Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miksi talosta-taloon-palvelus on tärkeää nykyään?

Miksi talosta-taloon-palvelus on tärkeää nykyään?

Miksi talosta-taloon-palvelus on tärkeää nykyään?

”Joka päivä temppelissä ja talosta taloon he jatkoivat herkeämättä opettamista ja hyvän uutisen julistamista Kristuksesta, Jeesuksesta.” (APT. 5:42)

1, 2. a) Mistä saarnaamismenetelmästä Jehovan todistajat tunnetaan? b) Mitä käsittelemme tässä kirjoituksessa?

TUTTU näky melkein kaikissa maissa: Kaksi siististi pukeutunutta ihmistä lähestyy taloa ja pyrkii kertomaan ovenavaajalle lyhyesti Raamatun sanoman Jumalan valtakunnasta. Jos puhuteltava osoittaa kiinnostusta, he saattavat tarjota raamatullista kirjallisuutta ja maksutonta raamatuntutkistelua. Sitten he siirtyvät seuraavaan taloon. Jos sinä osallistut tähän työhön, huomaat todennäköisesti, että ihmiset usein tunnistavat sinut Jehovan todistajaksi jo ennen kuin sanot mitään. Talosta-taloon-palveluksesta on tosiaan tullut meidän tuntomerkkimme.

2 Täyttäessämme Jeesuksen antamaa käskyä saarnata ja tehdä opetuslapsia käytämme erilaisia menetelmiä (Matt. 28:19, 20). Todistamme toreilla, kadunkulmissa ja muilla julkisilla paikoilla (Apt. 17:17). Otamme moniin yhteyttä puhelimitse ja kirjeitse. Kerromme Raamatun totuuksista niille, joita tapaamme jokapäiväisissä toimissamme. Meillä on jopa virallinen verkkosivusto *, jolta saa Raamattuun perustuvaa tietoa yli 300 kielellä. Kaikki nämä menetelmät tuottavat hyviä tuloksia. Silti useimmissa paikoissa pääasiallinen tapamme levittää hyvää uutista on saarnaaminen talosta taloon. Mihin tämä saarnaamismenetelmä perustuu? Mikä on johtanut siihen, että Jumalan kansa käyttää sitä meidän aikanamme niin laajalti? Ja miksi se on tärkeä menetelmä nykyään?

Apostolien menetelmä

3. Millaisia ohjeita saarnaamistyöstä Jeesus antoi apostoleille, ja miten heidän siis piti saarnata?

3 Talosta taloon saarnaaminen perustuu Raamattuun. Kun Jeesus lähetti apostolit saarnaamaan, hän neuvoi: ”Mihin kaupunkiin tai kylään menettekin, etsikää, kuka siinä on arvollinen.” Miten heidän piti etsiä arvollisia? Jeesus käski heidän mennä ihmisten koteihin ja sanoi: ”Kun menette taloon, tervehtikää talonväkeä, ja jos talo sen ansaitsee, tulkoon sille se rauha, jota sille toivotatte.” Pitikö heidän mennä tapaamaan ihmisiä kutsumatta? Huomaa, mitä Jeesus sanoi edelleen: ”Missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, pudistakaa tomu jaloistanne mennessänne ulos siitä talosta tai siitä kaupungista.” (Matt. 10:11–14.) Näistä ohjeista käy selvästi ilmi, että kun apostolit ”menivät läpi alueen kylästä kylään julistaen hyvää uutista”, heidän piti mennä oma-aloitteisesti tapaamaan ihmisiä näiden koteihin (Luuk. 9:6).

4. Missä raamatunkohdissa mainitaan nimenomaan saarnaaminen talosta taloon?

4 Raamatussa mainitaan nimenomaan, että apostolit saarnasivat talosta taloon. Esimerkiksi Apostolien tekojen 5:42:ssa kerrotaan, mitä he tekivät pian kristillisen seurakunnan perustamisen jälkeen: ”Joka päivä temppelissä ja talosta taloon he jatkoivat herkeämättä opettamista ja hyvän uutisen julistamista Kristuksesta, Jeesuksesta.” Noin 20 vuotta myöhemmin apostoli Paavali muistutti Efesoksen seurakunnan vanhimpia: ”En pidättynyt kertomasta teille mitään siitä, mikä oli hyödyllistä, enkä opettamasta teitä julkisesti ja talosta taloon.” Kävikö Paavali noiden vanhinten luona ennen kuin heistä tuli uskovia? Ilmeisesti kävi, sillä hän todisti heille muun muassa ”Jumalalle osoitettavasta katumuksesta ja uskosta Herraamme Jeesukseen”. (Apt. 20:20, 21.) Eräs Raamatun kielikuvia selittävä teos kommentoi Apostolien tekojen 20:20:tä seuraavasti: ”On merkille pantavaa, että tämä kaikista saarnaajista suurin saarnasi talosta taloon.” (Robertsonin Word Pictures in the New Testament.)

