Vailla suuntaa muuttuvien arvojen maailmassa

TARINA kertoo, että Diogenes, Ateenassa 300-luvulla eaa. elänyt filosofi, kuljeskeli lyhty kädessä keskellä kirkasta päivää etsimässä hyveellistä ihmistä. Hän etsi ja etsi mutta turhaan.

Olipa tarina totta tai ei, jos Diogenes eläisi nykyään, ei olisi mikään ihme, jos hänen olisi vielä vaikeampaa löytää moraalisia ihmisiä. Näyttää siltä, että monien mielestä ei ole tarpeen omaksua mitään ehdottomia eettisiä arvoja. Media kiinnittää tämän tästä huomiomme yksityisten ihmisten moraalisiin hairahduksiin sekä esimerkiksi poliittisessa elämässä, akateemisissa piireissä ja urheilu- ja liikemaailmassa tapahtuviin skandaaleihin. Monia menneiden sukupolvien vaalimia arvoja ei enää kunnioiteta. Vakiintuneita normeja arvioidaan uudelleen, ja usein ne hylätään. Joitakin arvoja ihannoidaan kyllä teoriassa muttei käytännössä.

”Yleisesti hyväksyttyjen moraalinormien aika on auttamattomasti ohi”, sanoo uskontososiologi Alan Wolfe. Hän toteaa lisäksi, että ”koskaan aikaisemmin historiassa ei ole ollut vallalla sellaista käsitystä, etteivät ihmiset voi luottaa perinteiden ja instituutioiden ohjaavan heitä moraalisesti”. Puhuessaan viimeksi kuluneista sadasta vuodesta Los Angeles Times -lehti kertoo filosofi Jonathan Gloverin sanoneen, että uskonnon ja yleismaailmallisten moraalilakien rappeutuminen on vaikuttanut merkittävästi maailman suistumiseen väkivallan tielle.

Tällainen arvoja koskeva yleinen hämmennys ei ole kuitenkaan saanut kaikkia ihmisiä lopettamaan moraalisääntöjen etsintää. Joitakin vuosia sitten Unescon entinen pääjohtaja Federico Mayor huomautti, että ”nyt jos koskaan eettiset arvot vaativat maailman jakamattoman huomion”. Yhteiskunnan arvotyhjiö ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei ole olemassa terveitä arvoja, jotka voi ja tulee omaksua.

 Voivatko ihmiset kuitenkaan päästä yksimielisyyteen siitä, millaisia normeja tulisi noudattaa? Ilmeisesti eivät. Ja jollei yhteisesti sovittuja normeja ole, kuinka kukaan voi sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin? Nykyään onkin muotia tällainen niin sanottu moraalirelativismi, mutta kuten nähdään, se ei ole parantanut yleistä moraalia.

Brittiläinen historioitsija Paul Johnson on sitä mieltä, että relativismi on ollut omiaan ”jäytämään – – korkealle kehittynyttä henkilökohtaista vastuun- ja velvollisuudentunnetta vakiintuneita ja objektiivisesti oikeita moraalisääntöjä kohtaan”, jotka näyttivät olevan vallalla ennen 1900-luvun alkua.

Onko sitten mahdollista löytää ”objektiivisesti oikeita moraalisääntöjä” tai elää ”yleismaailmallisten moraalilakien” mukaan? Onko olemassa auktoriteettia, jonka esittämät ajattomat, pysyvät arvot tekisivät elämästä vakaampaa ja antaisivat meille tulevaisuudentoivon? Näitä kysymyksiä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.