Miten ainutlaatuinen aurinkokuntamme on syntynyt?

AURINKOKUNNAN ainutlaatuisuus on monen tekijän summa. Se sijaitsee Linnunradan kahden kierteishaaran välissä alueella, missä tähtiä on suhteellisen harvassa. Lähes kaikki öisellä taivaalla näkyvät tähdet ovat niin kaukana, että suurimmillakin kaukoputkilla katsottuna ne näyttävät pelkiltä valopisteiltä. Onko tämä sijainti ihanteellinen?

Jos aurinkokunta olisi lähellä Linnunradan keskusta, tähtien tiheys tuottaisi meille ongelmia. Esimerkiksi maapallon kiertorata ei todennäköisesti silloin olisi vakaa, mikä vaikuttaisi mullistavasti ihmiselämään. Aurinkokunta näyttää kuitenkin olevan galaksissamme juuri sopivassa kohdassa, niin että se välttyy tältä ja joiltakin muilta vaaroilta, joita ovat esimerkiksi kaasupilvien läpi kulkemisesta johtuva ylikuumeneminen sekä altistuminen räjähtäville tähdille ja muille kuolettavan säteilyn lähteille.

Aurinko on ihmisten tarpeiden kannalta ihanteellinen tähtityyppi. Se palaa tasaisesti ja on pitkäikäinen, eikä se ole liian suuri eikä liian kuuma. Valtaenemmistö galaksimme tähdistä on paljon aurinkoa pienempiä, eivätkä niiden valo ja lämpö ole laadultaan tai määrältään sellaisia, että ne pystyisivät ylläpitämään elämää maan kaltaisella planeetalla. Lisäksi suurin osa tähdistä muodostaa yhden tai useamman tähden kanssa järjestelmän, jossa ne kiertävät toisiaan keskinäisen vetovoiman vaikutuksesta. Oma aurinkomme on sitä vastoin itsenäinen. Aurinkokunta ei todennäköisesti pysyisi vakaana, jos siihen vaikuttaisi kahden tai useamman auringon vetovoima.

Aurinkokunnan tekee ainutlaatuiseksi myös se, että sen ulko-osissa kiertää jättiläisplaneettoja, joiden rata on lähes ympyrän muotoinen ja joiden vetovoima ei uhkaa sisempiä kiviplaneettoja. * Noilla jättiläisillä on pikemminkin suojeleva rooli, sillä ne vetävät puoleensa vaarallisia kappaleita tai sinkoavat ne turvalliseen suuntaan. ”Maahan osuu asteroideja ja komeettoja, mutta Jupiterin ja muiden meitä kauempana kiertävien jättimäisten kaasuplaneettojen ansiosta törmäyksiä ei satu yhtenään”, kirjoittavat tutkijat Peter D. Ward ja Donald Brownlee kirjassaan Rare Earth—Why Complex Life Is Uncommon in the Universe. Tähtitieteilijät ovat löytäneet muitakin aurinkokunnan kaltaisia järjestelmiä, joissa on jättiläisplaneettoja. Useimmilla näistä planeetoista on kuitenkin sellainen kiertorata, että maan kaltainen pienempi planeetta olisi niiden lähistöllä vaarassa.

Tärkeä kuu

Kuu on hamasta muinaisuudesta kiehtonut ihmismieltä. Se on inspiroinut runoilijoita ja muusikkoja. Esimerkiksi muuan heprealainen runoilija sanoi kauan sitten, että se on ”lujasti perustettu ajan hämärään asti”, ja hän kuvaili sitä ”uskolliseksi todistajaksi taivaalla” (Psalmit 89:37).

Kuu vaikuttaa maanpäälliseen elämään merkittävästi muun muassa siten, että sen vetovoima synnyttää meriin vuoksen ja luoteen.  Vuorovesi-ilmiön uskotaan olevan tärkeä merivirroille, jotka puolestaan vaikuttavat ratkaisevasti maapallon ilmastoon.

Kuun vetovoima pitää myös maan pyörähdysakselin kaltevuuden vakaana maan kiertoradan tasoon nähden. Ilman kuuta kaltevuus vaihtelisi Nature-tiedelehden mukaan pitkiä aikoja lähes nollan asteen ja 85 asteen välillä. Ellei maapallon pyörähdysakseli olisi kallellaan, emme saisi kokea vuodenaikojen virkistävää vaihtelua eikä sateita tulisi riittävästi. Kaltevuus ehkäisee myös elämälle tuhoisat äärilämpötilat. ”Ilmaston nykyinen vakaus johtuu poikkeuksellisesta syystä: kuusta”, toteaa tähtitieteilijä Jacques Laskar. Vakauttavan roolinsa vuoksi kuu on isokokoinen; se on suhteessa suurempi kuin jättiläisplaneettojen kuut.

