Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Me vaellamme Jehovan, Jumalamme, nimessä

Me vaellamme Jehovan, Jumalamme, nimessä

Me vaellamme Jehovan, Jumalamme, nimessä

”Me puolestamme vaellamme Jehovan, Jumalamme, nimessä ajan hämärään asti, niin, ikuisesti.” (MIIKA 4:5)

1. Mitä oli tapahtunut moraalille Nooan päivinä, ja miten Nooa erosi aikalaisistaan?

ENSIMMÄINEN ihminen, jonka Raamattu sanoo vaeltaneen Jumalan kanssa, oli Hanok. Toinen oli Nooa. Hänestä kerrotaan: ”Nooa oli vanhurskas mies. Hän osoittautui moitteettomaksi aikalaistensa keskuudessa. Nooa vaelsi tosi Jumalan kanssa.” (1. Mooseksen kirja 6:9.) Nooan aikaan mennessä ihmiskunta yleensä oli kääntynyt pois puhtaasta palvonnasta. Huonoa tilannetta pahensi vielä se, että uskottomat enkelit yhtyivät luonnottomasti naisten kanssa ja tuottivat jälkeläisiä, joita sanottiin nefileiksi, ”mahtaviksi”, noiden päivien ”nimekkäiksi miehiksi”. Ei ihme, että maa tuli täyteen väkivaltaa. (1. Mooseksen kirja 6:2, 4, 11.) Nooa osoittautui kuitenkin moitteettomaksi ja toimi ”vanhurskauden saarnaajana” (2. Pietarin kirje 2:5). Kun Jumala käski Nooaa rakentamaan arkin elämän säilyttämiseksi, hän ”teki aivan niin kuin Jumala oli häntä käskenyt, juuri niin hän teki” (1. Mooseksen kirja 6:22). Nooa tosiaan vaelsi Jumalan kanssa.

2, 3. Miten Nooa on meille nykyään eläville erinomaisena esimerkkinä?

2 Paavali sisällytti Nooan uskollisten todistajien luetteloonsa, kun hän kirjoitti: ”Uskon vaikutuksesta osoitti Nooa, kun hänelle oli annettu jumalallinen varoitus siitä, mitä ei vielä nähty, jumalanpelkoa ja rakensi arkin huonekuntansa pelastamiseksi, ja tämän uskon välityksellä hän langetti maailmalle tuomion, ja hänestä tuli uskon mukaisen vanhurskauden perillinen.” (Heprealaisille 11:7.) Nooa on meille erinomaisena esimerkkinä. Koska hän luotti Jehovan sanojen toteutumiseen, hän uhrasi aikaa, voimia ja varoja täyttääkseen Jumalan käskyt. Nykyäänkin monet kääntävät selkänsä mahdollisuuksille, joita tämä maailma tarjoaa, ja käyttävät aikaansa, voimiaan ja varojaan totellen Jehovan käskyjä. Heidän uskonsa on huomionarvoista ja johtaa heidän itsensä ja monien muiden pelastumiseen (Luukas 16:9; 1. Timoteukselle 4:16).

3 Uskon ilmaisemisen on täytynyt olla yhtä vaikeaa Nooalle ja hänen perheelleen kuin se oli Nooan isoisän isälle Hanokille, josta puhuttiin edellisessä kirjoituksessa. Nooan päivinä samoin kuin Hanokin aikaan tosi palvontaa harjoitti pieni vähemmistö: ainoastaan kahdeksan ihmistä osoittautui uskollisiksi ja säilyi hengissä vedenpaisumuksesta. Nooa saarnasi vanhurskautta väkivaltaisessa ja moraalittomassa maailmassa. Lisäksi hän ja hänen perheensä valmistautuivat maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen rakentamalla suunnattoman puisen arkin, vaikka kukaan ei ollut siihen mennessä nähnyt sellaista tulvaa. Sen täytyi herättää tarkkailijoissa kummastusta.