Nykyajan kulkusirkka-armeija

5. Miten saarnaamistyötä kuvaillaan Joelin ennustuksessa?

5 Ensimmäisen vuosisadan todistustyö oli vain esimakua suuremmasta työstä, joka tehtäisiin meidän aikanamme. Profeetta Joel vertasi voideltujen kristittyjen saarnaamistoimintaa hyönteisten, muun muassa kulkusirkkojen, aiheuttamaan tuhoisaan vitsaukseen (Joel 1:4). Armeijan tavoin etenevät kulkusirkat ylittävät esteet, tulevat taloihin ja syövät kaiken tiellään olevan. (Lue Joelin 2:2, 7–9.) Tämä eloisa kielikuva valaisee sitä, miten hellittämättömästi ja perusteellisesti Jumalan kansa nykyaikana tekee todistustyötä. Tärkein menetelmä, jota voidellut kristityt ja heidän toverinsa, ”muut lampaat”, käyttävät tämän profeetallisen kuvauksen täyttymykseksi, on talosta-taloon-palvelus (Joh. 10:16). Mikä johti siihen, että me Jehovan todistajat omaksuimme tämän apostolien käyttämän saarnaamismenetelmän?

6. Miten vuonna 1922 rohkaistiin todistamaan talosta taloon, mutta miten jotkut reagoivat?

6 Vuodesta 1919 lähtien on painotettu sitä, että jokaisella kristityllä on vastuu osallistua todistamiseen. Esimerkiksi vuoden 1922 marraskuun Vartiotornin kirjoituksessa ”Palvelemisen välttämättömyys” voideltuja kristittyjä muistutettiin sen tärkeydestä, että entistä useammat ”innolla vievät painettua julistusta kansalle ja puhuvat heille heidän ovillaan, antaen todistuksen siitä, että taivaan valtakunta on lähellä”. Kiertokirjeessä (nykyään Valtakunnan Palveluksemme) oli yksityiskohtaisia esitysehdotuksia. Silti niiden määrä, jotka todellisuudessa saarnasivat talosta taloon, oli aluksi pieni. Jotkut pidättyivät saarnaamasta ja perustelivat sitä erilaisilla syillä. Mutta useimmilla ongelma oli se, että he pitivät saarnaamista talosta taloon arvolleen sopimattomana. Kun kenttäpalvelusta alettiin korostaa yhä enemmän, monet heistä vetäytyivät vähitellen pois Jehovan järjestön yhteydestä.

7. Mikä tarve kävi ilmeiseksi 1950-luvulla?

7 Seuraavina vuosikymmeninä saarnaamistyö laajeni. Kävi kuitenkin ilmeiseksi, että talosta-taloon-palveluksessa tarvittiin lisää henkilökohtaista valmennusta. Otetaanpa esimerkiksi Yhdysvaltojen tilanne. 1950-luvun alussa 28 prosenttia tuon maan todistajista vain levitti jakeluilmoituksia tai seisoi kadulla lehdet kädessä. Yli 40 prosenttia oli saarnaamistyössä epäsäännöllisiä, ja kului kuukausia heidän todistamatta lainkaan. Miten oli mahdollista auttaa kaikkia vihkiytyneitä kristittyjä saarnaamaan talosta taloon?

8, 9. Mikä valmennusohjelma käynnistettiin vuonna 1953, ja millaisia olivat tulokset?

8 New Yorkissa vuonna 1953 pidetyssä kansainvälisessä konventissa talosta-taloon-palvelukseen kiinnitettiin erityishuomiota. Veli Nathan H. Knorr sanoi puheessaan, että kaikkien kristittyjen valvojien päätyönä tulisi olla jokaisen todistajan auttaminen olemaan säännöllinen talosta-taloon-palveluksessa. ”Jokaisen pitäisi kyetä saarnaamaan hyvää uutista talosta taloon”, hän sanoi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi käynnistettiin maailmanlaajuinen valmennusohjelma. Niille, jotka eivät vielä saarnanneet talosta taloon, opetettiin, miten lähestyä ihmisiä ovilla, miten perustella asioita Raamatun avulla ja miten vastata kysymyksiin.

