Italiankielisen Raamatun myrskyisä historia

”RAAMATTU on maamme [Italian] levinneimpiä kirjoja mutta kenties myös vähiten luettuja. Seurakuntalaisia ei edelleenkään juuri kannusteta tutustumaan Raamattuun, eivätkä he saa kovinkaan paljon apua, jotta he voisivat lukea sitä ja todella pitää sitä Jumalan sanana. Jotkut kyllä haluaisivat oppia tuntemaan Raamattua, mutta usein ei ole ketään, joka murtaisi heille Sanan leipää.”

Tämä lausunto, jonka Italian piispainkokouksen eräs toimielin antoi vuonna 1995, herättää monia kysymyksiä. Miten yleisesti Raamattua on luettu Italiassa menneinä vuosisatoina? Miksi sen levikki ei ole ollut yhtä laaja kuin muissa maissa? Miksi se kuuluu yhä vähiten luettujen kirjojen joukkoon Italiassa? Katsaus italiankielisten raamatunkäännösten historiaan tarjoaa joitakin vastauksia.

Romaanisten kielten, kuten ranskan, italian, portugalin ja espanjan, kehittyminen latinasta kesti satoja vuosia. Useissa Euroopan maissa, joissa oli puhuttu latinaa, alettiin vähitellen arvostaa tavallisen kansan puhumaa kansankieltä ja jopa käyttää sitä kirjallisuudessa. Kansankielen kehitys vaikutti suoranaisesti Raamatun kääntämiseen. Millä tavoin? Jossakin vaiheessa kuilu katolisen kirkon käyttämän latinan ja toisaalta kansankielen ja sen murteiden ja muunnosten välillä oli kasvanut niin suureksi, että koulunkäymätön väestö ei enää ymmärtänyt latinaa.

Vuoteen 1000 mennessä latinalaisen Vulgatan lukeminen olisi tuottanut useimmille Italian niemimaan asukkaille vaikeuksia, vaikka he olisivatkin onnistuneet hankkimaan sellaisen. Koulutuksen antaminen oli vuosisatojen ajan kirkon hallinnassa jopa niissä harvoissa yliopistoissa, joita tuolloin oli olemassa, ja sen saaminen oli vain harvojen ja valittujen etuoikeus. Näin Raamatusta tuli lopulta ”tuntematon kirja”. Monet kuitenkin halusivat lukea Jumalan sanaa omalla kielellään ja ymmärtää sitä.

Monet papit pelkäsivät, että raamatunkäännökset johtaisivat niin sanottujen harhaoppien leviämiseen. Historioitsija Massimo Firpon mukaan ”kansankielen käyttö – – [olisi tiennyt] sellaisen kielimuurin [latinan käytön] murtumista, joka suojeli papiston yksinoikeutta uskonasioihin”. Raamatullisen opetuksen puutteeseen, joka Italiassa on yhä vallalla, on siis kulttuurisia, uskonnollisia ja sosiaalisia syitä.

 Ensimmäiset osittaiset käännökset

Raamatun kirjoja alettiin kääntää latinasta kansankielelle 1200-luvulla. Näitä osittaisia raamatunkäännöksiä jäljennettiin käsin, ja ne olivat hyvin kalliita. 1300-luvulla käännöksiä tehtiin jatkuvasti lisää, joten pian lähes koko Raamattu oli saatavilla kansankielellä, vaikka eri ihmiset olivatkin kääntäneet kirjat eri aikoina ja eri paikoissa. Useimmat näistä nimettömien kääntäjien käännöksistä päätyivät rikkaiden tai oppineiden haltuun – ainoiden, joilla oli varaa hankkia niitä tai jotka pystyivät lukemaan niitä.

Suuri enemmistö väestöstä pysyi lukutaidottomana satojen vuosien ajan. Italian yhdistyessä vuonna 1861 peräti 74,7 prosenttia väestöstä ei edelleenkään osannut lukea. Kun sitten Italian uusi hallitus aikoi tehdä koulunkäynnistä ilmaista ja pakollista kaikille, paavi Pius IX kirjoitti kuninkaalle vuonna 1870 ja pyysi tätä vastustamaan kyseistä lakia, joka oli hänen mukaansa ”vitsaus” ja tarkoitettu ”tuhoamaan katoliset koulut tyystin”.

Ensimmäinen italiankielinen Raamattu

Ensimmäinen italiankielinen koko Raamattu painettiin Venetsiassa vuonna 1471, noin 16 vuotta sen jälkeen kun irtokirjakkeita käytettiin Euroopassa ensi kertaa. Käännöksen valmisti kahdeksassa kuukaudessa kamaldolilaismunkki Nicolò Malerbi. Hän nojautui pitkälti jo olemassa oleviin käännöksiin, muokkasi niitä latinalaisen Vulgatan perusteella ja korvasi joitakin sanoja kotiseudullaan Venetsiassa käytetyillä sanoilla. Hänen käännöksensä oli ensimmäinen painettu italiankielinen Raamattu, joka levisi laajalti.

