Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tieto siitä miksi Jumala sallii kärsimyksiä muutti elämäni

Tieto siitä miksi Jumala sallii kärsimyksiä muutti elämäni

Elämäkerta

Tieto siitä miksi Jumala sallii kärsimyksiä muutti elämäni

KERTONUT HARRY PELOYAN

Miksi Jumala sallii kärsimyksiä? Tämä kysymys vaivasi minua pienestä pitäen. Vanhempani olivat ahkeria, rehellisiä ja perhekeskeisiä. Isä ei kuitenkaan ollut uskonnollinen ja äitikin vain jonkin verran, joten he eivät pystyneet vastaamaan kysymykseeni.

POHDIN samaa kysymystä yhä enemmän toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen palvellessani Yhdysvaltain laivastossa yli kolme vuotta. Sodan päätyttyä minut määrättiin laivalle, joka lähetettiin viemään avustustarvikkeita Kiinaan. Olin komennuksella lähes vuoden ja näin suunnattomasti kärsimystä.

Kiinalaiset ovat työteliäitä ja älykkäitä ihmisiä, mutta köyhyys ja toisen maailmansodan synnyttämä väkivalta aiheuttivat monille ankaria vastoinkäymisiä. Minua liikuttivat varsinkin suloiset lapset, pienet aliravitut ryysyläiset, joista monet kerjäsivät meiltä, kun menimme maihin.

Miksi?

Olin syntynyt vuonna 1925 Yhdysvalloissa Kaliforniassa ja kasvanut samoilla seuduilla. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Päässäni pyöri siksi jatkuvasti kysymys: jos on olemassa kaikkivaltias Luoja, niin miksi hän sallii tällaisten olosuhteiden tuottaa tuskaa näin monille ihmisille, etenkin viattomille lapsille?

Mietin myös, että jos Jumala on olemassa, miksi hän on sallinut ihmiskunnan kohdata tuhoa, kuolemaa, joukkomurhia ja kärsimyksiä menneinä vuosisatoina ja erityisesti toisessa maailmansodassa, jossa kuoli yli 50 miljoonaa ihmistä. Tai miksi samaa uskontoa tunnustavat ihmiset olivat tappaneet tuossa sodassa toisiaan pappiensa kannustamina vain siksi, että he edustivat eri kansallisuutta?

Kaukoputki

Kun toinen maailmansota syttyi vuonna 1939 ja ihmisten joukkoteurastus alkoi, tulin siihen tulokseen, ettei Jumalaa voinut olla olemassa. Myöhemmin lukion luonnontieteiden kurssilla kaikkien oppilaiden piti rakentaa jokin tieteellinen koje. Koska olin kiinnostunut tähtitieteestä, ryhdyin rakentamaan suurta peilikaukoputkea, jossa olisi parinkymmenen senttimetrin läpimittainen peili.

Ostin kaukoputkea varten lasinpalan, joka oli yli 2,5 senttimetriä paksu ja 20 senttimetriä leveä, ja leikkautin sen pyöreäksi. Sitten aloin hioa sitä koveraksi peiliksi käsin, mikä oli melkoinen urakka. Se vei sillä lukukaudella kaiken vapaa-aikani. Kun peili oli valmis, kiinnitin sen pitkään metalliputkeen, minkä jälkeen asensin putkeen erivahvuisia linssejä.

Eräänä kirkkaana kuuttomana yönä vein valmiin kaukoputkeni ulos ensimmäistä kertaa ja suuntasin sen kohti tähtiä ja aurinkokuntamme planeettoja. Ihmettelin taivaankappaleiden valtavaa määrää ja sitä, miten hyvässä järjestyksessä kaikki oli. Kun vielä sain tietää, että jotkin ”tähdet” ovat itse asiassa Linnunratamme kaltaisia galakseja, joissa kussakin on miljardeja tähtiä, olin entistä äimistyneempi.