4. Mitä Nooan aikalaisten laiminlyöntiä Jeesus tähdensi?

4 On kiinnostavaa, että kun Jeesus viittasi Nooan päiviin, hän ei puhunut väkivallasta, väärästä uskonnosta eikä moraalittomuudesta, vaikka ne rehottivat siihen aikaan. Jeesus tähdensi sitä virhettä, että ihmiset kieltäytyivät kuuntelemasta annettua varoitusta. Hän sanoi, että he ”söivät ja joivat, miehet menivät naimisiin ja naisia naitettiin aina siihen päivään saakka, jona Nooa meni arkkiin”. Mitä pahaa on syömisessä ja juomisessa, naimisiin menemisessä ja naitetuksi tulemisessa? Sehän on ihmisten ”normaalia” elämää! Tuolloin maailmaa odotti kuitenkin vedenpaisumus, ja Nooa saarnasi vanhurskautta. Hänen sanojensa ja käytöksensä olisi pitänyt olla heille varoituksena. Silti he eivät ”panneet merkille, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois”. (Matteus 24:38, 39.)

5. Mitä ominaisuuksia Nooa ja hänen perheensä tarvitsivat?

5 Ajatellessamme noita aikoja näemme, miten viisaasti Nooa menetteli. Vedenpaisumusta edeltäneenä aikana vaati kuitenkin rohkeutta olla erilainen kuin kaikki muut. Suunnattoman arkin rakentaminen ja sen täyttäminen eri eläinlajien edustajilla kysyi Nooalta ja hänen perheeltään lujaa vakaumusta. Mahtoivatkohan jotkut näistä uskollisista ihmisistä joskus toivoa, että he voisivat olla vähemmän huomiota herättäviä ja viettää ”normaalia” elämää? Vaikka sellaisia ajatuksia saattoikin risteillä heidän mielessään, he eivät heikentyneet nuhteettomuudessaan. Nooa joutui kestämään monia vuosia – kauemmin kuin kukaan meistä tässä asiainjärjestelmässä – mutta hänen uskonsa johti hänen pelastumiseensa vedenpaisumuksesta. Jehova pani kuitenkin toimeen tuomion kaikille niille, jotka viettivät ”normaalia” elämää eivätkä välittäneet silloisen ajan merkityksellisyydestä.

Väkivalta vitsaa ihmiskuntaa jälleen

6. Millainen tilanne vallitsi edelleen vedenpaisumuksen jälkeen?

6 Kun vedenpaisumuksen vedet olivat väistyneet, ihmiskunta sai uuden alun, mutta epätäydellisyys oli edelleen jäljellä. ”Ihmisen sydämen taipumus” oli yhä ”paha hänen nuoruudestaan lähtien” (1. Mooseksen kirja 8:21). Sitä paitsi vaikka demonit eivät voineet enää aineellistua ihmisiksi, ne olivat edelleen hyvin aktiivisia. Jumalattomien ihmisten maailma osoitti pian olevansa ”paholaisen vallassa”, ja tosi palvonnan harjoittajien piti taistella ”Panettelijan vehkeilyjä” vastaan samoin kuin nykyään (1. Johanneksen kirje 5:19; Efesolaisille 6:11, 12).

7. Miten väkivalta paheni vedenpaisumuksen jälkeisessä maailmassa?

7 Ainakin Nimrodin ajasta lähtien vedenpaisumuksen jälkeisestä maailmasta tuli jälleen väkivallan näyttämö. Väestön kasvun ja tekniikan edistymisen vuoksi väkivalta on ajan mittaan pahentunut. Aikoinaan käytettiin miekkoja, keihäitä, jousia ja nuolia sekä sotavaunuja. Myöhemmin kuvaan tulivat mukaan musketit ja tykit, sitten kiväärit ja 1900-luvulla pitkälle kehitetyt tuliaseet. Ensimmäisessä maailmansodassa otettiin käyttöön sellaisia entistä pelottavampia aseita kuin lentokoneet, panssarivaunut, sukellusveneet ja myrkkykaasu. Näillä surmattiin tuossa sodassa miljoonia ihmisiä. Oliko se odottamatonta? Ei.

