Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jehova ”kertoo alusta asti lopun”

Jehova ”kertoo alusta asti lopun”

Jehova ”kertoo alusta asti lopun”

”[Hän] kertoo alusta asti lopun ja muinaisuudesta saakka sen, mitä ei vielä ole tehty.” (JESAJA 46:10)

1, 2. Mitä merkille pantavaa on Babylonin kukistumiseen liittyvissä tapahtumissa, ja mitä tämä osoittaa Jehovasta?

YÖN pimeydessä vihollissotilaat etenevät vaivihkaa Eufratin pohjaa pitkin kohti tavoitettaan, mahtavaa Babylonin kaupunkia. Lähestyessään kaupungin sisäänkäyntiä he kohtaavat hämmästyttävän näyn. Babylonin muurien valtavat kaksoisovet on jätetty auki! Miehet kiipeävät joenpohjalta ylös ja astuvat sisään kaupunkiin. Se kukistetaan nopeasti. Sotilaita johtava Kyyros ottaa maan tuota pikaa valvontaansa ja antaa myöhemmin säädöksen israelilaisvankien vapauttamisesta. Tuhansia pakkosiirtolaisia palaa kotiin ennallistamaan Jehovan palvontaa Jerusalemissa. (2. Aikakirja 36:22, 23; Esra 1:1–4.)

2 Historioitsijat vahvistavat nykyään, että vuosina 539–537 eaa. kävi juuri näin. Merkille pantavaa on, että nämä tapahtumat tiedettiin noin 200 vuotta etukäteen. Jehova henkeytti näin paljon aiemmin profeettansa Jesajan kuvailemaan Babylonin kukistumista (Jesaja 44:24–45:7). Jumala paljasti paitsi Babylonin kukistumiseen liittyvät olosuhteet myös sen valloittajan nimen. * Hän sanoi israelilaisille, jotka olivat silloin hänen todistajiaan: ”Muistakaa ensimmäisiä asioita kaukaisesta ajasta asti, että minä olen Jumalallinen eikä ole toista Jumalaa eikä ketään minun kaltaistani, joka kertoo alusta asti lopun ja muinaisuudesta saakka sen, mitä ei vielä ole tehty.” (Jesaja 46:9, 10a.) Jehova on totisesti Jumala, joka pystyy tietämään tulevia tapahtumia ennalta.

3. Mitä kysymyksiä nyt tarkastellaan?

3 Miten paljon Jehova tietää tulevaisuudesta? Tietääkö hän etukäteen, mitä kukin meistä tulee tekemään? Onko tulevaisuutemme tosiaan määrätty ennalta? Tarkastelemme Raamatusta näitä ja niihin liittyviä kysymyksiä tässä ja seuraavassa kirjoituksessa.

Jehova – ennustusten Jumala

4. Kenestä Raamattuun kirjoitetut ennustukset ovat lähtöisin?

4 Koska Jehova pystyy tietämään edeltä tulevaisuuden, hän henkeytti Raamatun aikoina palvelijansa merkitsemään muistiin monia ennustuksia, joiden ansiosta pystymme tietämään etukäteen, mitä hänellä on tarkoitus tehdä. Jehova julistaa: ”Ensimmäiset asiat – katso, ne ovat tulleet, mutta uusia minä ilmoitan. Ennen kuin ne alkavat orastaa, annan teidän kuulla ne.” (Jesaja 42:9.) Miten etuoikeutetussa asemassa Jumalan kansa onkaan!

5. Minkä vastuun ennakkotieto Jehovan teoista tuo?

5 Profeetta Aamos vakuuttaa: ”Suvereeni Herra Jehova ei tee mitään, ellei hän ole paljastanut luottamuksellista asiaansa palvelijoilleen, profeetoille.” Tämä ennakkotieto toi mukanaan vastuun. Huomaa vaikuttava kuvaus, jota Aamos seuraavaksi käyttää: ”Leijona on karjunut! Kuka ei pelkäisi?” Samoin kuin leijonan karjunta saa lähistöllä olevat ihmiset ja eläimet heti reagoimaan, Aamos ja muut profeetat kaiuttivat nopeasti Jehovan julistukset. ”Suvereeni Herra Jehova itse on puhunut! Kuka ei profetoisi?” (Aamos 3:7, 8.)

Jehovan ”sana” on ”menestyvä”

6. Miten Jehovan ”päätös” toteutui Babylonin kukistumisen yhteydessä?

6 Jehova sanoi profeettansa Jesajan välityksellä: ”Minun päätökseni pysyy, ja kaiken, mihin olen mieltynyt, minä teen.” (Jesaja 46:10b.) Jumalan ”päätökseen” eli hänen tahtoonsa tai tarkoitukseensa Babylonin suhteen sisältyi se, että hän kutsui Persiasta Kyyroksen valloittamaan Babylonin ja aiheuttamaan sen kukistumisen. Jehova teki tunnetuksi tämän tarkoituksen kauan etukäteen. Kuten jo mainittiin, se toteutui pettämättömän varmasti vuonna 539 eaa.

