Lukijoiden kysymyksiä

Milloin kristittyjen kutsuminen taivaalliseen toivoon lakkaa?

Raamattu ei vastaa tähän kysymykseen täsmällisesti. Tiedämme, että Jeesuksen opetuslasten voiteleminen heidän taivaallista perintöään silmällä pitäen alkoi vuonna 33 (Apostolien teot 2:1–4). Tiedämme myös, että apostolien kuoleman jälkeen aitojen voideltujen kristittyjen eli ”vehnän” annettiin ”kasvaa yhdessä” valekristittyjen eli ”rikkakasvien” kanssa (Matteus 13:24–30). Sitten 1800-luvun loppupuolelta lähtien voidellut kristityt olivat jälleen hyvin toimeliaita. Vuonna 1919 alettiin leikata ”maan eloa”, ja tähän työhön kuului viimeisten voideltujen kokoaminen (Ilmestys 14:15, 16).

1800-luvun loppupuolelta vuoteen 1931 saakka saarnaamistyötä tehtiin ennen kaikkea Kristuksen ruumiin jäljellä olevien jäsenten kokoamiseksi. Vuonna 1931 raamatuntutkijat omaksuivat raamatullisen nimen Jehovan todistajat, ja englanninkielisessä Vartiotornissa 15.11.1933 (suom. 15.1.1934) esitettiin ajatus, että tuo ainutlaatuinen nimi on se ”denaari”, johon viitataan Matteuksen 20:1–16:een muistiin merkityssä Jeesuksen vertauksessa. Vertauksessa mainittujen 12 tunnin ajateltiin vastaavan 12 vuotta, vuosia 1919–31. Sen jälkeen uskottiin useiden vuosien ajan, että kutsu taivaalliseen Valtakuntaan oli päättynyt vuonna 1931 ja että ne, jotka oli kutsuttu Kristuksen perijätovereiksi vuosina 1930 ja 1931, olivat ”viimeisiä” kutsuttuja (Matteus 20:6–8). Vuonna 1966 tuosta vertauksesta esitettiin kuitenkin korjattu näkemys, ja kävi ilmi, ettei vertaus liittynyt mitenkään ajankohtaan, jolloin voideltujen kutsuminen päättyisi.

Vuonna 1935 ymmärrettiin, että Ilmestyksen 7:9–15:ssä mainittu ”suuri joukko” koostuu sellaisista ”muista lampaista” – kristityistä joilla on maallinen toivo – jotka ilmaantuisivat maailman näyttämölle ”viimeisinä päivinä” ja jotka ryhmänä säilyisivät elossa Harmagedonista (Johannes 10:16; 2. Timoteukselle 3:1; Ilmestys 21:3, 4). Tuon vuoden jälkeen opetuslapsia alettiin tehdä pääasiassa suuren joukon kokoamiseksi. Siksi varsinkin vuoden 1966 jälkeen uskottiin, että taivaallinen kutsu oli lakannut vuonna 1935. Tätä näkemystä näytti vahvistavan se, että  melkein kaikki vuoden 1935 jälkeen kastetut tunsivat omakseen maallisen toivon. Kaikkien sen jälkeen taivaalliseen toivoon kutsuttujen uskottiin tulevan niiden voideltujen kristittyjen tilalle, jotka olivat osoittautuneet uskottomiksi.

Jos jostakusta voidellusta tulee katumaton luopio, Jehova epäilemättä kutsuu jonkun toisen hänen sijaansa (Roomalaisille 11:17–22). Todennäköisesti kovin monet aidot voidellut eivät kuitenkaan ole tulleet uskottomiksi. Toisaalta ajan kuluessa jotkut kristityt, jotka on kastettu vuoden 1935 jälkeen, ovat saaneet todistuksen siitä, että heillä on taivaallinen toivo (Roomalaisille 8:16, 17). Tämän vuoksi vaikuttaa siltä, että emme voi määrittää tarkkaa ajankohtaa, jolloin kristittyjen kutsuminen taivaalliseen toivoon lakkaa.

Miten muiden tulisi suhtautua kristittyyn, joka on sydämessään vakuuttunut siitä, että hän on nyt voideltu, ja joka alkaa ottaa osaa muistonvieton vertauskuviin? Häntä ei pitäisi tuomita. Kyseessä on hänen ja Jehovan välinen asia. (Roomalaisille 14:12.) Aidot voidellut kristityt eivät kuitenkaan vaadi osakseen erityishuomiota. He eivät ajattele, että heillä voideltuina on erityistä ymmärrystä, jota ei suuren joukon kokeneillakaan jäsenillä voisi olla. He eivät usko, että heillä on ilman muuta enemmän pyhää henkeä kuin heidän muihin lampaisiin kuuluvilla tovereillaan. He eivät myöskään odota toisilta erikoiskohtelua eivätkä väitä, että vertauskuvien nauttiminen nostaa heidät seurakunnan nimitettyjen vanhimpien yläpuolelle. He muistavat nöyrästi, että ensimmäisellä vuosisadalla jotkut voidellut miehet eivät pätevöityneet vanhimmiksi tai avustaviksi palvelijoiksi. (1. Timoteukselle 3:1–10, 12, 13; Titukselle 1:5–9; Jaakobin kirje 3:1.) Jotkut voidelluista kristityistä olivat jopa hengellisesti heikkoja (1. Tessalonikalaisille 5:14). Sisaret eivät opettaneet seurakuntaa, vaikka he olivatkin voideltuja (1. Timoteukselle 2:11, 12).

Näin ollen voidellut kristityt ja heidän muihin lampaisiin kuuluvat toverinsa pyrkivät yhdessä pysymään hengellisesti vahvoina, kehittämään hengen hedelmää ja työskentelemään seurakunnan rauhan hyväksi. Kaikki kristityt, olivatpa he voideltuja tai muita lampaita, saarnaavat ahkerasti hyvää uutista ja ponnistelevat opetuslasten tekemiseksi hallintoelimen ohjauksessa. Voidellut kristityt tekevät mielellään tämän niin kauan kuin on Jehovan tahto, että he palvelevat häntä maan päällä.