8. Miten Ilmestyksen 6:1–4 on täyttynyt?

8 Vuonna 1914 Jeesus asetettiin valtaistuimelle Jumalan taivaallisen valtakunnan Kuninkaaksi ja alkoi ”Herran päivä” (Ilmestys 1:10). Ilmestyskirjassa kerrotaan näystä, jossa Jeesus ratsastaa voittoisana Kuninkaana valkoisella hevosella. Hänen jäljessään tulee toisia ratsastajia, joista jokainen edustaa ihmiskuntaa kohtaavaa erilaista vitsausta. Yksi heistä ratsastaa tulenvärisellä hevosella, ja hänen ”annettiin ottaa rauha pois maasta, niin että ihmiset tappaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka”. (Ilmestys 6:1–4.) Tämä hevonen ja sen ratsastaja kuvaavat sodankäyntiä, ja suuri miekka edustaa tehokkailla aseilla käytävän nykyaikaisen sodan ennennäkemätöntä tuhoisuutta. Näihin aseisiin sisältyvät nykyään ydinaseet, joista jokaisella pystytään tappamaan kymmeniätuhansia ihmisiä, ohjukset, joilla noita aseita voidaan lähettää tuhansien kilometrien päähän, sekä monimutkaiset kemialliset ja biologiset joukkotuhoaseet.

Me panemme merkille Jehovan varoitukset

9. Millainen nykymaailma on verrattuna vedenpaisumusta edeltäneeseen maailmaan?

9 Nooan päivinä Jehova tuhosi ihmiskunnan sen äärimmäisen väkivallan vuoksi, johon nefilit saivat jumalattomat ihmiset syyllistymään. Miten on nykyään? Onko maapallolla vähemmän väkivaltaa kuin silloin? Ei totisesti. Lisäksi aivan niin kuin Nooan päivinä ihmiset keskittyvät nykyäänkin jokapäiväisiin asioihin, yrittävät elää ”normaalia” elämää ja kieltäytyvät kuuntelemasta kaiutettuja varoituksia (Luukas 17:26, 27). Onko siis mitään syytä epäillä sitä, että Jehova tuhoaa jälleen ihmiskunnan? Ei ole.

10. a) Mikä varoitus esitetään toistuvasti Raamatun profetioissa? b) Mikä on ainoa viisas menettely nykyään?

10 Satoja vuosia ennen vedenpaisumusta Hanok profetoi tuhosta, jonka täytyy tulla meidän päivinämme (Juudaan kirje 14, 15). Jeesuskin puhui tulevasta ”suuresta ahdistuksesta” (Matteus 24:21). Myös muut profeetat varoittivat tuosta ajasta (Hesekiel 38:18–23; Daniel 12:1; Joel 2:31, 32). Ja Ilmestyskirjassa kuvaillaan eloisasti tuota lopullista tuhoa (Ilmestys 19:11–21). Meistä jokainen pyrkii jäljittelemään Nooaa ja saarnaamaan aktiivisesti vanhurskautta. Panemme merkille Jehovan varoitukset ja autamme rakkaudellisesti lähimmäisiämme toimimaan samoin. Nooan tavoin vaellamme siis Jumalan kanssa. On tosiaan hyvin tärkeää, että jokainen, joka haluaa elää, vaeltaa jatkuvasti Jumalan kanssa. Miten voimme tehdä sen huolimatta joka päivä kohtaamistamme paineista? Meidän on kehitettävä luja usko Jumalan tarkoituksen toteutumiseen (Heprealaisille 11:6).

Vaella jatkuvasti Jumalan kanssa melskeisinä aikoina

11. Millä tavoin jäljittelemme ensimmäisen vuosisadan kristittyjä?

11 Ensimmäisellä vuosisadalla sanottiin voideltujen kristittyjen kuuluvan ”Tiehen” (Apostolien teot 9:2). He uskoivat Jehovaan ja Jeesukseen Kristukseen ja keskittivät koko elämänsä tällä tiellä vaeltamiseen Herransa jäljissä. Nykyään uskolliset kristityt menettelevät samoin.

