Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Nuoret, muistakaa Suurta Luojaanne

Nuoret, muistakaa Suurta Luojaanne

Nuoret, muistakaa Suurta Luojaanne

”Muistahan Suurta Luojaasi nuoren miehuutesi päivinä.” (SAARN. 12:1)

1. Miten Jehova ilmaisee luottavansa nuoriin palvojiinsa?

JEHOVAN silmissä kristityt nuoret ovat kallisarvoisia ja yhtä virkistäviä kuin kastepisarat. Hän ennustikin, että hänen Poikansa ”sotilaallisen voiman päivänä” nuoret miehet ja naiset ”tarjoutuisivat halukkaasti” Kristuksen palvelukseen. (Ps. 110:3.) Tämän ennustuksen oli määrä täyttyä aikana, jolloin ihmiset yleensä olisivat jumalattomia, omaa etuaan tavoittelevia, rahaa rakastavia ja tottelemattomia. Jehova kuitenkin tiesi, että häntä palvovat nuoret olisivat erilaisia. Millaista luottamusta hän tunteekaan teitä nuoria veljiä ja sisaria kohtaan!

2. Mitä Jehovan muistamiseen sisältyy?

2 Kuvittele, millaista iloa Jumalan täytyykään tuntea, kun hän näkee nuorten muistavan häntä, Suurta Luojaansa (Saarn. 12:1). Jehovan muistamiseen sisältyy luonnollisestikin enemmän kuin vain se, että ajattelee häntä. Se merkitsee toimintaa: meidän pitää tehdä sitä, mikä miellyttää häntä ja antaa hänen lakiensa ja periaatteidensa ohjata meitä jokapäiväisessä elämässä. Se merkitsee myös sitä, että luotamme Jehovaan, koska tiedämme hänen haluavan meidän parastamme (Ps. 37:3; Jes. 48:17, 18). Onko tämä myös sinun näkemyksesi Suuresta Luojastasi?

”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi”

3, 4. Miten Jeesus osoitti luottavansa Jehovaan, ja miksi on tärkeää luottaa Jehovaan nykyään?

3 Paras esimerkki ihmisestä, joka luotti Jumalaan, oli tietenkin Jeesus Kristus. Hän eli sopusoinnussa Sananlaskujen 3:5, 6:n sanojen kanssa: ”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” Pian Jeesuksen kasteen jälkeen häntä lähestyi Saatana, joka kiusasi häntä tarjoamalla hänelle maailman valtaa ja loistoa (Luuk. 4:3–13). Jeesusta ei saatu johdettua harhaan. Hän tiesi, että tosi ”rikkaus ja kunnia ja elämä” ovat ”nöyryyden ja Jehovan pelon seuraus” (Sananl. 22:4).

4 Nykymaailmassa vallitsee ahneus ja itsekkyys. Tällaisessa ympäristössä meidän on viisasta noudattaa Jeesuksen esimerkkiä. Pidä myös mielessäsi, että Saatana tekee mitä tahansa, jotta hän saisi houkuteltua Jehovan palvelijat pois elämään johtavalta kapealta tieltä. Hän haluaa nähdä jokaisen kulkevan leveää tietä, joka johtaa tuhoon. Älä anna hänen pettää itseäsi! Päätä sen sijaan muistaa Suurta Luojaasi. Luota häneen täysin ja hanki luja ote ”todelliseen elämään”, joka toteutuu varmasti pian (1. Tim. 6:19).

Nuoret, olkaa viisaita!

5. Mitä sinä ajattelet tämän maailman tulevaisuudesta?

5 Nuoret, jotka muistavat Suurta Luojaansa, ovat ikäisiään viisaampia. (Lue psalmi 119:99, 100.) Koska heillä on Jumalan näkemys, he ovat täysin selvillä siitä, miten synkät tulevaisuudennäkymät tällä maailmalla on. Vaikka te nuoret olette eläneet suhteellisen lyhyen aikaa, olette epäilemättä nähneet pelon ja huolestuneisuuden lisääntyvän. Todennäköisesti olette kuulleet saastumisesta, ilmaston lämpenemisestä, metsien hävittämisestä ja muista samankaltaisista ongelmista. Ihmiset ovat hyvin huolissaan näistä suuntauksista, mutta vain Jehovan todistajat ymmärtävät täysin, että ne kuuluvat merkkiin, joka osoittaa Saatanan maailman lopun olevan lähellä. (Ilm. 11:18.)

