”Kuolema on nielty iäksi”

KUVITTELE, että näkisit sanomalehdessä yllä olevan otsikon sen sijaan, että joutuisit lukemaan itsemurhan tehneestä pikkutytöstä. Mikään sanomalehti ei tietenkään ole koskaan voinut julkaista mitään tällaista. Nämä sanat esiintyvät kuitenkin eräässä tuhansia vuosia vanhassa kirjassa – Raamatussa.

Raamatussa kuolema selitetään selvästi. Sen lisäksi, että Raamattu paljastaa, miksi kuolemme, se selittää, mikä on kuolleiden tila ja millainen toivo menettämillämme läheisillä on. Se kertoo myös suurenmoisesta ajasta, jolloin voidaan sanoa: ”Kuolema on nielty iäksi.” (1. Korinttilaisille 15:54.)

Raamattu kuvailee kuolemaa pikemminkin tutuin kuin salaperäisin käsittein. Se esimerkiksi vertaa toistuvasti kuolemista nukahtamiseen ja sanoo, että kuolleet ”nukkuvat kuolemassa” (Psalmit 13:3; 1. Tessalonikalaisille 4:13; Johannes 11:11–14). Kuolemaa sanotaan myös ”viholliseksi” (1. Korinttilaisille 15:26). Mikä vielä tärkeämpää Raamattu auttaa meitä ymmärtämään, miksi kuolema on kuin uni, miksi kuolema vitsaa ihmiskuntaa ja miten tämä vihollinen lopulta voitetaan.

Miksi kuolemme?

Raamatun ensimmäinen kirja kertoo, miten Jumala loi ensimmäisen ihmisen, Aadamin, ja asetti hänet paratiisiin (1. Mooseksen kirja 2:7, 15). Elämänsä alussa Aadam sai joitakin tehtäviä, ja hänelle esitettiin myös yksi ehdoton kielto. Jumala sanoi eräästä paratiisissa olleesta puusta: ”Siitä sinä et saa syödä, sillä sinä päivänä, jona syöt siitä, sinä kuolemalla kuolet.” * (1. Mooseksen kirja 2:17.) Aadam  siis ymmärsi, ettei hänen ollut pakko kuolla. Kuolema oli suoranainen seuraus Jumalan lain rikkomisesta.

Valitettavasti Aadam ja hänen vaimonsa Eeva rikkoivat kieltoa. He päättivät sivuuttaa Luojansa tahdon ja joutuivat kantamaan seuraukset. ”Tomua sinä olet, ja tomuun sinä palaat”, Jumala sanoi kuvaillessaan heidän syntinsä seurauksia (1. Mooseksen kirja 3:19). Heistä tuli vakavasti puutteellisia – epätäydellisiä. Heidän epätäydellisyytensä eli syntisyytensä johtaisi kuolemaan.

Tämä vika, synti, välittyi myös Aadamin ja Eevan jälkeläisiin, koko ihmiskuntaan. Se oli tavallaan kuin perinnöllinen sairaus. Aadam paitsi menetti mahdollisuuden elää kuolematta koskaan myös siirsi epätäydellisyyden jälkeläisiinsä. Ihmiskunta jäi kuoleman vangiksi. Raamatussa sanotaan: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12.)

”Synti tuli maailmaan”

Tätä perinnöllistä vikaa eli syntiä ei voi nähdä mikroskoopilla. ”Synti” tarkoittaa moraalista ja hengellistä vajavuutta, jonka olemme perineet esivanhemmiltamme, ja sillä on fyysisiä seurauksia. Raamattu kuitenkin paljastaa, että Jumala on järjestänyt meille apua. Apostoli Paavali selittää: ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan lahja on ikuinen elämä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä.” (Roomalaisille 6:23.) Ensimmäisessä kirjeessään Korinttilaisille Paavali painotti vielä tätä seikkaa, joka merkitsi hänelle itselleen hyvin paljon: ”Niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tullaan tekemään eläviksi Kristuksessa.” (1. Korinttilaisille 15:22.)

