Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Olkoot kätemme vahvat

Olkoot kätemme vahvat

Olkoot kätemme vahvat

”Olkoot teidän kätenne vahvat, teidän, jotka kuulette näinä päivinä nämä sanat profeettojen suusta.” (SAKARJA 8:9)

1, 2. Miksi Haggain ja Sakarjan kirjat ansaitsevat huomiomme?

VAIKKA Haggain ja Sakarjan profetiat kirjoitettiin noin 2500 vuotta sitten, niillä on varmasti merkitystä sinun elämäsi kannalta. Näissä kahdessa kirjassa olevat Raamatun kertomukset eivät ole pelkkää historiaa. Ne kuuluvat ”kaikkeen, mikä ennen kirjoitettiin, – – meille opetukseksi” (Roomalaisille 15:4). Monet niissä mainitut seikat saavat meidät pohtimaan sitä, mitä on todella tapahtunut sen jälkeen, kun Valtakunta perustettiin taivaassa vuonna 1914.

2 Apostoli Paavali sanoi entisaikoina eläneiden Jumalan palvelijoiden kokemuksista ja olosuhteista: ”Nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet.” (1. Korinttilaisille 10:11.) Saatat siis hyvinkin miettiä, mitä arvoa Haggain ja Sakarjan kirjoilla on meidän aikanamme.

3. Mihin Haggai ja Sakarja kiinnittivät huomion?

3 Kuten edellisessä kirjoituksessa mainittiin, Haggain ja Sakarjan profetiat liittyivät aikaan, jolloin juutalaiset palasivat Jumalalta saamaansa maahan sen jälkeen, kun he olivat vapautuneet Babylonin vankeudesta. Nämä kaksi profeettaa kiinnittivät huomiota temppelin jälleenrakentamiseen. Juutalaiset laskivat temppelin perustuksen vuonna 536 eaa. Vaikka jotkut vanhemmat juutalaiset haikailivat menneitä aikoja, valtaosa kansasta nosti suuren ”ilohuudon”. Meidän aikanamme on kuitenkin tapahtunut jotain vielä merkittävämpää. Missä mielessä? (Esra 3:3–13.)

4. Mitä tapahtui pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen?

4 Pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen Jehovan voidellut palvojat vapautuivat Suuren Babylonin vankeudesta. Se oli tärkeä osoitus Jehovan tuesta. Aiemmin oli näyttänyt siltä, että uskonnolliset johtajat ja heidän poliittiset kumppaninsa olivat tehneet lopun raamatuntutkijoiden julkisesta saarnaamisesta ja opettamisesta (Esra 4:8, 13, 21–24). Jehova Jumala raivasi kuitenkin esteet saarnaamisen ja opetuslasten tekemisen tieltä. Valtakunnan työ on kukoistanut vuotta 1919 seuranneina vuosikymmeninä, eikä mikään ole pystynyt pysäyttämään sen etenemistä.

5, 6. Mitä suurenmoista saatetaan Sakarjan 4:7:n mukaisesti päätökseen?

5 Voimme luottaa siihen, että Jehovan tottelevaiset palvelijat tulevat jatkamaan saarnaamista ja opettamista hänen tuellaan. Sakarjan 4:7 sanoo: ”Hän tuo esiin päätekiven. Sille huudetaan: ’Miten viehättävä! Miten viehättävä!’” Mitä suurenmoista tullaan tämän mukaisesti saattamaan päätökseen näinä aikoina?

6 Sakarjan 4:7 viittaa aikaan, jolloin Suvereenin Herran palvonta saatetaan täydelliseen tilaansa hänen hengellisen temppelinsä maallisissa esipihoissa. Tämä temppeli on Jehovan järjestely, jonka avulla häntä voidaan lähestyä ja palvoa Kristuksen Jeesuksen sovitusuhrin perusteella. Suuri hengellinen temppeli on tietysti ollut olemassa ensimmäiseltä vuosisadalta saakka. Mutta temppelin maallisella esipihalla suoritettava tosi palvonta saatetaan täydellisyyteen vasta tulevaisuudessa. Nykyään hengellisen temppelin maallisella esipihalla palvelee miljoonia palvojia. Nämä ja lukemattomat kuolleista herätettävät saatetaan täydellisyyteen Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden aikana. Tuhatvuotiskauden lopussa on puhdistetun maan päällä jäljellä vain Jumalan tosi palvonnan harjoittajia.

