Ebla – muinainen kaupunki nousee unohduksista

Kesällä 1962 nuori italialainen arkeologi Paolo Matthiae silmäili Luoteis-Syyrian tasankoja epävarmana. Maan sisäosista ei uskottu löytyvän mitään arkeologisesti merkittävää. Kaivauksissa, jotka aloitettiin kaksi vuotta myöhemmin Tell Mardikhissa noin 60 kilometriä Alepposta etelään, tuli kuitenkin päivänvaloon kaupunki, jota monet pitävät 1900-luvun tärkeimpänä arkeologisena löytönä.

MUINAISISSA teksteissä puhuttiin kaupungista nimeltä Ebla. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, mikä Lähi-idän lukemattomista rauniokummuista kätki sen alleen. Eräässä tekstissä sanottiin, että Akkadin kuningas Sargon oli voittanut ”Marin, Jarmutin ja Eblan”. Toisessa kirjoituksessa sumerilainen kuningas Gudea kertoi saaneensa arvokasta puutavaraa ”Eblan vuorilta”. Nimi Ebla sisältyi myös Karnakissa Egyptissä olevaan luetteloon, jossa mainittiin farao Thutmosis III:n valloittamia muinaisia kaupunkeja. On helppo ymmärtää, miksi arkeologit olivat yrittäneet löytää Eblan.

Lisäkaivaukset tuottivat tulosta. Vuonna 1968 löydettiin osa patsaasta, joka esitti Eblan hallitsijaa Ibbit-Limiä. Siihen kirjoitettu akkadinkielinen vala kertoi, että se oli omistettu Ištar-jumalattarelle, joka ”loisti Eblassa”. Arkeologisissa kaivauksissa alkoi siis paljastua ”uusi kieli, uusi kulttuuri, uutta historiaa”.

Se että Ebla oli aikoinaan sijainnut Tell Mardikhin paikalla, vahvistui vuosina 1974 ja 1975, kun alueelta löytyi nuolenpäätauluja, joissa tuo vanha nimi esiintyi yhä uudelleen. Kaivaukset osoittivat lisäksi, että kaupungilla oli ollut ainakin kaksi elämää. Ensimmäisen suuruuden ajan lopuksi se oli tuhottu tyystin. Uudelleen rakentamisen jälkeen se oli hävitetty toistamiseen, ja se vaipui sadoiksi vuosiksi unohduksiin.

Historia monessa osassa

Kaikkein vanhimmat kaupungit rakennettiin tulvamaille, jollainen oli esimerkiksi Tigriin ja Eufratin väliin jäävä alue, koska niillä maanviljelystä voitiin harjoittaa tehokkaasti. Ensimmäiset Raamatussa mainitut kaupungit sijaitsivat Mesopotamiassa (1. Mooseksen kirja 10:10). Ebla puolestaan sijaitsi kalkkikivikalliolla, mistä myös juontunee sen nimi, joka merkitsee mahdollisesti ’valkoista kalliota’. Paikka valittiin todennäköisesti juuri kalkkikivikerroksen vuoksi, joka takasi sen, että vettä oli saatavilla, vaikka lähettyvillä ei ollut suuria jokia.

Sateita saatiin niukasti, joten seudulla voitiin kasvattaa laajamittaisesti ainoastaan viljaa, viiniköynnöksiä ja oliivipuita. Alue sopi myös karjankasvatukseen, etenkin lampaanhoitoon. Eblan strateginen sijainti Mesopotamian tasangon ja Välimeren rannikon välillä suosi puutavaran, korukivien ja metallien kauppaa. Kaupungin hallitsemalla alueella asui noin 200000 ihmistä, joista enimmillään ehkä kymmenesosa asui itse kaupungissa.

Suuren palatsin jäännökset todistavat Eblan silloisen sivilisaation loistokkuudesta.  Palatsiin kuljettiin portista, joka oli 12–15 metriä korkea. Rakennuskompleksia oli ajan mittaan laajennettu sitä mukaa kuin yhä mahtavammaksi tullut virkamiehistö tarvitsi lisää tilaa. Hallinto perustui monimutkaiseen hierarkiaan, jossa kuninkaan ja hänen puolisonsa apuna toimivat ”herrat” ja ”isät”.