Jeesuksella Kristuksella on selvästikin erittäin tärkeä osa synnin ja kuoleman poistamisessa. Hän sanoi tulleensa maan päälle ”antamaan sielunsa lunnaiksi vastaamaan monia” (Matteus 20:28). Tilanne muistuttaa kidnappausta, jolloin panttivanki vapautetaan vain tiettyä maksua vastaan. Tässä tapauksessa lunastusmaksu, jonka ansiosta voimme vapautua synnistä ja kuolemasta, on Jeesuksen täydellinen ihmiselämä. * (Apostolien teot 10:39–43.)

Järjestääkseen lunastuksen Jumala lähetti Jeesuksen maan päälle uhraamaan elämänsä. ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Johannes 3:16.) Ennen uhrikuolemaansa Jeesus todisti ”totuudesta” (Johannes 18:37). Julkisen palveluksensa aikana hän käytti joitakin tilaisuuksia hyväkseen ja paljasti totuuden myös kuolemasta.

”Tyttönen – – nukkuu”

Maan päällä ollessaan Jeesus joutui tekemisiin kuoleman kanssa. Hän tunsi surua menettäessään läheisiään ja tiesi varsin hyvin, että hän itse kuolisi ennenaikaisesti (Matteus 17:22, 23). Ilmeisesti muutama kuukausi ennen Jeesuksen teloitusta hänen läheinen ystävänsä Lasarus kuoli. Se mitä silloin  tapahtui, valaisee Jeesuksen näkemystä kuolemasta.

Saatuaan tiedon Lasaruksen kuolemasta Jeesus sanoi: ”Ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, mutta minä menen sinne herättämään hänet unesta.” Opetuslapset ajattelivat, että jos Lasarus vain nukkui, hän paranisi. Niinpä Jeesus sanoi heille suoraan: ”Lasarus on kuollut.” (Johannes 11:11–14.) Jeesus piti siis kuolemaa unen kaltaisena. Vaikka meidän voi olla vaikea ymmärtää kuolemaa, ymmärrämme kyllä, mitä nukkuminen merkitsee. Kun olemme syvässä unessa, emme tajua ajan kulumista emmekä sitä, mitä ympärillämme tapahtuu, koska olemme tilapäisesti tiedottomuuden tilassa. Juuri näin Raamattu selittää kuolleiden tilan. Saarnaajan 9:5:ssä todetaan: ”Kuolleet eivät tiedä yhtään mitään.”

Jeesus vertasi kuolemaa uneen myös siksi, että Jumalan voiman ansiosta ihmiset voidaan herättää kuolemasta. Jeesus kävi kerran erään järkyttyneen perheen luona, josta oli juuri kuollut pieni tyttö. ”Tyttönen ei ole kuollut, vaan hän nukkuu”, Jeesus sanoi. Sitten hän meni kuolleen tytön luo ja otti häntä kädestä, ja tyttö ”nousi”. Toisin sanoen hän nousi kuolleista. (Matteus 9:24, 25.)

Jeesus herätti samoin ystävänsä Lasaruksen kuolleista. Ennen tuon ihmeen tekemistä hän kuitenkin lohdutti Lasaruksen sisarta Marttaa: ”Veljesi tulee nousemaan ylös.” Martta vastasi luottavaisesti: ”Tiedän, että hän nousee ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä.” (Johannes 11:23, 24.) Hän ilmeisestikin odotti, että kaikki Jumalan palvelijat saisivat ylösnousemuksen joskus tulevaisuudessa.

Mitä ylösnousemus oikeastaan tarkoittaa? Sana ”ylösnousemus” on kirjaimellinen käännös vastaavasta kreikan sanasta a·naʹsta·sis. Se tarkoittaa kuolleista nousemista. Tämä voi kuulostaa joistakuista uskomattomalta, mutta kun Jeesus kertoi, että kuolleet kuulisivat hänen äänensä, hän sanoi: ”Älkää ihmetelkö tätä.” (Johannes 5:28.) Ne ylösnousemukset, jotka Jeesus sai aikaan maan päällä, vahvistavat luottamustamme siihen Raamatun lupaukseen, että Jumalan muistissa olevat kuolleet tulevat heräämään pitkästä ”unestaan”. Ilmestyksen 20:13:ssa ennustetaan: ”Meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja kuolema ja Haades [ihmiskunnan yhteinen hauta] antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat.”

