Hyvä uutinen viedään haasteista huolimatta

KUORMA-AUTOMME lähestyy tarkastusasemaa, jota miehittää noin 60 aseistettua miestä, naista ja teini-ikäistä nuorta. Osalla on yllään univormu, toisilla siviilivaatteet. Monet heiluttelevat uhkaavasti automaattiaseitaan. Näyttää siltä, että he ovat odottaneet meitä. Maata riepottelevat sisäiset levottomuudet.

Olemme matkustaneet neljä päivää mukanamme kymmenen tonnia raamatullista kirjallisuutta. Pohdimme, mahtavatko he päästää meidät jatkamaan matkaa. Haluavatko he rahaa? Kuinka pian saamme heidät vakuuttumaan siitä, että olemme rauhaisalla asialla?

Yksi miehistä, jolla tuntuu olevan herkkä liipaisinsormi, ampuu kiväärillään ilmaan muistuttaakseen meitä siitä, kuka täällä oikein määrää. Hän osoittaa matkapuhelimiamme ja vaatii niitä itselleen. Epäröidessämme hän tekee kaulan katkaisua kuvaavan eleen, joten meille ei jää epäselväksi, mitä tapahtuu, jos kieltäydymme tottelemasta. Ojennamme puhelimet hänelle.

Yhtäkkiä univormupukuinen nainen ottaa aseensa ja lähestyy meitä. Hän on ”sihteeri”, ja hänkin haluaa saada meiltä jotain. Elämä on kovaa, joten pieni ”lahja” tulisi tarpeeseen. Sitten eräs toinen sotilas avaa polttoainetankkimme täyttääkseen oman jerrykannunsa. Hän vähät välittää vastustelustamme ja väittää vain noudattavansa ohjeita. Emme mahda asialle mitään. Toivomme, etteivät muut saa päähänsä tehdä samoin.

Viimein puomi avataan, ja pääsemme jatkamaan matkaa. Huokaisemme helpotuksesta. Tilanne oli tukala, mutta olemme jo tottuneet näihin hermoja raastaviin tarkastuksiin. Vuoden 2002 huhtikuun ja vuoden 2004 tammikuun välisenä aikana olemme tehneet 18 matkaa Doualan satamasta Kamerunista Keski-Afrikan tasavallan pääkaupunkiin Banguihin. Näihin 1600 kilometriin mahtuu aina monenlaisia vaaroja ja yllätyksiä. *

 ”Olemme oppineet paljon näillä matkoilla”, kertovat Joseph ja Emmanuel, jotka ovat olleet säännöllisesti kuljettajina tällä reitillä. ”On viisasta esittää useita äänettömiä rukouksia ja pysyä sitten rauhallisena. Psalmista kirjoitti: ’Jumalaan olen pannut luottamukseni. En pelkää. Mitä voi ihminen minulle tehdä?’ Yritämme säilyttää samanlaisen asenteen. Jehova varmasti tietää, että matkamme tarkoitus on viedä kipeästi kaivattua toivon sanomaa.” (Psalmit 56:11.)

Kansainvälistä yhteistyötä hengellisen ruoan jakamiseksi

Tässä osassa Afrikkaa monet kuuntelevat mielellään hyvää uutista Jumalan valtakunnasta. Viemämme kirjallisuus on tehty heidän hengellisen tarpeensa tyydyttämiseksi. (Matteus 5:3; 24:14.) Jehovan todistajien Kamerunin-haaratoimisto Doualassa toimittaa kirjallisuutta säännöllisesti yli 30000:lle Valtakunnan julistajalle ja kiinnostuneelle Kameruniin ja sen neljään naapurimaahan.

Tämä kirjallisuus on kulkenut jo pitkän matkan. Suurin osa on painettu Englannissa, Espanjassa, Italiassa, Saksassa ja Suomessa. Sitten se on kuljetettu laivalla Ranskasta. Raamatullista kirjallisuutta sisältävä kontti saapuu Doualan satamaan tavallisesti joka toinen viikko.