7. Millainen asema Jeesuksella on tosi palvonnan saattamisessa täydelliseen tilaansa meidän päivinämme, ja miksi tämän pitäisi rohkaista meitä?

7 Temppelin valmistumista vuonna 515 eaa. olivat todistamassa käskynhaltija Serubbabel ja ylimmäinen pappi Joosua. Sakarjan 6:12, 13 ennusti, että Jeesuksella olisi vastaavasti avainasema tosi palvonnan saattamisessa täydelliseen tilaansa: ”Näin on armeijoiden Jehova sanonut: ’Tässä on mies, jonka nimi on Vesa. Ja omasta paikastaan hän versoo, ja hän on rakentava Jehovan temppelin. Ja – – hän puolestaan kantaa arvokkuuden, ja hänen on istuuduttava ja hallittava valtaistuimellaan, ja hänen on tultava papiksi valtaistuimellaan.’” Koska Jeesus, joka on taivaassa ja saa Daavidin kuninkaallisen sukuhaaran versomaan, tukee hengellisessä temppelissä tehtävää Valtakunnan työtä, voisiko kukaan estää sitä menemästä eteenpäin? Ei varmasti! Eikö tämän pitäisi rohkaista meitä jatkamaan palvelustamme, niin ettemme anna arkisten huolten viedä meitä sivuraiteille?

Asioiden tärkeysjärjestys

8. Miksi meidän täytyy asettaa hengellisessä temppelissä tehtävä työ elämässämme ensi sijalle?

8 Saadaksemme Jehovan tuen ja siunauksen meidän täytyy pitää hengellisessä temppelissä tehtävä työ elämässämme ensi sijalla. Meidän ei pidä olla niiden juutalaisten kaltaisia, jotka sanoivat: ”Aika ei ole tullut”, vaan meidän täytyy muistaa, että elämme ”viimeisiä päiviä” (Haggai 1:2; 2. Timoteukselle 3:1). Jeesus ennusti, että hänen uskolliset seuraajansa saarnaisivat Valtakunnan hyvää uutista ja tekisivät opetuslapsia. Meidän täytyy varoa suhtautumasta meille suotuun palvelustehtävään välinpitämättömästi. Saarnaamis- ja opetustyö, joka oli väliaikaisesti pysähdyksissä maailman vastustuksen vuoksi, käynnistettiin uudelleen vuonna 1919, mutta sitä ei ole vielä saatettu päätökseen. Niin tulee kuitenkin varmasti käymään.

9, 10. Mistä Jehovan siunaus riippuu, ja mitä se merkitsee meille?

9 Mitä innokkaammin jatkamme työtä, sitä enemmän meitä siunataan – kansana ja yksilöinä. Huomaa Jehovan lupaus, josta voimme ammentaa luottamusta. Kun juutalaiset palasivat kokosieluiseen palvontaan ja ryhtyivät jälleen työskentelemään innokkaasti temppelin perustuksella, Jehova sanoi: ”Tästä päivästä lähtien minä annan siunauksen.” (Haggai 2:19.) He saisivat jälleen hänen varauksettoman suosionsa. Ajattele, mitä siunauksia Jumalan lupaukseen sisältyi: ”Tulee olemaan rauhan siemen; viiniköynnös antaa hedelmänsä, ja maa antaa satonsa, ja taivas antaa kasteensa, ja minä annan varmasti tästä kansasta jäljellä olevien periä kaikki nämä.” (Sakarja 8:9–13.)

