Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ketä sinä tottelet – Jumalaa vai ihmisiä?

Ketä sinä tottelet – Jumalaa vai ihmisiä?

Ketä sinä tottelet – Jumalaa vai ihmisiä?

”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (APOSTOLIEN TEOT 5:29)

1. a) Mikä on tämän tutkistelun teemaraamatunkohta? b) Miksi apostolit pidätettiin?

JUUTALAISTEN korkeimman oikeuden tuomarit olivat varmasti raivoissaan. Vangit olivat poissa. Kysymys oli Jeesuksen Kristuksen apostoleista, miehen, jonka ylin tuomioistuin oli muutamia viikkoja aiemmin tuominnut kuolemaan. Nyt tuo tuomioistuin oli valmiina pohtimaan, mitä tehdä hänen lähimmille seuraajilleen. Mutta kun vartijat menivät noutamaan näitä, he huomasivat sellit tyhjiksi, vaikka ovet olivat lukossa. Vartijat saivat pian kuulla, että apostolit olivat Jerusalemin temppelissä antamassa rohkeasti opetusta Jeesuksesta Kristuksesta eli tekemässä juuri sitä, minkä vuoksi heidät oli vangittu. Vartijat menivät suoraa päätä temppeliin, pidättivät apostolit uudelleen ja toivat heidät oikeuden eteen. (Apostolien teot 5:17–27.)

2. Mitä enkeli käski apostoleja tekemään?

2 Enkeli oli vapauttanut apostolit vankilasta. Tapahtuiko se heidän säästämisekseen enemmältä vainolta? Ei. Tarkoitus oli, että Jerusalemin asukkaat kuulisivat hyvän uutisen Jeesuksesta Kristuksesta. Enkeli käski apostoleja: ”Puhukaa jatkuvasti kansalle kaikkia tätä elämää koskevia sanoja.” (Apostolien teot 5:19, 20.) Niinpä kun temppelin vartijat tulivat apostolien luo, he havaitsivat näiden noudattavan tottelevaisesti tätä käskyä.

3, 4. a) Mitä Pietari ja Johannes vastasivat, kun heitä kiellettiin saarnaamasta? b) Mitä muut apostolit vastasivat?

3 Kaksi näistä peräänantamattomista saarnaajista, apostolit Pietari ja Johannes, olivat olleet oikeuden edessä aiemminkin, kuten ylituomari Joosef Kaifas ankarasti muistutti. Hän sanoi: ”Me kieltämällä kielsimme teitä enää opettamasta tämän [Jeesuksen] nimen perusteella, ja kuitenkin, katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne.” (Apostolien teot 5:28.) Kaifaalle ei olisi pitänyt olla yllätys, että hän näki jälleen Pietarin ja Johanneksen oikeudessa. Kun näitä kahta apostolia ensimmäisellä kerralla kiellettiin saarnaamasta, he vastasivat: ”Ratkaiskaa itse, onko Jumalan silmissä vanhurskasta kuunnella ennemmin teitä kuin Jumalaa. Mutta me emme voi lakata puhumasta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” Muinaisen profeetan Jeremian tavoin Pietari ja Johannes eivät voineet pidättyä hoitamasta saarnaamistehtäväänsä. (Apostolien teot 4:18–20; Jeremia 20:9.)

4 Nyt Pietarin ja Johanneksen lisäksi kaikki muutkin apostolit, myös äskettäin valittu Mattias, saattoivat tehdä tunnetuksi kantansa oikeuden päätökseen (Apostolien teot 1:21–26). Kun heitä kiellettiin saarnaamasta, hekin vastasivat rohkeasti: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apostolien teot 5:29.)

Jumala vai ihminen hallitsijana?

5, 6. Miksi apostolit eivät noudattaneet oikeuden määräystä?

5 Apostolit olivat lainkuuliaisia miehiä, jotka eivät normaalisti rikkoneet oikeuden määräyksiä. Kenelläkään ihmisellä, onpa hän miten voimakas tahansa, ei kuitenkaan ole valtuutusta määrätä toista rikkomaan Jumalan käskyjä. Jehova on ”Korkein kaikessa maassa” (Psalmit 83:18). Hän on paitsi ”kaiken maan Tuomari” myös Ylin Lainantaja ja ikuisuuden Kuningas. Mikä tahansa oikeuden määräys, jolla yritetään kumota jokin Jumalan käsky, on Jumalan silmissä pätemätön. (1. Mooseksen kirja 18:25; Jesaja 33:22.)