Ajattelin, että varmastikaan tämä kaikki ei ollut voinut syntyä itsestään. Mikään, missä vallitsee järjestys, ei synny sattumalta. Maailmankaikkeudessa vallitsee niin hyvä järjestys, että se näyttää neron työltä. Voisiko Jumala sittenkin olla olemassa? Kaukoputkikokemukseni sai minut hieman peräytymään jyrkästä ateistisesta kannastani.

Sitten mietin, että jos tosiaan on olemassa voimakas ja viisas Jumala, joka on kyennyt luomaan tämän ihmeellisen maailmankaikkeuden, niin eikö hän pysty korjaamaan maapallon surkeaa tilannetta. Miksi hän on alun alkaenkaan sallinut tällaista kurjuutta? Kun esitin tällaisia kysymyksiä uskonnollisille ihmisille, en saanut tyydyttäviä vastauksia.

Lukion ja muutaman vuoden korkeakouluopintojen jälkeen menin Yhdysvaltain laivastoon. Edes sotilaspapit eivät oikein osanneet vastata kysymyksiini. Turhan usein uskonnollismieliset ihmiset sanoivat jotain sellaista, että ”tutkimattomat ovat Herran tiet”.

Etsintä jatkuu

Kiinasta lähdön jälkeen minua vaivasivat edelleen kysymykset siitä, miksi Jumala sallii kärsimyksiä. En saanut niitä pois mielestäni, varsinkaan kun näin sotilashautausmaita monilla saarilla, joilla pysähdyimme Tyynellämerellä matkalla kotiin. Melkein kaikki kaatuneet olivat nuoria miehiä, joiden elämä oli ollut vasta alussa.

Kun minut Yhdysvaltoihin paluun jälkeen kotiutettiin laivastosta, minulla oli vielä vuosi opintoja jäljellä Harvardin yliopistossa Cambridgessa Massachusettsissa. Valmistuin tuon vuoden jälkeen, mutten lähtenyt takaisin Kaliforniaan. Päätin viipyä jonkin aikaa itärannikolla ja etsiä vastauksia kysymyksiini. Ajattelin mennä New Yorkiin, missä on monia uskontokuntia, ja käydä joissakin uskonnollisissa tilaisuuksissa katsomassa, mitä niissä opetetaan.

New Yorkissa tätini Isabel Kapigian tarjosi minulle majapaikkaa luotaan. Hän ja hänen tyttärensä Rose ja Ruth olivat Jehovan todistajia. En kuvitellut olevani kiinnostunut heidän uskonkäsityksistään, joten aloin käydä muiden uskontokuntien tilaisuuksissa, keskustella niissä käyvien ihmisten kanssa ja lukea heidän kirjallisuuttaan. Minulla oli tapana kysyä heiltä, miksi Jumala sallii kärsimyksiä, mutta he eivät tienneet vastausta sen paremmin kuin minäkään. Päättelin, että ehkä Jumalaa ei sittenkään ollut olemassa.

Alan saada vastauksia

Sitten kysyin tädiltäni ja hänen tyttäriltään, voisinko lukea joitakin heillä olevia julkaisuja saadakseni tietää, mitä Jehovan todistajat uskovat. Kun luin niitä, huomasin heti, että Jehovan todistajat olivat aivan erilaisia kuin muut. Vastaukset oli otettu Raamatusta, ja ne olivat erittäin selkeitä. Sain lyhyessä ajassa vastaukset kysymyksiini kärsimysten syystä.

Näin myös, että Jehovan todistajien toiminta oli sopusoinnussa heidän raamatullisten vastaustensa kanssa. Kysyin tädiltäni esimerkiksi, mitä nuoret Jehovan todistaja -miehet olivat tehneet Saksassa toisen maailmansodan aikana. Menivätkö he armeijan palvelukseen, sanoivat ”Heil Hitler!” ja tervehtivät hakaristilippua? Vastaus oli kielteinen. Puolueettomuutensa takia heidät lähetettiin keskitysleireihin, missä monia tapettiin. Tätini selitti, että Jehovan todistajien kanta oli sodan aikana kaikkialla sama: puolueeton. Nuoria todistajamiehiä vangittiin puolueettomuutensa vuoksi jopa demokraattisissa maissa.

