Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Nyt on aika toimia päättäväisesti

Nyt on aika toimia päättäväisesti

Nyt on aika toimia päättäväisesti

”Kuinka kauan te onnutte kahden eri mielipiteen välillä?” (1. KUNINKAIDEN KIRJA 18:21)

1. Mikä tekee ajastamme poikkeuksellisen?

USKOTKO, että Jehova on ainoa tosi Jumala? Uskotko myös, että Raamatun profetiat osoittavat meidän elävän Saatanan jumalattoman järjestelmän ”viimeisiä päiviä”? (2. Timoteukselle 3:1.) Jos uskot, niin epäilemättä olet samaa mieltä siitä, että nykyään tarvitaan päättäväistä toimintaa enemmän kuin milloinkaan ennen. Ihmiskunnan historiassa ei koskaan aiemmin ole yhtä monien elämä ollut vaakalaudalla.

2. Mitä tapahtui Israelin kymmenen heimon valtakunnassa kuningas Ahabin hallituskaudella?

2 Israelin kansan edessä oli 900-luvulla eaa. hyvin tärkeä kysymys: ketä he palvelisivat? Kymmenen heimon kuningas Ahab edisti Israelin valtakunnassa pakanavaimonsa Isebelin vaikutuksesta Baalin palvontaa. Baal oli hedelmällisyyden jumala, jolta odotettiin sateita ja hyvää satoa. Monet Baalin palvojat saattoivat lähettää jumalansa kuvalle lentosuukon tai kumartua sen eteen. Saadakseen Baalilta siunauksen sadolleen ja karjalleen hänen palvojansa osallistuivat sukupuoliorgioihin temppeliprostituoitujen kanssa. He tapasivat myös viillellä itseään saadakseen verta vuotamaan (1. Kuninkaiden kirja 18:28).

3. Miten Baalin palvonta vaikutti Jumalan kansaan?

3 Israelilaisista oli jäänyt jäljelle noin 7000 henkeä, jotka kieltäytyivät osallistumasta tähän moraalittomaan ja väkivaltaiseen epäjumalanpalvontaan (1. Kuninkaiden kirja 19:18). He pitivät uskollisesti kiinni liittosuhteestaan Jehova Jumalaan, ja siksi heitä vainottiin. Esimerkiksi kuningatar Isebel murhasi monia Jehovan profeettoja (1. Kuninkaiden kirja 18:4, 13). Tällaisten koettelevien olojen vuoksi israelilaisten enemmistö harjoitti sekauskontoa yrittäen miellyttää sekä Jehovaa että Baalia. Mutta israelilainen, joka kääntyi pois Jehovasta ja palvoi väärää jumalaa, teki itsestään luopion. Jehova oli luvannut siunata israelilaisia, jos he rakastaisivat häntä ja tottelisivat hänen käskyjään. Hän kuitenkin varoitti, että jos he eivät omistaisi hänelle ”yksinomaista antaumusta”, heidät tuhottaisiin (5. Mooseksen kirja 5:6–10; 28:15, 63).

4. Mitä Jeesuksen ja hänen apostoliensa mukaan oli määrä tapahtua kristittyjen keskuudessa, ja miten nuo ennustukset ovat toteutuneet?

4 Samanlainen tilanne vallitsee nykyään kristikunnassa. Kirkonjäsenet väittävät olevansa kristittyjä, mutta heidän pyhäpäivänsä, toimintatapansa ja uskonkäsityksensä ovat ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa. Kristikunnan papisto on Isebelin tavoin myös johtamassa Jehovan todistajien vainoamista. Se on myös kautta aikojen tukenut sotia, ja näin ollen se on syyllinen lukemattomien miljoonien kirkonjäsenten kuolemaan. Tällainen tuki, jota uskonnot ovat antaneet maailman hallituksille, luokitellaan Raamatussa hengelliseksi haureudeksi (Ilmestys 18:2, 3). Lisäksi kristikunta on suhtautunut yhä suvaitsevammin kirjaimelliseen haureuteen jopa omien pappiensa keskuudessa. Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa ennustivat tämän suuren luopumuksen (Matteus 13:36–43; Apostolien teot 20:29, 30; 2. Pietarin kirje 2:1, 2). Miten yli miljardin kristikuntaan kuuluvan lopulta käy? Entä millainen vastuu Jehovan uskollisilla palvojilla on näistä ihmisistä ja kaikista muista, joita väärä uskonto on johtanut harhaan? Saamme näihin kysymyksiin selvän vastauksen tarkastelemalla sitä dramaattisten tapahtumien sarjaa, joka lopulta ”tuhosi Baalin Israelista” (2. Kuninkaiden kirja 10:28).

