heikoksi ja haavoittuvaksi emmekä halua muuttua tai hakea apua.

Lannistuminen voi vaikuttaa myös ihmisen hengellisyyteen. Ihmiset, jotka tuntevat itsensä arvottomiksi, ajattelevat usein, etteivät he voi saada hyvää suhdetta Jumalaan eivätkä hänen siunaustaan. Edellisessä kirjoituksessa mainittu Simone arveli, ettei hän ollut ”sellainen ihminen, jonka Jumala hyväksyisi”. Kun perehdymme Jumalan sanaan, Raamattuun, havaitsemme kuitenkin, että Jumala suhtautuu myönteisesti niihin, jotka yrittävät miellyttää häntä.

Jumala välittää

Raamatussa kerrotaan, että ”Jehova on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on musertunut henki”. Jumala ei halveksi ”särkynyttä ja musertunutta sydäntä” vaan lupaa ”[elvyttää] nöyrien hengen ja – – musertuneiden sydämen”. (Psalmit 34:18; 51:17; Jesaja 57:15.)

Erään kerran Jumalan Poika Jeesus katsoi tarpeelliseksi tähdentää opetuslapsilleen, että Jumala näkee palvelijoissaan olevan hyvän. Hän käytti vertausta ja sanoi, että Jumala huomaa, kun varpunen putoaa maahan, mitä useimmat ihmiset pitäisivät vähäpätöisenä asiana. Hän korosti myös, että Jumala tietää ihmisistä pienimmätkin yksityiskohdat, jopa heidän hiustensa lukumäärän. Jeesus päätti vertauksensa sanomalla: ”Älkää siis pelätkö: te olette arvokkaampia kuin monta varpusta.” (Matteus 10:29–31.) * Jeesus osoitti, että ihminen, jolla on uskoa, on arvokas Jumalan silmissä, olipa hän itsestään mitä mieltä tahansa. Apostoli Pietari muistuttaakin, että ”Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen” (Apostolien teot 10:34, 35).

Säilytä tasapaino

Jumalan sana kannustaa meitä suhtautumaan itseemme tasapainoisesti. Apostoli Paavali kirjoitti Jumalan hengen ohjauksessa: ”Minulle annetun ansaitsemattoman hyvyyden kautta sanon jokaiselle teidän joukossanne olevalle, ettei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella, vaan tulee ajatella tervemielisesti, kunkin sen mukaan, minkä määrän Jumala on hänelle uskoa jakanut.” (Roomalaisille 12:3.)

Emme varmastikaan haluaisi ajatella itsestämme liikoja, niin että meistä tulisi omahyväisiä, muttemme myöskään halua mennä toiseen äärimmäisyyteen, niin ettemme pidä itseämme minään. Meidän tulisi pikemminkin pyrkiä suhtautumaan itseemme järkevästi – ottaen huomioon sekä vahvuutemme että puutteemme. Eräs kristitty nainen ilmaisi asian näin: ”En ole pahuuden ruumiillistuma, mutten myöskään Luojan lahja muille. Minulla on sekä hyviä että huonoja puolia niin kuin kaikilla muillakin.”

Tällaisen tasapainoisen näkemyksen omaksuminen ei tosin ole helppoa. Voi olla todella työlästä pyyhkiä pois liian kielteinen minäkuva, joka on saattanut muodostua useiden vuosien aikana. Jumalan avulla voimme kuitenkin muuttaa niin persoonallisuuttamme kuin elämänasennettammekin. Jumalan sana jopa kehottaa meitä tekemään niin. Siinä sanotaan: ”Teidän tulee panna pois vanha persoonallisuus, joka mukautuu entiseen käytöstapaanne ja joka turmeltuu petollisten halujensa mukaan, mutta – – teidän tulee uudistua mieleenne vaikuttavassa voimassa ja pukea yllenne uusi persoonallisuus, joka luotiin Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa.” (Efesolaisille 4:22–24.)

Kun ponnistelemme muuttaaksemme ”[mieleemme] vaikuttavaa voimaa” eli mielemme vallitsevaa taipumusta, voimme muuttaa liian kielteisen persoonallisuutemme myönteiseksi. Edellisessä kirjoituksessa mainittu Lena tajusi, että niin kauan kuin hän pitäisi kiinni siitä ajatuksesta, ettei kukaan voi rakastaa eikä auttaa häntä, mikään ei muuttaisi hänen tunteitaan häntä itseään kohtaan. Mitkä Raamatun käytännölliset neuvot auttoivat Lenaa, Simonea ja muita tekemään tällaisen muutoksen?