Tämän jälkeen tätini pyysi minua lukemaan Johanneksen 13:35:n, jossa sanotaan: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” Tosi kristityillä täytyy olla tämä rakkauden tuntomerkki kaikkialla maailmassa. Heitä ei koskaan nähtäisi vastakkaisilla puolilla sodassa tappamassa toisiaan sen vuoksi, että he edustavat eri kansallisuutta. Hän kysyi: ”Voitko kuvitella, että Jeesus ja apostolit olisivat asettuneet vastakkaisille puolille Rooman sodissa ja tappaneet toisiaan?”

Minua kehotettiin lukemaan myös 1. Johanneksen kirjeen 3:10–12. Siinä sanotaan: ”Jumalan lapset ja Panettelijan lapset käyvät ilmi tästä: kukaan, joka ei harjoita vanhurskautta, ei ole Jumalasta, eikä sekään, joka ei rakasta veljeään. – – meidän tulee rakastaa toisiamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli paholaisesta ja tappoi veljensä.”

Raamatun kanta on selvä. Tosi kristityt rakastavat toisiaan, asuivatpa he minkä kansan keskuudessa tahansa. Siksi he eivät milloinkaan tappaisi hengellisiä veljiään sen enempää kuin muitakaan. Tämän vuoksi Jeesus saattoi sanoa seuraajistaan: ”He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta.” (Johannes 17:16.)

Miksi kärsimyksiä sallitaan?

Minulle selvisi pian, että syy kärsimysten sallimiseen selitetään Raamatussa. Siinä kerrotaan, että kun Jumala loi esivanhempamme, hän teki heistä täydellisiä ja asetti heidät paratiisilliseen puutarhaan (1. Mooseksen kirja 1:26; 2:15). Hän antoi heille myös erittäin toivottavan lahjan: tahdonvapauden. Heidän piti kuitenkin käyttää tuota vapautta vastuullisesti. Jos he tottelisivat Jumalaa ja noudattaisivat hänen lakejaan, he jatkaisivat elämäänsä täydellisinä paratiisissa. He laajentaisivat paratiisin rajoja, kunnes se kattaisi koko maapallon. Myös heidän jälkeläisensä olisivat täydellisiä, joten aikanaan maapallo olisi täydellisten, onnellisten ihmisten asuttama ihastuttava paratiisi. (1. Mooseksen kirja 1:28.)

Jos Aadam ja Eeva kuitenkin päättäisivät kulkea omia teitään riippumattomina Jumalasta, Jumala ei enää ylläpitäisi heidän täydellisyyttään (1. Mooseksen kirja 2:16, 17). Ihmiskunnan onnettomuudeksi esivanhempamme käyttivät tahdonvapauttaan väärin ja valitsivat riippumattomuuden Jumalasta. Tähän heitä yllytti kapinallinen henkiolento, jota alettiin kutsua Saatanaksi. Hän halusi riippumattomuutta Jumalasta samoin kuin palvontaa, joka kuuluu oikeutetusti yksin Jumalalle. (1. Mooseksen kirja 3:1–19; Ilmestys 4:11.)

Saatanasta tuli ”tämän asiainjärjestelmän jumala” (2. Korinttilaisille 4:4). Raamatussa sanotaan: ”Koko maailma on paholaisen vallassa.” (1. Johanneksen kirje 5:19.) Jeesus kutsui Saatanaa ”maailman hallitsijaksi” (Johannes 14:30). Saatanan, Aadamin ja Eevan tottelemattomuus johti epätäydellisyyteen, väkivaltaan, kuolemaan, murheeseen ja kärsimyksiin (Roomalaisille 5:12).

