Raha ja moraali – eräs historian opetus

HUHTIKUUN 7. päivänä vuonna 1630 noin neljäsataa ihmistä lähti purjehtimaan neljällä laivalla Englannista kohti Uutta maailmaa. Monet heistä olivat korkeasti oppineita. Toiset olivat menestyviä liikemiehiä. Jotkut olivat jopa parlamentin jäseniä. Englannin talous oli lamassa, ja tilannetta pahensi Euroopassa käytävä kolmikymmenvuotinen sota (1618–48). He ottivat siis riskin ja jättivät kotinsa, yrityksensä ja sukulaisensa paremman elämän toivossa.

Nämä toiveikkaat ihmiset eivät kuitenkaan olleet pelkkiä opportunistisia kauppiaita vaan innokkaita puritaaneja *, jotka pakenivat uskonnollista vainoa. Heidän varsinainen tavoitteensa oli perustaa jumalaapelkäävä yhteisö, jossa he ja heidän jälkeläisensä voisivat nauttia aineellisesta hyvinvoinnista tinkimättä Raamatun periaatteista. Pian sen jälkeen kun he laskivat maihin Salemissa Massachusettsissa, he ottivat haltuunsa pienen maa-alueen etelämpänä rannikolla. He kutsuivat uutta kotiaan Bostoniksi.

Tasapainoilua

John Winthrop, heidän johtajansa ja kuvernöörinsä, yritti parhaansa mukaan edistää niin yksityisten varojen karttumista kuin myös yhteistä hyvää uudessa siirtokunnassa. Hän halusi, että ihmiset olisivat sekä vauraita että moraalisia. Tämä oli kuitenkin melkoista tasapainoilua. Ounastellen vaikeuksia hän puhui tovereilleen yksityiskohtaisesti varallisuuden roolista jumalisessa yhteiskunnassa.

Muiden puritaanijohtajien tavoin Winthrop uskoi, ettei varallisuuden tavoittelu itsessään ollut väärin. Hänen mukaansa omaisuutta oli tarkoitus käyttää ensisijaisesti toisten auttamiseen, joten mitä rikkaampi ihminen oli, sitä enemmän hän saattoi tehdä hyvää. ”Harva aihe kuohutti puritaanien mieltä enemmän kuin varallisuus”, toteaa historioitsija Patricia O’Toole. ”Se oli osoitus Jumalan siunauksesta, mutta siihen sisältyi  myös voimakas kiusaus syyllistyä ylpeyden syntiin – – ja lihan synteihin.”

Jotta rikkaudesta ja ylellisyydestä versovat synnit olisi voitu välttää, Winthrop painotti kohtuullisuutta ja itsehillintää. Kuitenkin hyvin pian siirtokuntalaisten yritteliäisyys ja toisaalta Winthropin yritykset pakottaa heidät toimimaan jumalisesti ja rakastamaan toisiaan johtivat ristiriitoihin. Toisinajattelijat alkoivat protestoida, että kuvernööri puuttui liian ankaralla kädellä heidän yksityisasioihinsa. Jotkut alkoivat levittää ajatusta vaaleilla valittavasta neuvostosta, joka osallistuisi päätöksentekoon. Toiset yksinkertaisesti äänestivät jaloillaan ja muuttivat lähiseudulle Connecticutiin ajamaan omia etujaan.

O’Toole kertoo: ”Mahdollisuuksien hyödyntäminen, vauraus ja demokratia olivat kaikki mahtavia voimia puritaanisessa Massachusettsissa, ja niillä kaikilla oli taipumus ruokkia yksilöiden kiihkeitä pyrkimyksiä huolimatta Winthropin yhteistä hyvää painottavasta ihanteesta.” Vuonna 1649 Winthrop kuoli 61-vuotiaana ja lähes pennittömänä. Vaikka tuo hauras siirtokunta selviytyi monista vaikeuksista, Winthrop ei koskaan nähnyt unelmansa toteutuvan.

Etsintä jatkuu

John Winthropin idealistinen visio paremmasta maailmasta ei kuollut hänen mukanaan. Satojatuhansia ihmisiä muuttaa joka vuosi pois Afrikasta, Kaakkois-Aasiasta, Itä-Euroopasta ja Latinalaisesta Amerikasta paremman elämän toivossa. Joitakuita heistä ovat innostaneet ne sadat vuosittain ilmaantuvat uudet kirjat, seminaarit ja Internet-sivustot, jotka lupaavat paljastaa rikastumisen salaisuuden. Monet tavoittelevat selvästi edelleenkin rahaa – toivottavasti kuitenkaan hylkäämättä moraaliarvojaan.

Rehellisesti sanottuna seuraukset ovat olleet surulliset. Ne jotka pyrkivät rikastumaan, uhraavat aivan liian usein periaatteensa ja joskus jopa uskonsa mammonan alttarille. Saatat siksi syystäkin miettiä, voiko ihminen olla kunnon kristitty ja samalla rikas. Tuleeko koskaan sellaista jumalaapelkäävää yhteiskuntaa, jossa vallitsee sekä aineellinen että hengellinen hyvinvointi? Raamattu vastaa näihin kysymyksiin, kuten seuraava kirjoitus osoittaa.

[Alaviite]

[Kuvien lähdemerkinnät s. 3]

Laivat: The Complete Encyclopedia of Illustration/J. G. Heck; Winthrop: Brown Brothers