Emme pelänneet – Jehova oli kanssamme

Kertonut Egiptía Petrídu

Vuonna 1972 Jehovan todistajat eri puolilta Kyprosta kokoontuivat Nikosiaan kuuntelemaan erikoispuhetta. Sen piti pitkään todistajien työn johdossa ollut Nathan H. Knorr. Hän tunnisti minut heti, ja ennen kuin ehdin esitellä itseni, hän kysyi: ”Onko sinulla mitään uutisia Egyptistä?” Olin tavannut veli Knorrin 20 vuotta aikaisemmin kotikaupungissani Aleksandriassa Egyptissä.

SYNNYIN Aleksandriassa 23. tammikuuta 1914 vanhimpana neljästä lapsesta. Kotimme oli vain kivenheiton päässä merestä. Aleksandria oli silloin kaunis kosmopoliittinen kaupunki, joka oli kuuluisa arkkitehtuuristaan ja historiastaan. Koska eurooppalaiset ja arabit olivat kosketuksissa toistensa kanssa, me lapset opimme puhumaan arabiaa, englantia, italiaa ja ranskaa samoin kuin oman perheemme kieltä kreikkaa.

Pääsin koulun jälkeen työhön ranskalaiseen muotitaloon. Tunsin ylpeyttä, kun sain suunnitella ja ommella tyylikkäitä leninkejä hienostonaisille. Olin myös hyvin uskonnollinen, ja minusta oli ihanaa lukea Raamattua, vaikkakaan en ymmärtänyt paljon siitä, mitä luin.

Noihin aikoihin, 1930-luvun puolivälissä, tapasin hienon nuorenmiehen, nimeltään Theódotos Petrídis, joka oli syntyperältään kyproslainen. Hän oli etevä painija, mutta hän oli oppinut myös kondiittorin taidot ja oli työssä tunnetussa konditoriassa. Theódotos rakastui minuun, siroon ruskeaverikköön. Usein hän esitti minulle serenadin laulaen romanttisia kreikkalaisia lauluja ikkunani alla. Menimme naimisiin 30. kesäkuuta 1940. Ne olivat onnellisia aikoja. Asuntomme oli äitini asunnon alapuolella. Ensimmäinen lapsemme John syntyi vuonna 1941.

Opimme Raamatun totuuden

Theódotos oli ollut jonkin aikaa tyytymätön uskontoomme, ja hänellä oli Raamattua koskevia kysymyksiä. Minun tietämättäni hän oli alkanut tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Kun olin eräänä päivänä lapsemme kanssa kotona, ovelle koputti nainen ja ojensi minulle kortin, jossa oli raamatullinen sanoma. Kohteliaisuudesta jäin lukemaan sen. Sitten hän tarjosi minulle jotain raamatullista kirjallisuutta. Kas vain, nehän olivatkin juuri samoja kirjoja, joita Theódotos oli tuonut kotiin!

”Minulla on nämä kirjat”, sanoin. ”Tulkaahan sisään.” Tuota pikaa aloin pommittaa tätä  Eléni Nikoláu -nimistä todistajaa kysymyksillä. Hän vastasi minulle kärsivällisesti Raamatun avulla. Pidin siitä. Yhtäkkiä aloin ymmärtää Raamatun sanomaa. Keskustelun lomassa Eléni huomasi mieheni valokuvan. ”Minä tunnen tuon herran!” hän huudahti. Theódotoksen salaisuus oli paljastunut. Olin ällistynyt. Theó kävi kristillisissä kokouksissa ilman minua ja edes kertomatta minulle! Kun hän tuli tuona päivänä kotiin, sanoin hänelle: ”Tällä viikolla minä tulen kanssasi samaan paikkaan, jossa sinä olit viime sunnuntaina.”