7. Miksi voimme luottaa siihen, että Jehovan ”sana” menestyy aina?

7 Lähes neljäsataa vuotta ennen kuin Kyyros valloitti Babylonin, Juudan kuningas Josafat kohtasi Ammonin ja Moabin yhdistyneet sotajoukot. Josafat rukoili luottavaisesti: ”Oi Jehova, esi-isiemme Jumala, etkö sinä ole Jumala taivaissa, ja etkö sinä hallitse kaikkia kansakuntien valtakuntia, ja eivätkö voima ja väkevyys ole sinun kädessäsi, niin ettei kukaan kestä edessäsi?” (2. Aikakirja 20:6.) Samanlaista luottamusta ilmaisi Jesaja, kun hän sanoi: ”Itse armeijoiden Jehova on päättänyt, ja kuka voi sen purkaa? Ja hänen kätensä on ojennettu, ja kuka voi kääntää sen takaisin?” (Jesaja 14:27.) Myöhemmin Babylonin kuningas Nebukadnessar, joka oli mielenvikaisuutensa jälkeen palannut järkiinsä, tunnusti nöyrästi: ”Eikä ole ketään, joka voi pidättää hänen [Jumalan] kättään tai joka voi sanoa hänelle: ’Mitä olet tehnyt?’” (Daniel 4:35.) Jehova vakuuttaa palvelijoilleen: ”Sanani – – ei palaa luokseni tyhjin toimin vaan on tekevä sen, mihin olen mieltynyt, ja menestyvä siinä, mitä varten olen lähettänyt sen.” (Jesaja 55:11.) Voimme luottaa täydellisesti siihen, että Jehovan ”sana” toteutuu aina. Hänen tarkoituksensa ei voi jäädä täyttymättä.

Jumalan ”ikuinen tarkoitus”

8. Mikä on Jumalan ”ikuinen tarkoitus”?

8 Apostoli Paavali viittasi efesolaiskristityille osoittamassaan kirjeessä siihen, että Jumalalla on ”ikuinen tarkoitus” (Efesolaisille 3:11). Se ei ole vain toimintasuunnitelma, ikään kuin Jumalan pitäisi hahmotella ennalta, miten menetellä. Se liittyy pikemminkin hänen päätökseensä panna täytäntöön alkuperäinen aikomuksensa ihmiskunnan ja maan suhteen (1. Mooseksen kirja 1:28). Ensimmäinen Raamattuun kirjoitettu ennustus auttaa meitä ymmärtämään, että hänen tarkoituksensa täyttyy varmasti.

9. Miten 1. Mooseksen kirjan 3:15 liittyy Jumalan tarkoitukseen?

9Ensimmäisen Mooseksen kirjan 3:15:ssä oleva lupaus osoittaa, että heti Aadamin ja Eevan tehtyä syntiä Jehova päätti, että hänen kuvaannollinen vaimonsa tuottaisi siemenen eli pojan. Jehova näki ennalta myös sen, mihin vihollisuus tämän naisen ja Saatanan välillä sekä heidän siementensä välillä johtaa. Vaikka Jehova sallisi, että naisen Siemenen kantapää murskattaisiin, Siemen murskaisi käärmeen eli Saatana Panettelijan pään, kun Jehovan aika koittaisi. Sillä välin Jehovan tarkoitus eteni pettämättömän varmasti läpi valitun sukuhaaran aina siihen saakka, kun Jeesus ilmaantui luvattuna Messiaana. (Luukas 3:15, 23–38; Galatalaisille 4:4.)

Mitä Jehova määrää ennalta?

