Hyvä uutinen kantautuu Bolivian syrjäseuduille

MEITÄ kokoontuu joenrannalle parinkymmenen hengen ryhmä. Maltamme tuskin odottaa, milloin päiväretkemme yläjuoksun kyliin alkaa. Olemme Andien juurella paikassa, jossa Benijoki virtaa Amazonin altaan suunnattomalle alangolle. Maisemat ovat häikäisevät.

Emme kuitenkaan ole turisteja. Osa on syntyperäisiä asukkaita, ja monet meistä ovat muuttaneet kaukaa suuremmista kaupungeista tänne Rurrenabaqueen, idylliseen pikkukaupunkiin, jossa on kukkivia puita, olkikattoisia taloja sekä katuja, joiden rauhan rikkoo vain silloin tällöin moottoripyörätaksin pärinä. Mikä on retkemme tarkoitus?

Tämä retki on esimerkki siitä, mitä tapahtuu monissa osissa Boliviaa. Suurista kaupungeista ja ulkomailta tulevat Jehovan todistajat vievät hyvää uutista Jumalan valtakunnasta pienemmille paikkakunnille (Matteus 24:14).

Bolivia sijaitsee Etelä-Amerikan keskiosassa. Maa on kaksi kertaa niin suuri kuin Ranska, mutta siellä asuu tuskin kymmenesosaa Ranskan väkimäärästä. Useimmat bolivialaiset asuvat joko vuoristossa henkeäsalpaavan korkealla sijaitsevissa suurissa kaupungeissa ja pienissä kaivoskaupungeissa tai laaksojen maatalousyhteisöissä. Trooppisella alangolla kaupungit ja kylät jäävät kuitenkin valtavien metsävyöhykkeiden eristämiksi.

1950- ja -60-luvuilla urhoolliset lähetystyöntekijät, muun muassa Betty Jackson, Elsie Meynberg, Pamela Moseley ja Charlotte Tomaschafsky, olivat  eturintamassa viemässä hyvää uutista syrjäseuduille. He opettivat Raamatun totuuksia vilpittömille ihmisille ja auttoivat perustamaan pieniä seurakuntia. 1980- ja -90-luvuilla, jolloin Jehovan todistajien määrä kuusinkertaistui, kasvu tapahtui enimmäkseen suurissa kaupungeissa. Nyt seurakuntia onkin jo kaupunkien kaikissa osissa. Niitä on vaurailla alueilla, missä väki työskentelee korkeissa toimistorakennuksissa, asuu upeissa omakotitaloissa ja käy ostoksilla supermarketeissa, mutta myös esikaupunkialueilla, missä ihmiset asuvat savimajoissa, tekevät ostoksensa toreilla ja pukeutuvat perinteisiin, värikkäisiin pukuihin. Miten sitten voitaisiin auttaa entistä useampia syrjäseutujen asukkaita tuntemaan Jehova?

Hyvästit mukavalle kaupunkielämälle

Viimeisten parinkymmenen vuoden ajan Boliviassa on virrannut joukoittain ihmisiä pienistä kaivoskaupungeista ja maalta suuriin kaupunkeihin. Sen sijaan toiseen suuntaan muuttaminen on epätavallista. Monissa kylissä on ainoastaan yksi puhelin ja sähköä vain muutama tunti päivässä. Sikäläiset todistajat saattavat tavata toisia todistajia vain vuotuisissa konventeissa, joihin matkustaminen on joskus kallista, vaarallista ja uuvuttavaa. Kyläkoulut tarjoavat vain peruskoulutusta. Mikä sitten saa monet Jehovan todistajat muuttamaan kaupungeista tällaisiin kyläpahasiin?

”Minulla oli mahdollisuus ryhtyä luomaan uraa La Pazissa”, kertoi Luis-niminen nuorimies taannoin. ”Vanhempani tähdensivät kuitenkin aina, että paras ura olisi opetuslasten tekeminen. Siksi hankin hieman rakennusalan koulutusta. Kun olin kerran lomalla Rurrenabaquessa, panin merkille, että ihmiset kuuntelivat hyvää uutista erittäin alttiisti. Nähdessäni, kuinka vähän täällä oli veljiä, minusta tuntui, että minun yksinkertaisesti täytyy tulla auttamaan. Johdan tällä haavaa 12:ta raamatuntutkistelua. Tutkin esimerkiksi erään nuoren miehen ja tämän vaimon kanssa, joilla on neljä lasta. Ennen mies joi paljon ja pelasi, mutta nyt se kaikki on taakse jäänyttä elämää ja hän on alkanut kertoa ystävilleen, mitä hän on oppinut Jehovasta. Hän valmistautuu aina tutkisteluun. Kun hänen täytyy lähteä pois paikkakunnalta metsätöihin kolmeksi tai neljäksi päiväksi, hän on pahoillaan, koska hän ei haluaisi jäädä mistään paitsi. Kun näen heidät kaikki seurakunnan kokouksissa, minusta tuntuu, että tänne tulo oli uhrausten arvoista.”

