Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mistä saada toivoa ahdistavassa maailmassa?

Mistä saada toivoa ahdistavassa maailmassa?

Mistä saada toivoa ahdistavassa maailmassa?

”YKSITYISET kansalaiset pystyvät vaikuttamaan yleishyödyllisiin asioihin ja ratkaisemaan yhteisiä ongelmia paremmin kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa”, totesi Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton eräässä konferenssissa, joka pidettiin maaliskuussa 2006 Ottawassa Kanadassa. Hän selitti, että vuonna 2004 iskeneen tsunamin jälkeen on kehittynyt kansainvälisen hyvän tahdon ilmapiiri, ja sanoi varovaisen optimistisesti maailman elävän nyt ”uudenlaisen keskinäisen riippuvuuden aikaa”.

Voimmeko odottaa luonnonmullistusten herättelevän ihmiset kaikkialla työskentelemään paremman tulevaisuuden hyväksi? Onko ”uudenlainen keskinäinen riippuvuus” varma tae siitä, että tulevaisuudessa koittaa tosi rauha ja pysyvä turvallisuus?

Todellisen toivon lähde

Ihmiskunnan yli kuusituhatvuotinen historia osoittaa, että ihmiset ovat toistuvasti aiheuttaneet toisilleen pettymyksiä. Hyvästä syystä Jumalan henkeytetty sana Raamattu neuvookin: ”Älkää panko luottamustanne jalosukuisiin älkääkä ihmisen poikaan, jolle pelastus ei kuulu.” (Psalmit 146:3.) Toivon paneminen tämän maailman järjestöihin, sen materiaan ja unelmiin johtaa vain pettymykseen. Miksi? Koska ”maailma on häviämässä ja samoin sen halu” (1. Johanneksen kirje 2:17).

Halki vuosisatojen Jumala on kuitenkin ollut vanhurskaiden pettämätön toivo. Raamatussa häntä sanotaan muinaisen ”Israelin toivoksi” ja israelilaisten ”esi-isien toivoksi”. Monessa kohdassa puhutaan häneen turvautumisesta ja luottamisesta. (Jeremia 14:8; 17:13; 50:7.) Raamattu kannustaa: ”Pane toivosi Jehovaan.” (Psalmit 27:14.)

Sananlaskujen 3:5, 6:ssa kehotetaan: ”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” Sinulla on kaikki syyt uskoa tähän lupaukseen, koska Jehova Jumala ei muutu, hän on luotettava ja hän pitää sanansa (Malakia 3:6; Jaakobin kirje 1:17). Jehova ajattelee parastasi. Jos tottelet aina hänen Sanansa Raamatun ohjeita, ne opastavat sinut turvallisesti näiden pelottavien aikojen läpi. (Jesaja 48:17, 18.)

Ihminen, joka noudattaa kaikesta sydämestään Jumalan ohjausta, voi luottaa hänen lupaukseensa: ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi. Älä tähyile ympärillesi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Olen vahvistava sinua. Olen todella auttava sinua. Olen todella pitävä sinusta lujasti kiinni vanhurskauden oikealla kädelläni.” (Jesaja 41:10.) Hartaat rukoukset ja tämän vakuutuksen mietiskeleminen tuovat paljon lohtua kaikille, jotka todella rakastavat Jehova Jumalaa, ja auttavat heidät vaikeiden, ahdistavien tilanteiden yli.

Andrea-niminen Jehovan todistaja, joka on kahden lapsen äiti, sanoo: ”Kun elämä on toisinaan vaikeaa, pääsen jaloilleni vain rukoilemalla ja mietiskelemällä Jehovan lupauksia. On paljon helpompi säilyttää tasapaino, kun pitää Jehovaa elämänsä kiintopisteenä.”

