Pukeutukaa nöyrämielisyyteen

SAUL oli kotoisin huomattavasta kaupungista. Hän oli ollut syntymästään saakka Rooman kansalainen ja oli todennäköisesti merkittävästä perheestä. Hän oli saanut parhaimman laatuista koulutusta, mitä ensimmäisellä vuosisadalla oli tarjolla. Hän puhui ainakin kahta kieltä ja kuului tunnettuun juutalaiseen uskonnolliseen ryhmään, fariseuksiin.

Saul oli varmasti oppinut halveksimaan tavallisia ihmisiä ja olemaan ylpeä omasta vanhurskaudestaan (Luukas 18:11, 12; Apostolien teot 26:5). Fariseukset, Saulin uskonveljet, katsoivat olevansa muita parempia ja rakastivat huomattavaa asemaa ja imartelevia arvonimiä (Matteus 23:6, 7; Luukas 11:43). Tällaisten ihmisten seura teki luultavasti Saulista kopean. Tiedämme, että hän oli kiihkeä kristittyjen vainooja. Vuosia myöhemmin, kun hänet tunnettiin apostoli Paavalina, hän kuvaili olleensa nuorempana ”rienaaja ja vainooja ja röyhkeä mies” (1. Timoteukselle 1:13).

Saulista siis tuli kristitty, apostoli Paavali, ja hänen persoonallisuutensa muuttui täysin. Kristittynä apostolina hän sanoi nöyrästi, että hän oli ”kaikkien pyhien vähäisintä vähäisempi” (Efesolaisille 3:8). Hän oli menestyksekäs evankelista, mutta hän ei ottanut lainkaan kunniaa itselleen. Sen sijaan hän antoi kaiken kunnian Jumalalle. (1. Korinttilaisille 3:5–9; 2. Korinttilaisille 11:7.) Juuri Paavali kehotti kristittyjä veljiään: ”Pukeutukaa – – sääliväisyyden hellään kiintymykseen, huomaavaisuuteen, nöyrämielisyyteen, lempeyteen ja pitkämielisyyteen.” (Kolossalaisille 3:12.)

Päteekö tämä neuvo vielä 2000-luvulla? Kannattaako  olla nöyrä? Voiko nöyryys mitenkään olla merkki voimasta?

Onko kaikkivaltias Luoja nöyrä?

Nöyryydestä puhuttaessa on aina syytä ottaa huomioon Jumalan näkemys. Minkä vuoksi? Koska hän on Suvereenimme ja Luojamme. Toisin kuin hänen meidän täytyy tunnustaa omat rajoituksemme. Olemme riippuvaisia hänestä. ”Kaikkivaltiaasta emme ole päässeet selville; hän on ylevä voimassa”, sanoi muinoin elänyt viisas mies Elihu (Job 37:23). Jo pelkästään se, että mietimme ympärillämme olevaa suunnatonta maailmankaikkeutta, herättää meissä nöyryyttä. ”Kohottakaa katseenne korkeuteen ja katsokaa”, kehottaa profeetta Jesaja. ”Kuka on nämä luonut? Hän, joka luvun mukaan tuo esiin niiden armeijan, vieläpä nimeltä kutsuu niitä kaikkia. Dynaamisen energian runsauden ansiosta ja hänen voimansa vahvuuden vuoksi ei yksikään niistä puutu.” (Jesaja 40:26.)

Jehova Jumala on paitsi kaikkivaltias myös nöyrä. Kuningas Daavid sanoi hänelle rukouksessa: ”Sinä annat minulle pelastuksen kilpesi, ja sinun nöyryytesi tekee minut suureksi.” (2. Samuelin kirja 22:36.) Jumala on nöyrä siinä mielessä, että hän on kiinnostunut mitättömistä ihmisistä, jotka yrittävät miellyttää häntä, ja osoittaa heille armoa. Hän ikään kuin kumartuu alas taivaasta voidakseen kohdella huomaavaisesti häntä pelkääviä (Psalmit 113:5–7).

Lisäksi Jehova arvostaa nöyryyttä, jota hänen palvelijansa osoittavat. Apostoli Pietari kirjoitti: ”Jumala vastustaa pöyhkeitä, mutta suo ansaitsematonta hyvyyttä nöyrille.” (1. Pietarin kirje 5:5.) Eräs raamatunkirjoittaja totesi Jumalan suhtautumisesta ylpeyteen: ”Jokainen ylpeäsydäminen on Jehovasta inhottava.” (Sananlaskut 16:5.) Mutta miten nöyryys voi olla merkki voimasta?

Mitä nöyryys ei ole?

Nöyryyttä ei pidä sekoittaa nöyryytykseen. Joissakin muinaisissa kulttuureissa nöyrän ihmisen perikuvana pidettiin orjaa, kurjassa asemassa olevaa säälittävää ihmistä. Raamattu sitä vastoin korostaa, että nöyrämielisyys johtaa kunniaan. Esimerkiksi Salomo kirjoitti: ”Nöyryyden ja Jehovan pelon seuraus on rikkaus ja kunnia ja elämä.” (Sananlaskut 22:4.) Ja psalmissa 138:6 sanotaan: ”Jehova on  korkea, ja kuitenkin hän näkee nöyrän, mutta ylpeän hän tuntee ainoastaan kaukaa.”