6 Jotkut parhaista lainoppineista ovat tunnustaneet tämän tosiasian. Esimerkiksi 1700-luvulla elänyt huomattava englantilainen lakimies William Blackstone kirjoitti, ettei mikään ihmisten laki saisi olla ristiriidassa Raamatussa olevan ”ilmoitetun lain” kanssa. Sanhedrin ylitti siis valtuutensa, kun se kielsi apostoleja saarnaamasta. Apostolit eivät yksinkertaisesti voineet mukautua kieltoon.

7. Miksi saarnaamistyö suututti ylipappeja?

7 Apostolien päätös jatkaa saarnaamista suututti ylipappeja. Jotkut papeista, myös itse Kaifas, olivat saddukeuksia, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen (Apostolien teot 4:1, 2; 5:17). Apostolit kuitenkin väittivät itsepintaisesti, että Jeesus oli herätetty kuolleista. Lisäksi jotkut ylipapit olivat olleet mielin kielin roomalaisille vallanpitäjille päästäkseen näiden suosioon. Kun ylipapeille oli Jeesuksen oikeudenkäynnin aikana tarjottu tilaisuutta hyväksyä Jeesus kuninkaakseen, he olivat jopa huutaneet: ”Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari.” (Johannes 19:15.) * Apostolit eivät ainoastaan vakuuttaneet, että Jeesus oli herätetty kuolleista, vaan opettivat, että Jeesuksen nimeä lukuun ottamatta ”taivaan alla ei ole toista ihmisten keskuudessa annettua nimeä, jonka välityksellä meidän täytyy pelastautua” (Apostolien teot 2:36; 4:12). Juutalaisten johtajina toimivat papit pelkäsivät, mitä tapahtuisi, jos ihmiset alkaisivat pitää kuolleista herätettyä Jeesusta Johtajanaan. ”Roomalaiset tulevat ja ottavat pois sekä paikkamme että kansakuntamme”, he sanoivat (Johannes 11:48).

8. Minkä viisaan neuvon Gamaliel antoi sanhedrinille?

8 Jeesuksen Kristuksen apostolien tulevaisuus näytti synkältä. Sanhedrinin tuomarit halusivat surmata heidät (Apostolien teot 5:33). Tapahtumat saivat kuitenkin odottamattoman käänteen. Laintuntija Gamaliel nousi ja varoitti virkatovereitaan hätiköimästä. Hän totesi viisaasti: ”Jos tämä hanke tai tämä työ on ihmisistä, niin se kukistuu, mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi kukistaa heitä.” Sitten Gamaliel lisäsi painavat sanansa: ”Muutoin teidän saatetaan ehkä havaita taistelevan todellisuudessa Jumalaa vastaan.” (Apostolien teot 5:34, 38, 39.)

9. Mikä todistaa, että apostolien työ oli Jumalasta?

9 Ihme kyllä oikeusistuin noudatti Gamalielin neuvoa. Sanhedrinin jäsenet ”kutsuivat apostolit luokseen, pieksivät heitä ja käskivät heidän lakata puhumasta Jeesuksen nimen perusteella ja päästivät heidät menemään”. Apostolit eivät kuitenkaan joutuneet pelon valtaan vaan päättivät noudattaa enkelin käskyä saarnata. Niinpä he vapauduttuaan ”joka päivä temppelissä ja talosta taloon – – jatkoivat herkeämättä opettamista ja hyvän uutisen julistamista Kristuksesta, Jeesuksesta”. (Apostolien teot 5:40, 42.) Jehova siunasi heidän ponnistelujaan. Missä määrin? ”Jumalan sana kasvoi kasvamistaan, ja opetuslasten luku lisääntyi yhä Jerusalemissa hyvin paljon.” Itse asiassa ”suuri joukko pappeja alkoi olla uskolle tottelevaisia”. (Apostolien teot 6:7.) Ylipappien on täytynyt tuntea olevansa aivan lyötyjä! Todisteet osoittivat yhä selvemmin, että apostolien työ oli tosiaan Jumalasta.