Ensimmäisessä kokouksessa, johon menin, noin kymmenen hengen ryhmä keskusteli Raamatussa olevasta Miikan kirjasta. Imin itseeni kaiken, mitä kuulin! Siitä lähtien joka perjantai-ilta Geórgios ja Kateríni Petráki kävivät meillä tutkimassa Raamattua kanssamme. Isäni ja kaksi veljeäni vastustivat sitä, että tutkimme todistajien kanssa, mutta siskoni oli suvaitsevainen, vaikka hänestä ei koskaan tullut todistajaa. Äiti kuitenkin omaksui Raamatun totuuden. Vuonna 1942 äiti, Theódotos ja minut kastettiin meressä Aleksandrian edustalla sen vertauskuvaksi, että olimme vihkiytyneet Jehovalle.

Elämämme muuttuu

Vuonna 1939 alkoi toinen maailmansota, ja se laajeni nopeasti. 1940-luvun alkupuolella saksalainen kenraali Erwin Rommel ja hänen panssarijoukkonsa olivat läheisessä El Alameinissa ja Aleksandria oli täynnä brittiläisiä sotilaita. Hankimme varastoon kuivamuonaa. Sitten Theódotosta pyydettiin hoitamaan työnantajansa uutta konditoriaa, joka oli Port Taufiqissa lähellä Suezia, ja niinpä muutimme sinne. Kaksi kreikankielistä todistajaa lähti etsimään meitä. He eivät tienneet osoitettamme, mutta he saarnasivat talosta taloon kunnes löysivät meidät.

Ollessamme Port Taufiqissa tutkimme Raamattua Stávros ja Giúla Kipréoksen ja heidän lastensa Totoksen ja Georgian kanssa, ja heistä tuli läheisiä ystäviämme. Stávros nautti Raamatun tutkimisesta niin paljon, että hänellä oli tapana siirtää kotinsa kellot yhden tunnin taaksepäin, jottemme ehtisi viimeiseen junaan vaan joutuisimme jäämään heille pidemmäksi aikaa. Keskustelumme jatkuivat myöhään yöhön.

Asuimme Port Taufiqissa puolitoista vuotta, minkä jälkeen muutimme takaisin Aleksandriaan, koska äitini sairastui. Hän kuoli uskollisena Jehovalle vuonna 1947. Jälleen kerran tunsimme, miten Jehova rohkaisi meitä kypsien kristittyjen rakentavan seuran välityksellä. Mekin saatoimme osoittaa vieraanvaraisuutta ulkomaisille määräalueilleen matkustaville lähetystyöntekijöille, kun heidän laivansa seisoivat jonkin aikaa Aleksandriassa.

 Iloja ja suruja

Toinen poikamme James syntyi vuonna 1952. Vanhempina tajusimme, miten tärkeää on kasvattaa pojat hengellisesti rakentavassa ilmapiirissä, ja siksi tarjosimme kotimme paikaksi, jossa voitiin kokoontua säännöllisesti tutkimaan Raamattua. Usein myös pidimme vieraina kokoaikaisia sananpalvelijoita. Niinpä vanhemmalle pojallemme Johnille kasvoi rakkaus Raamatun totuutta kohtaan, ja hän aloitti jo teini-ikäisenä tienraivauksen. Sen ohessa hän suoritti koulunsa loppuun iltakouluna.

Melko pian tämän jälkeen Theódotoksella todettiin vakava sydänsairaus, ja häntä neuvottiin lopettamaan oman alansa työt. Poikamme James oli vasta nelivuotias. Mitä tehdä? Eikö Jehova ollut luvannut: ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi.” (Jes. 41:10.) Millainen yllätys ja ilonaihe meille olikaan, kun meitä pyydettiin vuonna 1956 palvelemaan tienraivaajina Ismailiassa lähellä Suezin kanavaa. Seuraavat vuodet osoittautuivat levottomiksi Egyptissä, ja kristityt veljemme olivat rohkaisun tarpeessa.

Vuonna 1960 meidän täytyi lähteä Egyptistä mukanamme kullakin vain yksi matkalaukku. Muutimme mieheni kotisaareen Kyprokseen. Tuolloin Theódotos oli hyvin sairas eikä voinut enää tehdä työtä. Eräs ystävällinen kristitty veli ja hänen vaimonsa tarjosivat kuitenkin meille asunnon omistamastaan talosta. Ikävä kyllä mieheni kuoli kaksi vuotta myöhemmin, ja minä jäin kahdestaan James-pojan kanssa. John, joka hänkin oli tullut Kyprokseen, oli naimisissa, ja hänellä oli oma perhe huolehdittavana.