Maan seuralaisella on vielä eräs tehtävä, joka mainitaan jo Raamatussa: se toimii yövalona (1. Mooseksen kirja 1:16).

Sattuman seurausta vai suunnittelun tulos?

Miten on selitettävissä, että monet samanaikaiset tekijät paitsi mahdollistavat elämän maan päällä myös tekevät siitä nautittavaa? Vaihtoehtoja näyttäisi olevan vain kaksi. Ensimmäinen selitys on se, että kaikki nämä realiteetit ovat sokean sattuman tarkoituksetonta seurausta. Toinen on se, että niiden takana on älykäs tarkoitus.

Raamattuun kirjoitettiin tuhansia vuosia sitten, että maailmankaikkeuden on suunnitellut ja muodostanut Luoja, Kaikkivaltias Jumala. Jos tämä pitää paikkansa, aurinkokunnan olosuhteet eivät olekaan sattuman seurausta vaan tarkoituksellisen suunnittelun tulos. Luoja on jättänyt meille eräänlaisen raportin niistä askelista, jotka hän otti mahdollistaakseen elämän maapallolla. Vaikka tuo raportti on noin 3500 vuotta vanha, siinä kuvaillut maailmankaikkeuden historian vaiheet vastaavat pohjimmiltaan niitä tapahtumia, joiden tiedemiehet uskovat seuranneen toisiaan. Tuo raportti on Raamatussa 1. Mooseksen kirjassa.

Raamatun luomiskertomus

”Alussa Jumala loi taivaat ja maan.” (1. Mooseksen kirja 1:1.) Raamatun alkusanat viittaavat planeettamme lisäksi aurinkokunnan ja niiden tähtien luomiseen, joita on maailmankaikkeuden miljardeissa galakseissa. Raamatun mukaan maan pinta oli aluksi ”vailla muotoa ja autio”; mantereita tai hedelmällistä maaperää ei ollut. Seuraavat sanat tuovat kuitenkin esiin seikan, joka tiedemiesten mielestä on elinkelpoisen planeetan tärkein edellytys: runsaat vesivarat. Jumalan henki ”liikehti vesien pinnan yllä”. (1. Mooseksen kirja 1:2.)

 Jotta vesi pysyisi planeetan pinnalla nestemäisenä, planeetan täytyy sijaita sopivalla etäisyydellä auringostaan. ”Mars on liian kylmä, Venus liian kuuma, Maa juuri sopiva”, sanoo planeettatutkija Andrew Ingersoll. Kasvillisuus taas tarvitsee riittävästi valoa. Raamatussa kuvaillaan, miten Jumala luomisen varhaisessa vaiheessa pani auringonvalon tunkeutumaan tummien vesihöyrypilvien läpi, jotka verhosivat merta kuin ”kapalovyö” vastasyntynyttä (Job 38:4, 9; 1. Mooseksen kirja 1:3–5).

Mooseksen kirjan seuraavissa jakeissa kerrotaan, että Luoja tuotti ”laajuuden” – maan kaasukehän (1. Mooseksen kirja 1:6–8).

Sitten Raamattu selittää, että Jumala muutti maan muodotonta pintaa tuodakseen esiin kuivaa maata (1. Mooseksen kirja 1:9, 10). Ehkä hän pani maan kuoren murtuilemaan ja liikkumaan, niin että syntyi syviä altaita ja merestä kohosi mantereita (Psalmit 104:6–8).

Tarkemmin määrittelemättömässä vaiheessa maapallon historiaa Jumala loi meriin mikroskooppisen pieniä leviä. Auringosta säteilevän energian avulla nuo suvuttomasti lisääntyvät yksisoluiset eliöt alkoivat muuttaa hiilidioksidia ravinteiksi, ja samalla kaasukehään vapautui happea. Tämä hämmästyttävä prosessi nopeutui kolmantena luomisjaksona, kun maankamaran peitoksi luotiin kasvillisuutta. Hapen määrä kasvoi ilmakehässä, minkä ansiosta ihmiset ja eläimet voisivat ylläpitää elämäänsä hengittämällä. (1. Mooseksen kirja 1:11, 12.)