9 Tämän valmennusohjelman tulokset olivat merkittäviä. Kymmenessä vuodessa julistajien määrä kasvoi maailmanlaajuisesti 100 prosenttia, uusintakäyntien 126 prosenttia ja raamatuntutkistelujen 150 prosenttia. Nykyään hyvää uutista saarnaa kautta maailman noin seitsemän miljoonaa Valtakunnan julistajaa. Tämä huomattava kasvu on yksi todiste siitä, että Jehova siunaa kansaansa, kun se ahkeroi talosta-taloon-palveluksessa. (Jes. 60:22.)

Merkitseminen elossa säilymistä varten

10, 11. a) Minkä näyn Hesekiel sai, kuten Hesekielin 9. luvussa kerrotaan? b) Miten tämä näky täyttyy meidän aikanamme?

10 Talosta-taloon-palveluksen tärkeys voidaan havaita profeetta Hesekielille annetusta näystä. Hesekiel näkee tuossa näyssä kuusi miestä, joilla on aseet kädessään, sekä seitsemännen miehen, jolla on yllään pellavapuku ja lanteillaan sihteerin mustesarvi. Seitsemännen miehen käsketään ”kulkea kaupungin keskitse” ja ”panna merkki niiden ihmisten otsaan, jotka huokailevat ja voihkivat kaikkia sen keskuudessa tehtäviä inhottavuuksia”. Kun merkitsemistyö on tehty, kuutta hävitysasein varustautunutta miestä käsketään teloittamaan kaikki ne, joilla ei ole merkkiä. (Lue Hesekielin 9:1–6.)

11 Ymmärrämme, että tämän ennustuksen täyttymyksessä ”pellavapukuinen mies” edustaa hengellä voideltujen kristittyjen jäännöstä. Voideltu luokka panee saarnaamis- ja opetustyön välityksellä kuvaannollisen merkin niihin, joista tulee osa Kristuksen ”muita lampaita” (Joh. 10:16). Mikä tuo merkki on? Se on todiste – ikään kuin paljaassa otsassa näkyvillä oleva merkki – joka osoittaa, että nämä ”lampaat” ovat Jeesuksen Kristuksen vihkiytyneitä, kastettuja opetuslapsia ja että he ovat pukeneet ylleen Kristuksen mallin mukaisen uuden persoonallisuuden (Ef. 4:20–24). Nämä lampaankaltaiset ihmiset muodostavat yhden lauman voideltujen kristittyjen kanssa ja auttavat heitä heidän elintärkeässä merkitsemistyössään (Ilm. 22:17).

12. Miten otsista merkitsemistä koskeva Hesekielin näky korostaa sitä, että lampaankaltaisia ihmisiä on edelleen tärkeää etsiä?

12 Hesekielin näky korostaa yhtä syytä, miksi meidän on kiireellisen tärkeää etsiä edelleen ihmisiä, jotka ”huokailevat ja voihkivat”. Kyse on ihmisten elämästä. Jehovan taivaalliset teloitusjoukot, joita asein varustautuneet kuusi miestä edustavat, tuhoavat pian ne, joilla ei ole kuvaannollista merkkiä. Apostoli Paavali kirjoitti tuosta tulevasta tuomiosta ja selitti, että Herra Jeesus ”voimallisten enkeliensä” kanssa ”tuottaa koston niille, jotka eivät tunne Jumalaa, ja niille, jotka eivät tottele Herraamme Jeesusta koskevaa hyvää uutista” (2. Tess. 1:7, 8). Huomaa, että ihmiset tuomitaan sen perusteella, miten he suhtautuvat hyvään uutiseen. Sen vuoksi Jumalan sanomaa täytyy julistaa hellittämättä loppuun saakka. (Ilm. 14:6, 7.) Tämä tuo kaikille Jehovan vihkiytyneille palvelijoille vakavan vastuun. (Lue Hesekielin 3:17–19.)

13. a) Minkä apostoli Paavali tunsi velvollisuudekseen ja miksi? b) Millaista vastuuta sinä tunnet alueesi ihmisistä?

13 Apostoli Paavali tunsi velvollisuudekseen kertoa hyvää uutista toisille. Hän kirjoitti: ”Olen velkaa sekä kreikkalaisille että barbaareille, sekä viisaille että ymmärtämättömille, joten omasta puolestani olen altis julistamaan hyvää uutista teillekin siellä Roomassa.” (Room. 1:14, 15.) Paavali oli kiitollinen armosta, jota häntä kohtaan oli osoitettu, ja niinpä hänestä tuntui, että hänen oli puolestaan yritettävä auttaa toisia hyötymään Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä aivan niin kuin hän oli hyötynyt siitä (1. Tim. 1:12–16). Hän oli ikään kuin velkaa jokaiselle, jonka hän tapasi, ja tuon velan hän pystyi maksamaan noille ihmisille vain kertomalla heille hyvää uutista. Tunnetko sinä olevasi tällä tavoin velkaa alueesi ihmisille? (Lue Apostolien tekojen 20:26, 27.)