Jumalaa vastaan taistelevat eivät voi menestyä

10. Minkä vuoksi Kaifas saattoi inhimillisesti ajatellen tuntea asemansa turvatuksi, mutta missä hän teki virheen?

10 Ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset ylimmäiset papit saivat virkanimityksensä roomalaisilta vallanpitäjiltä. Valerius Gratus asetti rikkaan Joosef Kaifaan virkaansa, ja Kaifaalla oli tuo asema pitempään kuin monilla edeltäjistään. Hän todennäköisesti katsoi tämän johtuvan ennemminkin diplomaatintaidoistaan ja henkilökohtaisesta ystävyydestään Pilatuksen kanssa kuin Jumalan asiaan puuttumisesta. Hänen ei kuitenkaan olisi kannattanut kohdistaa luottamustaan ihmisiin. Vain kolme vuotta sen jälkeen kun apostolit olivat olleet sanhedrinin edessä, Kaifas menetti roomalaisten vallanpitäjien suosion ja joutui pois ylimmäisen papin virasta.

11. Mitä tapahtui lopulta Pontius Pilatukselle ja juutalaiselle asiainjärjestelmälle, ja mitä tämän perusteella voidaan päätellä?

11 Määräys poistaa Kaifas virastaan tuli Pilatuksen lähimmältä esimieheltä Lucius Vitelliukselta, joka toimi Syyrian käskynhaltijana, eikä Kaifaan läheinen ystävä Pilatus pystynyt estämään sitä. Itse asiassa vain vuosi Kaifaan syrjäyttämisen jälkeen Pilatus itse pantiin viralta ja määrättiin lähtemään Roomaan vastaamaan vakaviin syytöksiin. Juutalaisilta johtajilta, jotka olivat panneet luottamuksensa keisariin, roomalaiset ottivat pois sekä heidän paikkansa että kansakuntansa. Tämä tapahtui vuonna 70, jolloin Rooman sotajoukot tuhosivat perusteellisesti Jerusalemin kaupungin temppeleineen ja sanhedrininsaleineen. Psalminkirjoittajan sanat osoittautuivat paikkansapitäviksi: ”Älkää panko luottamustanne jalosukuisiin älkääkä ihmisen poikaan, jolle pelastus ei kuulu.” (Johannes 11:48; Psalmit 146:3.)

12. Miten Jeesuksen tapaus osoittaa, että on viisasta totella Jumalaa?

12 Toisaalta Jumala asetti kuolleista herätetyn Jeesuksen Kristuksen suuren hengellisen temppelin Ylimmäiseksi Papiksi. Yksikään ihminen ei pysty kumoamaan tätä tehtävämääräystä. Jeesuksella onkin ”pappeutensa ilman seuraajia”. (Heprealaisille 2:9; 7:17, 24; 9:11.) Jumala on lisäksi asettanut Jeesuksen elävien ja kuolleiden Tuomariksi (1. Pietarin kirje 4:5). Tässä asemassa Jeesus ratkaisee, onko Joosef Kaifaalla ja Pontius Pilatuksella mitään mahdollisuuksia elää tulevaisuudessa (Matteus 23:33; Apostolien teot 24:15).

