Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kohokohtia Malakian kirjasta

Kohokohtia Malakian kirjasta

Jehovan sana on elävä

Kohokohtia Malakian kirjasta

JERUSALEMIN jälleenrakennettu temppeli on ollut valmiina yli 70 vuotta. Juutalaiset ovat kuitenkin ajan mittaan vajonneet hengelliseen rappiotilaan. Papitkin ovat turmeltuneet. Kuka tekisi heille selväksi heidän todellisen tilansa ja yrittäisi vahvistaa heidän hengellisyyttään? Jehova antaa tämän tehtävän profeetta Malakialle.

Malakian kirjoittama Raamatun heprealaisten kirjoitusten viimeinen kirja on tyyliltään voimakas ja sisältää Jumalan henkeyttämän profetian. Huomion kiinnittäminen Malakian profeetalliseen sanomaan auttaa meitä valmistautumaan ”Jehovan suureen ja pelottavaan päivään”, jona nykyinen paha asiainjärjestelmä kohtaa loppunsa (Malakia 4:5).

PAPIT OVAT ”SAATTANEET MONET KOMPASTUMAAN”

(Malakia 1:1–2:17)

Jehova kertoo tunteistaan Israelia kohtaan: ”Minä olen rakastanut teitä.” Papit ovat kuitenkin halveksineet Jumalan nimeä. Millä tavalla? ”Esittämällä alttarilla saastunutta leipää” ja antamalla uhriksi ”ramman eläimen tai sairaan”. (Malakia 1:2, 6–8.)

Papit ovat ”saattaneet monet kompastumaan lakiin”. Israelilaiset ”menettelevät petollisesti toisiaan kohtaan”. Jotkut ovat ottaneet vierasmaalaisia vaimoja, ja toiset ovat kohdelleet petollisesti ”nuoruutensa vaimoa”. (Malakia 2:8, 10, 11, 14–16.)

Vastauksia raamatullisiin kysymyksiin

2:2: Millä tavalla Jehova kirosi tottelemattomien pappien siunauksen? Jumala teki näin siinä mielessä, että kun nuo papit pyysivät siunausta, se osoittautui kiroukseksi.

2:3: Mitä merkitsi se, että pappien kasvoille ”levitettäisiin rapaa”? Lain mukaan uhrieläimen rapa piti viedä leirin ulkopuolelle ja polttaa (3. Mooseksen kirja 16:27). Ravan levittäminen pappien kasvoille merkitsi sitä, että Jehova hylkäsi uhrit ja halveksi niiden esittäjiä.

2:13: Keiden kyyneliin Jehovan alttari oli peittynyt? Niiden vaimojen kyyneliin, jotka tulivat temppelipyhäkköön vuodattamaan sydämensä Jehovalle. Miksi he olivat surun murtamia? Heidän juutalaiset aviomiehensä olivat ottaneet avioeroja ilman laillisia perusteita ja jättäneet vaimonsa todennäköisesti siksi, että he olisivat voineet mennä naimisiin nuorempien vierasmaalaisten naisten kanssa.

Opetuksia meille

1:10: Jehova ei mielistynyt niiden pappien uhreihin, jotka vaativat ahneuksissaan korvausta jopa yksinkertaisista palveluksista, esimerkiksi ovien sulkemisesta ja tulen sytyttämisestä alttarille. On erittäin tärkeää, että osallistumme sananpalvelukseen ja muihin palvontamme piirteisiin epäitsekkäästä rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen emmekä rahallisen voiton halusta (Matteus 22:37–39; 2. Korinttilaisille 11:7).

1:14; 2:17: Jehova ei suvaitse ulkokultaisuutta.

2:7–9: Niiden joiden vastuulle on annettu seurakunnan opettaminen, on pidettävä opetuksensa sopusoinnussa Jumalan sanan Raamatun ja ”uskollisen taloudenhoitajan” raamatullisten julkaisujen kanssa (Luukas 12:42; Jaakobin kirje 3:11).

2:10, 11: Jehova odottaa palvojiensa suhtautuvan vakavasti neuvoon mennä naimisiin ”vain Herrassa” (1. Korinttilaisille 7:39).