Juana on yksinhuoltajaäiti. ”Työskentelin sisäkkönä La Pazissa”, hän selittää. ”Aloitin siellä kokoaikaisen sananpalveluksen, kun poikani oli vielä pieni. Kun poikkesin Rurrenabaqueen eräällä matkalla, tajusin, kuinka  paljon enemmän voisin tehdä täällä. Tulimme siksi tänne, ja sain kotiapulaisen paikan. Ensi alkuun kuumuutta ja hyönteisiä oli vaikea kestää. Mutta nyt olemme olleet täällä seitsemän vuotta. Johdan useita raamatuntutkisteluita joka viikko, ja moni tutkisteluoppilas osoittaa niin paljon arvostusta, että tulee kokouksiin.” Juana ja hänen poikansa ovat lähdössä kanssamme veneellä ylävirtaan. Liittykää seuraan!

Ylävirtaan

Suuntaamme perämoottori jyristen kohti vuorten väliin jäävää kapeaa joenuomaa. Parvi papukaijoja esittää meille äänekkään vastalauseensa. Vuorilta peräisin oleva mutainen vesi pyörii villisti ympärillämme samalla kun veneen ohjaaja kuljettaa meitä asiantuntevasti eteenpäin. Aamupäivän kuluessa saavumme erääseen pieneen kylään. Tapaamme siellä yhden Rurrenabaquen seurakunnan valvojista, ja hän näyttää, missä voimme saarnata.

Kylän väki ottaa meidät ystävällisesti vastaan joko puiden siimeksessä tai taloissa, joiden seinät on tehty bambusta ja katto palmunlehdistä. Hetken kuluttua tapaamme nuorenparin, joka on pusertamassa sokeriruokoa sikäläisellä puupuristimella. Mehu valuu kupariastiaan. Myöhemmin he keittävät mehun tummaksi siirapiksi, jonka voi myydä kaupungilla. He pyytävät meidät sisään ja esittävät monia kysymyksiä Raamatusta.

Jatkamme matkaa jokea ylös ja saarnaamme kylästä kylään. Monet ilahtuvat kuullessaan, että Raamatussa kerrotaan sairauksien ja kuoleman poistamisesta (Jesaja 25:8; 33:24). Täällä lääkärinhoitoa on vaikea saada, ja useimmat perheet ovat joutuneet katkerasti kokemaan, miltä tuntuu menettää lapsi. Kädestä suuhun elävien viljelijöiden ja kalastajien elämä on kovaa ja epävarmaa. Monia kiinnostaa siksi kovasti psalmissa 72 oleva Jumalan lupaus hallituksesta, joka poistaa köyhyyden. Mutta vaivautuisivatko tällaisilla syrjäseuduilla asuvat kiinnostuneet lähtemään seurakunnan kokouksiin? Tämä kysymys askarrutti Ericiä ja Vickyä. He toimivat kokoaikaisina sananpalvelijoina Santa Rosassa, joka sijaitsee kolmen tunnin ajomatkan päässä kauempana Amazonin altaassa.

Tulevatko kiinnostuneet?

Eric ja Vicky muuttivat Boliviaan Kaliforniasta Yhdysvalloista 12 vuotta sitten. Eräs  matkavalvoja oli ehdottanut, että he asettuisivat Santa Rosaan. ”Paikkakunnalla on vain kaksi puhelinta, eikä siellä ole Internet-yhteyttä”, Vicky sanoo. ”Villieläimiä on runsaasti. Näemme vähän väliä krokotiileja, nanduja ja isoja käärmeitä, kun käymme ympäristöseuduilla moottoripyörillämme. Eläimiä kiinnostavampia ovat kuitenkin ihmiset. Tutkimme Raamattua Vacojen kanssa. Tällä nuorellaparilla on neljä lasta, ja he asuvat noin 25 kilometrin päässä kylän ulkopuolella. Isä oli aiemmin juoppo, mutta nyt hän on muuttunut. Joka viikko hän tuo koko perheensä ja nuoremman sisarensa valtakunnansalille. Hän kuljettaa vaimoaan ja kuopusta ison polkupyöränsä tavaratelineellä. Heidän yhdeksänvuotias poikansa kuljettaa pikkusiskoaan toisella pyörällä, ja kahdeksanvuotias poika polkee itsekseen. Matka vie heiltä kolme tuntia.” Perhe rakastaa Jehovaa sydämestään, ja he tekevät kaikkensa päästäkseen veljien ja sisarten luo.