Alueelta on löytynyt yhteensä yli 17000 savitaulua ja niiden palasta. Kokonaisia tauluja lienee alun perin ollut runsaat 4000, ja ne oli järjestetty huolellisesti puuhyllyille. Nämä asiakirjat todistavat Eblan kaupankäynnin laajuudesta. Kaupunki oli liikesuhteissa muun muassa Egyptin kanssa, mistä kertovat kahden faraon kuninkaalliset symbolit. Taulujen tekstit ovat suurimmaksi osaksi sumerilaista nuolenpääkirjoitusta. Osa niistä on kuitenkin kirjoitettu eblaksi, hyvin vanhalla seemiläisellä kielellä, jota onnistuttiin tulkitsemaan asiakirjojen itsensä avulla. Näin vanhan seemiläisen kielen löytyminen oli tutkijoille yllätys. Joissakin tauluissa on sumeri–ebla-sanaluetteloita, jotka erään lähdeteoksen mukaan ovat ”tiettävästi maailman vanhimmat sanakirjat” (Ebla—Alle origini della civiltà urbana).

Ebla oli kaikesta päättäen sotilasmahti, sillä kaivauksissa löytyneissä kaiverruksissa kuvataan eblalaissotureita teloittamassa vihollisia tai esittelemässä irti hakattuja päitä. Eblan loisto kuitenkin sammui, kun kaupunki jäi voimistuvien valtojen Assyrian ja Babylonian jalkoihin. Tapahtumien tarkkaa kulkua ei ole helppo jäljittää, mutta Eblaan hyökkäsi ilmeisesti ensin Sargon I (eri kuin Jesajan 20:1:ssä mainittu Sargon) ja sitten hänen pojanpoikansa Naram-Sin. Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että yhteenotot olivat kiivaita ja hyökkäykset raivokkaita.

Kuten jo mainittiin, kaupunki nousi kuitenkin jonkin ajan kuluttua uudelleen ja sai vieläpä merkittävän aseman. Uusi kaupunki rakennettiin tarkan suunnitelman mukaan, joka korosti sen suuruutta. Alakaupungissa oli Ištar-jumalattarelle omistettu pyhä alue. Babylonialaiset palvoivat samaa  hahmoa hedelmällisyyden jumalattarena, ja Babylonin raunioista kaivettiinkin aikoinaan esiin kuuluisa Ištarin portti. Eblassa eräässä poikkeuksellisen vaikuttavassa rakennuksessa ilmeisesti pidettiin Ištarille pyhitettyjä leijonia. Tämä tuokin meidät Eblan uskontoon.

Eblan uskonto

Eblalla kuten muillakin idän muinaisilla sivilisaatioilla oli oma jumalten pantheoninsa. Siihen kuuluivat muun muassa Baal, Hadad (esiintyy eräiden Syyrian kuninkaiden nimien osana) ja Dagan (1. Kuninkaiden kirja 11:23; 15:18; 2. Kuninkaiden kirja 17:16). Eblan asukkaat pelkäsivät kaikkia jumaliaan ja kunnioittivat jopa muiden kansojen jumalia. Arkeologisten löytöjen perusteella varsinkin toisella vuosituhannella eaa. palvottiin myös jumaliksi korotettuja edesmenneitä kuninkaallisia.

Eblalaiset eivät luottaneet pelkästään jumaliinsa. Kun kaupunki rakennettiin uudelleen, sen ympärille pystytettiin vaikuttavat kaksoismuurit, joiden oli tarkoitus lannistaa vihollinen kuin vihollinen. Ulkomuurien ympärysmitta oli kolmisen kilometriä. Ne erottuvat vieläkin selvästi maastosta.

