Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Lukijoiden kysymyksiä

Lukijoiden kysymyksiä

Lukijoiden kysymyksiä

Onko Jehovan todistajan sopivaa mennä jonkun sellaisen sukulaisen tai tuttavan häihin, joka ei ole todistaja?

Häät ovat iloisia tilaisuuksia, ja on ymmärrettävää, että kristitty haluaisi päästä nauttimaan niistä. Häihin kutsuttujen alaikäisten nuorten tulisi tietenkin totella vanhempiaan tai huoltajiaan, joilla on oikeus päättää, voivatko he ottaa kutsun vastaan (Efesolaisille 6:1–3). Mutta entä jos mies, joka ei ole Jehovan todistaja, pyytää kristittyä vaimoaan lähtemään kanssaan kirkkohäihin? Vaimon omatunto voisi sallia sen, että hän menee mukaan muttei osallistu mihinkään uskonnollisiin menoihin.

Pohjimmiltaan jokaisen on itse päätettävä, meneekö hän jonkun ei-todistajan häihin vai ei. Jokaisen kristityn tulee kuitenkin muistaa, että hän on tilivelvollinen Jehovalle, ja pohtia asiaan liittyviä Raamatun periaatteita.

Kristityn tulee ennen kaikkea pitää mielessään, että hän haluaa säilyttää Jumalan hyväksynnän. Jeesus sanoi: ”Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” (Johannes 4:24.) Tämän vuoksi Jehovan todistajat eivät osallistu muiden uskontojen palvontamenoihin, seremonioihin tai rukouksiin, jotka ovat ristiriidassa Raamatun totuuden kanssa (2. Korinttilaisille 6:14–17).

Kristitty tajuaa, että hänen ratkaisunsa voi vaikuttaa myös muihin. Loukkaisiko sukulaisiasi se, että menisit häihin muttet osallistuisi niihin täysin? Lisäksi on otettava huomioon, miten mukanaolosi voisi vaikuttaa toisiin uskoviin (Roomalaisille 14:13). Vaikka sinä tai muut perheenjäsenesi päätyisittekin siihen, että ei-todistajan häihin menemisestä ei koidu mitään vahinkoa, voisiko se haitata hengellisiä veljiäsi ja sisariasi? Voisiko se loukata jonkun omaatuntoa?

Ei-uskovien sukulaisten häissä eteen voi tulla haastavia tilanteita. Mitä vastaat, jos sinua pyydetään morsiusneidoksi tai sulhaspojaksi? Tai entä jos puolisosi ei ole todistaja ja haluaa osallistua kaikkiin seremonioihin? Jos kyseessä on siviilivihkiminen, jonka tuomari tai joku viranomainen toimittaa, tilaisuuteen ei ehkä liity paljon muuta kuin itse juridinen toimitus.

Toisaalta vihkiminen, joka suoritetaan uskonnollisessa rakennuksessa tai jonka pappi toimittaa, herättää muita kysymyksiä. Saatat päättää olla menemättä häihin, jottet toimisi vastoin Raamatun avulla valmennettua omaatuntoasi, tinkisi uskonnollisesta vakaumuksestasi tai tekisi jotakin sellaista, mikä saattaisi olla kiusallista vihkiparille tai hääväelle (Sananlaskut 22:3). Voit säästää sukulaisesi ja itsesi paljolta stressiltä, kun teet Raamattuun perustuvan vakaumuksesi selväksi etukäteen ja kerrot, missä määrin voit osallistua juhlaan. Tai ehkä voisit ehdottaa jotakin vaihtoehtoista toimintatapaa.

Punnittuaan huolellisesti kaikkia asiaan liittyviä seikkoja jotkut kristityt saattaisivat päättää, että olisi sopivaa mennä ei-todistajan häihin, jos ei osallistu uskonnollisiin menoihin. Mutta jos jostakusta kristitystä tuntuu, että hän voisi tällaisissa häissä joutua kiusaukseen tinkiä Jumalan periaatteista, hän saattaa tulla siihen tulokseen, ettei sellaista riskiä kannata ottaa. Jos hän haluaa jäädä pois vihkimistilaisuudesta mutta osallistua sen jälkeen pidettävään hääjuhlaan, hänen tulisi päättää ”tehdä kaikki Jumalan kunniaksi” (1. Korinttilaisille 10:31). Jokainen on itse vastuussa ratkaisustaan, sillä ”kukin joutuu kantamaan oman kuormansa” (Galatalaisille 6:5). Onpa ratkaisusi siis mikä tahansa, muista, että on erittäin tärkeää säilyttää hyvä omatunto Jehova Jumalan edessä.