Se että ihminen on nöyrä, ei merkitse sitä, ettei hänellä olisi kykyjä tai ettei hän saisi mitään aikaan. Esimerkiksi Jeesus Kristus ei koskaan kieltänyt asemaansa Jehovan ainosyntyisenä Poikana, eikä hän koskaan antanut ymmärtää, että hänen maanpäällinen palveluksensa olisi ollut merkityksetöntä (Markus 14:61, 62; Johannes 6:51). Jeesus osoitti kuitenkin nöyryyttä antamalla teoistaan kunnian Isälleen ja käyttämällä voimiaan toisten palvelemiseen ja auttamiseen, ei heidän määräilemiseensä eikä sortamiseensa.

Merkki voimasta

Jeesus Kristus tuli ”voimatekojen” ansiosta epäilemättä tunnetuksi aikalaistensa keskuudessa (Apostolien teot 2:22). Joidenkuiden silmissä hän oli silti ”ihmisistä alhaisin” (Daniel 4:17). Hän ei ainoastaan elänyt vaatimattomasti vaan myös opetti toistuvasti nöyryyden arvoa (Luukas 9:48; Johannes 13:2–16). Hänen nöyryytensä ei kuitenkaan tehnyt hänestä heikkoa. Hän puolusti Isänsä nimeä ja suoritti palveluksensa pelottomasti. (Filippiläisille 2:6–8.) Jeesus kuvataan Raamatussa rohkeaksi leijonaksi (Ilmestys 5:5). Jeesuksen esimerkki osoittaa, että nöyryyteen voi yhdistyä voima ja luonteenlujuus.

Pyrkiessämme kehittämään aitoa nöyryyttä huomaamme, että nöyrämielisyyden osoittaminen jokapäiväisessä elämässä vaatii ponnistelua. Nöyrä ihminen ei kulje vähimmän vastuksen tietä eikä anna periksi lihallisille taipumuksille vaan alistuu aina Jumalan tahtoon. Nöyryyden kehittäminen vaatii moraalista lujuutta, sillä meidän täytyy työntää syrjään omat etumme voidaksemme epäitsekkäästi palvella Jehovaa ja edistää toisten etuja.

Nöyryys koituu hyödyksi

Nöyryys eli ”nöyrämielisyys” sulkee pois ylpeyden ja omahyväisyyden (Efesolaisille 4:2). Voimme kehittää nöyrää mielenlaatua arvioimalla realistisesti itseämme: vahvuuksiamme ja heikkouksiamme, onnistumisiamme ja epäonnistumisiamme. Paavali antoi erinomaisen neuvon, kun hän kirjoitti: ”Sanon jokaiselle teidän joukossanne olevalle, ettei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella, vaan tulee ajatella tervemielisesti.” (Roomalaisille 12:3.) Jokainen, joka noudattaa tätä neuvoa, osoittaa nöyryyttä.

Nöyryys ilmenee myös siten, että asetamme vilpittömästi toisten edun omamme edelle. Paavali kehotti Jumalan hengen ohjauksessa kristittyjä: ”Ettette tee mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan katsotte nöyrämielisesti, että toiset ovat teitä parempia.” (Filippiläisille 2:3.) Tämä oli sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Suurimman teidän keskuudessanne tulee olla teidän palvelijanne. Joka korottaa itsensä, se nöyrrytetään, ja joka nöyrryttää itsensä, se korotetaan.” (Matteus 23:11, 12.)

Nöyrämielisyys johtaa korotukseen Jumalan edessä. Opetuslapsi Jaakob korosti tätä, kun hän kirjoitti: ”Nöyrtykää Jehovan silmissä, niin hän korottaa teidät.” (Jaakobin kirje 4:10.) Kukapa ei haluaisi, että Jumala korottaisi hänet?

Nöyryyden puute on aiheuttanut paljon sekasortoa ja riitaa sekä ihmisryhmien että yksilöiden välille. Toisaalta nöyryys tuottaa hyviä tuloksia. Voimme nauttia Jumalan hyväksynnän  lämmöstä (Miika 6:8). Voimme iloita mielenrauhasta, koska nöyrä ihminen on ylpeään verrattuna todennäköisemmin onnellinen ja tyytyväinen (Psalmit 101:5). Suhteemme perheenjäseniin, ystäviin, työtovereihin ja muihin ovat kitkattomammat ja miellyttävämmät. Nöyrä ihminen välttää äreää ja vaativaista käytöstä, joka voi helposti viilentää suhteita ja synnyttää suuttumusta, kaunaa ja katkeruutta (Jaakobin kirje 3:14–16).

Nöyrämielisyyden kehittäminen on erinomainen tapa säilyttää hyvät suhteet toisiin. Se voi auttaa meitä kohtaamaan itsekkään, kilpailuhenkisen maailman asettamat haasteet. Apostoli Paavali pystyi Jumalan avulla voittamaan ylpeytensä, jota hän aiemmin tunsi. Meidänkin on hyvä pitää kurissa mahdolliset taipumuksemme tuntea pöyhkeyttä tai ajatella, että olemme parempia kuin muut. ”Ylpeys edeltää romahdusta ja pöyhkeä henki kompastumista”, varoittaa Raamattu (Sananlaskut 16:18). Kun noudatamme Paavalin esimerkkiä ja neuvoja, huomaamme, miten viisasta on ”pukeutua – – nöyrämielisyyteen” (Kolossalaisille 3:12).

[Kuva s. 4]

Paavali onnistui voittamaan ylpeytensä.

[Kuva s. 7]

Nöyrämielisyys auttaa meitä säilyttämään hyvät suhteet toisiin.

[Kuvan lähdemerkintä s. 5]

Anglo-Australian Observatory/David Malin Images