Vahvista Jehovaan kohdistuvaa toivoasi

Psalminkirjoittaja tähdensi sitä, että on tärkeää perustaa toivonsa Jehovaan: ”Runsas rauha kuuluu niille, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille ole kompastuskiveä.” (Psalmit 119:165.) Jumalan sanan vilpitön tutkiminen on oivallinen tapa täyttää mieli ja sydän hengellisesti terveillä, rakentavilla asioilla. Raamattu kehottaa: ”Mikä on totta, mikä ansaitsee vakavaa huomiota, mikä on vanhurskasta, mikä on siveellisesti puhdasta, mikä on rakastettavaa, mistä puhutaan hyvää, jos on jotakin hyvettä ja jos on jotakin ylistettävää, sitä kaikkea ajatelkaa jatkuvasti.” Jos noudatat tunnollisesti tätä kehotusta, ”rauhan Jumala on – – kanssasi”. (Filippiläisille 4:8, 9.)

Esimerkiksi John sanoo pitkän kokemuksensa perusteella: ”Tulevaisuudenkuvani muuttui vasta kun tajusin, että minun oli tehtävä radikaaleja muutoksia persoonallisuudessani ja ajattelutavassani voidakseni rakentaa suhteen täydelliseen, näkymättömään Jumalaan. Saatoin luoda tuon suhteen vain tulemalla hengelliseksi ihmiseksi. Raamatun lukeminen ja lukemani mietiskely muuttivat elämänkatsomukseni Jumala-keskeiseksi ja saivat minut ajattelemaan sitä, mitä mieltä Jumala on asioista.”

Monet ovat havainneet, että Jumalan sanan virkistävät totuudet auttavat tehokkaasti torjumaan niiden ikävien asioiden vyöryn, joita media syytää päällemme päivittäin. Raamatun ohjeiden soveltaminen voi myös vahvistaa perhesiteitä ja vähentää huolestuneisuutta. Lisäksi Jumala lupaa, että hän on valmis ”osoittamaan voimansa niiden puolesta, jotka ovat ehytsydämisiä häntä kohtaan” (2. Aikakirja 16:9). Hän pitää huolen siitä, että sinulla ei ole mitään pelättävää.

Phinehas on nähnyt sotaa ja järjetöntä tappamista. Hän sanoo: ”Olen oppinut jättämään henkeni Jehovan käsiin. Noudattamalla Raamatun periaatteita olen säästynyt monilta ongelmilta.” Jos todella luotat Jehova Jumalaan, hän voi auttaa sinua pääsemään minkä tahansa vastoinkäymisten ”muurin” yli (Psalmit 18:29). Pieni lapsi, jolla on läheinen suhde vanhempiinsa, oppii luottamaan heihin täysin, ja hän tuntee olonsa turvalliseksi heidän hoivissaan silloinkin kun hän on sairas tai jostain syystä levoton. Sinäkin voit tuntea olosi turvalliseksi, jos noudatat psalmistan kehotusta: ”Pane toivosi Jehovaan.” (Psalmit 37:34.)

Varma peruste toivolle

Jeesus Kristus sanoi seuraajilleen: ”Teidän on siis rukoiltava näin: ’Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.’” (Matteus 6:9, 10.) Tuo taivaallinen Valtakunta on Jeesuksen Kristuksen käsissä oleva hallitus, ja sen välityksellä Jumala ilmaisee hänelle oikeudenmukaisesti kuuluvan suvereeniuden maahan nähden (Psalmit 2:7–12; Daniel 7:13, 14).

Koska nykyään elämän kaikkia puolia varjostavat monet pelon aiheet, Jumalan on selvästikin pakko puuttua asioiden kulkuun. Onneksi tuo aika on lähellä! Jeesukselle Kristukselle, Jumalan asettamalle messiaaniselle Kuninkaalle, on annettu valta saattaa kunniaan Jehovan suvereenius ja pyhittää hänen nimensä (Matteus 28:18). Pian Valtakunta kohdistaa huomionsa maahan ja poistaa kaikki pelon ja levottomuuden aiheet. Jesajan 9:6:ssa luetellut arvonimet osoittavat, että Jeesus on ansiokas Hallitsija, joka voi karkottaa pelkomme. Hänestä käytetään esimerkiksi nimityksiä ”Iankaikkinen Isä”, ”Ihmeellinen Neuvonantaja” ja ”Rauhan Ruhtinas”.

