Oikeus nimeen

JOKAISELLA on oikeus nimeen. Tahitissa jopa sellainen vastasyntynyt, joka on hylätty ja jonka vanhempia ei tiedetä, saa etu- ja sukunimen viranomaisilta.

On kuitenkin yksi persoona, jolta eräässä mielessä on evätty tämä käytännössä kaikille ihmisille suotu perusoikeus. Hämmästyttävää kyllä hän on se ”Isä, jolle jokainen suku taivaassa ja maan päällä on kiitollisuudenvelassa nimestään” (Efesolaisille 3:14, 15). Monet ihmiset nimittäin kieltäytyvät käyttämästä Luojan nimeä sellaisena kuin se on Raamatussa. He korvaavat sen mieluummin arvonimillä ”Jumala”, ”Herra” tai ”Kaikkivaltias”. Mikä hänen nimensä sitten on? Psalmista vastaa: ”Sinä, jonka nimi on Jehova, sinä yksin olet Korkein kaikessa maassa.” (Psalmit 83:18.)

Kun Lontoon lähetysseuran lähetyssaarnaajat 1800-luvun alkupuoliskolla saapuivat Tahitiin, polynesialaiset palvoivat useita jumalia, joilla kaikilla oli oma nimensä. Pääjumalat olivat nimeltään Oro ja Taaroa. Erottaakseen Raamatun Jumalan noista muista jumalista lähetyssaarnaajat ryhtyivät epäröimättä käyttämään laajalti hänen nimeään, joka tahitiksi on Iehova.

Tuosta nimestä tuli tunnettu, ja sitä alettiin käyttää päivittäisessä keskustelussa ja kirjeenvaihdossa. Tahitin kuningas Pomare II, joka hallitsi 1800-luvun alussa, käytti sitä tavan takaa henkilökohtaisissa kirjeissään. Ohessa onkin kuva yhdestä hänen kirjeestään. Tämä englanniksi kirjoitettu kirje on näytteillä eräässä Tahitia ja sen saaria esittelevässä museossa. Jumalan nimen käyttöä ei siis tuolloin vieroksuttu. Lisäksi se esiintyy tuhansia kertoja ensimmäisessä tahitinkielisessä raamatunkäännöksessä, joka saatiin valmiiksi vuonna 1835.

[Kuva s. 32]

Kuningas Pomare II

[Kuvan lähdemerkintä s. 32]

Kuningas ja kirje: Collection du Musée de Tahiti et de ses Îles, Punaauia, Tahiti