10 Samoin kuin Jehova siunasi noita juutalaisia hengellisesti ja aineellisesti, hän siunaa meitäkin, kun teemme ahkerasti ja iloisin sydämin työtä, jonka hän on meille antanut. Näitä siunauksia ovat turvallisuus, hyvinvointi, hengellinen kasvu ja keskuudessamme vallitseva rauha. Ei silti ole epäilystäkään siitä, että saadaksemme jatkuvasti Jehovan siunauksen meidän on tehtävä työtä hengellisessä temppelissä siten kuin hän haluaa sitä tehtävän.

11. Miten voisimme tutkia itseämme?

11 Nyt on aika noudattaa kehotusta: ”Kohdistakaa sydämenne teihinne.” (Haggai 1:5, 7.) Meidän pitäisi pysähtyä erittelemään asioiden tärkeysjärjestystä elämässämme. Se missä määrin Jehova siunaa meitä nykyään, riippuu siitä, miten innokkaasti ylistämme hänen nimeään ja jatkamme työtämme hänen hengellisessä temppelissään. Voisit kysyä itseltäsi: Onko asioiden tärkeysjärjestys elämässäni muuttunut? Millainen on intoni Jehovan sekä hänen totuutensa ja työnsä puolesta nyt verrattuna siihen aikaan, kun kävin kasteella? Jättääkö kiinnostus mukavaan elämään Jehovan ja hänen Valtakuntansa vähemmälle huomiolle? Pidätteleekö minua ihmispelko: huoli siitä, mitä toiset ajattelevat? (Ilmestys 2:2–4.)

12. Mitä juutalaisten keskuudessa vallinnutta tilannetta valotetaan Haggain 1:6, 9:ssä?

12 Emme halua Jumalan pidättävän meiltä siunaustaan sen vuoksi, että laiminlöisimme työtä, joka tuo ylistystä hänen nimelleen. Muistamme, että sen jälkeen kun maahansa palanneet juutalaiset olivat päässeet hyvään vauhtiin temppelin rakentamisessa, he alkoivatkin ”juosta kukin oman huoneensa hyväksi”, niin kuin Haggain 1:9 kertoo. Heidän omat päivittäiset tarpeensa ja oma elämäntapansa valtasivat heidän mielensä. Siksi satoa korjattiin vähän, hyvää ruokaa ja juomaa oli niukalti eikä lämpimiä vaatteita ollut riittävästi (Haggai 1:6). Jehova pidätti siunauksensa. Voimmeko oppia tästä jotain?

13, 14. Miten voimme soveltaa Haggain 1:6, 9:ää, ja miksi se on tärkeää?

13 Etkö olekin samaa mieltä siitä, että saadaksemme edelleen Jehovan siunauksen meidän täytyy varoa, ettei omien etujemme ajaminen syrjäyttäisi hänen palvontaansa? Tällaisia huomiotamme hajottavia asioita voisivat olla rahan haaliminen, nopeaan rikastumiseen tähtäävät suunnitelmat, kunnianhimoiset koulutustavoitteet, jotka johtaisivat haluttavalle uralle tässä järjestelmässä, tai itsensä toteuttamiseen keskittyvät hankkeet.

14 Tällaiset asiat eivät ehkä itsessään ole syntiä. Mutta eivätkö ne ikuisen elämän kannalta olekin ”kuolleita tekoja”? (Heprealaisille 9:14.) Missä mielessä? Ne ovat hengellisesti kuolleita, tyhjänpäiväisiä ja hedelmättömiä. Jos joku jatkaa itsepintaisesti tällaisten tekojen tekemistä, se voi johtaa hengelliseen kuolemaan. Näin kävi joillekin voidelluille kristityille apostolien päivinä (Filippiläisille 3:17–19). Sama on pitänyt paikkansa joistakuista meidän aikoinamme. Saatat tuntea ihmisiä, jotka ovat jättäytyneet vähitellen kristillisestä toiminnasta ja seurakunnasta eivätkä tällä hetkellä ilmaise halua palata Jehovan palvelukseen. Toivomme luonnollisesti heidän palaavan Jehovan luo, mutta tosiasia on, että ”kuolleiden tekojen” harjoittaminen voi johtaa Jehovan suosion ja siunauksen menettämiseen. Se olisi hyvin surullista. Se merkitsisi sitä, että jäisi osattomaksi Jumalan hengen avulla saatavasta ilosta ja rauhasta. Ja millainen menetys olisikaan jäädä vaille lämmintä kristillistä veljeyttä! (Galatalaisille 1:6; 5:7, 13, 22–24.)

