Valistuksen etsintää

”TIETÄMÄTTÖMYYS ei koskaan ole parempi kuin tieto”, kirjoitti Laura Fermi, kuuluisan fyysikon Enrico Fermin vaimo. Jotkut saattavat olla eri mieltä ja todeta, että toisinaan tieto vain lisää tuskaa. Useimpien mielestä huomio kuitenkin pitää paikkansa, eikä pelkästään tieteellisen tutkimuksen alalla vaan myös muilla elämänalueilla. Tietämättömyys – se ettei tiedä totuutta – on saanut ihmiset kompastelemaan älyllisessä, moraalisessa ja hengellisessä pimeydessä vuosisatojen ajan (Efesolaisille 4:18).

Ajattelevat ihmiset haluavat tästä syystä saada valistusta. He haluavat tietää, miksi olemme olemassa ja mihin olemme menossa. Heidän etsintänsä on johtanut heidät monille eri poluille. Luodaanpa silmäys joihinkin niistä.

Uskonto

Buddhalaisen perimätiedon mukaan buddhalaisuuden perustajaa Siddhartha Gautamaa piinasi ihmisten kärsimys ja kuolema. Hän pyysi, että hinduopettajat auttaisivat häntä löytämään ”totuuden tien”. Jotkut suosittelivat joogaa ja äärimmäistä askeesia. Lopulta Gautama tuli kuitenkin siihen tulokseen, että ihminen saavuttaa valaistumisen intensiivisen mietiskelyn avulla.

Toiset ovat tavoitelleet valaistumista käyttämällä psykoaktiivisia aineita. Nykyäänkin esimerkiksi Alkuperäisten amerikkalaisten kirkon piirissä peyotekaktusta, joka sisältää aistiharhoja aiheuttavaa ainetta, sanotaan ”salatun tiedon paljastajaksi”.

Ranskalainen 1700-luvun filosofi Jean-Jacques Rousseau uskoi, että jokainen vilpitön etsijä voisi saada henkilökohtaisen ilmoituksen Jumalalta. Miten? Kuuntelemalla, ”mitä Jumala sanoo sydämelle”. Silloin siitä, miltä ihmisestä tuntuu – mitä tunteet ja omatunto sanovat – tulee ”varmempi opas tässä ihmisten mielipiteiden suunnattomassa labyrintissa”, totesi Rousseau (Länsimaisen filosofian historia).

Järki

Monet Rousseaun aikalaiset vastustivat kiivaasti tällaista uskonnollista lähestymistapaa. Esimerkiksi hänen maanmiehensä Voltairen mielestä uskonto oli kaikkea muuta kuin valistanut ihmisiä. Se oli pikemminkin ollut suurin syy siihen, että tietämättömyys, taikausko ja suvaitsemattomuus olivat kahlinneet Eurooppaa satoja vuosia aikakaudella, jota nykyään kutsutaan usein pimeäksi keskiajaksi.

Voltairesta tuli eurooppalaisen rationalistisen aatevirtauksen, valistuksen, edustaja. Sen kannattajat  palasivat antiikin kreikkalaisten käsityksiin, joiden mukaan todellisen valistuksen edellytyksiä ovat järki ja tieteellinen tutkimus. Rationalismia kannattanut Bernard de Fontenelle uskoikin, että yksin järki johtaisi ihmiskunnan ”vuosisadalle, joka muuttuu päivä päivältä valistuneemmaksi, niin että kaikki edeltävät vuosisadat hukkuvat pimeyteen siihen verrattuna” (Encyclopædia Britannica).

Nämä ovat vain joitakin niistä ristiriitaisista käsityksistä, joita ihmisillä on ollut totuuden ja valistuksen löytämisestä. Onko olemassa mitään varmaa opasta, jonka puoleen voisimme kääntyä etsiessämme totuutta? Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään sitä, mikä on luotettava valistuksen lähde.

[Kuvat s. 3]

Totuuden ja valistuksen etsintä johti Gautaman (Buddhan), Rousseaun ja Voltairen eri poluille