Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Hän iloitsi Jehovan laista

Hän iloitsi Jehovan laista

Hän iloitsi Jehovan laista

JEHOVAN TODISTAJIEN hallintoelimen jäsen Albert D. Schroeder päätti maallisen vaelluksensa keskiviikkona 8. maaliskuuta 2006. Hän oli 94-vuotias, ja hän oli ollut kokoaikaisessa palveluksessa yli 73 vuotta.

Veli Schroeder syntyi Saginaw’ssa Michiganissa Yhdysvalloissa vuonna 1911. * Hän oppi lapsena paljon Raamatusta äidinäidiltään, joka lisäksi juurrutti häneen rakkauden Jehovan sanan lukemiseen. Hän opiskeli latinaa, saksaa ja sähkötekniikkaa Michiganin yliopistossa. Kun hänen arvostuksensa Raamattua kohtaan kasvoi, hän jätti opinnot sikseen voidakseen ryhtyä saarnaamaan Valtakuntaa kokoaikaisesti. Vuonna 1932 hänestä tuli New Yorkissa Brooklynissa palvelevan Betel-perheen jäsen.

Vuonna 1937, jolloin veli Schroeder oli 26-vuotias, hänet nimitettiin valvomaan Jehovan todistajien työtä Britanniassa. Hänen innokkuutensa saarnaamistyössä kannusti monia tuossa maassa aloittamaan kokoaikaisen sananpalveluksen. Eräs nuori mies, jonka kanssa hän oli tekemisissä Lontoon Betelissä, oli John E. Barr. He molemmat palvelivat myöhemmin vuosien ajan hallintoelimessä.

Veli Schroederin työ Jehovan todistajien hyväksi sotavuosina pantiin merkille. Elokuussa 1942 hänet karkotettiin Britanniasta. Hän saapui Brooklyniin syyskuussa takanaan sodan varjostama rasittava matka Atlantin yli.

Jehovan palvelijat osasivat jo tuolloin odottaa, että toisen maailmansodan jälkeen edessä olisi suuri työ. Veli Schroeder koki iloisen yllätyksen saadessaan seuraavan tehtävämääräyksensä: hän olisi mukana suunnittelemassa Vartiotornin raamattukoulun Gileadin opinto-ohjelmaa. Hän toimi joitakin vuosia tuon koulun opettajana ja valmensi lähetystyöntekijöitä. Myöhemmin hän oli opettajana myös Valtakunnan palveluskoulussa. Molempien koulujen oppilailla on mukavia muistoja hänen tunneiltaan. Hän iloitsi voidessaan juurruttaa oppilaidensa sydämeen rakkautta Jumalan lakeja kohtaan, ja hän painotti sitä, miten tärkeää on oppia tuntemaan Jehova.

Vuonna 1956 veli Schroeder avioitui Charlotte Bowinin kanssa, ja vuonna 1958 heille syntyi poika, Judah Ben. Veli Schroeder oli hyvä kristitty aviomies ja isä. Vuonna 1974 hän alkoi palvella hallintoelimessä, jossa hänen syvällistä ymmärrystään arvostettiin suuresti. Hän oli huomaavainen ja nöyrä mies, ja ennen kaikkea hän halusi ylistää Jumalan suurta nimeä. Olemme varmoja siitä, että veli Schroeder on saanut taivaallisen palkintonsa voideltuna kristittynä, joka todella ”iloitsi Jehovan laista” (Psalmit 1:2).

[Alaviite]

^ kpl 3 Veli Schroederin elämäkerta ilmestyi Vartiotornissa 1.3.1988.