Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Opeta lapsiasi vastaamaan kokouksissa

Opeta lapsiasi vastaamaan kokouksissa

Opeta lapsiasi vastaamaan kokouksissa

MEKSIKOLAINEN Perla muistaa, että kun hän oli pikkutyttö, hänen äitinsä auttoi häntä valmistamaan lyhyitä vastauksia Vartiotornin tutkistelua varten. Nyt Perlalla on viisivuotias poika. Miten hän auttaa poikaansa esittämään vastauksia? ”Ensin minun täytyy tutkia aineisto itse. Tutkiessani yritän löytää kappaleen, jonka poikani voi ymmärtää – sellaisen, jonka hän osaa selittää omin sanoin. Sitten keskitymme siihen. Hän sanoo sitä ’omaksi kappaleekseen’. Pyydän häntä selittämään sen ajatukset arkielämän esimerkkien avulla. Sitten harjoittelemme vastausta useaan otteeseen. Käytämme mikrofonin kokoista esinettä, niin että hän osaa pidellä mikrofonia vastatessaan. Olen valtavan iloinen, että hän vastaa tai ainakin viittaa joka ikisessä kokouksessa. Useimmiten hän menee tutkistelunjohtajan luokse ennen kokouksen alkua ja kertoo, mikä on hänen kappaleensa.”

Jensillä, vanhimmalla joka palvelee hindinkielisessä ryhmässä, on kaksi poikaa, kaksi- ja nelivuotias. Kun hän ja hänen vaimonsa valmistautuvat kokoukseen lasten kanssa, he käyttävät menetelmää, jonka Jens oppi omilta vanhemmiltaan. Hän kertoo: ”Valitsemme aineistosta osuudet, jotka lapset voivat ymmärtää. Sitten yritämme antaa heille yleiskäsityksen aiheesta tai selittää, mikä on kirjoituksen ydin. Sen jälkeen esitämme heille kysymykset, joihin ajattelemme heidän voivan vastata kokouksessa. Monesti yllätymme heidän vastauksistaan, jotka he esittävät varsin luontevasti. Heidän ajatuksensa todella heijastavat, mitä he ymmärtävät. Näin heidän vastauksensa ovat aito ylistys Jehovalle ja ilmaus heidän omasta uskostaan.”