Jumala rakasti niskoittelevaa kansaansa

5. Miten Jehova osoitti rakkaudellista kiinnostusta niskoittelevaa kansaansa kohtaan?

5 Jehova Jumala ei saa iloa niiden rankaisemisesta, joista tulee uskottomia häntä kohtaan. Hän on rakkaudellinen Isä, joka toivoo jumalattomien katuvan ja kääntyvän takaisin hänen puoleensa. (Hesekiel 18:32; 2. Pietarin kirje 3:9.) Se ilmenee siitä, että Jehova pani Ahabin ja Isebelin päivinä monia profeettoja varoittamaan Hänen kansaansa Baalin palvonnan seurauksista. Yksi näistä profeetoista oli Elia. Kun kansaa oli kohdannut ankara kuivuus, josta oli ilmoitettu etukäteen, Elia käski kuningas Ahabin koota israelilaiset ja Baalin profeetat Karmelinvuorelle (1. Kuninkaiden kirja 18:1, 19).

6, 7. a) Miten Elia paljasti Israelin luopumuksen perussyyn? b) Mitä Baalin profeetat tekivät? c) Mitä Elia teki?

6 Paikalla, johon heidän oli määrä kokoontua, oli sijainnut Jehovan alttari, mutta se oli luultavasti Isebelin mieliksi ”revitty maahan” (1. Kuninkaiden kirja 18:30). Läsnä olleille israelilaisille ei ikävä kyllä ollut selvää, kuka – Jehova vai Baal – voisi saada aikaan kipeästi kaivatun sateen. Baalia edusti 450 profeettaa, kun taas Jehovaa edusti ainoastaan profeetta Elia. Elia meni ongelman ytimeen kysymällä kansalta: ”Kuinka kauan te onnutte kahden eri mielipiteen välillä?” Sitten hän esitti kiistakysymyksen vielä selvemmin sanoin: ”Jos Jehova on tosi Jumala, seuratkaa häntä, mutta jos Baal, seuratkaa häntä.” Saadakseen päättämättömät israelilaiset omistamaan yksinomaisen antaumuksensa Jehovalle Elia ehdotti jumaluutta koskevaa koetta. Oli määrä teurastaa uhriksi kaksi sonnia, toinen Jehovalle ja toinen Baalille. Tosi Jumala kuluttaisi uhrinsa tulella. Baalin profeetat saivat uhrinsa valmiiksi ja huusivat sitten tuntikausia: ”Oi Baal, vastaa meille!” Kun Elia alkoi pilkata heitä, he alkoivat viillellä itseään, kunnes heistä vuoti verta, ja he huusivat kovalla äänellä. Vastausta ei kuitenkaan tullut. (1. Kuninkaiden kirja 18:21, 26–29.)

7 Nyt koitti Elian vuoro. Ensin hän korjasi Jehovan alttarin ja pani paloittelemansa nuoren sonnin sille. Seuraavaksi hän käski kaataa uhrin päälle neljä suurta ruukullista vettä. Tämä tehtiin kolme kertaa, niin että alttaria ympäröivä kaivantokin täyttyi vedellä. Sitten Elia rukoili: ”Oi Jehova, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, tulkoon tänään tunnetuksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen sinun palvelijasi ja että sinun sanasi perusteella olen tehnyt kaikki nämä. Vastaa minulle, oi Jehova, vastaa minulle, jotta tämä kansa tietäisi, että sinä, Jehova, olet tosi Jumala ja että sinä olet kääntänyt heidän sydämensä takaisin.” (1. Kuninkaiden kirja 18:30–37.)

