Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Köyhyys – nykytilanne

Köyhyys – nykytilanne

Köyhyys – nykytilanne

BRASILIALAISEN Vicenten * näkee usein vetämässä raskaassa lastissa olevia kärryjä São Paulon kaduilla. Hän kerää pahvia, metalliromua ja muovia. Kun ilta alkaa hämärtää, hän ottaa pahvia alustakseen ja käy nukkumaan kärryjen alle. Hän ei tunnu huomaavan autojen ja bussien ääniä, vaikka hän viettää yönsä vilkkaalla kadulla. Hänellä oli joskus työpaikka, koti ja perhe – mutta hän menetti ne kaikki. Nyt hän yrittää elättää itsensä kadulla.

Miljoonat ihmiset ympäri maailman elävät Vicenten tavoin äärimmäisessä köyhyydessä. Kehitysmaissa monien on pakko elää kaduilla tai hökkelikylissä. Kerjäläiset – rammat, sokeat, vauvojaan imettävät äidit ja niin edelleen – ovat tavanomainen näky. Liikennevaloissa lapset juoksevat pysähtyneiden autojen väliin ja yrittävät myydä makeisia toivoen saavansa muutaman lantin.

Tällaisen köyhyyden sallimiselle on vaikea löytää perusteita. Brittiläisessä talouslehdessä The Economist todettiin: ”Ihmiskunta ei ole koskaan ollut rikkaampi eikä paremmin aseistautunut lääketieteellisellä, teknisellä ja muulla tietämyksellä, jota köyhyyden kukistamiseen tarvitaan.” Moni on totisesti hyötynyt tästä asiantuntemuksesta. Suurten kaupunkien kadut ovat monissa kehitysmaissa täynnä uutuuttaan hohtavia autoja. Ostoskeskusten hyllyt notkuvat huippumoderneja laitteita, eikä niitä ostavista ihmisistä ole pulaa. Kaksi brasilialaista ostoskeskusta järjesti vuonna 2004 myynnin edistämiseksi erikoiskampanjan. Ne pitivät ovensa auki joulukuun 23. ja 24. päivän välisen yön. Toinen ostoskeskuksista palkkasi sambatanssijoita viihdyttämään ostosten tekijöitä. Tapahtuma houkutteli paikalle lähes puoli miljoonaa asiakasta!

On kuitenkin suunnaton määrä ihmisiä, jotka eivät hyödy toisten vauraudesta. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on saanut monet tulemaan siihen tulokseen, että köyhyyden nujertamiseksi on ryhdyttävä pikaisiin toimiin. Brasilialainen aikakauslehti Veja kirjoitti: ”Tänä vuonna [2005] taistelun köyhyyttä vastaan pitäisi olla ensimmäisenä maailman esityslistalla.” Veja kertoi myös vireillä olevasta uudesta ”Marshallin suunnitelmasta” * maailman köyhimpien maiden, erityisesti Afrikan maiden, auttamiseksi. Vaikka tällaiset aloitteet antavatkin sellaisen vaikutelman, että asiat etenevät, sama lehti lisäsi: ”Myös tulosten kyseenalaistamiseen on runsaasti syitä. Jos enemmistö maista on haluttomia antamaan lahjoituksia, syynä on se, että rahat harvoin päätyvät niille, joille ne on tarkoitettu.” Korruption ja byrokratian takia suuri osa valtioiden, kansainvälisten järjestöjen ja yksityisten ihmisten lahjoittamista varoista ei valitettavasti koskaan päädy niiden käsiin, jotka niitä todella tarvitsisivat.

Jeesus tiesi, että köyhyys olisi ihmiskunnalle alituinen ongelma. Hän sanoi: ”Köyhät teillä on aina parissanne.” (Matteus 26:11.) Tarkoittaako tämä, että maailmassa tulee aina olemaan köyhyyttä? Eikö tilannetta voida korjata mitenkään? Mitä kristityt voivat tehdä auttaakseen köyhiä?

[Alaviitteet]

^ kpl 2 Nimi on muutettu.

^ kpl 5 Niin sanottu Marshallin suunnitelma oli Yhdysvaltain rahoittama ohjelma Euroopan talouden elvyttämiseksi toisen maailmansodan jälkeen.