Voidaanko pakanallinen juhla muuttaa kristilliseksi?

JOULUN tienoilla vuonna 2004 käytiin Italiassa kiivasta keskustelua. Jotkut opettajat ja kouluviranomaiset olivat sitä mieltä, että kaikenlaiset viittaukset uskonnollisiin joulutapoihin tulisi karsia minimiin tai jopa poistaa kokonaan. Heidän mukaansa näin voitaisiin kunnioittaa niiden koululaisten kasvavaa joukkoa, jotka eivät ole katolilaisia eivätkä protestantteja. Toiset opetusalan ammattilaiset ja muut tahot kuitenkin vaativat, että perinteet on pidettävä kunniassa ja säilytettävä ennallaan.

Tähän kiistaan puuttumatta voidaan silti kysyä, mistä monet joulutavat juontavat juurensa. Kun väittely oli kiivaimmillaan, Vatikaanissa ilmestyvä sanomalehti L’Osservatore Romano kiinnitti huomiota joihinkin kiinnostaviin seikkoihin.

Tuossa katolisessa lehdessä sanottiin joulun ajankohdasta: ”Jeesuksen oikea syntymäaika jää hämärän peittoon tarkasteltaessa niin Rooman historiaa, silloisia väestönlaskentatietoja kuin seuraavien vuosisatojen tutkimuksiakin. – – Kuten  hyvin tiedetään, Rooman kirkko valitsi joulukuun 25. päivän 300-luvulla. Pakanallisessa Roomassa tuo päivä oli omistettu auringonjumalalle – –. Vaikka Rooman kristillisyys oli jo vahvistettu Konstantinuksen ediktillä, auringonjumalan – – myytti oli yhä vallalla erityisesti sotilaiden keskuudessa. Edellä mainitut juhlallisuudet, jotka keskittyivät joulukuun 25. päivään, olivat lujasti juurtuneet kansanperinteeseen. Tästä Rooman kirkko sai ajatuksen lisätä tuohon päivään kristinuskoon liittyvän merkityksen ja asettaa auringonjumalan tilalle todellisen oikeuden auringon, Jeesuksen Kristuksen, ja valita sen päiväksi, jona juhlitaan hänen syntymäänsä.”

Entä mitä on sanottava joulukuusesta, joka nykyään kuuluu myös katoliseen perinteeseen?

Samaisessa artikkelissa osoitettiin, että muinaisina aikoina monilla ikivihreillä kasveilla, kuten ”laakerilla, orjanlaakerilla ja rautamyrtillä sekä männyn ja kuusen oksilla uskottiin olevan maagista tai lääkinnällistä voimaa, joka pitää sairaudet loitolla”. Artikkelissa jatkettiin: ”Jouluaattona, 24. joulukuuta, Aadamia ja Eevaa muisteltiin esittämällä suosittu kertomus heistä ja maallisen paratiisin puusta – –. Puun olisi pitänyt olla omenapuu, mutta koska omenapuuta ei voitu käyttää talvella, näyttämölle asetettiin kuusi ja sen oksille ripustettiin omenoita tai, tulevan pelastuksen vertauskuvaksi, keksinmuruista valmistettuja ehtoollisleipiä, jotka erityisine muotoineen kuvasivat Jeesuksen läsnäoloa eukaristiassa [ehtoollisella], samoin kuin makeisia ja lahjoja lapsille.” Entä mitä tapahtui tuon ajan jälkeen?

Mainittuaan, että joulukuusen käytöstä tuli perinne ensiksi 1500-luvun Saksassa, L’Osservatore Romano huomautti: ”Italia oli yksi viimeisistä maista, jotka omaksuivat joulukuusen käytön, osaksi sen melko laajalle levinneen huhun vuoksi, että joulukuuset kuuluivat protestanttien tapoihin ja että niiden sijasta tuli siksi käyttää jouluseimiä.” Paavi Paavali VI ”pani alulle tavan pystyttää valtavan joulukuusen Pietarinkirkon aukiolle suuren jouluseimen viereen”.

Onko sinun mielestäsi hyväksyttävää, että uskonnollinen johtaja antaa näennäisen kristillisen merkityksen tapahtumille ja vertauskuville, joiden juuret ovat entisaikojen pakanuudessa? Raamattu muistuttaa tosi kristittyjä: ”Mitä yhteyttä on vanhurskaudella ja laittomuudella? Tai mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?” (2. Korinttilaisille 6:14–17.)

[Kuvat s. 8, 9]

Joulukuusi (viereisellä sivulla) ja jouluseimi Vatikaanissa

[Lähdemerkintä]

© 2003 BiblePlaces.com

[Kuva s. 9]

Auringonjumala

[Lähdemerkintä]

Museum Wiesbaden