Jäljitteletkö Jehovaa huolehtiessasi toisista?

”HEITTÄKÄÄ kaikki huolenne hänelle [Jumalalle], sillä hän huolehtii teistä.” (1. Pietarin kirje 5:7.) Miten lämmin kehotus tämä onkaan! Jehova Jumala on henkilökohtaisesti kiinnostunut palvelijoistaan. Hänen huomassaan voimme tuntea olomme turvalliseksi.

Meidän tulisi opetella ilmaisemaan samanlaista rakkaudellista, henkilökohtaista kiinnostusta toisia kohtaan. Epätäydellisyytemme vuoksi meidän on kuitenkin varottava joitakin salakuoppia. Ennen kuin lähdemme tarkastelemaan niitä, katsotaanpa, miten Jehova pitää huolta kansastaan.

Psalmista Daavid havainnollisti Jumalan huolenpitoa paimenkuvauksella: ”Jehova on minun Paimeneni. Ei minulta mitään puutu. Vehreille laitumille hän panee minut lepäämään, runsasvetisille lepopaikoille hän minut ohjaa. Hän virvoittaa sieluni. – – Vaikka vaellan syvän varjon laaksossa, en pelkää mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” (Psalmit 23:1–4.)

Koska Daavid itse oli paimen, hän tiesi, mitä lammaskatraan paimentamiseen kuului. Paimen suojelee lampaita petoeläimiltä, esimerkiksi leijonilta, susilta ja karhuilta. Hän estää katrasta hajaantumasta, etsii kadonneita lampaita, kantaa povellaan uupuneita karitsoita ja hoivaa sairaita ja loukkaantuneita. Joka päivä hän juottaa lauman. Tämä ei tarkoita sitä, että paimen valvoisi lampaiden jokaista liikettä. Lampaat saavat liikkua vapaasti, mutta niitä suojellaan.

Juuri näin Jehovakin huolehtii palvelijoistaan. Apostoli Pietari selitti, että meitä ”varjellaan Jumalan voimalla”. Tässä käytetty ilmaus ”varjellaan” merkitsee kirjaimellisesti ’pidetään vartioinnin alaisina’. (1. Pietarin kirje 1:5, engl. viitelaitoksen alav.) Koska Jehova on aidosti kiinnostunut meistä, hän vartioi meitä kaiken aikaa ja on aina altis auttamaan, kun vain pyydämme sitä. Hän on kuitenkin antanut luomuksilleen vapaan tahdon, joten hän ei puutu kaikkiin toimiimme ja ratkaisuihimme. Miten voimme jäljitellä Jehovaa?

Jäljittele Jumalaa kun huolehdit lapsistasi

”Pojat ovat perintö Jehovalta.” Vanhempien tulee näin ollen suojella ja hoivata lapsiaan. (Psalmit 127:3.) Tämä voi merkitä sitä, että he kannustavat lapsia ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja ottavat ne sitten huomioon ollessaan tekemisissä heidän kanssaan. Jos vanhemmat yrittäisivät valvoa lastensa jokaista liikettä eivätkä lainkaan välittäisi heidän toiveistaan, se olisi samaa kuin jos paimen yrittäisi  ohjata lampaita pitämällä niitä talutushihnassa. Ei kukaan paimen kaitse laumaansa sillä tavoin – ei myöskään Jehova meitä.

Mariko-niminen * nainen myöntää: ”Vuosien ajan jakelin lapsilleni vain käskyjä ja kieltoja. Katsoin sen velvollisuudekseni äitinä. Kiitoksen sanaa ei minulta herunut, enkä varsinaisesti kommunikoinut heidän kanssaan.” Marikon tytär saattoi jutella tuntikausia puhelimessa ystäviensä kanssa, mutta keskustelut äidin kanssa loppuivat aina lyhyeen. ”Sitten tajusin, missä oli ero”, Mariko jatkaa. ”Puhuessaan ystäviensä kanssa tyttäreni ilmaisi empatiaa sanomalla esimerkiksi ’kyllä, olen samaa mieltä’ tai ’niin minäkin’. Aloin käyttää samanlaisia ilmauksia saadakseni tyttäreni avautumaan, ja pian juttutuokiomme venyivät ja muuttuivat miellyttävämmiksi.” Tämä korostaa sitä, kuinka tärkeää on hyvä viestintä: se on tavallisesti kaksisuuntaista, ei yksisuuntaista.

Vanhempien tulee kannustaa lapsiaan avautumaan; lasten taas täytyy ymmärtää, miksi vanhempien kiinnostus koituu heidän suojakseen. Raamattu kehottaa lapsia tottelemaan vanhempiaan ja osoittaa sitten, miksi tottelevaisuus on tärkeää: ”Jotta sinun kävisi hyvin ja saisit olla kauan aikaa maan päällä.” (Efesolaisille 6:1, 3.) Kun lapset ovat täysin varmoja siitä, että heidän kannattaa alistua vanhempien valtaan, heidän on helpompi totella.

Huolenpito Jehovan laumasta

Jehovan rakkaudellinen kiinnostus näkyy kristillisessä seurakunnassa. Seurakunnan Päänä Jeesus Kristus neuvoo vanhimpia huolehtimaan hänen laumastaan (Johannes 21:15–17). Valvojaa vastaava kreikan sana on sukua verbille, joka merkitsee ’valvoa huolellisesti’. Pietari kohdistaa huomion siihen, kuinka vanhinten tulisi toimia, ja kehottaa: ”Paimentakaa huolenpidossanne olevaa Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan halukkaasti, eikä epärehellisen voiton rakkaudesta, vaan alttiisti, eikä herroina halliten niitä, jotka ovat Jumalan perintö, vaan tulemalla laumalle esimerkeiksi.” (1. Pietarin kirje 5:2, 3.)