2:15, 16: Tosi palvojien tulee kunnioittaa avioliittoa, jonka he ovat solmineet nuoruutensa vaimon kanssa.

TOSI HERRA ”ON TULEVA TEMPPELIINSÄ”

(Malakia 3:1–4:6)

”Äkkiä on tuleva temppeliinsä tosi Herra”, Jehova Jumala, ”liiton sanansaattajan”, Jeesuksen Kristuksen, kanssa. Jumala ”on lähestyvä – – [kansaansa] tuomitakseen” ja ”tuleva kiireesti todistajaksi” kaikenlaisia väärintekijöitä vastaan. Lisäksi ”muistokirjaa” kirjoitetaan niiden hyväksi, jotka pelkäävät Jehovaa. (Malakia 3:1, 3, 5, 16.)

On tulossa päivä, ”joka palaa kuin pätsi”, ja se kuluttaa kaikki jumalattomat. Ennen tuon päivän tuloa lähetetään profeetta ”kääntämään isien sydän takaisin poikien puoleen ja poikien sydän takaisin isien puoleen”. (Malakia 4:1, 5, 6.)

Vastauksia raamatullisiin kysymyksiin

3:1–3: Milloin ”tosi Herra” ja ”liiton sanansaattaja” tulivat temppeliin, ja kuka lähetettiin heidän edellään? Jehova ikään kuin tuli temppeliinsä ja puhdisti sen 10. nisankuuta vuonna 33. Tuolloin Jeesus meni temppeliin ja heitti ulos ne, jotka ostivat ja myivät siellä. (Markus 11:15.) Tämä tapahtui kolme ja puoli vuotta sen jälkeen, kun Jeesus oli voideltu tulevaksi Kuninkaaksi. Samoin kolme ja puoli vuotta sen jälkeen, kun Jeesus oli alkanut hallita Kuninkaana taivaassa, hän ilmeisesti tuli Jehovan kanssa hengelliseen temppeliin ja havaitsi Jumalan kansan kaipaavan puhdistamista. Ensimmäisellä vuosisadalla Johannes Kastaja lähetettiin valmistamaan juutalaiset Jeesuksen Kristuksen tuloon. Nykyaikanakin on lähetetty sanansaattaja valmistamaan tietä ennen Jehovan tuloa hengelliseen temppeliinsä. Jo 1880-luvulla ryhmä raamatuntutkijoita aloitti opetustyön, jonka välityksellä sydämeltään vilpittömät ihmiset saattoivat jälleen omaksua monia Raamatun perustotuuksia.

3:10: Edustaako ”täysien kymmenysten” tuominen sitä, että annamme kaikkemme Jehovalle? Mooseksen laki poistettiin Jeesuksen kuoleman perusteella, ja siksi meitä ei vaadita maksamaan kymmenyksiä. Kymmenysten antamisella on kuitenkin vertauskuvallinen merkitys. (Efesolaisille 2:15.) Se ei edusta sitä, että annamme kaikkemme. Kymmenykset tuotiin joka vuosi, mutta me annamme kaikkemme Jehovalle vain kerran – silloin kun vihkiydymme hänelle ja käymme sen vertauskuvaksi vesikasteella. Siitä lähtien kaikki, mitä meillä on, kuuluu Jehovalle. Hän antaa meidän kuitenkin valita siitä osan, kuvaannolliset kymmenykset, käytettäväksi hänen palveluksessaan. Voimme antaa sen, mitä olosuhteemme sallivat ja mihin sydämemme meitä kehottaa. Jehovalle esittämiimme uhrilahjoihin kuuluvat aika, energia ja varat, joita käytämme saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen. Niihin sisältyvät myös kristilliset kokoukset, sairaiden ja iäkkäiden uskonveljien luona vieraileminen ja tosi palvonnan tukeminen taloudellisesti.

4:3: Millä tavalla Jehovan palvojat ”tallaavat jumalattomat”? Maan päällä olevat Jumalan palvelijat eivät kirjaimellisesti ”tallaa jumalattomia” eli pane täytäntöön hänen tuomiotaan heitä vastaan. Tässä viitataan pikemminkin siihen, että he tekevät näin kuvaannollisesti osallistumalla koko sydämestään voittojuhlaan, joka seuraa Saatanan hallitseman maailman loppua. (Psalmit 145:20; Ilmestys 20:1–3.)