10. Määräsikö Jehova alun alkaen, että Aadam ja Eeva tekisivät syntiä? Selitä.

10 Käsitellessään Jeesuksen osaa Jumalan tarkoituksessa apostoli Pietari kirjoitti: ”Hän oli edeltä tunnettu ennen maailman perustamista, mutta hänet tehtiin ilmeiseksi aikojen lopussa teidän tähtenne.” (1. Pietarin kirje 1:20.) Määräsikö Jehova alun alkaen, että Aadam ja Eeva tekisivät syntiä ja että tarvittaisiin Jeesuksen Kristuksen välityksellä annettava lunastusuhri? Ei. ”Perustamista” vastaava kreikkalainen ilmaus merkitsee kirjaimellisesti ’siemenen alas heittämistä’. Oliko ”siemenen alas heittämistä” tapahtunut eli oliko ihmisjälkeläisiä siitetty ennen Aadamin ja Eevan synnintekoa? Ei ollut. Aadamin ja Eevan jälkeläiset saivat alkunsa vasta heidän tottelemattomuuden tekonsa jälkeen (1. Mooseksen kirja 4:1). Jehova siis määräsi ennalta 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä mainitun ”siemenen” ilmaantumisen vasta kapinan jälkeen mutta ennen Aadamin ja Eevan ensimmäisen lapsen sikiämistä. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus mahdollistivat rakkaudellisen lunastusjärjestelyn, jonka välityksellä perisynti ja kaikki Saatanan yritykset tehdään tyhjäksi (Matteus 20:28; Heprealaisille 2:14; 1. Johanneksen kirje 3:8).

11. Minkä tarkoitukseensa liittyvän kehitysvaiheen Jehova määräsi ennalta?

11 Jumala määräsi ennalta toisenkin kehitysvaiheen, joka liittyi hänen tarkoitukseensa. Paavali kirjoitti efesolaisille, että Jumalan päämääränä on ”kaiken kokoaminen jälleen yhteen Kristuksessa, sen mitä on taivaissa ja sen mitä on maan päällä”. Sitten Paavali viittasi ”siihen mitä on taivaissa”, toisin sanoen niihin, jotka on valittu tulemaan perillisiksi Kristuksen kanssa, ja selitti: ”Meidätkin asetettiin perillisiksi määräämällä meidät ennalta hänen tarkoituksensa mukaan, hänen joka saa kaiken aikaan sen mukaan kuin hänen tahtonsa neuvoo.” (Efesolaisille 1:10, 11.) Jehova päätti siis ennalta, että rajallinen määrä ihmisiä muodostaisi Jumalan vaimon siemenen toissijaisen osan ja jakaisi Kristuksen kanssa lunnaiden hyötyä (Roomalaisille 8:28–30). Pietari sanoo heitä ”pyhäksi kansakunnaksi” (1. Pietarin kirje 2:9). Apostoli Johanneksella oli ainutlaatuinen tilaisuus saada näyssä selville niiden määrä, joista tulisi Kristuksen perijätovereita: se olisi 144000 (Ilmestys 7:4–8; 14:1, 3). Yhdessä Kristus-Kuninkaan kanssa he palvelevat Jumalan ”kirkkauden ylistykseksi” (Efesolaisille 1:12–14).

12. Mistä tiedämme, että jokaista 144000:n joukkoon kuuluvaa yksilöä ei ole määrätty ennalta?

12 Näiden 144000:n ennalta määrääminen ei merkitse sitä, että jotkut yksilöt olisi määrätty ennalta palvelemaan tällä tavoin Jumalaa uskollisesti. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa olevat kehotukset kirjoitettiin ensisijaisesti opastamaan ja lujittamaan voideltuja, jotta he säilyttäisivät nuhteettomuutensa ja pysyisivät taivaallisen kutsumisensa arvoisina (Filippiläisille 2:12; 2. Tessalonikalaisille 1:5, 11; 2. Pietarin kirje 1:10, 11). Jehova tietää etukäteen, että 144000 yksilöä osoittautuu kelvollisiksi palvelemaan hänen tarkoitustaan. Se keistä tuo joukko lopulta koostuu, riippuu siitä, miten kutsutut päättävät elää, ja tuo ratkaisu heidän täytyy tehdä itse (Matteus 24:13).

Mitä Jehova tietää ennalta?

13, 14. Minkä kanssa tapa, jolla Jehova käyttää edeltätietämystään, on sopusoinnussa ja miksi?

13 Koska Jehova on ennustusten ja tarkoituksen Jumala, niin miten hän käyttää edeltätietämystään? Ensinnäkin voimme luottaa siihen, että Jumala toimii aina totuudenmukaisesti, vanhurskaasti ja rakkaudellisesti. Kirjoittaessaan ensimmäisen vuosisadan heprealaiskristityille Paavali vahvisti, että Jumalan vala ja hänen lupauksensa muodostavat ”kaksi muuttumatonta asiaa – –, joissa Jumalan on mahdotonta valehdella” (Heprealaisille 6:17, 18). Paavali ilmaisi tämän ajatuksen myös kirjoittaessaan opetuslapsi Titukselle, että Jumala ”ei voi valehdella” (Titukselle 1:2).

14 Edelleen vaikka Jehovan voimalla ei ole rajoja, hän ei koskaan toimi epäoikeudenmukaisesti. Mooses kuvaili Jehovaa: ”Uskollisuuden Jumala, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuutta, vanhurskas ja oikeamielinen hän on.” (5. Mooseksen kirja 32:4.) Tekeepä Jehova mitä tahansa, se on sopusoinnussa hänen suurenmoisen persoonallisuutensa kanssa. Hänen tekonsa ilmaisevat, että hänen pääominaisuutensa rakkaus, viisaus, oikeudenmukaisuus ja voima ovat täysin tasapainossa.