6. Miten jotkut nuoret on petetty?

6 Valitettavasti jotkut nuoret Jumalan palvelijat ovat antaneet valppautensa herpaantua ja kadottaneet näkyvistään sen, miten lyhyt aika tällä maailmalla on jäljellä (2. Piet. 3:3, 4). Toiset ovat langenneet törkeään syntiin huonon seuran tai pornografian vaikutuksesta (Sananl. 13:20). Miten surullista olisikaan menettää Jumalan suosio nyt, kun olemme niin lähellä loppua! Ottakaamme sen sijaan oppia siitä, mitä tapahtui israelilaisille vuonna 1473 eaa., kun he olivat leiriytyneinä Moabin tasangoilla aivan Luvatun maan kynnyksellä. Mitä siellä tapahtui?

He lankesivat loppusuoralla

7, 8. a) Mitä menetelmää Saatana käytti Moabin tasangoilla? b) Mitä menetelmää Saatana käyttää nykyään?

7 Selvästikin Saatana halusi tuolloin estää israelilaisia saamasta heille luvattua perintöä. Hän koetti ensin saada profeetta Bileamin kiroamaan heidät, mutta epäonnistuttuaan tässä hän turvautui salakavalampaan menetelmään: hän yritti tehdä heistä kelpaamattomia saamaan Jehovan siunausta. Panettelija käytti houkutuskeinona vietteleviä moabilaisnaisia, ja tällä kertaa hän onnistui melko hyvin. Kansa rupesi olemaan moraalittomissa suhteissa Moabin tyttärien kanssa ja kumartamaan Peorin Baalia. Vaikka israelilaisten kallisarvoinen perintö, Luvattu maa, oli hyvin lähellä, noin 24000 heistä menetti henkensä. Se oli todellinen murhenäytelmä! (4. Moos. 25:1–3, 9.)

8 Nykyään me lähestymme nopeasti paljon parempaa luvattua maata, uutta asiainjärjestelmää. Tavoilleen uskollisena Saatana yrittää jälleen turmella Jumalan palvelijat sukupuolisen moraalittomuuden avulla. Moraalinormit ovat romahtaneet maailmassa niin alas, että haureutta pidetään normaalina ja homoseksuaalisuutta henkilökohtaisena valintana. Muuan kristitty sisar sanoi: ”Ainoat paikat, missä lapseni kuulevat, että homoseksuaalisuus ja avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet ovat Jumalan silmissä väärin, ovat koti ja valtakunnansali.”

9. Mitä saattaisi tapahtua ”nuoruuden kukoistuksen” aikana, ja mistä voi olla apua?

9 Nuoret, jotka muistavat Suurta Luojaansa, tietävät intiimien suhteiden olevan pyhä lahja, johon liittyy elämä ja suvun jatkaminen. Siksi he tajuavat, että sukupuolisuhteita tulee harjoittaa vain tavalla, jonka Jumala on osoittanut, ja vain avioliitossa (Hepr. 13:4). ”Nuoruuden kukoistuksen” aikaan, jolloin sukupuoliset tunteet voimistuvat ja saattavat sumentaa arvostelukykyä, siveellisen puhtauden säilyttäminen voi kuitenkin olla vaikeaa (1. Kor. 7:36). Mitä voit tehdä, kun mieleesi tulee sopimattomia ajatuksia? Rukoile hartaasti, että Jehova auttaisi sinua keskittymään tervehenkisiin asioihin. Jehova kuuntelee aina niitä, jotka kääntyvät vilpittömästi hänen puoleensa. (Lue Luukkaan 11:9–13.) Lisäksi rakentavat keskustelut toisten kanssa voivat auttaa kääntämään ajatukset muualle.

Valitkaa tavoitteenne viisaasti!

10. Millaista kielteistä ajattelua haluamme karttaa, ja mitä voimme kysyä itseltämme?

10 Monet maailman nuoret ovat hillittömiä ja elävät lihallisia nautintoja varten muun muassa siksi, että heillä ei ole ”näkyä” eli heillä ei ole Jumalan ohjausta eikä varmaa tulevaisuudentoivoa (Sananl. 29:18). He muistuttavat Jesajan päivien jumalattomia israelilaisia, jotka elivät ”riemua ja iloa, – – lihan syömistä ja viinin juomista” varten (Jes. 22:13). Älä kadehdi tällaisia ihmisiä, vaan mieti sen sijaan sitä kallisarvoista toivoa, jonka Jehova on asettanut uskollistensa eteen. Odotatko sinä, nuori Jumalan palvelija, innokkaasti uutta maailmaa? Pyritkö kaikin keinoin elämään ”tervemielisesti – – odottaessasi onnellista toivoa”, jonka Jumala on asettanut eteesi? (Tit. 2:12, 13.) Vastauksesi vaikuttaa siihen, millaisia tavoitteita asetat itsellesi ja mitkä asiat panet etusijalle elämässäsi.

