Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miksi tehdä sitä mikä on oikein?

Miksi tehdä sitä mikä on oikein?

Miksi tehdä sitä mikä on oikein?

ERÄS oppinut mies totesi kerran: ”Kyky tahtoa minussa on, mutta kykyä saada aikaan sitä, mikä on hyvää, ei ole. Sillä sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, sitä minä harjoitan.” Miksi tämän miehen oli vaikea tehdä sitä hyvää, mitä hän tahtoi? Hän selitti: ”Totean siis omassa tapauksessani sen lain, että kun tahdon tehdä sitä, mikä on oikein, niin minussa on sitä, mikä on pahaa. Minä todella tunnen iloa Jumalan laista sen ihmisen mukaan, joka olen sisäisesti, mutta näen jäsenissäni toisen lain, joka sotii mieleni lakia vastaan ja johtaa minua jäsenissäni olevan synnin lain vankina.” (Roomalaisille 7:18, 19, 21–23.)

Nämä apostoli Paavalin sanat, jotka kirjoitettiin muistiin lähes kaksituhatta vuotta sitten, selittävät, miksi epätäydellisen ihmisen on vaikea toimia oikein. Oikeista periaatteista kiinni pitäminen vaatii moraalista voimaa, varsinkin koettelevissa olosuhteissa. Meidän on siksi hyvä pohtia, mikä on kaikkein tärkein syy tehdä sitä, mikä on oikein.

Huomaa, mitä Raamattu kertoo oikeamielisten ihmisten tulevaisuudesta. Psalmissa 37:37, 38 sanotaan: ”Tarkkaile moitteetonta ja pidä silmällä oikeamielistä, sillä sen miehen tulevaisuus on rauhaisa. Mutta rikkojat tuhotaan joka ainoa, jumalattomien tulevaisuus leikataan pois.” Sananlaskujen 2:21, 22:ssa kerrotaan: ”Juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle. Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois.”

Vaikka nämä ja muut Raamatun lupaukset ovatkin kannustavia, ne eivät ole tärkein syy toimia Jumalaa miellyttävällä tavalla. Kaikkein tärkein syy liittyy kiistakysymykseen, joka koskee henkilökohtaisesti jokaista älyllistä luomusta. Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään sitä, mikä tuo kiistakysymys on ja miten se vaikuttaa meihin.