12. Mitä tapahtui sen jälkeen kun Jeesus oli ihmeen avulla ruokkinut ihmisjoukon?

12 Uskon tärkeys ilmenee eräästä Jeesuksen palveluksen aikaisesta tapahtumasta. Jeesus ruokki kerran ihmeen avulla noin 5000 miestä käsittävän joukon. Ihmiset olivat hämmästyneitä ja iloisia. Mutta huomaa, mitä tapahtui seuraavaksi. Siitä kerrotaan: ”Kun ihmiset – – näkivät ne tunnusmerkit, jotka hän teki, he sanoivat: ’Tämä on varmasti se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.’ Sen tähden Jeesus, joka tiesi, että he aikoivat tulla ja tarttua häneen tehdäkseen hänestä kuninkaan, poistui jälleen vuorelle yksinäisyyteen.” (Johannes 6:10–15.) Sinä yönä hän matkusti toiseen paikkaan. Jeesuksen kieltäytyminen ottamasta vastaan kuninkuutta tuotti todennäköisesti monille pettymyksen. Olihan hän osoittanut, että hän oli kyllin viisas kuninkaaksi ja että hän pystyi tyydyttämään ihmisten fyysiset tarpeet. Vielä ei kuitenkaan ollut Jehovan aika sille, että Jeesus hallitsisi Kuninkaana. Sitä paitsi Jeesuksen valtakunnan ei pitänyt olla maallinen vaan taivaallinen.

13, 14. Miltä kannalta monet paljastivat ajattelevansa asioita, ja miten heidän uskoaan koeteltiin?

13 Silti ihmisjoukot seurasivat päättäväisesti Jeesusta ja löysivät hänet, kuten Johannes sanoo, ”meren toiselta puolelta”. Miksi he seurasivat häntä sen jälkeen, kun hän oli torjunut heidän yrityksensä asettaa hänet kuninkaaksi? Monet paljastivat ajattelevansa asioita lihalliselta kannalta, sillä he puhuivat painokkaasti siitä, miten Jehova oli huolehtinut israelilaisista fyysisesti erämaassa Mooseksen päivinä. He vihjasivat, että heidän pitäisi saada jatkuvasti Jeesukselta aineellista huolenpitoa. Koska Jeesus tajusi heidän väärät vaikuttimensa, hän alkoi opettaa heille hengellisiä totuuksia, joiden avulla he voisivat korjata ajatteluaan. (Johannes 6:17, 24, 25, 30, 31, 35–40.) Se sai jotkut nurisemaan häntä vastaan, varsinkin kun hän esitti seuraavan kuvauksen: ”Totta totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on ikuinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Johannes 6:53, 54.)

14 Usein Jeesuksen kuvaukset saivat ihmiset ilmaisemaan, halusivatko he todella vaeltaa Jumalan kanssa. Tämä kuvaus ei ollut poikkeus. Ihmiset reagoivat siihen voimakkaasti. Siitä kerrotaan: ”Monet hänen opetuslapsistaan sanoivat sen kuultuaan: ’Tämä puhe on järkyttävää; kuka voi kuunnella sitä?’” Jeesus selitti edelleen, että heidän pitäisi pohtia hänen sanojensa hengellistä merkitystä. Hän sanoi: ”Juuri henki on elämää antava; lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka minä olen puhunut teille, ovat henkeä ja ovat elämää.” Monet eivät silti halunneet kuunnella, ja kertomus jatkaa: ”Tämän johdosta monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois taakse jääneisiin asioihin eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Johannes 6:60, 63, 66.)

15. Millainen oikea asenne oli joillakuilla Jeesuksen seuraajilla?

15 Kaikki Jeesuksen opetuslapset eivät kuitenkaan lakanneet seuraamasta häntä. Vaikka uskolliset opetuslapset eivät täysin ymmärtäneet, mitä Jeesus oli sanonut, he säilyttivät luottamuksensa häneen lujana. Pietari, joka oli yksi näistä uskollisista opetuslapsista, ilmaisi kaikkien Jeesuksen luo jääneiden tunteet, kun hän sanoi: ”Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Johannes 6:68.) Hänellä oli erinomainen asenne, ja hän oli oivallinen esimerkki!

16. Miten meitä voitaisiin koetella, ja millaista oikeaa näkemystä meidän pitäisi kehittää?

16 Meitäkin voidaan nykyään koetella, kuten noita varhaisia opetuslapsia koeteltiin. Saattaisimme esimerkiksi olla pettyneitä sen johdosta, että Jehovan lupaukset eivät toteudu niin nopeasti kuin itse haluaisimme. Raamattuun perustuvissa julkaisuissamme olevat selitykset tuntuvat ehkä vaikeatajuisilta. Jonkun toisen kristityn käytös voi tuottaa meille pettymyksen. Olisiko tällaisten syiden vuoksi oikein lakata vaeltamasta Jumalan kanssa? Ei tietenkään! Opetuslapset, jotka hylkäsivät Jeesuksen, paljastivat ajattelevansa lihallisesti. Meidän täytyy karttaa tällaista.