Tehdäkseen maaperästä hedelmällisen Luoja tuotti siihen erilaisia mikro-organismeja (Jeremia 51:15). Nämä pieneliöt hajottavat kuollutta ainesta ja kierrättävät siten aineita, joita kasvit tarvitsevat kasvaakseen. Tietyntyyppiset maaperän bakteerit sitovat ilmassa olevaa elintärkeää typpeä ja muuttavat sen sellaiseen muotoon, että kasvit voivat käyttää sitä hyväkseen. Kourallisessa hedelmällistä maata saattaa olla peräti kuusi miljardia mikro-organismia!

1. Mooseksen kirjan 1:14–19:ssä kuvaillaan auringon, kuun ja tähtien tekemistä neljäntenä luomisjaksona. Ensi silmäyksellä tämä tuntuu olevan ristiriidassa aiemman kuvauksen kanssa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Mooses kirjoitti luomiskertomuksen maanpinnalla seisovan tarkkailijan näkökulmasta. Ilmeisesti nuo taivaankappaleet alkoivat tässä vaiheessa näkyä ilmakehän läpi.

Raamatun luomiskertomuksen mukaan merieläimet ilmaantuivat viidentenä luomisjaksona ja maaeläimet ja ihminen kuudentena (1. Mooseksen kirja 1:20–31).

Maapallo luotu tuottamaan mielihyvää

Eikö sinustakin vaikuta siltä, että maanpäällinen elämä, joka on saanut alkunsa Raamatun luomiskertomuksen kuvailemalla tavalla, on tarkoitettu tuottamaan  mielihyvää? Oletko joskus herännyt aamulla auringonvaloon, vetänyt sisään raikasta ilmaa ja tuntenut iloa siitä, että olet elossa? Ehkä lähdit kävelylle puutarhaan nauttimaan kukkien kauneudesta ja tuoksuista. Tai saatoit mennä hedelmätarhaan ja poimia käteesi mehukkaan hedelmän. Tällaisia mielihyvän lähteitä ei voisi olla, jollei maapallolla olisi 1) runsaasti vettä, 2) sopivasti auringon lämpöä ja valoa, 3) kaasukoostumukseltaan sopivaa ilmakehää ja 4) hedelmällistä maata.

Nämä olosuhteet – jollaisia ei ole Marsissa, Venuksessa eikä muilla naapuriplaneetoillamme – eivät ole sokean sattuman seurausta. Ne on säädetty tarkasti siten, että elämä maan päällä voisi olla nautittavaa. Kuten seuraava kirjoitus osoittaa, Raamatussa sanotaan lisäksi, että Luoja on suunnitellut kauniin planeettamme kestämään ikuisesti.

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 6]

”Jos minua geologina pyydettäisiin lyhyesti selittämään nykyiset käsityksemme maapallon alkuperästä ja sen elämän kehittymisestä yksinkertaiselle paimentolaisväestölle, esimerkiksi niille heimoille, joille 1. Mooseksen kirja osoitettiin, voisin tuskin menetellä paremmin kuin seurata jokseenkin tarkoin suurta osaa 1. Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun kielestä.” (Geologi Wallace Pratt.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 7]

JUURI SOPIVA MYÖS AVARUUDEN TUTKIMISEEN

Jos aurinko sijaitsisi jossain muualla galaksissamme, meillä ei olisi yhtä hyvää näköalaa tähtiin. Kirjassa The Privileged Planet selitetään: ”Aurinkokunta sijaitsee – – kaukana alueista, joilla on pölyä ja liikaa valoa, ja tämän ansiosta meillä on erinomaiset näkymät sekä lähitähtiin että kaukaiseen avaruuteen.”

Lisäksi kuun koko ja etäisyys maasta ovat juuri sellaiset, että auringonpimennyksen aikana kuu peittää auringon. Tämä harvinainen, vaikuttava ilmiö tarjoaa tähtitieteilijöille tilaisuuden tutkia aurinkoa. Tutkimuksissa on selvinnyt monia tähtien säteilyyn liittyviä arvoituksia.

[Kuva s. 5]

Kuun massa riittää pitämään maan pyörähdysakselin kaltevuuden vakaana.

[Kuvat s. 7]

Mikä mahdollistaa elämän maan päällä? Runsaat vesivarat, sopiva määrä valoa ja lämpöä, ilmakehä sekä hedelmällinen maaperä.

[Lähdemerkinnät]

Maapallo: pohjautuu NASAn kuvaan; vehnä: Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.