Kontti nostetaan rekka-autoon ja viedään haaratoimistoon. Lähetysosastolla kirjallisuus lajitellaan määränpään mukaan. Ei ole helppoa toimittaa julkaisuja maan syrjäisiin kolkkiin, mutta se kuuluu tehtävään viedä hyvää uutista ”maan ääriin asti” (Apostolien teot 1:8). Haaratoimistossa luotetaan niihin uhrautuviin vapaaehtoisiin, jotka lähtevät halukkaasti näille vaarallisille ajomatkoille. Näin miljoonat ihmiset Afrikan keskiosissa saavat säännöllisesti raamatullista kirjallisuutta.

Tavanomainen matka

Kirjallisuus kuljetetaan kuorma-autoilla Kameruniin, Tšadiin, Päiväntasaajan Guineaan, Gaboniin ja Keski-Afrikan tasavaltaan.  Lähdetäänpä nyt yhden kuorma-auton kyytiin. Kuvittele itsesi istumassa kuljettajien kanssa ja valmistaudu jännittävään matkaan, joka kestää vähintään kymmenen päivää.

Matkalla on mukana kuusi kuljettajaa. Heidän pitää olla vahvoja, taitavia, kärsivällisiä ja hyvin pukeutuneita. Heillä on yllään joko afrikkalainen asu tai kauluspaita ja solmio. Tullivirkailijat ovatkin joskus todenneet: ”Katsokaa, kuinka puhdas kuorma-auto ja huolitellun näköisiä ajajia. He ovat kuin suoraan julkaisujensa kuvista.” Ulkoasua vielä tärkeämpää on kuljettajien halukkuus lähteä minne tahansa tarve vaatii, jotta he voisivat palvella toisia (Psalmit 110:3).

Lähdemme Doualasta heti auringonnousun jälkeen aamukuuden maissa välttyäksemme tämän joka suuntaan rönsyilevän kaupungin ruuhkalta. Ylitettyämme haaratoimiston lähellä sijaitsevan sillan ja kuljettuamme vilkkaan kaupungin läpi suuntaamme itään kohti ensimmäistä määränpäätämme – Kamerunin pääkaupunkia Yaoundéa.

Kaikki kuusi kuljettajaa tietävät, kuinka hankalaa on käsitellä kuorma-autoa, jonka lastina on kymmenen tonnia kirjoja. Ensimmäisinä kolmena päivänä ajamme päällystetyllä tiellä, ja ilmenee vain muutamia ongelmia, mutta tarkkaavaisuus ja keskittyminen ovat tarpeen. Sitten äkisti meidät yllättää kaatosade. Tästä eteenpäin tie on päällystämätöntä. Näkyvyys heikkenee, on liukasta, ja kuoppainen tie pakottaa meidät ajamaan hitaasti. Ilta hämärtää. On aika pysähtyä, syödä, nostaa jalat kojelaudalle ja yrittää nukkua. Tällaista on elämä näillä matkoilla!

Varhain seuraavana aamuna jatkamme matkaa. Yksi kuljettaja pitää tarkasti silmällä tietä. Hän varoittaa heti, jos ajaudumme liian lähelle ojaa. Kuljettajat tietävät liiankin hyvin, että jos auto luisuu ojaan, voi kestää päiviä saada se sieltä ylös. Tiet eivät paljonkaan parane, kun ylitämme Keski-Afrikan tasavallan rajan. Seuraavat 650 kilometriä ajamme kauniin viheriöivän, kumpuilevan maaseudun halki. Kun kuljemme hitaasti kylien läpi, kaikki lapset, vanhukset sekä äidit, jotka kantavat pienokaisia selässään, vilkuttavat meille. Maan sisäisten levottomuuksien vuoksi teillä ei nykyään juuri liiku autoja, joten ihmiset tuijottavat meitä uteliaina.

