Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mikä voi yhdistää ihmiset kautta maailman?

Mikä voi yhdistää ihmiset kautta maailman?

Mikä voi yhdistää ihmiset kautta maailman?

JOS kaksi tai useampi kansa allekirjoittaa rauhansopimuksen ja on samaa mieltä rauhanehdoista, vallitseeko niiden välillä sopu ja yksimielisyys? Ei välttämättä.

Läpi historian on solmittu ja rikottu tuhansia rauhansopimuksia. Miksi? Usein se johtuu siitä, että maailman johtomiehet ovat kiinnostuneempia omasta ylivallastaan kuin rauhasta ja yksimielisyydestä. Sitä paitsi jotkin kansakunnat pelkäävät, mitä voisi tapahtua, jos ne jäisivät jälkeen muiden maiden sotilaallisesta voimasta.

Se että kaksi kansaa ei ole sodassa, ei siis merkitse sitä, että niiden välillä vallitsee todellinen rauha ja sopusointu. Vallitseeko kahden toisiaan pistoolilla osoittavan miehen välillä rauha vain sen perusteella, että kumpikaan ei ole vetänyt liipaisinta? Se olisi naurettava ajatus! Mutta millainen tilanne on nykyään monien kansojen välillä? Kasvava epäluottamus on lisännyt pelkoa siitä, että jonakin päivänä aseet laukaistaan. Mitä tällaisen tuhon estämiseksi on tehty?

Ydinaseiden synnyttämä pelko rikkoo rauhaa

Monet panevat toivonsa ydinsulkusopimukseen. Tämä vuonna 1968 hyväksytty sopimus kieltää kehittämästä ydinaseita maissa, joilla ei niitä ole, ja rajoittaa niiden määrää maissa, joilla niitä on. Ydinsulkusopimuksen on tähän mennessä ratifioinut yli 180 kansaa, ja tavoitteena on saada lopulta aikaan täydellinen aseidenriisunta.

Tämä tavoite saattaa kuulostaa ylevältä, mutta joidenkin kriitikoiden mielestä ydinsulkusopimus ei ole juuri muuta kuin yritys pitää tietyt maat ”ydinasekerhon” ulkopuolella eli estää kansoja, joilla ei ole aseita, kehittämästä niitä. Siksi joidenkin maiden, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen, pelätään muuttavan mielensä. Jotkin kansat tosiaan pitävät kovin epäreiluna sitä, että niitä kielletään kehittämästä aseita, joiden avulla ne katsoisivat voivansa puolustautua.

Tilannetta mutkistaa – ja kenties tekee sen vielä vaarallisemmaksi – se, että mitään kansaa ei ole kielletty kehittämästä ydinenergiaa. Tämä on saanut jotkut pelkäämään, että kansat, joiden oletetaan käyttävän ydinenergiaa rauhanomaisiin tarkoituksiin, saattaisivat kehittää ydinaseita salaa.

Jopa kansat, joilla jo on ydinaseita, voivat jättää ydinsulkusopimuksen huomiotta. Kriitikot pitävät naiivina odottaa, että raskaasti aseistautuneet kansat hävittäisivät varastonsa tai edes supistaisivat niitä. Erään lähteen mukaan ”tämän aikaansaaminen – – vaatii mailta, jotka tällä hetkellä vastustavat toisiaan, niin suurta keskinäistä ystävyyttä ja luottamusta, että on vaikea uskoa sen voivan koskaan toteutua”.

Ihmisten ponnistelut maailman yhdistämiseksi, miten vilpittömiä ne ovatkin, ovat osoittautuneet turhiksi. Se ei ole yllätys Raamatun tutkijoille, sillä Jumalan sanassa sanotaan: ”Miehelle, joka vaeltaa, ei kuulu edes askeleensa ohjaaminen.” (Jeremia 10:23.) Lisäksi Raamatussa sanotaan suoraan: ”On tie, joka on miehestä oikea, mutta sen loppuna ovat myöhemmin kuoleman tiet.” (Sananlaskut 16:25.) Ihmishallitusten mahdollisuudet yhdistää maailma ovat rajalliset. Meitä ei ole silti jätetty vaille toivoa.

