Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kaksi ”ihmettä” yhdessä konventissa Georgiassa

Kaksi ”ihmettä” yhdessä konventissa Georgiassa

Kaksi ”ihmettä” yhdessä konventissa Georgiassa

VUONNA 2006 Georgiassa koettiin unohtumaton tapahtuma, johon liittyi kaksi ”ihmettä”. Kuudessa paikassa eri puolilla maata pidettiin 7.–9. heinäkuuta Jehovan todistajien piirikonventti, jonka teema oli ”Vapautus on lähellä!” Tässä kolmipäiväisessä hengellisessä juhlassa oli läsnä yli 17000 henkeä.

Tammikuussa 2006 alettiin etsiä Georgian pääkaupungista Tbilisistä sopivaa paikkaa, johon voisi kokoontua tuhansia ihmisiä. Muut konventtipaikat yhdistettäisiin tähän avainkaupunkiin teleyhteyksien välityksellä.

Georgiassa on viime vuosina saatu yhä suurempi palvontavapaus. Niinpä vaikka todistajia oli menneisyydessä vastustettu laajalti, he etsivät hellittämättä konventtipaikkaa luottaen siihen, että pääkaupungista löydettäisiin sopivat tilat. Georgialaiset ovat luonteeltaan hyvin lämpimiä ja vieraanvaraisia. Joillakin viranomaisilla on kuitenkin syvään juurtuneita uskonnollisia ennakkoluuloja. Voittaisivatko he kielteiset tunteensa ja antaisivat todistajien vuokrata paikan konventtia varten?

Konventtikomitean veljet kävivät eri stadioneilla ja suurissa urheiluhalleissa. Niiden johtajat lupasivat vuokrata tilat todistajien käyttöön, mutta kun heidän kanssaan yritettiin sopia tietyistä päivistä, he pyörsivät sanansa. Siksi komitea olikin yllättynyt, kun Tbilisin filharmonikoiden johto suostui vuokraamaan tilansa Jehovan todistajille. Konserttisali sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa, ja siellä pidetään monia arvokkaita tilaisuuksia.

Rohkaistuneena siitä, että ponnistelut olivat lopulta tuottaneet tulosta, komitea alkoi järjestää Tbilisin konventtia samoin kuin muita konventteja, jotka pidettäisiin eri puolilla maata sijaitsevissa kaupungeissa: Tsnorissa, Kutaisissa, Zugdidissa, Kaspissa ja Gorissa. Paljon työtä tehtiin kaikkien näiden konventtipaikkojen yhdistämiseksi puhelinlinjojen välityksellä, jotta ohjelmaa voitaisiin välittää niihin samanaikaisesti. Kaikki oli nyt valmista. Sitten yhtäkkiä, vain viikkoa ennen kuin konventin oli määrä alkaa, Tbilisin filharmonikoiden konserttisalin johto peruutti sopimuksen. Mitään selitystä ei annettu.

Ensimmäinen ”ihme”

Mitä veljet saattoivat tehdä, kun aikaa oli enää niin vähän? Heidän oli pakko kääntää katseet Marneuliin, joka sijaitsee 40 kilometrin päässä Tbilisistä. Siellä on pidetty useita konventteja erään Jehovan todistaja -perheen tilalla, joka oli aikoinaan suuri puutarha. Kymmenen viime vuoden aikana se on ollut ainoa paikka, jossa Tbilisin seurakunnat ovat pystyneet pitämään konventteja. Toisaalta juuri Marneulissa Jehovan todistajat ovat joutuneet väkijoukkojen kiivaiden hyökkäysten kohteeksi.

Yksi tällainen hyökkäys tehtiin 16. syyskuuta 2000. Marneulin kaupungin poliisi pystytti tiesulkuja estääkseen todistajia pääsemästä konventtipaikalle. Sitten sinne tuli bussilasteittain rähinöitsijöitä, joita johti viralta pantu ortodoksinen pappi Vasili Mkalavišvili. He pysäyttivät henkilöautoja ja busseja, jotka olivat menossa konventtiin, raahasivat monia ulos autoista ja hakkasivat heitä armottomasti. Toisilta matkustajilta ryöstettiin heidän tavaroitaan, muun muassa Raamattuja ja raamatullista kirjallisuutta.