11. Miksi koulua käyvien nuorten kristittyjen tulisi opiskella ahkerasti?

11 Maailma haluaa nuorten keskittävän tarmonsa maallisiin tavoitteisiin. Niiden teistä, jotka olette vielä koulussa, tulisi luonnollisestikin opiskella ahkerasti saadaksenne hyvän peruskoulutuksen. Tehän ette tähtää vain sopivan työpaikan saamiseen vaan myös siihen, että voisitte olla hyödyksi seurakunnalle ja toimia tuottoisina Valtakunnan julistajina. Saavuttaaksenne nuo tavoitteet teidän täytyy pystyä kommunikoimaan hyvin, ajattelemaan johdonmukaisesti ja perustelemaan asioita maltillisesti ja kunnioittavasti. Ne nuoret, jotka tutkivat Raamattua ja pyrkivät soveltamaan sen periaatteita elämässään, saavat joka tapauksessa parasta mahdollista koulutusta ja laskevat hyvän perustuksen menestykselliselle ja ikuiselle tulevaisuudelle. * (Lue psalmi 1:1–3.)

12. Keiden esimerkkiä kristittyjen perheiden olisi hyvä jäljitellä?

12 Israelissa pidettiin hyvin tärkeänä sitä, että vanhemmat opettivat lapsiaan. Opetusta annettiin käytännöllisesti katsoen kaikilla elämän alueilla, erityisesti hengellisissä asioissa. (5. Moos. 6:6, 7.) Näin ollen nuoret israelilaiset, jotka kuuntelivat vanhempiaan ja muita Jumalaa pelkääviä aikuisia, eivät saaneet ainoastaan tietoa vaan myös viisautta, ymmärrystä ja ajattelukykyä – harvinaisia ominaisuuksia, joita jumalallinen opetus voi tuottaa (Sananl. 1:2–4; 2:1–5, 11–15). Kristittyjen perheiden tulisi nykyään kiinnittää samanlaista huomiota opetuksen antamiseen.

Kuunnelkaa niitä jotka rakastavat teitä

13. Millaisia neuvoja jotkut nuoret saavat, ja miksi heidän pitäisi olla varovaisia?

13 Nuoret saavat neuvoja monenlaisilta ihmisiltä, muun muassa opinto-ohjaajilta, jotka tavallisesti katselevat asioita pelkästään maallisen menestyksen näkökulmasta. Arvioittehan rukoillen kaikkia tällaisia neuvoja Jumalan sanan sekä uskolliselta ja ymmärtäväiseltä orjaluokalta saatavan ohjauksen valossa. Olette Raamattua tutkimalla oppineet, että nuoret ja kokemattomat ovat Saatanan pääasiallinen maalitaulu. Esimerkiksi kokematon Eeva kuunteli Eedenin puutarhassa Saatanaa, joka oli hänelle vieras ja joka ei ollut osoittanut häntä kohtaan hiukkaakaan rakkautta. Miten erilaiseksi lopputulos olisikaan muodostunut, jos hän olisi kuunnellut Jehovaa, joka oli todistanut rakkautensa häntä kohtaan monin tavoin! (1. Moos. 3:1–6.)

14. Miksi meidän tulisi kuunnella sekä Jehovaa että uskovia vanhempiamme?

14 Suuri Luojanne rakastaa teitäkin ja ehdottomasti puhtaista vaikuttimista. Hän haluaa teidän olevan onnellisia ikuisesti eikä vain nyt! Siksi hän sanoo huolehtivan isän tavoin lämpimästi teille ja kaikille palvojilleen: ”Tässä on tie. Kulkekaa sitä.” (Jes. 30:21.) Mikäli sinulla on uskovat vanhemmat, jotka rakastavat aidosti Jehovaa, voit olla erityisen kiitollinen. Kuuntele kunnioittavasti heidän neuvojaan, kun mietit arvojasi ja asetat itsellesi tavoitteita. (Sananl. 1:8, 9.) He haluavat sinun saavan elämän, ja sillä on paljon enemmän arvoa kuin tämän maailman rikkauksilla tai maineella (Matt. 16:26).

15, 16. a) Millainen luottamus meillä voi olla Jehovaan? b) Mitä tärkeää opimme Barukin kokemuksesta?

15 Ne jotka muistavat Suurta Luojaansa, pitävät elämänsä yksinkertaisena luottaen siihen, että Jehova ”ei missään tapauksessa” jätä heitä ”eikä suinkaan” hylkää heitä. (Lue Heprealaiskirjeen 13:5.) Koska tämä terve asenne poikkeaa maailman ajattelusta, meidän täytyy varoa, ettei maailman henki vaikuta meihin (Ef. 2:2). Voimme oppia jotain siitä, mitä tapahtui Jeremian sihteerille Barukille, joka eli vaikeina viimeisinä päivinä ennen kuin Jerusalem tuhottiin vuonna 607 eaa.