Kuka voi yhdistää maailman?

Raamatussa Jumala lupaa, että maailma yhdistetään, mutta ei ihmisvoimin. Luojan tarkoitus oli, että ihmiskunta eläisi rauhassa kautta maailman, ja hän saa aikaan sen, mihin ihminen ei pysty. Jotkut voisivat pitää tätä kaikkea epäuskottavana. Jumalan tarkoitus on kuitenkin aivan alusta saakka ollut se, että ihmiskunta eläisi rauhassa ja sovussa. * Monet raamatunkohdat todistavat, että Jumalalla on edelleen tarkoitus yhdistää ihmissuku. Seuraavassa vain muutamia niistä:

• ”Tulkaa, katsokaa Jehovan tekoja, miten hän on saanut aikaan hämmästyttäviä tapahtumia maan päällä. Hän lopettaa sodat maan ääreen saakka. Hän särkee jousen ja taittaa keihään, polttaa sotavankkurit tulessa.” (PSALMIT 46:8, 9.)

• ”Ne eivät tee vahinkoa eivätkä tuota turmiota koko pyhällä vuorellani, sillä maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren.” (JESAJA 11:9.)

• ”Hän nielee kuoleman iäksi, ja Suvereeni Herra Jehova pyyhkii kyyneleet kaikilta kasvoilta. Ja kansansa häväistyksen hän ottaa pois kaikesta maasta, sillä niin on Jehova puhunut.” (JESAJA 25:8.)

• ”Hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” (2. PIETARIN KIRJE 3:13.)

• ”[Jumala] pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.” (ILMESTYS 21:4.)

Miksi nämä lupaukset ovat luotettavia? Koska Luojalla, Jehova Jumalalla, on ihmiskunnan yhdistämiseen tarvittava voima ja taito (Luukas 18:27). Hän myös haluaa toteuttaa sen. Raamatussa sanotaankin, että ”kaiken kokoaminen jälleen yhteen Kristuksessa, sen mitä on taivaissa ja sen mitä on maan päällä”, on Jumalan ”mielisuosion mukaista” (Efesolaisille 1:8–10).

Jumalan lupaus ”uudesta maasta”, jossa ”vanhurskaus asuu”, ei ole pelkkää toiveajattelua (2. Pietarin kirje 3:13). Jehova Jumala sanoo siitä, mitä hän on luvannut: ”Se ei palaa luokseni tyhjin toimin vaan on tekevä sen, mihin olen mieltynyt, ja menestyvä siinä, mitä varten olen lähettänyt sen.” (Jesaja 55:11.)

Jumalan sanan yhdistämiä

Kuten edellisestä kirjoituksesta kävi ilmi, uskonto on ollut usein pikemminkin ihmiskuntaa jakava kuin yhdistävä tekijä. Tätä on syytä pysähtyä miettimään vakavasti, sillä jos tunnustamme Luojan olevan olemassa, niin eikö ole järkevää odottaa, että hänen palvojansa olisivat rauhassa ja sovussa toistensa kanssa? Aivan varmasti.

Uskonnon jakava vaikutus ihmiskuntaan ei ole Jehova Jumalan eikä hänen Sanansa syytä. Syy on pikemminkin uskontojen, jotka yrittävät yhdistää tätä maailmaa ihmisten keinoin sen sijaan, että ne kannattaisivat Jumalan tarkoitusta. Jeesus nimitti oman aikansa uskonnollisia johtajia ”ulkokullatuiksi” ja sanoi heille: ”Sattuvasti Jesaja profetoi teistä sanoessaan: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on hyvin kaukana minusta. Turhaan he jatkavat minun palvomistani, koska he opettavat ihmisten käskyjä oppeina.’” (Matteus 15:7–9.)

Tosi palvonnalla on sitä vastoin yhdistävä vaikutus. Profeetta Jesaja ennusti: ”On tapahtuva päivien lopulla, että Jehovan huoneen vuori tulee lujasti perustetuksi vuorten huipun yläpuolelle, ja se korotetaan kukkuloita korkeammalle, ja sinne kaikkien kansakuntien täytyy virrata. Ja hän on tuomitseva kansakuntien keskuudessa ja oikaiseva monien kansojen asiat. Ja heidän on taottava miekkansa auranvantaiksi ja keihäänsä vesureiksi. Kansakunta ei nosta miekkaa kansakuntaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotaa.” (Jesaja 2:2, 4.)