Kuutisenkymmentä henkeä käsittävä joukkio hyökkäsi myös itse konventtipaikalle. Noin 40 todistajaa sai vammoja. Erästä veljeä puukotettiin rintaan. Jotkut hyökkääjät heiluttivat katkaistuja haulikoita ja paukuttelivat niitä ilmaan. Yksi heistä tähtäsi aseella paikan omistavaa sisarta ja vaati saada hänen rahansa ja korunsa. Väkijoukko meni penkomaan hänen taloaan, joka oli alueen toisessa päässä, ja varasti hänen arvoesineensä. Rikottuaan talon kaikki ikkunat he polttivat raamatullisen kirjallisuuden ja penkit, jotka oli tehty erityisesti konventtia varten. Kirjallisuutta tuhottiin puolitoista tonnia. Sen sijaan, että paikalla olleet poliisit olisivat estäneet nämä rikokset, he olivat itse mukana kohtelemassa todistajia väkivaltaisesti. *

Konventtikomitean pohdittavana oli väkivallan uhkan lisäksi myös kysymys, miten mahduttaa 5000 ihmistä alueelle, jolla on normaalisti tilaa noin 2500:lle. Kuinka tämä ongelma pystyttäisiin ratkaisemaan näin lyhyessä ajassa? Tuntui aivan ihmeeltä, kun kahden viereisen tontin omistajat ottivat yhteyttä veljiin ja tarjoutuivat vuokraamaan vihannespalstansa.

Palstojen muuttaminen sopivaksi konventtipaikaksi oli melkoinen urakka. Huono sää vaikeutti tilannetta: koko konventtia edeltävän viikon satoi. Naapureiden palstoille oli istutettu perunaa, ja sato piti korjata. Ensin vapaaehtoiset kokoontuivat kaatosateessa nostamaan perunoita. Sitten siirrettiin aitoja ja pystytettiin kehikkoja katoksia varten, jotka suojaisivat yleisöä auringolta ja sateelta. Oli myös rakennettava lisää puupenkkejä ja asennettava enemmän äänilaitteita. Vapaaehtoiset sahasivat, naulasivat ja porasivat. Työtä tehtiin yötä päivää, ja jotkut jopa uhrasivat yöunensa.

Kaikki pohtivat, mitä tapahtuu, jos sade jatkuu konventin aikana. Uppoavatko konventtivieraat saviliejuun? Märän maan peitoksi ostettiin olkia. Lopulta aurinko tuli näkyviin! Alue kylpi kauniissa ja lämpimässä auringonpaisteessa kaikki kolme konventtipäivää.

Konventtiin saapuvia tervehti ihastuttava näkymä. Rauhaisa maalaismaisema oli kuin välähdys uudesta maailmasta. Läsnäolijat istuivat mukavasti, ympärillään viikunapuita ja muita hedelmäpuita sekä maissi- ja tomaattiviljelmiä. Lavan taustaa koristivat viiniköynnökset. Ohjelman aikana yleisö saattoi tuon tuostakin kuulla kukkojen kiekuvan ja kanojen kotkottavan, kun niiden munia kerättiin talteen. Kuului muitakin maaseudulle ominaisia ääniä, mutta läsnäolijoille ne olivat vain huvittavaa serenadia, jota he tuskin huomasivat, sillä he olivat keskittyneet kuuntelemaan erinomaista raamatullista ohjelmaa. Mutta tässä konventissa koettiin vielä jotain muuta unohtumatonta.

Toinen ”ihme”

Perjantaiaamupäivän ohjelmajakson lopussa Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen Geoffrey Jackson julkaisi läsnäolijoiden yllätykseksi georgiankielisen koko Raamatun Uuden maailman käännöksen. * Monet olivat niin hämmästyneitä, että kyyneleet kihosivat heidän silmiinsä. Eräs perhe sanoi innostuneena: ”Emme voi lakata kiittämästä. Tämä on ihme – Jehovan ihme. Niin valtava työ on tehty niin lyhyessä ajassa!”