Kaikesta huolimatta uusi Eblakin kohtasi loppunsa. Entiselle mahtivaltiolle antoivat kuoliniskun mahdollisesti heettiläiset noin vuonna 1600 eaa. Muinaisen runon sanoin Ebla ”murskattiin kuin saviastia”. Pian se katosi historian lehdiltä. Asiakirjassa, jonka ristiretkeläiset kirjoittivat edetessään kohti Jerusalemia vuonna 1098, mainitaan syrjäinen kolkka nimeltä Mardikh – Eblan muinainen sijaintipaikka. Ebla oli lähes unohdettu, ja ehti vieriä satoja vuosia ennen kuin se löydettiin uudelleen.

[Tekstiruutu s. 14]

EBLA JA RAAMATTU

Biblical Archeologist -lehdessä vuonna 1976 julkaistu artikkeli herätti raamatunoppineiden uteliaisuuden. Siinä Eblan taulujen tulkitsija toi esiin sellaisen mahdollisuuden, että tauluissa esiintyi samoja henkilön- ja paikannimiä kuin Raamatussa satoja vuosia myöhemmin. Jotkut lukivat artikkelista ehkä enemmän kuin siinä todella sanottiin ja alkoivat kirjoitella, että Ebla tarjosi arkeologisia todisteita 1. Mooseksen kirjan luotettavuudesta. * Jesuiitta Mitchell Dahood väitti, että Eblan ”savitaulut luovat valoa Raamatun hämäriin kohtiin”. Hän uskoi esimerkiksi, että ne voisivat selventää ”ongelmallista kysymystä siitä, kuinka vanhaa perua on Israelin Jumalan nimi”.

Nykyisin noita tekstejä tutkitaan objektiivisemmin. Sekä heprea että ebla ovat seemiläisiä kieliä, ja siksi ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että jotkin kaupungin- ja henkilönnimet olisivat samankaltaisia tai samoja kuin Raamatussa mainitut nimet. Tämä ei kuitenkaan todista, että ne tarkoittaisivat samoja paikkoja tai ihmisiä. Nähtäväksi jää, missä määrin Eblan löydöt vaikuttavat Raamattua valottavaan tutkimukseen. Biblical Archeologist -lehden artikkelin kirjoittaja on puolestaan kieltänyt sanoneensa, että Eblan teksteissä mainittaisiin Jumalan nimi ”Jahve”. Joidenkin mielestä nuolenpäämerkki, joka on tulkittu kirjainyhdistelmäksi ja, viittaa vain johonkin Eblan monista jumaluuksista, toiset asiantuntijat taas pitävät sitä pelkkänä kieliopillisena merkkinä. Kummassakaan tapauksessa se ei tarkoita ainoaa tosi Jumalaa Jehovaa (5. Mooseksen kirja 4:35; Jesaja 45:5).

[Alaviite]

[Kartta/Kuva s. 12]

(Ks. painettu julkaisu)

SUURIMERI

KANAAN

SYYRIA

Aleppo

Ebla (Tell Mardikh)

Eufrat

[Lähdemerkintä]

Arkeologi: Missione Archeologica Italiana a Ebla - Università degli Studi di Roma ‘La Sapienza’

[Kuva s. 12, 13]

Kultainen kääty vuoden 1750 eaa. paikkeilta

[Kuva s. 13]

Suuren palatsin jäännökset

[Kuva s. 13]

Taiteilijan näkemys arkistohuoneen savitauluista

[Kuva s. 13]

Nuolenpäätaulu

[Kuva s. 13]

Egyptiläinen kuninkaallinen nuija, 1750–1700 eaa.

[Kuva s. 13]

Eblalaissoturi ja vihollisten päitä

[Kuva s. 14]

Ištar-jumalattarelle omistettu steele

[Lähdemerkintä]

Missione Archeologica Italiana a Ebla - Università degli Studi di Roma ‘La Sapienza’

[Kuvien lähdemerkintä s. 13]

Kaikki kuvat (paitsi palatsin jäännökset): Missione Archeologica Italiana a Ebla - Università degli Studi di Roma ‘La Sapienza’