Venetsiassa julkaisi oman raamatunkäännöksensä myös mies nimeltä Antonio Brucioli. Hän oli humanisti, joka oli myötämielinen protestanteille muttei koskaan katkaissut välejään katoliseen kirkkoon. Brucioli julkaisi hepreasta ja kreikasta kääntämänsä Raamatun vuonna 1532. Tämä oli ensimmäinen italialainen raamatunkäännös, joka käännettiin suoraan alkuteksteistä. Siinä ei käytetä hienostunutta kirjakieltä, mutta se on huomattavan uskollinen alkuteksteille, kun otetaan huomioon, minkä verran muinaisia kieliä tuolloin tunnettiin. Joihinkin kohtiin ja laitoksiin Brucioli palautti Jumalan nimen muodossa ”Ieova”. Käännös oli erittäin suosittu italialaisten protestanttien ja toisinajattelijoiden keskuudessa lähes sadan vuoden ajan.

Aikaa myöten julkaistiin lisää italiankielisiä käännöksiä, joitakin niistä myös katolilaisten toimesta. Todellisuudessa ne olivat Bruciolin Raamatun korjattuja laitoksia, eikä mikään niistä saanut kovin suurta suosiota. Vuonna 1607 Giovanni Diodati, kalvinistipappi jonka vanhemmat olivat paenneet uskonnollista vainoa Sveitsiin, julkaisi Genevessä uuden alkukielistä tehdyn italialaisen käännöksen. Hänen käännöksestään tuli Italian protestanttien Raamattu vuosisadoiksi. Käännösajankohdan huomioon ottaen sitä pidetään erinomaisena italiankielisenä käännöksenä. Diodatin Raamattu auttoi italialaisia ymmärtämään Raamatun opetuksia, mutta kirkon sensuuri seisoi niin tämän kuin muidenkin käännösten tiellä.

Raamattu – ”tuntematon kirja”

”Kirkko on aina täyttänyt velvollisuutensa valvoa kirjallisuutta, mutta ennen kirjapainotaidon keksimistä se ei katsonut tarpeelliseksi luetteloida kiellettyjä kirjoja, koska vaarallisina pidetyt kirjoitukset poltettiin”, kertoo tietosanakirja Enciclopedia Cattolica. Monissa Euroopan maissa papisto teki kaikkensa estääkseen niin sanottujen harhaoppisten kirjojen leviämisen vielä senkin jälkeen, kun protestanttinen uskonpuhdistus oli alkanut. Tilanne muuttui vuonna 1546  pidetyn Trenton kirkolliskokouksen jälkeen, jossa pohdittiin kirkon kantaa kansankielisiin raamatunkäännöksiin. Esiin nousi kaksi eriävää mielipidettä. Niiden mielestä, jotka kannattivat käännösten kieltämistä, kansankielinen Raamattu oli ”kaikkien harhaoppien äiti ja alkusyy”. Kieltoa vastustavat uskoivat puolestaan, että kirkon ”vastustajat” eli protestantit väittäisivät kiellon johtuvan siitä, että kirkko halusi peittää harjoittamansa ”petoksen ja vilpin”.

Erimielisyys johti siihen, ettei kirkolliskokous tehnyt asiasta lopullista päätöstä vaan tyytyi ainoastaan vahvistamaan Vulgatan luotettavuuden, niin että siitä tuli katolisen kirkon virallinen Raamattu. Roomassa sijaitsevan paavillisen yliopiston Salesianumin opettaja Carlo Buzzetti kuitenkin toteaa, että Vulgatan julistaminen ”luotettavaksi” ”edisti sellaista ajatusta, että se oli käytännössä ainoa laillinen raamattulaitos”. Näin tosiaan kävi, kuten myöhemmät tapahtumat osoittavat.

Vuonna 1559 paavi Paavali IV julkaisi ensimmäisen kiellettyjen kirjojen luettelon, jossa mainittuja teoksia katolilaisten ei tullut lukea, myydä, kääntää eikä omistaa. Näitä kirjoja pidettiin vahingollisina ja vaarallisina uskolle ja moraalille. Luettelo kielsi kansankielisten raamatunkäännösten, myös Bruciolin käännöksen, lukemisen. Rikkojat julistettiin pannaan. Vuoden 1596 luettelo oli vieläkin rajoittavampi. Kansankielisten Raamattujen kääntämiseen ja painamiseen ei enää saanut antaa lupaa. Käännökset piti hävittää.