Eräs Tsalendžihan kaupungista oleva sisar, joka oli kuunnellut ohjelmaa puhelimen välityksellä, sanoi: ”En löydä sanoja ilmaisemaan iloa, jota tunsin saadessamme koko Raamatun. Haluan kiittää teitä tästä mahtavasta kolmipäiväisestä konventista. Se oli todella historiallinen.” Muuan perhe, joka kuuluu Mustaanmereen rajoittuvassa Länsi-Georgiassa toimivaan seurakuntaan, sanoi: ”Tähän saakka perheessämme on ollut vain yksi Raamattu, mutta nyt meillä kaikilla neljällä on oma Uuden maailman käännös. Nyt voimme jokainen tutkia Raamattua henkilökohtaisesti.”

Kulissien takana kaikki ei kuitenkaan ollut sujunut aivan kitkattomasti. Esimerkiksi vaikka Uuden maailman käännös oli painettu ja lähetetty Georgiaan hyvissä ajoin ennen konventtia, tulliviranomaiset eivät päästäneet lähetystä rajan yli. Veljet vetosivat oikeusasiamieheen. Oikeusasiamies onnistui hoitamaan tilanteen, niin että Raamatut ehtivät piirikonventtiin juuri ajoissa. Hän jopa lähetti apulaisensa Marneulin konventtiin saadakseen näitä uusia Raamattuja heidän toimistoonsa.

Lämmin tervetulotoivotus georgialaiseen tapaan

Marneulin piirikonventti oli virstanpylväs Georgian Jehovan todistajille vielä erään muun syyn vuoksi. Ohjelmassa oli mukana Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen. Kaikki läsnäolijat olivat niin innoissaan, että he halusivat henkilökohtaisesti toivottaa hänet perinteiseen tapaan lämpimästi tervetulleeksi. Veli Jacksonin piti seisoa ja tervehtiä veljiä ja sisaria tuntikausia ennen konventtia, sen aikana ja sen jälkeen, mutta hän teki sen mielellään.

Vuonna 1903 muuan veli sanoi erään toisen konventin päättyessä: ”En vaihtaisi tuhanteen dollariin sitä hyvää, mitä olen saanut tästä konventista – ja minä olen sentään köyhä mies.” Täsmälleen samoin tunsivat todistajat, jotka olivat läsnä toistasataa vuotta myöhemmin, kesällä 2006, Georgiassa pidetyissä historiallisissa konventeissa.

[Alaviitteet]

^ kpl 10 Georgian Jehovan todistajien vainoa käsitellään yksityiskohtaisemmin Herätkää!-lehdessä 22.1.2002 s. 18–24.

^ kpl 16 Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös julkaistiin georgiaksi vuonna 2004.

[Tekstiruutu s. 19]

”Pieni” on kasvanut

Georgiassa ovat käyneet toteen Jesajan 60:22:n sanat: ”Pienestä tulee tuhat ja vähäisestä mahtava kansakunta. Minä, Jehova, joudutan sen aikanaan.” Vajaassa 20 vuodessa Valtakunnan julistajien määrä Georgiassa on kasvanut alle 100:sta noin 16000:een. Nämä innokkaat Jumalan sanan julistajat johtavat lähes 8000:ta Raamatun kotitutkistelua joka viikko, joten kasvun mahdollisuudet Georgiassa ovat edelleen erinomaiset.

[Kaavio/Kartat s. 16]

(Ks. painettu julkaisu)

VENÄJÄN FEDERAATIO

GEORGIA

⇨ Zugdidi

⇨ Kutaisi

Marneuli ⇨ Gori

⇨ Kaspi

⇨ Tsnori

TBILISI

TURKKI

ARMENIA

AZERBAIDŽAN

[Lähdemerkintä]

Maapallo: NASA/Visible Earth imagery

[Kuva s. 16]

Patsas Tbilisissä.

[Kuvat s. 17]

Marneulin konventti yhdistettiin viiteen muuhun paikkaan matkapuhelimen välityksellä.

[Kuvat s. 18]

Georgiankielisen koko Raamatun ”Uuden maailman käännöksen” julkaiseminen oli läsnäolijoille iloinen yllätys.