Ei ”ihmisen tie kuulu hänelle”

Luoja on sallinut ihmisten elää tuhansia vuosia välittämättä hänen laeistaan, koska hän halusi osoittaa, mihin se johtaa. Tämä on suonut ihmiskunnalle riittämiin aikaa tajuta, että Raamatun seuraavat sanat tosiaan pitävät paikkansa: ”Ihmisen tie [ei] kuulu hänelle. Miehelle, joka vaeltaa, ei kuulu edes askeleensa ohjaaminen. Oikaise minua, oi Jehova.” (Jeremia 10:23, 24.)

Kaikkien näiden vuosisatojen jälkeen näemme, että riippumattomuus Jumalasta ja hänen laeistaan on ollut täydellinen katastrofi. Siksi Jumala ei aio antaa ihmiskunnan jatkaa tuhoisaa itsehallintokokeiluaan enää kauempaa.

Loistava tulevaisuus

Raamatussa ennustetaan, että Jumala tekee hyvin pian lopun tästä turmeltuneesta ja julmasta asiainjärjestelmästä: ”Vain hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole – –. Mutta sävyisät saavat omistaa maan, ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta.” (Psalmit 37:10, 11.)

Danielin 2:44:ssä oleva ennustus kertoo: ”Noiden kuninkaiden [kaikkien nykyisten hallintojärjestelmien] päivinä taivaan Jumala pystyttää valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu. Eikä sitä valtakuntaa anneta millekään toiselle kansalle. Se murskaa kaikki nämä valtakunnat ja tekee niistä lopun, ja se itse pysyy aikojen hämärään asti.” Ihmisten hallintoa ei tulla sallimaan enää koskaan. Koko maata hallitsee Jumalan valtakunta. Sen alaisuudessa maapallosta tehdään paratiisi ja ihmiset kohotetaan täydellisyyteen, niin että he voivat elää onnellisina ikuisesti. Raamattu lupaa: ”Hän [Jumala] pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole.” (Ilmestys 21:4.) Miten suurenmoinen tulevaisuus meitä odottaakaan!

Toisenlainen elämä

Tyydyttävien vastausten saaminen kysymyksiini muutti elämäni. Siitä lähtien halusin palvella Jumalaa ja auttaa toisia löytämään nuo samat vastaukset. Ymmärsin 1. Johanneksen kirjeen 2:17:ssä olevien sanojen vakavuuden: ”Maailma [Saatanan hallitsema nykyinen asiainjärjestelmä] on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” Halusin sydämeni pohjasta saada ikuisen elämän Jumalan uudessa maailmassa. Päätin jäädä New Yorkiin ja aloin toimia erään sikäläisen Jehovan todistajien seurakunnan yhteydessä. Sain paljon mukavia kokemuksia auttaessani toisia oppimaan samoja asioita, joita minä olin oppinut.

Vuonna 1949 tapasin Rose Marie Lewisin. Rose Marie, hänen äitinsä Sadie ja hänen kuusi sisartaan olivat kaikki Jehovan todistajia. Rose palveli Jumalaa kokoaikaisena sananpalvelijana. Hänellä oli monia hienoja ominaisuuksia, ja hän viehätti minua heti. Menimme naimisiin kesäkuussa 1950 ja jäimme New Yorkiin. Elämämme oli onnellista, ja iloitsimme siitä toivosta, että voisimme elää ikuisesti Jumalan uudessa maailmassa.

Vuonna 1957 Rose Marie ja minut kutsuttiin palvelemaan kokoaikaisesti Jehovan todistajien maailmankeskuksessa, joka sijaitsee New Yorkissa Brooklynissa. Kesäkuussa 2004 olimme olleet onnellisessa avioliitossa 54 vuotta, niistä 47 päätoimistossa. Ne olivat siunauksellisia vuosia, jotka vietimme palvellen Jehovaa rinta rinnan tuhansien uskonveljien kanssa.