Herätetäänkö nämä kuolleet vain, jotta he vanhenisivat ja kuolisivat uudelleen niin kuin Lasarus? Tämä ei ole Jumalan tarkoitus. Raamatussa vakuutetaan, että tulee aika, jolloin ”kuolemaa [ei] enää ole”, joten kukaan ei tule vanhenemaan ja sitten kuolemaan (Ilmestys 21:4).

Kuolema on vihollinen. Ihmiskunnalla on monia muitakin yhteisiä vihollisia, kuten sairaudet ja vanhuus, jotka nekin aiheuttavat paljon kärsimystä. Jumala lupaa kukistaa ne kaikki ja langettaa lopuksi tuomion ihmiskunnan suurimmalle viholliselle. ”Viimeisenä vihollisena tehdään tyhjäksi kuolema.” (1. Korinttilaisille 15:26.)

Kun tämä lupaus täyttyy, ihmiset saavat nauttia täydellisestä elämästä synnin ja kuoleman vahingoittamatta heitä. Siihen asti  voimme lohduttautua sillä tiedolla, että kuolleet läheisemme ovat ikään kuin unessa, ja jos he ovat Jumalan muistissa, heidät herätetään hänen määräaikanaan.

Kuoleman ymmärtäminen antaa elämälle merkitystä

Selvä käsitys kuolemasta ja kuolleilla olevasta toivosta voi muuttaa elämänkatsomustamme. Edellisessä kirjoituksessa mainittu Ian kävi kolmatta kymmentä, kun hän sai tietää, miten Raamattu selittää kuoleman. ”Minulla oli aina ollut epämääräinen toivo siitä, että isäni olisi jossain”, hän kertoo, ”joten kun sain tietää, että hän vain nukkui kuolemassa, tunsin itseni ensin alakuloiseksi.” Kun Ian sitten luki Jumalan lupauksesta herättää kuolleet, hän ilahtui suunnattomasti siitä tiedosta, että voisi nähdä isänsä uudelleen. ”Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin olevani rauhassa”, hän muistelee. Kuoleman ymmärtäminen toi hänelle mielentyyneyden, ja tämä sai hänet rauhoittumaan.

Clive ja Brenda menettivät 21-vuotiaan poikansa Stevenin kuolonkolarissa, josta kerrottiin edellisessä kirjoituksessa. Vaikka he tiesivät, mitä Raamatussa sanotaan kuolemasta, he olivat surun murtamia äkillisen menetyksensä johdosta. Kuolema on kaikesta huolimatta vihollinen, ja sen pisto on tuskallinen. Vähitellen Raamatun sisältämä tieto kuolleiden tilasta kuitenkin lievitti heidän suruaan. Brenda kertoo: ”Se että tiedämme, mistä kuolemassa on kyse, on auttanut meitä kokoamaan itsemme ja jatkamaan elämäämme. Ei tosin kulu päivääkään, ettemme ajattelisi aikaa, jolloin Steven herää syvästä unestaan.”

”Kuolema, missä on pistimesi?”

Kuolleiden tilan ymmärtäminen voi selvästikin auttaa meitä suhtautumaan elämään tasapainoisemmin. Kuoleman ei tarvitse olla arvoitus. Voimme nauttia elämästä tuntematta kammoa tätä vihollista kohtaan. Kun tajuamme, ettei kuoleman tarvitse päättää elämäämme lopullisesti, emme tunne painetta tavoitella nautintoa siinä uskossa, että ”elämä on niin lyhyt”. Tieto siitä, että Jumalan muistissa olevat läheisemme nukkuvat kuolemassa ja odottavat ylösnousemusta, voi lohduttaa meitä ja sytyttää meissä jälleen elämänhalun.

Voimme tosiaankin odottaa luottavaisesti tulevaisuutta, jolloin Jehova Jumala, elämän Antaja, hävittää kuoleman ikuisiksi ajoiksi. Mikä siunaus se tuleekaan olemaan! Silloin voimme vihdoinkin kysyä: ”Kuolema, missä on voittosi? Kuolema, missä on pistimesi?” (1. Korinttilaisille 15:55.)

[Alaviitteet]

[Kuva s. 5]

Aadamin ja Eevan tottelemattomuus johti kuolemaan

[Kuva s. 6]

Jeesus otti kuollutta tyttöä kädestä, ja tyttö nousi

[Kuva s. 7]

Monet odottavat aikaa, jolloin heidän kuolleet läheisensä heräävät unestaan kuten Lasarus