4:4: Miksi meidän tulisi ”muistaa – – Mooseksen laki”? Vaikka kristityt eivät olekaan tuon Lain alaisuudessa, se oli ”tulevan hyvän varjo” (Heprealaisille 10:1). Kiinnittäessämme huomiota Mooseksen lakiin voimme havaita, kuinka siihen kirjoitetut asiat täyttyvät (Luukas 24:44, 45). Lisäksi tuo laki sisältää ”taivaallisten esikuvia”. Sen tutkiminen on olennaisen tärkeää, jotta saisimme kristillistä opetusta ja käytöstä koskevaa ymmärrystä. (Heprealaisille 9:23.)

4:5, 6: Ketä kuvaa ”profeetta Elia”? On ennustettu, että ”Elia” tekisi ennallistustyötä valmistamalla kansan sydäntä. Ensimmäisellä vuosisadalla Jeesus Kristus osoitti Johannes Kastajan olleen ”Elia”. (Matteus 11:12–14; Markus 9:11–13.) Hänen nykyinen vastineensa on lähetetty ”ennen Jehovan suuren ja pelottavan päivän tuloa”. Nykyään Elia kuvaa ”uskollista ja ymmärtäväistä orjaa” (Matteus 24:45). Tuo voideltujen kristittyjen luokka on jatkuvasti ahkeroinut hengellisessä ennallistustyössä.

Opetuksia meille

3:10: Jos emme anna Jehovalle parastamme, riistämme itseltämme hänen siunauksensa.

3:14, 15: Pappien huonon esimerkin vuoksi juutalaiset alkoivat pitää Jumalan palvelemista vähäarvoisena. Niiden joilla on vastuullisia tehtäviä kristillisessä seurakunnassa, tulisi olla esimerkillisiä (1. Pietarin kirje 5:1–3).

3:16: Jehova kiinnittää huomiota niihin, jotka pelkäävät häntä ja ovat hänelle uskollisia. Hän muistaa heidät ja suojelee heitä, kun hän tekee lopun Saatanan hallitsemasta pahasta maailmasta. Meidän tulisi siksi pysyä lujina päätöksessämme säilyttää nuhteettomuutemme Jumalan edessä (Job 27:5).

4:1: Kun koittaa aika tehdä tili Jehovalle, ”oksan” ja ”juuren” käy samalla tavalla: pienet lapset saavat saman tuomion kuin vanhempansa. Millainen vastuu vanhemmilla onkaan heistä! Kristittyjen isien ja äitien täytyy työskennellä kovasti saadakseen Jumalan hyväksynnän ja säilyttääkseen hyvän aseman hänen edessään. (1. Korinttilaisille 7:14.)

”Pelkää tosi Jumalaa”

Kuka pelastuu ”Jehovan suurena ja pelottavana päivänä”? (Malakia 4:5.) Jehova sanoo: ”Teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on paistava vanhurskauden aurinko, parantuminen siivissään, ja te totisesti käytte ulos ja tömistätte maata kuin syöttövasikat.” (Malakia 4:2.)

”Vanhurskauden aurinko”, Jeesus Kristus, paistaa niille, jotka pelkäävät ja kunnioittavat Jumalan nimeä, ja he saavat osakseen Jumalan suosion (Johannes 8:12). Heitä odottaa myös ”parantuminen” – nykyään heidät parannetaan hengellisesti, ja Jumalan uudessa maailmassa heistä tulee fyysisesti, henkisesti ja tunneperäisesti täysin terveitä (Ilmestys 22:1, 2). Ilo ja innostus saavat heidät käyttäytymään ”kuin syöttövasikat”. Odottaessamme noita siunauksia meidän on viisasta noudattaa kuningas Salomon kehotusta: ”Pelkää tosi Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä on näet ihmisen koko velvollisuus.” (Saarnaaja 12:13.)

[Kuva s. 26]

Profeetta Malakia palveli Jumalaa innokkaasti ja uskollisesti.

[Kuva s. 29]

Opetuksemme tulee olla sopusoinnussa Raamatun kanssa.

[Kuva s. 29]

Jehovan palvelijat kunnioittavat avioliittoa.