Raamatun periaatteita jotka johtavat iloon

”Heitä taakkasi Jehovalle, niin hän itse tukee sinua.” (Psalmit 55:22.) Ennen kaikkea rukous voi auttaa meitä tuntemaan aitoa iloa. Simone kertoo: ”Aina kun minua masentaa, käännyn Jehovan puoleen ja pyydän hänen apuaan. En ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, etten olisi tuntenut hänen voimaansa ja ohjaustaan.” Kehottaessaan meitä heittämään taakkamme Jehovalle psalmista oikeastaan muistuttaa meitä siitä, että Jehova paitsi välittää meistä myös pitää meitä yksilöinä oman apunsa ja tukensa arvoisina. Vuoden 33 pääsiäisenä Jeesuksen opetuslapset olivat murheellisia, koska Jeesus sanoi lähtevänsä pian pois. Jeesus kehotti heitä rukoilemaan Isää ja lisäsi sitten: ”Pyytäkää, niin saatte, jotta ilonne tulisi täydeksi.” (Johannes 16:23, 24.)

”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35.) Kuten Jeesus opetti, tärkeä keino saada aitoa iloa elämästä on antaminen. Tämän Raamatun totuuden mukaan toimiminen auttaa meitä keskittymään omien puutteittemme sijasta toisten tarpeisiin. Kun autamme muita ja näemme heidän kiitollisuutensa, olemme tyytyväisempiä itseemme. Lena on vakuuttunut siitä, että Raamatun hyvän uutisen kertominen toisille säännöllisesti on auttanut häntä kahdella tavalla. Hän sanoo: ”Ensinnäkin se antaa minulle sellaista onnellisuutta ja tyydytystä, josta Jeesus puhui. Toiseksi saan paljon myönteistä palautetta toisilta, mikä tuottaa minulle iloa.” Antaessamme itseämme auliisti saamme kokea sen, mitä Sananlaskujen 11:25:ssä sanotaan: ”Joka antaa toisille runsaasti juotavaa, saa itse myös runsaasti juotavaa.”

”Ahdistetun kaikki päivät ovat pahoja, mutta sillä, jonka sydän on hyvillään, on alati pidot.” (Sananlaskut 15:15.) Me kaikki voimme valita, miten suhtaudumme itseemme ja olosuhteisiimme. Voimme nähdä kaiken kielteisesti ja tuntea itsemme ahdistetuksi tai voimme päättää ajatella myönteisesti ja olla hyvillämme ja iloisia niin kuin olisimme pidoissa. Simone sanoo: ”Yritän säilyttää niin myönteisen asenteen kuin mahdollista. Tutkin ja käyn palveluksessa ahkerasti ja rukoilen hellittämättä. Yritän myös kerätä ympärilleni myönteisiä ihmisiä ja olla toisten tukena.” Tällainen sydämen asenne johtaa aitoon iloon. Raamattu kehottaakin: ”Iloitkaa Jehovassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja huutakaa ilosta, kaikki te sydämeltänne rehdit.” (Psalmit 32:11.)

”Tosi toveri rakastaa kaiken aikaa ja on veli, joka on syntynyt ahdingon varalle.” (Sananlaskut 17:17.) Läheiselle ihmiselle tai luotetulle neuvonantajalle uskoutuminen voi auttaa meitä saamaan kielteiset tunteet kuriin ennen kuin ne musertavat meidät alleen. Toisten kanssa puhuminen voi auttaa meitä katselemaan asioita tasapainoisesti ja myönteisesti. ”Asioista puhuminen auttaa paljon”, Simone myöntää. ”Täytyy saada kertoa jollekulle, miltä tuntuu. Monesti muuta ei tarvitakaan kuin että saa sen sanottua.” Kun teet näin, voit havaita seuraavan sananlaskun pitävän paikkansa: ”Huolestuneisuus miehen sydämessä sen alas painaa, mutta hyvä sana sen ilahduttaa.” (Sananlaskut 12:25.)

Mitä voit tehdä

Olemme käsitelleet vain muutamia niistä erinomaisista ja käytännöllisistä Raamatun periaatteista, jotka voivat auttaa meitä voittamaan kielteiset tunteet ja tuntemaan aitoa iloa. Jos sinä kamppailet riittämättömyyden tunteiden kanssa, kannustamme sinua tutkimaan tarkemmin Jumalan sanaa, Raamattua. Opettele suhtautumaan itseesi ja suhteeseesi Jumalaan realistisesti ja tasapainoisesti. Toivomme vilpittömästi, että voisit Jumalan sanan ohjauksessa iloita kaikesta, mitä teet.

[Alaviite]

^ kpl 6 Näitä raamatunjakeita käsitellään yksityiskohtaisesti sivuilla 22 ja 23.

[Kuva s. 7]

Raamatun periaatteiden noudattaminen johtaa iloon