15. Miten Haggain 2:14 osoittaa, että Jehovan palvontaan tulee suhtautua vakavasti?

15 Asia on hyvin vakava. Haggain 2:14 paljastaa, miten Jehova suhtautui juutalaisiin, jotka laiminlöivät hänen palvontahuonettaan ja paneloivat omia talojaan – joko kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti. ”’Sellainen on tämä kansa, ja sellainen on tämä kansakunta minun edessäni’, lausuu Jehova, ’ja sellaista on kaikki heidän kättensä työ ja se, mitä he siellä sitten esittävätkin. Se on epäpuhdasta.’” Niin kauan kuin puolisydämiset juutalaiset laiminlöivät tosi palvontaa, heidän uhrinsa eivät olleet otollisia, esittivätpä he Jerusalemin väliaikaisella alttarilla millaisia uhreja tahansa (Esra 3:3).

Varma tuki

16. Mihin juutalaiset saattoivat Sakarjan saamien näkyjen perusteella luottaa?

16 Tottelevaisille juutalaisille, jotka rakensivat Jumalan temppeliä uudelleen, vakuutettiin Sakarjan saamien kahdeksan näyn välityksellä, että Jumala tuki heitä. Ensimmäisessä näyssä vahvistettiin heidän luottamustaan siihen, että temppeli saataisiin valmiiksi ja että Jerusalemissa ja Juudassa vallitsisi hyvinvointi niin kauan kuin juutalaiset jatkaisivat tottelevaisesti käsillä olevaa työtä (Sakarja 1:8–17). Toinen näky lupasi, että kaikista tosi palvontaa vastustavista hallituksista tehtäisiin loppu (Sakarja 1:18–21). Muissa näyissä taattiin, että Jumala suojelisi rakennustyötä, monien kansakuntien ihmisiä virtaisi Jehovan valmiiseen palvontahuoneeseen, maassa vallitsisi tosi rauha ja turvallisuus, Jumalan määräämän työn tiellä olevat näennäisesti ylipääsemättömät esteet raivattaisiin pois, pahuus poistettaisiin ja enkelit valvoisivat ja suojelisivat työtä (Sakarja 2:5, 11; 3:10; 4:7; 5:6–11; 6:1–8). Koska Jumalan tuesta oli näin varma tieto, tottelevaiset juutalaiset epäilemättä oikaisivat elämäntapansa ja keskittyivät työhön, jota varten Jumala oli heidät vapauttanut.

17. Mitä varmuuden Jumalan tuesta pitäisi saada meidät kysymään itseltämme?

17 Samalla tavoin varmuuden siitä, että tosi palvonta lopulta voittaa, tulisi kannustaa meitä toimintaan ja saada meidät ajattelemaan vakavasti Jehovan palvontahuonetta. Kysy itseltäsi: Jos uskon, että nyt on aika saarnata Valtakunnan hyvää uutista ja tehdä opetuslapsia, niin ovatko tavoitteeni ja elämäntapani sopusoinnussa vakaumukseni kanssa? Käytänkö riittävästi aikaa Jumalan profeetallisen sanan tutkimiseen? Pidänkö tuota Sanaa tärkeänä ja keskustelenko siitä sekä toisten kristittyjen että muiden tapaamieni ihmisten kanssa?