Tästä syystä Raamattujen polttaminen kirkkojen aukioilla yleistyi monin verroin 1500-luvun jälkeen. Raamatusta tuli ihmisten silmissä harhaoppisten kirja, ja tuo mielikuva on yhä voimissaan. Lähes kaikki Raamatut ja Raamatun selitysteokset hävitettiin julkisista ja yksityisistä kirjastoista. Yksikään katolilainen ei kääntänyt Raamattua italiaksi seuraavaan 200 vuoteen. Ainoat Raamatut, joita Italian niemimaalla levitettiin – takavarikoinnin pelossa salaa – olivat protestanttisten oppineiden kääntämiä. Historioitsija Mario Cignoni kirjoittaakin: ”Maallikot lakkasivat lukemasta Raamattua sadoiksi vuosiksi. Raamatusta tuli miltei tuntematon kirja, ja miljoonat italialaiset elivät elämänsä lukematta siitä sivuakaan.”

 Kieltoa lievennetään

Myöhemmin paavi Benedictus XIV muutti aiempaa kieltoa. Hän antoi uuden ohjeen luettelossa, joka on päivätty 13. kesäkuuta 1757, ja ”salli sellaisten kansankielisten käännösten lukemisen, jotka paavinistuin oli hyväksynyt ja jotka oli julkaistu piispojen valvonnassa”. Tämän seurauksena Antonio Martini, tuleva Firenzen arkkipiispa, valmistautui tekemään käännöksen Vulgatasta. Ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1769, ja koko Raamattu valmistui vuonna 1781. Erään katolisen lähteen mukaan Martinin käännös oli ”ensimmäinen varsinaisesti maininnan arvoinen”. Siihen asti katolilaiset, jotka eivät ymmärtäneet latinaa, eivät voineet lukea kirkon valtuuttamaa raamatunkäännöstä. Martinin käännös oli seuraavat 150 vuotta ainoa hyväksytty käännös, jota Italian katolilaiset saattoivat käyttää.

Vatikaanin 2. ekumeeninen kirkolliskokous osoittautui käännekohdaksi. Vuonna 1965 asiakirja Jumalallisesta ilmoituksesta (Dei Verbum) suositteli ”sopivia, oikeita erikielisiä käännöksiä, varsinkin sellaisia, jotka pohjautuvat pyhien kirjojen alkuperäisiin teksteihin”. Muutamaa vuotta aiemmin, vuonna 1958, paavillinen raamattuinstituutti oli julkaissut ”ensimmäisen katolisen koko Raamatun käännöksen alkuteksteistä”. Tähän käännökseen oli palautettu joihinkin kohtiin Jumalan nimi muodossa ”Jahve”.

Kansankielisiä Raamattuja on vastustettu jyrkästi, ja sen vaikutukset tuntuvat yhä. Kuten Gigliola Fragnito toteaa, se on saanut uskovat ajattelemaan ”etteivät he voi luottaa omaan älyynsä eivätkä omaantuntoonsa”. Lisäksi katolinen kirkko on vaatinut jäseniään noudattamaan uskonnollisia perinteitä, joita monet pitävät nyt tärkeämpinä kuin Raamattua. Kaikki tämä on vieraannuttanut ihmiset Raamatusta, vaikka lukutaidottomuus on hävinnyt lähes kokonaan.

Jehovan todistajien evankelioimistyö on kuitenkin herättänyt Italiassa uudelleen kiinnostuksen Raamattua kohtaan. Vuonna 1963 todistajat julkaisivat Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksen italiaksi. Vuonna 1967 ilmestyi koko Raamattu. Pelkästään Italiassa tätä käännöstä on levitetty yli neljä miljoonaa kappaletta. Uuden maailman käännös käyttää Jumalan nimeä Jehova, ja se tunnetaan siitä, että se pitää tiukasti kiinni alkutekstien merkityksestä.

Jehovan todistajat kiertävät talosta taloon ja lukevat ja selittävät Raamatun toivon sanomaa kaikille, jotka haluavat kuunnella (Apostolien teot 20:20). Kun seuraavan kerran tapaat Jehovan todistajia, pyydä heitä näyttämään, mitä oma Raamattusi kertoo Jumalan suurenmoisesta lupauksesta, jonka mukaan hän perustaa pian ”uuden maan”, jossa ”vanhurskaus asuu” (2. Pietarin kirje 3:13).

[Kartta s. 13]

(Ks. painettu julkaisu)

Venetsia

ROOMA

[Kuva s. 15]

Bruciolin käännöksessä esiintyi Jumalan nimi muodossa ”Ieova”

[Kuva s. 15]

Kansankieliset raamatunkäännökset sisältyivät kiellettyjen kirjojen luetteloon

[Kuvan lähdemerkintä s. 13]

Raamatun nimiölehti: Biblioteca Nazionale Centrale di Roma

[Kuvien lähdemerkinnät s. 15]

Bruciolin käännös: Biblioteca Nazionale Centrale di Roma; luettelo: Su concessione del Ministero per i Beni e le Attività Culturali