8. Miten Jumala vastasi Elian rukoukseen, ja mitä Elia sitten teki?

8 Tosi Jumala vastasi kuluttamalla sekä uhrin että alttarin taivaasta tulleella tulella. Se haihdutti jopa veden, joka oli kaivannossa alttarin ympärillä. Kuvittele, miten se vaikutti israelilaisiin. ”Kansa lankesi heti kasvoilleen ja sanoi: ’Jehova on tosi Jumala! Jehova on tosi Jumala!’” Elia otti nyt päättäväisesti ohjat käsiinsä ja käski israelilaisia: ”Ottakaa Baalin profeetat kiinni! Älkää päästäkö yhtäkään heistä pakoon!” Baalin kaikki 450 profeettaa teloitettiin Karmelinvuoren juurella. (1. Kuninkaiden kirja 18:38–40.)

9. Miten uskolliset palvojat pantiin edelleen koetukselle?

9 Samana unohtumattomana päivänä Jehova antoi sataa maan päälle ensi kertaa kolmeen ja puoleen vuoteen (Jaakobin kirje 5:17, 18). Voimme kuvitella, mistä israelilaiset puhuivat palatessaan kotiin: Jehova oli saattanut jumaluutensa kunniaan. Baalin palvojat eivät kuitenkaan luovuttaneet. Isebel jatkoi Jehovan palvelijoiden vainoamista (1. Kuninkaiden kirja 19:1, 2; 21:11–16). Jumalan kansan nuhteettomuus pantiin siis jälleen koetukselle. Omistaisivatko he yksinomaisen antaumuksen Jehovalle, kun koittaisi hänen aikansa langettaa tuomio Baalin palvojille?

Toimi päättäväisesti nyt

10. a) Mitä voidellut kristityt ovat nykyään tehneet? b) Mitä Ilmestyksen 18:4:ssä olevan käskyn totteleminen merkitsee?

10 Voidellut kristityt ovat nykyään tehneet samankaltaista työtä kuin Elia. He ovat suusanallisesti ja painotuotteiden välityksellä varoittaneet kaikkien kansojen ihmisiä kristikunnan sisä- ja ulkopuolella väärästä uskonnosta. Miljoonat ihmiset ovatkin ryhtyneet päättäväisiin toimiin ja irrottautuneet väärää uskontoa edustavista yhteisöistä. He ovat vihkiytyneet Jehovalle, ja heistä on tullut Jeesuksen Kristuksen kastettuja opetuslapsia. He ovat tosiaan noudattaneet kiireellisen tärkeää kehotusta, jonka Jumala esittää väärän uskonnon suhteen: ”Lähtekää siitä ulos, minun kansani, jos ette tahdo osallistua hänen kanssaan hänen synteihinsä ja jos ette tahdo saada osaa hänen vitsauksistaan.” (Ilmestys 18:4.)

11. Mitä Jehovan hyväksynnän saaminen edellyttää?

11 Heidän lisäkseen on kuitenkin vielä miljoonia muita, joita miellyttää Jehovan todistajien levittämä, Raamattuun perustuva sanoma, mutta jotka eivät osaa vielä päättää, mitä tehdä. Jotkut näistä käyvät aika ajoin seurakunnan kokouksissa, esimerkiksi Jeesuksen kuoleman muistonvietossa, tai joissakin piirikonventin ohjelmajaksoissa. Kehotamme kaikkia heitä miettimään huolellisesti Elian sanoja: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle?” (1. Kuninkaiden kirja 18:21, vuoden 1992 kirkkoraamattu.) Heidän on viivyttelemisen asemesta ryhdyttävä päättäväisiin toimiin nyt ja työskenneltävä innokkaasti kohti sitä tavoitetta, että heistä tulee Jehovan vihkiytyneitä, kastettuja palvojia. Kyseessä on heidän mahdollisuutensa ikuisen elämän saamiseen! (2. Tessalonikalaisille 1:6–9.)

12. Mihin vaaralliseen tilaan jotkut kastetut kristityt ovat luisuneet, ja mitä heidän pitäisi tehdä?

12 Valitettavasti jotkut kastetut kristityt ovat tulleet epäsäännöllisiksi tai toimettomiksi palvonnassaan (Heprealaisille 10:23–25; 13:15, 16). Joidenkuiden innon ovat jäähdyttäneet vainon pelko, huoli elatuksesta, yritykset rikastua tai itsekkäiden nautintojen tavoittelu. Jeesus varoitti, että juuri tällaiset asiat kompastuttaisivat joitakuita hänen seuraajistaan, tukahduttaisivat heidän intonsa ja saisivat heidät ansaan. (Matteus 10:28–33; 13:20–22; Luukas 12:22–31; 21:34–36.) Heidän ei tulisi ”ontua” kahden mielipiteen välillä vaan ryhtyä Jumalalle vihkiytymisensä mukaisesti päättäväisiin toimiin ja noudattaa kehotusta: ”Ole – – palavan innokas ja kadu.” (Ilmestys 3:15–19.)