Jehovan todistajat noudattavat nykyään yli 230 maassa niitä ohjeita, jotka Jehova Jumala on antanut yksimielisyydestä. Mihin heidän yksimielisyytensä perustuu? Apostoli Paavali kirjoitti: ”Pukeutukaa rakkauteen, sillä se on täydellinen yhdysside.” (Kolossalaisille 3:14.) ”Sidettä” vastaava alkukielen sana, jota Paavali käytti, voi viitata ihmisruumiin sidekudoksiin. Sidekudoskimput ovat yhtä vahvoja kuin köysi, ja ne palvelevat kahta tärkeää tarkoitusta. Ne pitävät ruumiin elimiä paikallaan ja yhdistävät luita toisiinsa.

Rakkaudella on samankaltainen vaikutus. Kun ihmiset jäljittelevät Kristuksen rakkautta, se ei ainoastaan estä heitä tappamasta toisiaan, vaan myös auttaa heitä toimimaan yhdessä rauhaisasti, vaikka heidän taustansa olisivat erilaiset. He voivat esimerkiksi elää sen mukaan, mitä sanotaan yleensä kultaiseksi säännöksi. Jeesus Kristus sanoi: ”Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille.” (Matteus 7:12.) Tämän neuvon noudattaminen on auttanut monia voittamaan ennakkoluuloisuuden.

”Rakkaus keskuudessanne”

Jehovan todistajat ovat päättäneet osoittautua Kristuksen opetuslapsiksi, ja siksi he toimivat hänen seuraavien sanojensa mukaisesti: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.) He ovat osoittaneet tällaista rakkautta huomattavalla tavalla rotulevottomuuksien ja poliittisen kuohunnan aikoina. Esimerkiksi Ruandassa vuonna 1994 tapahtuneen kansanmurhan aikana Jehovan todistajat osoittivat rakkautensa toisiaan kohtaan. Hutuheimoon kuuluvat todistajat vaaransivat henkensä suojellakseen tutsiveljiään.

On tietenkin epärealistista odottaa, että maailman kansat kehittäisivät siinä määrin lähimmäisenrakkautta, että maailma yhdistyisi. Raamatun mukaan tämän toteuttaa Jumala omana aikanaan. Jo nyt yksilöt voivat silti pukeutua rakkauteen ja saavuttaa yksimielisyyden.

Viime vuonna Jehovan todistajat käyttivät yli miljardi tuntia siihen, että he kävivät ihmisten luona ja puhuivat heille Raamatusta ja sen arvosta nykypäivän elämässä. Jumalan sanan täsmällinen tuntemus on yhdistänyt miljoonia ihmisiä, joista jotkut hautoivat aikanaan vihaa toisiaan kohtaan. Näihin sisältyy arabeja ja juutalaisia, armenialaisia ja turkkilaisia, saksalaisia ja venäläisiä, vain muutamia mainitaksemme.

Haluaisitko tietää enemmän Jumalan sanan, Raamatun, yhdistävästä vaikutuksesta? Jos haluat, niin ota yhteyttä paikallisiin Jehovan todistajiin tai kirjoita johonkin tämän lehden sivulla 2 olevaan osoitteeseen.

[Alaviite]

^ kpl 12 Jehovan todistajien julkaiseman kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? luvussa 3 kerrotaan yksityiskohtaisemmin Jumalan tarkoituksesta ihmiskunnan suhteen.

[Huomioteksti s. 4]

Läpi historian on solmittu ja rikottu tuhansia rauhansopimuksia.

[Huomioteksti s. 7]

Raamatun periaatteiden noudattaminen on saanut aikaan sellaista, mihin ihmishallitukset eivät ole pystyneet.

[Kuva s. 5]

Jumalan sana kertoo, kuka saa aikaan tosi sovun ja yksimielisyyden.

[Kuva s. 7]

Hutuihin ja tutseihin kuuluvat Jehovan todistajat rakentavat palvontapaikkaa yhdessä.