Huolenpitoa vaikeina aikoina

Sitten Stávros ja Dóra Kaíris tarjosivat meille asunnon talostaan. Polvistuin ja kiitin Jehovaa siitä, että hän jälleen kerran huolehti tarpeistamme (Ps. 145:16). Myöhemmin Stávros ja Dóra päättivät myydä kotinsa ja rakentaa uuden talon, jonka alimpaan kerrokseen tulisi valtakunnansali. He tekivät ystävällisesti taloonsa pienen kahden huoneen siipirakennuksen Jamesille ja minulle.

Aikanaan James meni naimisiin, ja hän ja hänen vaimonsa palvelivat tienraivaajina, kunnes ensimmäinen heidän neljästä lapsestaan syntyi. Vuonna 1974, kaksi vuotta veli  Knorrin unohtumattoman vierailun jälkeen, Kyproksessa oli poliittista kuohuntaa. * Monet ihmiset, joukossa myös todistajia, pakenivat kodeistaan ja joutuivat aloittamaan kaiken alusta. Poikani John oli yksi heistä. Hän muutti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Kanadaan. Samaan aikaan me kuitenkin iloitsimme nähdessämme Valtakunnan julistajien määrän lisääntyvän Kyproksessa.

Kun aloin saada eläkettä, pystyin olemaan enemmän palveluksessa. Mutta muutamia vuosia sitten sain lievän halvauksen ja menin asumaan poikani Jamesin ja hänen perheensä luokse. Myöhemmin kun terveyteni heikkeni, jouduin useiksi viikoiksi sairaalaan, ja sieltä päästyäni olen ollut hoitokodissa. Jatkuvista kivuista huolimatta todistan hoitohenkilökunnalle, muille vanhuksille ja vierailijoille. Käytän myös tuntikausia tutkimiseen, ja hengellisten veljieni huomaavaisella avustuksella kykenen käymään lähellä pidettävässä seurakunnan kirjantutkistelussa.

Lohdutusta elämän illassa

Kun kuulen uutisia niistä, joita Theódotos ja minä saimme auttaa, tunnen saavani lohdutusta. Monet heidän lapsistaan ja lastenlapsistaan ovat kokoaikaisessa palveluksessa, ja jotkut heistä toimivat Australiassa, Englannissa, Kanadassa, Kreikassa ja Sveitsissä. Poikani John asuu nykyään vaimonsa ja heidän poikansa kanssa Kanadassa. Heidän vanhempi tyttärensä ja tämän mies ovat tienraivaajina. Heidän nuorempi tyttärensä Linda ja tämän mies Joshua Snape kutsuttiin Gilead-koulun 124. kurssille.

Poikani James ja hänen vaimonsa asuvat nykyään Saksassa. Kaksi heidän pojistaan palvelee Betelissä, toinen Ateenassa Kreikassa ja toinen Seltersissä Saksassa. Heidän nuorin poikansa samoin kuin heidän tyttärensä ja tämän mies toimivat Saksassa tienraivaajina.

Miten paljon kerrottavaa meillä onkaan äidilleni ja rakkaalle Theódotokselle, kun he saavat ylösnousemuksen! He tulevat olemaan ihastuksissaan nähdessään, miten hienon perinnön he ovat jättäneet perheelleen. *

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 24]

Jälleen kerran tunsimme, miten Jehova rohkaisi meitä kypsien kristittyjen rakentavan seuran välityksellä.

[Kartta s. 24]

(Ks. painettu julkaisu)

KYPROS

NIKOSIA

VÄLIMERI

EGYPTI

KAIRO

El Alamein

Aleksandria

Ismailia

Suez

Port Taufiq

Suezin kanava

[Lähdemerkintä]

NASA/Visible Earth imagery

[Kuva s. 23]

Theódotoksen kanssa vuonna 1938.

[Kuva s. 25]

Poikani James vaimonsa kanssa.

[Kuva s. 25]

Poikani John vaimonsa kanssa.