16 Saattaa olla, että Baruk halusi aineellisesti parempaa elämää. Jehova pani tämän merkille ja varoitti häntä ystävällisesti ”tavoittelemasta itselleen suuria”. Baruk osoitti olevansa nöyrä ja viisas, sillä hän kuunteli Jehovaa ja säilyi elossa Jerusalemin tuhosta. (Jer. 45:2–5.) Toisaalta Barukin aikalaiset, jotka jättäessään Jehovan taka-alalle saivat hankituksi itselleen ”suuria” aineellisesti, menettivät pian kaiken kaldealaisille (babylonialaisille) maahantunkeutujille. Monet menettivät myös henkensä. (2. Aik. 36:15–18.) Barukin kokemus auttaa meitä tajuamaan, että hyvä suhde Jumalaan on paljon tärkeämpi kuin rikkaudet ja huomattava asema tässä maailmassa.

Jäljittele parhaita esimerkkejä

17. Miksi Jeesus, Paavali ja Timoteus ovat nykyisille Jehovan palvelijoille hyviä roolimalleja?

17 Jumalan sana auttaa meitä vaeltamaan elämän tietä antamalla meille monia hyviä roolimalleja. Esimerkiksi Jeesus oli lahjakkain ihminen, joka on koskaan elänyt, mutta hän keskitti huomionsa johonkin, mistä olisi ihmisille ikuista hyötyä – ”Jumalan valtakunnan hyvään uutiseen” (Luuk. 4:43). Apostoli Paavali luopui lupaavasta urasta ja käytti aikansa ja voimansa hyvän uutisen saarnaamiseen, koska hän halusi antaa Jehovalle parhaansa. Timoteus, ”aito lapsi uskossa”, jäljitteli Paavalin erinomaista esimerkkiä (1. Tim. 1:2). Katuivatko Jeesus, Paavali ja Timoteus valintojaan? Eivät suinkaan! Paavali itse asiassa piti sitä, mitä maailma tarjoaa, ”paljona roskana” siihen verrattuna, että saa palvella Jumalaa (Fil. 3:8–11).

18. Mitä suuria muutoksia eräs nuori veli teki, ja miksi hän ei kadu sitä?

18 Monet kristityt nuoret jäljittelevät nykyään Jeesuksen, Paavalin ja Timoteuksen uskoa. Esimerkiksi eräs nuori veli, jolla oli ollut hyväpalkkainen työ, kirjoitti: ”Ylenin nopeasti, koska elän Raamatun periaatteiden mukaan. Hyvistä tuloistani huolimatta minusta tuntui, että tavoittelin tuulta. Kun menin yrityksen johdon puheille ja kerroin halustani ryhtyä kokoaikaiseksi sananpalvelijaksi, minulle tarjottiin heti runsaita taloudellisia etuuksia siinä toivossa, että jäisin työhöni. Mutta olin tehnyt päätökseni. Monet eivät voineet ymmärtää, miksi vaihdoin menestyksekkään uran kokoaikaiseen palvelukseen. Vastaukseni on, että haluan tosissani elää Jumalalle vihkiytymiseni mukaan. Koska elämäni keskittyy nyt hengellisten asioiden ympärille, tunnen sellaista onnellisuutta ja tyytyväisyyttä, jota ei mikään rahamäärä eikä maine voisi minulle antaa.”

19. Mikä viisas valinta nuoria kannustetaan tekemään?

19 Tuhannet nuoret kautta maailman ovat tehneet vastaavanlaisia viisaita valintoja. Nuoret, pitäkää siis Jehovan päivä läheisenä mielessänne, kun pohditte tulevaisuuttanne (2. Piet. 3:11, 12). Älkää kadehtiko niitä, jotka ottavat kaiken hyödyn irti tästä maailmasta. Kuunnelkaa sen sijaan niitä, jotka rakastavat teitä aidosti. Turvallisin sijoitus, minkä voitte tehdä, on kerätä ”aarteita taivaaseen”, ja se on ainoa sijoitus, josta on ikuista hyötyä. (Matt. 6:19, 20; lue 1. Johanneksen kirjeen 2:15–17.) Muistakaa tosiaan Suurta Luojaanne. Silloin Jehova siunaa teitä.

[Alaviite]

^ kpl 11 Korkeakoulutusta ja ansiotyötä käsitellään Vartiotornissa 1.10.2005 s. 26–31.

Muistatko?

• Miten osoitamme, että luotamme Jumalaan?

• Mikä on kaikkein parasta koulutusta?

• Mitä voimme oppia Barukista?

• Ketkä ovat hyviä roolimalleja ja miksi?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 13]

Jehova tarjoaa parasta mahdollista koulutusta.

[Kuva s. 15]

Baruk kuunteli Jehovaa ja säilyi elossa Jerusalemin tuhosta. Mitä voit oppia tästä?