Pelottomia Valtakunnan saarnaajia nykyään

13. Mikä työ on nykyään osoittautunut olevan ihmisistä ja mikä työ Jumalasta? Mistä tiedät sen?

13 Meidän päivinämme on ensimmäisen vuosisadan tapaan ollut yllin kyllin niitä, jotka taistelevat Jumalaa vastaan (Apostolien teot 5:39). Esimerkiksi kun Saksan Jehovan todistajat kieltäytyivät tervehtimästä Adolf Hitleriä Führerinään, Hitler vannoi tekevänsä heistä lopun (Matteus 23:10). Hänen tehokkaalla kuolemankoneistollaan ei näyttänyt olevan pienintäkään ongelmaa asian hoitamisessa. Natsit onnistuivat pidättämään tuhansia todistajia ja lähettämään heidät keskitysleireille. He saivat jopa tapettua joitakin näistä. He eivät kuitenkaan pystyneet horjuttamaan todistajien päätöstä palvoa yksin Jumalaa, eivätkä he voineet tehdä loppua Jumalan palvelijoista ryhmänä. Näiden kristittyjen työ ei ollut ihmisistä vaan Jumalasta, eikä Jumalan työtä voida kukistaa. Uskolliset Jehovan palvelijat, jotka selviytyivät hengissä Hitlerin keskitysleireistä 60 vuotta sitten, palvelevat edelleen Jehovaa koko sydämestään, sielustaan ja mielestään, kun taas Hitleristä ja hänen natsipuolueestaan on jäljellä enää huono maine (Matteus 22:37).

14. a) Miten vastustajat ovat yrittäneet panetella Jumalan palvelijoita, ja mihin se on johtanut? b) Aiheuttaako tällainen toiminta Jumalan kansalle pysyvää vahinkoa? (Heprealaisille 13:5, 6.)

14 Natsien kukistumista seuranneina vuosina on ollut muita, jotka ovat liittyneet toivottomaan taisteluun Jehovaa ja hänen kansaansa vastaan. Ovelat uskonnolliset ja poliittiset ainekset ovat monissa Euroopan maissa yrittäneet leimata Jehovan todistajat ”vaaralliseksi lahkoksi” samaan tapaan kuin ensimmäisen vuosisadan kristityt leimattiin (Apostolien teot 28:22). Tosiasiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tunnustanut Jehovan todistajien olevan uskonto, ei lahko. Vastustajat varmasti tietävät sen. Silti he panettelevat edelleen todistajia. Tällainen mustamaalaus on suoranainen syy siihen, että joitakuita näistä kristityistä on erotettu työpaikastaan. Todistajien lapsia on ahdisteltu kouluissa. Pelokkaat vuokraisännät ovat peruuttaneet vuokrasopimuksia rakennuksista, joita todistajat ovat pitkään käyttäneet kokouspaikkoinaan. Joiltakuilta valtion viranomaiset ovat jopa kieltäneet kansalaisuuden yksistään sen perusteella, että he ovat Jehovan todistajia. Todistajat eivät kuitenkaan anna sen pelästyttää itseään.

15, 16. Miten Ranskan Jehovan todistajat ovat reagoineet kristilliseen työhönsä kohdistuneeseen vastustukseen, ja miksi he jatkavat saarnaamista?

15 Esimerkiksi Ranskassa ihmiset ovat yleensä järkeviä ja oikeamielisiä. Jotkut vastustajat ovat kuitenkin edistäneet lakeja, joilla on tarkoitus lamaannuttaa Valtakunnan työ. Miten sikäläiset Jehovan todistajat ovat reagoineet? He ovat lisänneet toimintaansa kentällä ennen näkemättömällä tavalla, ja tulokset ovat olleet innostavia (Jaakobin kirje 4:7). Vain yhden puolivuotisjakson kuluessa Raamatun kotitutkistelujen määrä lisääntyi tuossa maassa hämmästyttävät 33 prosenttia! Saatanan täytyy olla raivoissaan nähdessään, että hyvä uutinen herättää vilpitönsydämisissä ranskalaisissa vastakaikua (Ilmestys 12:17). Ranskalaisveljemme luottavat siihen, että heissä pitävät paikkansa profeetta Jesajan sanat: ”Mikään ase, joka valmistetaan sinua vastaan, ei menesty, ja jokaiselle kielelle, joka nousee tuomiolle sinua vastaan, sinä langetat tuomion.” (Jesaja 54:17.)

16 Jehovan todistajat eivät nauti siitä, että heitä vainotaan. Mutta koska he haluavat totella käskyä, jonka Jumala on antanut kaikille kristityille, he eivät voi eivätkä tahdo lakata puhumasta siitä, mitä he ovat kuulleet. He yrittävät olla hyviä kansalaisia. Kun Jumalan laki ja ihmisten laki ovat ristiriidassa, heidän on kuitenkin toteltava Jumalaa hallitsijana.