Vain puolessatoista vuodessa kolme on käynyt kasteella, ja suunnilleen 25 käy kokouksissa Santa Rosan uudessa valtakunnansalissa. Monet haluavat tutkia Raamattua, mutta monilla on myös ylitettävänä valtavia esteitä, ennen kuin he voivat palvella Jehovaa.

Haasteena avioliittojen laillistaminen

Marina ja Osni, jotka palvelevat lähetystyöntekijöinä syrjäisellä rajaseudulla lähellä Brasiliaa, kertovat, että siellä monet eivät pidä avioliittoa sitovana. Kumppania saatetaan vaihtaa tiuhaan. ”Se on ongelma, joka jarruttaa hengellistä edistymistä”, Osni sanoo. ”Kun joku haluaa tulla tosi kristityksi, edessä on mutkikas ja kallis prosessi. Joidenkuiden täytyy selvittää asiat aiempien kumppaniensa kanssa ja mennä sitten laillisesti naimisiin. Kaikesta huolimatta jotkut, jotka ovat ymmärtäneet, että Raamattu vaatii rekisteröimään avioliiton asianmukaisesti, ovat puurtaneet tosissaan saadakseen rahat kokoon rekisteröintikuluja varten.” (Roomalaisille 13:1, 2; Heprealaisille 13:4.)

Marina kertoo kokemuksen Norberto-nimisestä miehestä. ”Hän asui usean naisen kanssa ennen kuin muutti yhteen erään leipurin kanssa. Nainen oli suurin piirtein 35 vuotta Norbertoa nuorempi, ja hänellä oli poika, jonka Norberto adoptoi. Pojan varttuessa Norberto halusi näyttää hänelle parempaa esimerkkiä. Kun sitten eräs Jehovan todistaja kävi heidän leipomossaan ja tarjosi ilmaista raamatuntutkistelua, Norberto otti tilaisuudesta vaarin, vaikka hän ei osannut lukea ja ikääkin hänelle oli karttunut jo yli 70 vuotta. Kun hän ja hänen avovaimonsa saivat tietää Jehovan normeista, he menivät naimisiin ja sittemmin kasteelle. Pojasta on tullut vastuuntuntoinen kristitty nuori – juuri niin kuin hänen isäpuolensa oli toivonutkin. Norberto osaa nyt lukea, ja hän on jopa pitänyt puheita seurakunnan kokouksissa. Vanhuudenheikkoudesta huolimatta hän julistaa hyvää uutista innokkaasti.”

Jehovan hengen voimassa

Jeesus sanoi varhaisille seuraajilleen: ”Te saatte voimaa, kun pyhä henki tulee päällenne, ja te tulette olemaan todistajiani – – maan ääriin asti.” (Apostolien teot 1:8.) On erittäin rohkaisevaa nähdä, kuinka Jumalan henki saa kristittyjä miehiä ja naisia muuttamaan ”maan ääriin”. Esimerkiksi vuonna 2004 suunnilleen 30 innokasta bolivialaista sananpalvelijaa otti vastaan kutsun lähteä tilapäiseksi erikoistienraivaajaksi syrjäisille alueille. He arvostavat niiden noin 180 ulkomaalaisen esimerkkiä, jotka ovat muuttaneet Boliviaan palvelemaan tienraivaajina,  kierrosvalvojina, Betelin vapaaehtoistyöntekijöinä tai lähetystyöntekijöinä. Maan 17000 Valtakunnan julistajaa johtavat noin 22000:ta raamatuntutkistelua kiinnostuneiden ihmisten kodeissa.

He kaikki saavat suurta iloa tuntiessaan Jehovan hengen ohjaavan heitä. Esimerkiksi lähetystyöntekijät Robert ja Kathy saivat alueekseen Camirin, joka sijaitsee kumpuilevien, vehreiden kukkuloiden keskellä joen varrella ja on aina ollut syrjäseutua. ”Nähtävästi tulimme juuri oikeaan aikaan”, toteaa Robert. ”Kahdessa vuodessa noin 40 ihmisestä on tullut hyvän uutisen julistajia.”