Ilahduttavia kokemuksia

Janvier-niminen kuljettaja kertoo, että tiukasta aikataulusta huolimatta he pysähtyvät usein pieniin kyliin levähtämään ja levittämään raamatullista kirjallisuutta. Hän muistelee: ”Babouassa yritimme aina puhua eräälle sairaalassa työskentelevälle miehelle, joka oli erittäin kiinnostunut Valtakunnan sanomasta,  ja tutkimme hänen kanssaan hetken aikaa Raamattua. Kerran näytimme hänelle ja hänen perheelleen Nooasta kertovan videon. Ystävät ja naapurit saapuivat paikalle, ja pian talon täytti jännittynyt odotus. Kaikki olivat kuulleet Nooasta, ja nyt he saattoivat seurata kertomusta hänen elämästään kuvaruudulta. Heidän osoittamansa arvostus oli liikuttavaa. Jälkeenpäin he järjestivät juhla-aterian kiitokseksi ja suostuttelivat meitä jäämään yöksi. Meidän piti lähteä saman tien jatkamaan pitkää taivaltamme, mutta iloitsimme siitä, että olimme voineet viedä hyvää uutista näille nöyrille ihmisille.”

Kuljettaja nimeltään Israel kertoo eräästä toisesta matkasta, joka suuntautui määränpäähämme Banguihin: ”Mitä lähemmäs Banguita pääsimme, sitä enemmän tiesulkuja kohtasimme. Onneksi monet sotilaat olivat ystävällisiä ja muistivat kuorma-automme edellisiltä kerroilta. He pyysivät meitä istumaan kanssaan ja ottivat mielellään raamatullista kirjallisuutta. He pitävät kirjoja suuressa arvossa, joten he kirjoittavat niihin nimensä, päivämäärän sekä kirjan lahjoittajan nimen. Joillakuilla sotilaista oli sukulaisia, jotka olivat Jehovan todistajia, ja se oli yksi syy heidän ystävällisyyteensä.”

Kokenein kuljettajista, Joseph, kertoo, mikä hänen mielestään on näiden matkojen kohokohta: määränpäähän saapuminen. Hän muistelee erästä matkaa: ”Muutaman kilometrin päässä Banguista soitimme veljille kertoaksemme, että saapuisimme pian. He saattoivat meidät kaupungin läpi ja auttoivat meitä viimeisissä muodollisuuksissa. Kun pääsimme perille haaratoimistoon, kaikki tulivat ulos ja halasivat meitä lämpimästi. Lähiseurakunnista saatiin apua, ja muutamassa tunnissa sadat pahvilaatikot oli purettu ja Raamatut, kirjat, kirjaset ja lehdet pinottu varastoon.”

Joseph jatkaa: ”Joskus kuormassamme oli lahjoitettuja vaatteita, kenkiä ja lastentavaroita, jotka oli tarkoitettu vietäväksi naapurimaahan Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Oli sykähdyttävää nähdä hymy kiitollisten veljien kasvoilla!”

Levättyämme päivän laitamme kuorma-auton lähtövalmiiksi ja palaamme takaisin samaa tietä kuin tulimmekin. Ongelmia on taas odotettavissa, mutta kokemamme ilot korvaavat moninkertaisesti kaikki hankaluudet.

Pitkät matkat, kaatosateet, kehnot tiet, rengasrikot ja auton hajoamiset saattavat tuntua turhauttavilta. Arvaamattomasti käyttäytyvät sotilaat ovat alituinen haaste. Mikään ei kuitenkaan tuo näille kuljettajille suurempaa tyydytystä kuin Valtakunnan hyvän uutisen vieminen Afrikan syrjäseuduille ja sen näkeminen, kuinka tuo sanoma koskettaa ihmisiä.

Näiden lähetysten ansiosta esimerkiksi Keski-Afrikan kaukaisessa kolkassa lähellä Sudanin rajaa eräs kyläläinen voi nyt lukea nykykielistä raamatunkäännöstä. Hänen vaimonsa tutkii uusia Vartiotorni-lehtiä, ja heidän lapsensa hyötyvät kirjasta Opimme suurelta opettajalta. * He ja monet muut näillä maaseutualueilla asuvat saavat hengellistä ruokaa, aivan kuten heidän kristilliset veljensä monissa suurissa kaupungeissa. Mikä voisikaan olla palkitsevampaa!

[Alaviitteet]

[Kartat/Kuva s. 9]

(Ks. painettu julkaisu)

KAMERUN

Douala

KESKI-AFRIKAN TASAVALTA

Bangui

[Kuva s. 9]

Joseph

[Kuva s. 9]

Emmanuel

[Kuva s. 10]

Keski-Afrikan tasavallan haaratoimisto Banguissa.

[Kuva s. 10]

Kuormaa puretaan Banguissa.