14. Mikä on tärkein syy, minkä vuoksi saarnaamme julkisesti ja talosta taloon?

14 Vaikka ihmisten pelastuminen onkin hyvin tärkeää, niin saarnaamiseen talosta taloon on vielä paljon suurempikin syy. Malakian 1:11:n ennustuksessa Jehova julistaa: ”Auringon noususta aina sen laskuun saakka tulee minun nimeni olemaan suuri kansakuntien keskuudessa, ja – – esitetään lahja nimelleni, niin, puhdas lahja, sillä nimeni tulee olemaan suuri kansakuntien keskuudessa.” Tämän ennustuksen täyttymykseksi Jehovan vihkiytyneet palvelijat ylistävät julkisesti hänen nimeään kaikkialla maapallolla, kun he jatkavat nöyrästi palvelustaan (Ps. 109:30; Matt. 24:14). Saarnaamme julkisesti ja talosta taloon ennen kaikkea siksi, että siten uhraamme ”ylistysuhria” Jehovalle (Hepr. 13:15).

Merkittäviä tapahtumia edessä

15. a) Miten israelilaiset lisäsivät toimintaansa, kun he marssivat seitsemäntenä päivänä Jerikon ympäri? b) Mitä tämä osoittaa saarnaamistyöstä?

15 Mitä kehitysvaiheita saarnaamistyössä tulee vielä olemaan? Tätä valaisee Jerikon piiritys, josta kerrotaan Joosuan kirjassa. Juuri ennen kuin Jumala tuhosi Jerikon, israelilaisten käskettiin marssia kaupungin ympäri kuutena päivänä kerran päivässä. Seitsemäntenä päivänä heidän piti kuitenkin lisätä toimintaansa merkittävästi. Jehova käski Joosuaa: ”Teidän tulee marssia kaupungin ympäri seitsemän kertaa, ja pappien tulee puhaltaa torviin. Ja on tapahduttava, että kun he puhaltavat pässin sarveen, – – koko kansan tulee nostaa suuri sotahuuto, ja kaupungin muuri on luhistuva maan tasalle.” (Joos. 6:2–5.) On mahdollista, että saarnaamistoimintamme tulee vastaavalla tavalla kasvamaan. Kävipä näin tai ei, niin kun nykyinen asiainjärjestelmä tuhotaan, olemme nähneet koko ihmishistorian suurimman todistuskampanjan Jumalan nimen ja Valtakunnan puolesta.

16, 17. a) Mitä on saatu aikaan ennen ”suuren ahdistuksen” päättymistä? b) Mitä käsittelemme seuraavassa kirjoituksessa?

16 Voi hyvinkin koittaa aika, jolloin julistamamme sanoma on kuin ”suuri sotahuuto”. Voimakkaita tuomiosanomia kuvataan Ilmestyskirjassa ”suureksi raesateeksi, jossa jokainen rae painoi noin talentin” *. Ja Ilmestyksen 16:21:ssä sanotaan: ”Vitsaus oli tavattoman suuri.” Se millainen osa talosta-taloon-palveluksella on näiden painavien tuomiosanomien julistamisessa, jää nähtäväksi. Voimme kuitenkin olla varmoja, että ennen ”suuren ahdistuksen” päättymistä Jehovan nimi on tehty tunnetuksi ennennäkemättömällä tavalla (Ilm. 7:14; Hes. 38:23).

17 Odottaessamme näitä edessä olevia merkittäviä tapahtumia julistakaamme edelleen innokkaasti Valtakunnan hyvää uutista. Millaisia haasteita me tätä tehtävää täyttäessämme kohtaamme talosta-taloon-palveluksessa ja miten voimme vastata niihin? Näitä kysymyksiä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviitteet]

^ kpl 2 Verkko-osoitteemme: www.watchtower.org

^ kpl 16 Jos tässä viitataan kreikkalaiseen talenttiin, niin jokainen rae painaisi noin 20 kiloa.

Miten vastaisit?

• Mitä perusteita Raamatussa on saarnaamiselle talosta taloon?

• Miten talosta-taloon-palvelusta on painotettu nykyaikana?

• Miksi Jehovan vihkiytyneillä palvelijoilla on velvollisuus saarnata?

• Mitä merkittäviä tapahtumia on edessä?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 4]

Tunnetko sinä Paavalin tavoin velvollisuudeksesi saarnata toisille?

[Kuva s. 5]

Veli Knorr vuonna 1953.