”Me emme ole sellaisia, jotka vetäytyvät pois”

17. Mikä auttaa meitä vaeltamaan jatkuvasti Jumalan kanssa?

17 Apostoli Paavali kirjoitti: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä.” (2. Timoteukselle 3:16.) Sen sivuilla Jehova sanoo meille selvästi: ”Tässä on tie. Kulkekaa sitä.” (Jesaja 30:21.) Jumalan sanan totteleminen auttaa meitä pitämään ”tarkoin silmällä”, kuinka vaellamme (Efesolaisille 5:15). Kun tutkimme Raamattua ja mietimme oppimiamme asioita, pystymme vaeltamaan ”edelleen totuudessa” (3. Johanneksen kirje 3). Kuten Jeesus sanoi, ”henki on elämää antava; lihasta ei ole mitään hyötyä”. Ainoa luotettava opastus, jonka mukaan voimme ohjata askeleitamme, on se hengellinen opastus, jota saamme Jehovan sanan, hänen henkensä ja hänen järjestönsä välityksellä.

18. a) Mitä jotkut tekevät epäviisaasti? b) Millaista uskoa kehitämme?

18 Nykyään ne, joista tulee tyytymättömiä lihallisen ajattelun tai täyttymättömien odotusten vuoksi, ryhtyvät usein käyttämään mahdollisimman suuressa määrin hyväkseen sitä, mitä tällä maailmalla on tarjottavana. Koska he menettävät kiireellisyyden tunteensa, he eivät näe tarpeelliseksi pysyä valveilla, ja he päättävät tavoitella itsekkäitä asioita panematta Valtakunnan etuja ensi sijalle (Matteus 24:42). Se on hyvin epäviisasta. Huomaa apostoli Paavalin sanat: ”Me emme ole sellaisia, jotka vetäytyvät pois tuhoon, vaan sellaisia, joilla on usko sielun elossa säilymiseksi.” (Heprealaisille 10:39.) Hanokin ja Nooan tavoin elämme melskeisiä aikoja, mutta saamme heidän laillaan vaeltaa Jumalan kanssa. Näin tehdessämme odotamme vakuuttuneina sen näkemistä, että Jehovan lupaukset toteutuvat, pahuus poistetaan ja tilalle tulee vanhurskas uusi maailma. Se on todella suurenmoinen odote!

19. Miten Miika kuvailee tosi palvonnan harjoittajien elämää?

19 Profeetta Miika sanoi pyhän hengen ohjaamana maailman kansoista, että ne ”vaeltavat kukin jumalansa nimessä”. Sitten hän puhui itsestään ja muista uskollisista palvojista ja sanoi: ”Me puolestamme vaellamme Jehovan, Jumalamme, nimessä ajan hämärään asti, niin, ikuisesti.” (Miika 4:5.) Jos olet päättänyt toimia samoin kuin Miika, pysy lähellä Jehovaa, muuttuvatpa aikamme miten melskeisiksi hyvänsä (Jaakobin kirje 4:8). Olkoon meidän jokaisen sydämestä lähtevänä haluna vaeltaa Jumalamme Jehovan kanssa nyt ja ajan hämärään asti, niin, ikuisesti!

Miten vastaisit?

• Mitä yhtäläisyyksiä on Nooan päivillä ja meidän ajallamme?

• Miten Nooa ja hänen perheensä menettelivät, ja miten voimme jäljitellä heidän uskoaan?

• Miten jotkut Jeesuksen seuraajat paljastivat väärän näkemyksensä?

• Mitä tosi kristityt ovat päättäneet tehdä?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 20]

Ihmiset ovat nykyään samoin kuin Nooan aikoina uppoutuneet arkisiin toimiinsa

[Kuva s. 21]

Me Valtakunnan saarnaajat ”emme ole sellaisia, jotka vetäytyvät pois”