Vanhinten tehtävä muistuttaa tosiaan paimenten työtä. Kristittyjen vanhinten tulee auttaa hengellisesti sairaita ja palauttaa heidät kohdalleen, niin että he elävät jälleen vanhurskaiden normien mukaisesti. Vanhinten vastuulla on seurakunnan asioiden  organisointi, kokousten järjestäminen ja järjestyksen ylläpito seurakunnassa (1. Korinttilaisille 14:33).

Edellä lainattujen Pietarin sanojen mukaan on kuitenkin olemassa vaara, että vanhimmat ”herroina hallitsisivat” seurakuntaa. Tämä voisi ilmetä siten, että vanhin laatisi tarpeettomia sääntöjä. Voimakkaasta velvollisuudentunnosta laumaa kohtaan hän saattaisi mennä liian pitkälle sen suojelemisessa. Itämailla erään seurakunnan vanhimmat asettivat sääntöjä siitä, miten valtakunnansalissa pitää tervehtiä toisia – esimerkiksi kuka saa puhua ensin – koska he ajattelivat, että tällaisten sääntöjen noudattaminen edistäisi seurakunnan rauhaa. Vaikka he epäilemättä toimivat hyvässä tarkoituksessa, jäljittelivätkö he Jehovan tapaa huolehtia kansastaan? Apostoli Paavalin asenne kuvastuu hyvin hänen sanoistaan: ”Ei niin, että olemme teidän uskonne herroja, vaan me olemme työtovereita teidän iloksenne, sillä uskonne avulla te kestätte.” (2. Korinttilaisille 1:24.) Jehova luottaa palvelijoihinsa.

Huolehtivaiset vanhimmat eivät siis aseta sääntöjä, jotka eivät perustu Raamattuun. Lisäksi heidän aito kiinnostuksensa ilmenee siten, etteivät he paljasta luottamuksellisia asioita. He muistavat Jumalan varoituksen: ”Äläkä paljasta toisen luottamuksellista puhetta.” (Sananlaskut 25:9.)

Apostoli Paavali vertasi voideltujen kristittyjen seurakuntaa ihmisruumiiseen: ”Jumala on kuitenkin pannut ruumiin kokoon – – niin ettei ruumiissa olisi mitään jakaumaa, vaan että sen jäsenet pitäisivät samaa huolta toisistaan.” (1. Korinttilaisille 12:12, 24–26.) Vastineella ”pitäisivät samaa huolta toisistaan” käännetyn kreikkalaisen ilmauksen kirjaimellinen merkitys on ’olisivat huolissaan toisistaan’. Kristillisen seurakunnan jäsenten tulisi siis olla erittäin kiinnostuneita toinen toisestaan (Filippiläisille 2:4).

Miten tosi kristityt voivat osoittaa, että he ovat ”huolissaan toisistaan”? He voivat ilmaista kiinnostuksensa toisia seurakunnan jäseniä kohtaan rukoilemalla heidän puolestaan ja tarjoamalla käytännön apua tarpeessa oleville. Näin saadaan esiin toisten hyvät puolet. Tällainen rakkaudellinen kiinnostus auttoi esimerkiksi Tadatakaa. Kun hän kävi kasteella 17-vuotiaana nuorukaisena, kukaan muu hänen perheestään ei palvellut Jehovaa. Hän kertoo: ”Eräs seurakuntaani kuuluva perhe kutsui minut usein syömään ja viettämään aikaa ystävien kanssa. Melkein joka aamu piipahdin heillä koulumatkalla keskustelemassa päivän tekstistä. Sain neuvoja, jotka auttoivat minua selviytymään koulussa eteen tulevista ongelmista, ja rukoilimme niiden vuoksi yhdessä. Tämä perhe opetti minulle, mitä antaminen on.” Tadataka soveltaa nyt oppimaansa käytäntöön palvellessaan eräässä Jehovan todistajien haaratoimistossa.

Apostoli Paavali varoitti vielä yhdestä salakuopasta, joka liittyy kiinnostuksen osoittamiseen toisia kohtaan. Hän sanoi, että joistakin naisista oli tullut ”juoruilijoita ja toisten asioihin sekaantujia” ja että he puhuivat ”sellaisesta, mistä heidän ei pitäisi” (1. Timoteukselle 5:13). Vaikka onkin sopivaa olla kiinnostunut toisista, meidän täytyy varoa sekaantumasta heidän henkilökohtaisiin asioihinsa. Liiallinen kiinnostus toisista voi ilmetä siten, että puhumme ”sellaisesta, mistä meidän ei pitäisi”, esitämme esimerkiksi arvostelevia huomautuksia.

Meidän tulisi muistaa, että kristityt voivat valita, miten he hoitavat henkilökohtaisia asioitaan, mitä he syövät ja miten he virkistäytyvät. Raamatun periaatteiden asettamien rajojen sisällä jokainen on vapaa tekemään omat ratkaisunsa. Paavali kehotti roomalaiskristittyjä: ”Älkäämme sen tähden enää tuomitko toisiamme, – – pyrkikäämme siihen, mikä edistää rauhaa ja mikä on rakentavaa toisillemme.” (Roomalaisille 14:13, 19.) Osoitamme siis olevamme vilpittömästi kiinnostuneita toisista seurakuntalaisista, emme sekaantumalla heidän asioihinsa, vaan tarjoutumalla auttamaan heitä. Kun tällä tavalla huolehdimme toinen toisestamme, rakkaus ja ykseys kukoistavat niin perheessä kuin seurakunnassakin.

[Alaviite]

[Kuva s. 19]

Kiittämällä ja ilmaisemalla empatiaa voit kannustaa lapsiasi avautumaan.