15, 16. Minkä valinnan Jehova asetti Aadamin eteen Eedenin puutarhassa?

15 Ajattelehan, miten kaikki tämä liittyy Eedenin puutarhan tapahtumiin. Jehova järjesti rakkaudellisena Isänä kaiken, mitä ihmisluomukset tarvitsivat. Hän antoi Aadamille kyvyn pohtia asioita ja tehdä johtopäätöksiä. Eläimet toimivat enimmäkseen vaistojensa varassa, mutta Aadamilla oli kyky tehdä valintoja. Niinpä kun Jumala taivaalliselta valtaistuimeltaan ”katsoi kaikkea, minkä hän oli tehnyt”, ”se oli erittäin hyvää”. (1. Mooseksen kirja 1:26–31; 2. Pietarin kirje 2:12.)

16 Kieltäessään Aadamia syömästä ”hyvän ja pahan tiedon puusta” Jehova antoi Aadamille riittävästi tietoa, niin että tämä saattoi päättää, mitä tehdä. Aadam sai syödä yhtä lukuun ottamatta ”jokaisesta puutarhan puusta”, mutta Jehova varoitti, että kielletyn puun hedelmän syömisestä olisi kohtalokkaat seuraukset. (1. Mooseksen kirja 2:16, 17.) Hän selitti Aadamille, mihin tämän valinnat johtaisivat. Mitä Aadam tekisi?

17. Miksi voimme sanoa, että Jehova käyttää edeltätietämystään valikoivasti?

17 Jehova ilmeisesti päätti olla näkemättä ennalta Aadamin – ja Eevan – ratkaisua, vaikka Hänellä on kyky tietää kaikki etukäteen. Kysymys ei siis ole siitä, pystyykö Jehova näkemään ennalta tulevaisuuden, vaan siitä, haluaako hän nähdä sen. Jehova, rakkauden Jumala, ei varmastikaan määräisi tietoisesti ja julmasti, että syntyisi kapina kaikkine surullisine seurauksineen (Matteus 7:11; 1. Johanneksen kirje 4:8). Jehova käyttää siis edeltätietämystään valikoivasti.

18. Miksi Jehovan tapa käyttää edeltätietämystään valikoivasti ei ilmaise hänen olevan epätäydellinen?

18 Merkitseekö Jehovan tapa käyttää edeltätietämystään valikoivasti, että hän on jollakin tavoin epätäydellinen? Ei. Mooses sanoi Jehovan olevan ”Kallio” ja lisäsi: ”Täydellistä on hänen työnsä.” Jehova ei ollut vastuussa siitä, mitä ihmisen synnistä seurasi. Tuo epävanhurskas tottelemattomuuden teko johti niihin tuhoisiin vaikutuksiin, joista me kaikki nykyään kärsimme. Paavali selitti johdonmukaisesti, että ”yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet”. (5. Mooseksen kirja 32:4, 5; Roomalaisille 5:12; Jeremia 10:23.)

19. Mitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa?

19 Tähän mennessä olemme todenneet, että Jehovassa ei ole mitään epäoikeudenmukaisuutta (Psalmit 33:5). Ei, vaan hänen kykynsä, moraaliset ominaisuutensa ja norminsa edistävät hänen tarkoituksensa toteutumista (Roomalaisille 8:28). Ennustusten Jumalana Jehova kertoo ”alusta asti lopun ja muinaisuudesta saakka sen, mitä ei vielä ole tehty” (Jesaja 46:9, 10). Olemme lisäksi nähneet, että hän käyttää edeltätietämystään valikoivasti. Miten tämä sitten vaikuttaa meihin? Miten voimme varmistautua siitä, että ratkaisumme ovat Jumalan rakkaudellisen tarkoituksen mukaisia? Entä mitä siunauksia meille siitä koituu? Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan näitä kysymyksiä.

[Alaviite]

^ kpl 2 Ks. Jehovan todistajien julkaisemaa kirjasta Kirja kaikille ihmisille s. 28.

Osaatko selittää?

• Mitkä muinaiset esimerkit todistavat, että Jumalan ”sana” on aina ”menestyvä”?

• Mitä Jehova on ennalta määrännyt ”ikuisen tarkoituksensa” yhteydessä?

• Miten Jehova käyttää edeltätietämystään?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 22]

Josafat luotti Jehovaan

[Kuva s. 23]

Jumala ennusti Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen

[Kuva s. 24]

Määräsikö Jehova ennalta, mitä Aadam ja Eeva tekisivät?