18. Mitä on Sakarjan 14. luvun mukaan edessä?

18 Sakarja viittasi Suuren Babylonin tuhoon ja sitä seuraavaan Harmagedonin sotaan. Hän kuvaili: ”Sen on tultava päiväksi, joka tunnetaan Jehovalle kuuluvana. Se ei ole päivä, eikä se ole yö; ja on tapahduttava, että illalla tulee valoa.” Jehovan päivä tulee tosiaan olemaan synkkä ja kolkko päivä hänen maanpäällisille vihollisilleen. Mutta hänen uskollisille palvojilleen se merkitsee jatkuvaa valoa ja suosiota. Sakarja kuvaili myös sitä, miten uudessa maailmassa kaikki julistaa Jehovan pyhyyttä. Jumalan suuressa hengellisessä temppelissä suoritettava tosi palvonta tulee olemaan ainoa palvontamuoto maan päällä. (Sakarja 14:7, 16–19.) Miten varmaa tämän toteutuminen onkaan! Me saamme nähdä ennustusten täyttymyksen ja Jehovan suvereeniuden kunniaan saattamisen. Se tulee olemaan todella ainutlaatuinen, Jehovalle kuuluva päivä.

Pysyviä siunauksia

19, 20. Miksi Sakarjan 14:8, 9 on mielestäsi rohkaiseva?

19 Näiden suurenmoisten tapahtumien jälkeen Saatana ja hänen demoninsa suljetaan toimettomuuden syvyyteen (Ilmestys 20:1–3, 7). Sitten ihmiskunnalle virtaa siunauksia Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden aikana. Sakarjan 14:8, 9 kuvailee: ”Sinä päivänä on tapahduttava, että elävät vedet lähtevät Jerusalemista, puolet niistä itäiseen mereen ja puolet niistä läntiseen mereen. Niin tapahtuu kesällä ja talvella. Ja Jehovasta on tuleva koko maan kuningas. Sinä päivänä osoittautuu, että Jehova on yksi ja hänen nimensä yksi.”

20 Messiaanisen Valtakunnan sijaintipaikasta virtaa jatkuvasti ”eläviä vesiä” eli ”elämän veden virta”, joka kuvaa Jehovan järjestelyjä elämän ylläpitämiseksi (Ilmestys 22:1, 2). Harmagedonista selviytynyt Jehovan palvojien suuri joukko vapautetaan Aadamilta peritystä kuolemanrangaistuksesta. Jopa ne, jotka ovat jo kuolleet, hyötyvät siten, että he saavat ylösnousemuksen. Näin alkaa uusi vaihe Jehovan maata koskevassa hallinnossa. Ihmiset kautta maailman tunnustavat, että Hän on Kaikkeuden Suvereeni ja ainoa, jota tulee palvoa.

21. Mitä meidän tulisi lujasti päättää?

21 Kaiken sen perusteella, mitä Haggai ja Sakarja ennustivat, ja kaiken sen perusteella, mikä on täyttynyt, meillä on täysi syy jatkaa työtä, jonka Jumala on antanut tehtäväksemme hänen hengellisen temppelinsä maallisilla esipihoilla. Odottaessamme aikaa, jolloin tosi palvonta saatetaan täydelliseen tilaansa, pyrkikäämme kaikki pitämään Valtakunnan edut ensi sijalla. Sakarjan 8:9 kehottaa: ”Olkoot teidän kätenne vahvat, teidän, jotka kuulette näinä päivinä nämä sanat profeettojen suusta.”

Muistatko?

• Mikä historiallinen rinnakkaisuus tekee Haggain ja Sakarjan kirjoista merkityksellisiä nykyään?

• Mitä Haggai ja Sakarja opettavat meille tärkeysjärjestyksestä?

• Miksi Haggain ja Sakarjan sanat antavat meille syyn luottaa tulevaisuuteen?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 26]

Haggai ja Sakarja kannustivat juutalaisia työskentelemään kokosieluisesti, jotta heitä siunattaisiin

[Kuvat s. 27]

Oletko alkanut ”juosta oman huoneesi hyväksi”?

[Kuva s. 28]

Jehova lupasi siunauksen, ja hän on antanut sen