Juoppo peluri kuuntelee

Moniin paikkakuntalaisiin on tehnyt vaikutuksen se, millaisia muutoksia Raamattua tutkivat ihmiset ovat tehneet. Esimerkistä käy Ariel-niminen juoppo peluri. Eräänä päivänä nelisen vuotta sitten hän lojui sänkynsä pohjalla kohmelossa. Vaikka hän oli pelaamisensa vuoksi suosittu mies, hänen mieltään kalvoivat kasvavat velat, rakoileva avioliitto ja se, että hän laiminlöi tyttäriään. Hänen ajatuksensa katkaisi Jehovan todistaja, joka oli saarnaamassa talosta taloon. Ariel kuunteli pitkään ja hartaasti veljen selittäessä hänelle Raamattua. Hetken perästä hän makasi taas vuoteessaan lukien nyt aineistoa, joka kertoi onnellisesta perhe-elämästä, paratiisista ja Jumalan palvelemisesta. Myöhemmin hänen kanssaan alettiin tutkia Raamattua.

Samoihin aikoihin kun Robert ja Kathy saapuivat Camiriin, myös Arielin vaimo Arminda tutki, joskaan ei järin innoissaan. ”Olen valmis kokeilemaan mitä vain, jotta hän lopettaisi juomisen”, hän sanoi. ”Tokkopa tästä silti mitään hyötyä on. Hän on toivoton tapaus.” Raamatuntutkistelu osoittautui kuitenkin kiinnostavammaksi kuin hän oli odottanut. Vuoden kuluttua hän oli käynyt kasteella ja todisti sukulaisilleen. Ennen pitkää monet heistäkin vihkivät elämänsä Jehovalle.

Ariel puolestaan kävi kamppailua päästäkseen eroon viinasta, tupakasta ja uhkapeleistä. Käännekohta tuli, kun hän kutsui kaikki tuttavansa Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan. Hän oli päättänyt, että ne, jotka eivät tule, saavat jäädä. Sen sijaan niiden kanssa, jotka tulevat, hän alkaa tutkia Raamattua. Se johti kolmeen tutkisteluun. Eräs sukulainen, jonka kanssa Ariel tutki Raamattua ennen kuin edes kuului seurakuntaan, oli lopulta yhtä aikaa kasteella Arielin kanssa. Arminda sanoo: ”Aivan kuin entistä Arielia ei enää olisi olemassakaan.”

Robert kertoo: ”Viime laskujen mukaan kokouksissa käy säännöllisesti 24 tähän sukuun kuuluvaa. Kymmenen on käynyt kasteella, ja kahdeksan on kastamattomia julistajia. Heidän muuttuneen käytöksensä ansiosta muutamat muutkin ovat alkaneet tutkia Raamattua ja käydä kokouksissa. Läsnäolijoiden määrä on kasvanut sadasta 190:een. Kathy ja minä johdamme noin 30:tä raamatuntutkistelua, ja kaikki tutkisteluoppilaat käyvät kokouksissa. Tuntuu hyvältä olla täällä.”

Se mitä tapahtuu Bolivian syrjäseuduilla, on vain pieni osa maailmanlaajuisesta elonkorjuutyöstä. Ilmestyskirjan 7. luvussa kerrotaan, kuinka ”Herran päivänä” kootaan ihmisiä, jotka tulevat pelastumaan suuresta ahdistuksesta (Ilmestys 1:10; 7:9–14). Milloinkaan aiemmin historiassa miljoonat ihmiset kaikista kansoista eivät ole palvoneet ainoaa tosi Jumalaa ykseydessä. Tämä on innostava todiste siitä, että Jumalan lupaukset ovat lähellä täyttymistään!

[Kuva s. 9]

Betty Jackson

[Kuva s. 9]

Elsie Meynberg

[Kuva s. 9]

Pamela Moseley

[Kuva s. 9]

Charlotte Tomaschafsky äärimmäisenä oikealla

[Kuva s. 10]

Vacan perhe polkee joka viikko kolme tuntia valtakunnansalille

[Kuva s. 10]

Eric ja Vicky muuttivat alueelle, jolla tarvitaan enemmän Valtakunnan julistajia

[Kuva s. 11]

Benijoen varrella kyläläiset kuuntelevat tarkkaavaisesti hyvää uutista

[Kuva s. 12]

Robert ja Kathy ovat lähetystyöntekijöinä Camirissa