Kovin koettelemukseni

Joulukuun alussa 2004 Rose Mariella todettiin suruksemme syöpäkasvain toisessa keuhkossa. Asiantuntijat olivat yhtä mieltä siitä, että se kasvoi nopeasti ja että se piti poistaa. Leikkaus tehtiin myöhemmin joulukuussa. Noin viikko sen jälkeen kirurgi tuli Rosen sairaalahuoneeseen minun ollessani käymässä ja sanoi: ”Lähde kotiin, Rose Marie! Olet parantunut!”

Vain muutaman päivän kuluttua kotiinpaluusta Rose Mariella alkoi kuitenkin olla kovia kipuja vatsan alueella ja muualla. Kivut jatkuivat, joten hän meni takaisin sairaalaan tutkittavaksi. Kävi ilmi, että useissa sisäelimissä muodostui jostain syystä verihyytymiä, jotka estivät noita elimiä saamasta happea. Lääkärit tekivät inhimillisesti katsoen kaiken mahdollisen korjatakseen tilanteen, mutta mikään ei tehonnut. Vain muutaman viikon päästä, 30. tammikuuta 2005, koin elämäni ankarimman iskun. Rakas Rose Marie kuoli.

Olin silloin lähes 80-vuotias ja olin koko elämäni ajan nähnyt ihmisten kärsivän, mutta tämä oli erilaista. Rose Marie ja minä olimme, kuten Raamattu sanoo, ”yhtä lihaa” (1. Mooseksen kirja 2:24). Olin nähnyt toisten tuskan ja kärsinyt itsekin, kun ystäviä ja sukulaisia oli kuollut. Mutta vaimoni kuoleman aiheuttama tuska on ollut paljon syvempää ja hellittämättömämpää kuin mikään muu. Nyt tajuan täysin, miten valtavaa surua rakkaiden kuolema on aiheuttanut ihmiskunnalle kauan.

Sen ymmärtäminen, mistä kärsimykset johtuvat ja miten ne tulevat päättymään, on kuitenkin lohduttanut minua. Psalmissa 34:18 sanotaan: ”Jehova on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on musertunut henki.” Tämän tuskan kestämisessä on auttanut erityisesti se Raamatussa oleva tieto, että tulee olemaan ylösnousemus – että ne, jotka nukkuvat haudassa, herätetään eloon ja he saavat mahdollisuuden elää ikuisesti Jumalan uudessa maailmassa. Apostolien tekojen 24:15 kertoo: ”Tulee olemaan ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden.” Rose Marie rakasti Jumalaa syvästi. Olen varma, että Jumala rakasti häntä samalla tavalla ja että hän tulee muistamaan Rosea ja tuomaan hänet takaisin omana aikanaan, toivottavasti hyvin pian. (Luukas 20:38; Johannes 11:25.)

Vaikka jonkun rakkaan kuoleman aiheuttama suru on suuri, ilo saadessamme hänet takaisin ylösnousemuksessa tulee olemaan suurempi (Markus 5:42). Jumalan sanassa luvataan: ”Sinun kuolleesi tulevat elämään. – – itse maa antaa elottomien tulla ilmoille.” (Jesaja 26:19.) Monet niistä ”vanhurskaista”, jotka mainitaan Apostolien tekojen 24:15:ssä, herätetään todennäköisesti varhaisessa vaiheessa. Se tulee olemaan todella hienoa aikaa! Ja kuolleista herätettävien joukossa on Rose Marie. Millaisen vastaanoton hän saakaan rakkailtaan! Elämä maailmassa, jossa ei ole kärsimystä, tulee olemaan suurenmoista!

[Kuvat s. 9]

Näin paljon kärsimystä ollessani komennuksella Kiinassa

[Kuvat s. 10]

Olen palvellut Jehovan todistajien päätoimistossa Brooklynissa vuodesta 1957 lähtien

[Kuva s. 12]

Menin naimisiin Rose Marien kanssa vuonna 1950

[Kuva s. 13]

50-vuotishääpäivänämme vuonna 2000