Älä pelkää heitä

17. a) Miksi meillä ei ole aihetta pelätä vihollisiamme? b) Miten meidän pitäisi suhtautua vainoojiin?

17 Vihollisemme ovat hyvin vaarallisessa asemassa. He taistelevat Jumalaa vastaan. Niinpä sen sijaan, että pelkäisimme niitä, jotka vainoavat meitä, me Jeesuksen käskyn mukaisesti rukoilemme heidän puolestaan (Matteus 5:44). Rukoilemme, että jos jotkut vastustavat Jumalaa tietämättömyydestä, kuten tarsolainen Saul, Jehova avaisi suosiollisesti heidän silmänsä näkemään totuuden (2. Korinttilaisille 4:4). Saulista tuli kristitty apostoli Paavali, ja hän kärsi paljon oman aikansa viranomaisten käsissä. Kuitenkin hän muistutti uskonveljiään ”olemaan alamaisia ja olemaan tottelevaisia hallituksille ja valloille, jotka ovat hallitsijoina, olemaan valmiit kaikkeen hyvään työhön, etteivät puhu vahingoittavasti kenestäkään [eivät edes kiihkeimmistä vainoojistaan] eivätkä ole riidanhaluisia vaan järkeviä ja osoittavat kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan” (Titukselle 3:1, 2). Jehovan todistajat Ranskassa ja muualla pyrkivät vilpittömästi noudattamaan tätä neuvoa.

18. a) Millä tavoin Jehova voisi vapauttaa palvelijansa? b) Mikä tulee olemaan lopputulos?

18 Jumala sanoi profeetta Jeremialle: ”Minä olen sinun kanssasi vapauttaakseni sinut.” (Jeremia 1:8.) Miten Jehova voisi vapauttaa meidät vainosta nykyään? Hän voisi käyttää jotakin Gamalielin kaltaista oikeamielistä tuomaria. Tai hän saattaa huolehtia siitä, että korruptoituneen tai vihamielisen viranomaisen tilalle tulee aivan odottamatta joku järkevämpi ihminen. Joskus Jehova voi kuitenkin antaa kansaansa kohdistuvan vainon jatkua (2. Timoteukselle 3:12). Siinä tapauksessa hän antaa meille aina voimaa vainon kestämiseen (1. Korinttilaisille 10:13). Ja salliipa Jumala mitä hyvänsä, lopputulos on varma: ne jotka taistelevat Jumalan kansaa vastaan, taistelevat Jumalaa vastaan, ja Jumalaa vastaan taistelevat eivät voi voittaa.

19. Mikä on vuoden 2006 vuositeksti, ja miksi se on sopiva?

19 Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että he voisivat odottaa ahdistusta (Johannes 16:33). Siksi Apostolien tekojen 5:29:n sanat ovat ajankohtaisemmat kuin koskaan aiemmin: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” Niinpä nämä innostavat sanat on valittu Jehovan todistajien vuoden 2006 vuositekstiksi. Olkoon päätöksemme, että tulevana vuonna ja läpi ikuisuuden tottelemme Jumalaa Hallitsijana mihin hintaan hyvänsä!

[Alaviite]

^ kpl 7 ”Keisari”, jonka kannalle ylipapit tuossa tilanteessa julkisesti asettuivat, oli halveksittu Rooman keisari Tiberius, joka oli ulkokultainen murhamies. Tiberius tunnettiin myös alhaisista sukupuolisista tavoistaan. (Daniel 11:15, 21).

Osaatko vastata?

• Miten apostolit olivat meille rohkaiseva esimerkki siinä, miten he suhtautuivat vastustukseen?

• Miksi meidän pitäisi aina totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä?

• Ketä vastaan vastustajamme todellisuudessa taistelevat?

• Mikä lopputulos odottaa niitä, jotka kestävät vainon?

[Tutkistelukysymykset]

[Huomioteksti s. 23]

Vuoden 2006 vuositeksti on: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apostolien teot 5:29.)

[Kuva s. 19]

”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”

[Kuva s. 21]

Kaifas luotti ihmisiin ennemmin kuin Jumalaan