Väärän uskonnon äkillinen loppu

13. Millainen tilanne vallitsi Israelissa, kun Jeehu voideltiin kuninkaaksi?

13 Päättäväisten toimien tärkeys tänä aikana näkyy siitä, mitä tapahtui Israelissa noin 18 vuotta sen jälkeen, kun jumaluuskysymys oli ratkaistu Karmelinvuorella. Päivä, jona Jehova pani täytäntöön tuomion Baalin palvonnalle, koitti äkisti ja odottamatta Elian seuraajan Elisan palvelusaikana. Kuningas Ahabin poika Joram hallitsi Israelia ja kuningataräiti Isebel oli yhä elossa. Elisa lähetti vaivihkaa palvelijansa voitelemaan Israelin sotaväen päällikön Jeehun uudeksi kuninkaaksi. Jeehu oli siihen aikaan Jordanin itärannalla Ramot-Gileadissa johtamassa sotaa Israelin vihollisia vastaan. Kuningas Joram oli Jisreelissä lähellä Megiddoa sijaitsevalla laaksotasangolla toipumassa taistelussa saamistaan haavoista. (2. Kuninkaiden kirja 8:29–9:4.)

14, 15. Minkä tehtävän Jeehu sai, ja miten hän toimi?

14 Jehova käski Jeehua: ”Sinun on lyötävä herrasi Ahabin huone, ja minun on kostettava palvelijoitteni, profeettojen, veri ja kaikkien Jehovan palvelijoiden veri ja vaadittava se Isebelin kädestä. Ja koko Ahabin huoneen täytyy tuhoutua – –. Ja Isebelin syövät koirat Jisreelin maapalstalla, eikä kukaan hautaa häntä.” (2. Kuninkaiden kirja 9:7–10.)

15 Jeehu oli päättäväinen mies. Hän nousi viivyttelemättä vaunuihinsa ja kiiti kohti Jisreeliä. Jisreelissä vartiomies, joka tunnisti Jeehun hänen ajotavastaan, kertoi havainnostaan kuningas Joramille, jolloin Joram nousi vaunuihinsa ja lähti tapaamaan sotapäällikköään. Kun he kohtasivat, Joram kysyi: ”Onko rauha, Jeehu?” Jeehu vastasi: ”Mitä rauhaa voisi olla niin kauan kuin äitisi Isebelin haureudet ja hänen monet noituutensa ovat olemassa?” Sitten ennen kuin kuningas Joram ehti paeta, Jeehu jännitti jousensa ja tappoi Joramin nuolella, joka lävisti hänen sydämensä. (2. Kuninkaiden kirja 9:20–24.)

16. a) Millainen tilanne tuli äkisti Isebelin hovivirkamiesten eteen? b) Miten se, mitä Jehova oli sanonut Isebelistä, täyttyi?

16 Hetkeäkään hukkaamatta Jeehu ajoi hurjaa vauhtia kaupunkiin. Vahvasti meikattu Isebel katsoi alas ikkunasta ja tervehti Jeehua haastavalla uhkauksella. Välittämättä hänestä Jeehu huusi: ”Kuka on minun puolellani? Kuka?” Nyt piti Isebelin palvelijoiden toimia päättäväisesti. Pari kolme hovivirkamiestä työnsi päänsä ulos ikkunasta. Siinä samassa heidän uskollisuutensa pantiin koetukselle. ”Pudottakaa hänet!” määräsi Jeehu. Virkamiehet pudottivat Isebelin alas kadulle, jossa hän tallautui Jeehun hevosten ja vaunujen alla. Näin tämä Israelissa toiminut Baalin palvonnan edistäjä sai ansaitsemansa lopun. Ennen kuin häntä ehdittiin haudata, koirat olivat syöneet hänen lihansa, kuten oli ennustettukin. (2. Kuninkaiden kirja 9:30–37.)