Mietihän hellää nimitystä ”Iankaikkinen Isä”. ”Iankaikkisena Isänä” Jeesuksella on voima, valta ja myös halu antaa tottelevaisille ihmisille mahdollisuus elää ikuisesti maan päällä. Hänen lunastusuhrinsa ansion perusteella heidät vihdoinkin vapautetaan synnistä ja epätäydellisyydestä, jotka he perivät ensimmäiseltä syntiseltä ihmiseltä Aadamilta (Matteus 20:28; Roomalaisille 5:12; 6:23). Jumala on valtuuttanut Kristuksen herättämään eloon myös monet kuolleet (Johannes 11:25, 26).

Kun Jeesus oli maan päällä, hän osoittautui ”Ihmeelliseksi Neuvonantajaksi”. Hän osasi ratkaista arkielämän ongelmia, koska hän tunsi Jumalan sanan ja ymmärsi ihmisluontoa tavattoman hyvin. Taivaalliselle valtaistuimelle asettamisensa jälkeenkin Kristus on ”Ihmeellinen Neuvonantaja”: hän on avainhahmo Jehovan viestiessä ihmisten kanssa. Raamattuun kirjoitetut Jeesuksen neuvot ovat aina viisaita ja ehdottoman hyviä. Kun tiedät ja uskot tämän, voit päästä vapaaksi epävarmuuden ja lamauttavan pelon kahleista.

Jesajan 9:6:ssa Jeesuksen sanotaan olevan myös ”Rauhan Ruhtinas”. Tuossa asemassa Kristuksella on valta poistaa kaikki poliittinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen eriarvoisuus, ja hän tekee sen pian. Miten? Saattamalla ihmiskunnan yhden ainoan rauhan hallituksen, messiaanisen Valtakunnan, alaisuuteen (Daniel 2:44).

Kun Valtakunta hallitsee, kautta maailman vallitsee pysyvä rauha. Miksi voit olla varma siitä? Jesajan 11:9 vastaa: ”[Valtakunnan alamaiset] eivät tee vahinkoa eivätkä tuota turmiota koko pyhällä vuorellani, sillä maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren.” Lopultakin kaikki maan päällä elävät ihmiset saavat täsmällistä tietoa Jumalasta ja tottelevat häntä. Eikö tällainen tulevaisuus kuulostakin hyvältä? Ryhdy siis viipymättä hankkimaan kallisarvoista ”Jehovan tuntemusta”.

Voit saada tätä uskoa vahvistavaa ja elämään johtavaa Jumalan tuntemusta, kun otat selvää, mitä Raamattu todella opettaa aikamme tapahtumista ja millaisen valoisan tulevaisuuden se lupaa. Tartu tilaisuuteen tutkia Raamattua ilmaiseksi paikkakuntasi Jehovan todistajien kanssa. Näin pelkosi hälvenevät ja saat todellista toivoa tässä ahdistavassa maailmassa.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 7]

Miksi Valtakunta-hallitus valaa toivoa?

Jeesukselle Kristukselle, Jumalan valtakunnan Kuninkaalle, on annettu sekä kyky että oikeus käyttää valtaa koko kaikkeudessa (Matteus 28:18). Hän palauttaa maan täydelliseen ekologiseen tasapainoon. Hän pystyy kukistamaan myös sairauden ja kuoleman. Jeesuksen maanpäälliset voimateot olivat ennakkovälähdyksiä vielä suuremmista siunauksista, joita saadaan, kun hän, täydellinen ja luotettava Kuningas, hallitsee. Erityisesti mitkä alla luetelluista messiaanisen Kuninkaan ominaisuuksista vetoavat sinuun?

Helposti lähestyttävä (Markus 10:13–16)

Järkevä ja puolueeton (Markus 10:35–45)

Luotettava ja epäitsekäs (Matteus 4:5–7; Luukas 6:19)

Vanhurskas ja oikeudenmukainen (Jesaja 11:3–5; Johannes 5:30; 8:16)

Ystävällinen, huomaavainen ja nöyrä (Johannes 13:3–15)

[Kuva s. 4]

Kun luemme Raamattua ja mietiskelemme lukemaamme, voimme oppia luottamaan Jehovaan.