17. Mihin tulevaan tapahtumaan Isebelin tuomion pitäisi vahvistaa luottamustamme?

17 Järkyttävä loppu kohtaa myös vertauskuvallista porttoa, jota sanotaan ”Suureksi Babyloniksi”. Portto edustaa Saatanan maailman vääriä uskontoja, jotka ovat alkuisin muinaisesta Babylonin kaupungista. Väärän uskonnon lopun jälkeen Jehova Jumala kääntää huomionsa kaikkiin niihin ihmisiin, jotka muodostavat Saatanan maailman ei-uskonnolliset osat. Nämäkin tuhotaan, jotta avautuisi tie uudelle vanhurskaalle maailmalle. (Ilmestys 17:3–6; 19:19–21; 21:1–4.)

18. Mitä Baalin palvojille tapahtui Israelissa Isebelin kuoleman jälkeen?

18 Isebelin kuoleman jälkeen kuningas Jeehu teloitti viipymättä kaikki Ahabin jälkeläiset ja päätukijat (2. Kuninkaiden kirja 10:11). Monet israelilaiset palvoivat kuitenkin edelleen Baalia. Jeehu ryhtyi päättäväisiin toimiin heidän suhteensa osoittaakseen, ettei hän suvainnut ”mitään kilpailua Jehovaa vastaan” (2. Kuninkaiden kirja 10:16). Teeskennellen olevansa itsekin Baalin palvoja Jeehu järjesti suuret juhlat Baalin temppeliin, jonka Ahab oli rakentanut Samariaan. Juhliin tulivat Israelista kaikki Baalin palvojat. Temppelissä he olivat satimessa, ja Jeehun miehet tappoivat heidät kaikki. Raamattu päättää kertomuksen seuraavin sanoin: ”Siten Jeehu tuhosi Baalin Israelista.” (2. Kuninkaiden kirja 10:18–28.)

19. Millainen suurenmoinen tulevaisuus odottaa Jehovan uskollisten palvojien ”suurta joukkoa”?

19 Baalin palvonta juurittiin pois Israelista. Aivan yhtä varmasti tämän maailman väärät uskonnot kohtaavat äkillisen, tyrmistyttävän lopun. Kenen puolella sinä olet tuona suurena tuomiopäivänä? Jos toimit päättäväisesti nyt, sinulla on ehkä ilo kuulua niiden ihmisten ”suureen joukkoon”, jotka säilyvät elossa ”suuresta ahdistuksesta”. Silloin voit muistella menneitä aikoja hyvillä mielin ja ylistät Jumalaa siitä, että hän on pannut täytäntöön ”sen suuren porton tuomion, joka turmeli maan haureudellaan”. Yhdyt muiden uskollisten palvojien kanssa sykähdyttävään lauluun, jota taivaalliset äänet laulavat: ”Ylistäkää Jahia, sillä Jehova, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on alkanut hallita kuninkaana.” (Ilmestys 7:9, 10, 14; 19:1, 2, 6.)

Kysymyksiä mietittäväksi

• Miten muinainen Israel syyllistyi Baalin palvontaan?

• Minkä suuren luopumuksen Raamattu ennusti, ja miten tämä profetia on täyttynyt?

• Miten Jeehu juuri pois Baalin palvonnan?

• Mitä meidän täytyy tehdä säilyäksemme elossa Jumalan tuomiopäivänä?

[Tutkistelukysymykset]

[Kartta s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

Soko

Afek

Helkat

Jokneam

Megiddo

Taanak

Dotan

SAMARIA

En-Dor

Sunem

Ofra

Jisreel

Jibleam (Gat-Rimmon)

Tirsa

Bet-Semes

Bet-Sean (Bet-San)

Jabes-Gilead?

Abel-Mehola

Arbelintalo

Ramot-Gilead

Vuoret

Karmelinvuori

Taborinvuori

More

Gilboanvuori

[Vesialueet]

Välimeri

Galileanmeri

[Joki]

Jordan

[Lähde ja kaivo]

Harodin lähde

[Lähdemerkintä]

Kartta: Pictorial Archive (Near Eastern History) Est. and Survey of Israel

[Kuvat s. 26]

Säännöllinen Valtakunnan saarnaaminen ja seurakunnan kokouksissa käyminen ovat tosi palvonnan elintärkeitä piirteitä

[Kuva s. 28, 29]

Kaikkien, jotka haluavat säilyä elossa Jehovan päivänä, täytyy Jeehun tavoin toimia päättäväisesti