Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Muinainen nuolenpääkirjoitus ja Raamattu

Muinainen nuolenpääkirjoitus ja Raamattu

Muinainen nuolenpääkirjoitus ja Raamattu

BABELIN kieltensekoituksen jälkeen kehittyi erilaisia kirjoitusjärjestelmiä. Mesopotamiassa eläneet ihmiset, muun muassa sumerilaiset ja babylonialaiset, käyttivät nuolenpääkirjoitusta. Nuolenpääkirjoitus muodostuu kiilamaisista merkeistä, jotka paineltiin piirtimellä märkään saveen.

Arkeologit ovat löytäneet nuolenpäätekstejä, joissa puhutaan Raamatussa mainituista ihmisistä ja tapahtumista. Mitä tästä muinaisesta kirjoitusjärjestelmästä tiedetään? Entä mitä tällaiset tekstit kertovat Raamatun luotettavuudesta?

Muistiinmerkintöjä jotka ovat säilyneet

Tutkijoiden käsityksen mukaan Mesopotamiassa alkuaan käytetty kirjoitusjärjestelmä oli kuvakirjoitusta, jossa sanaa tai ajatusta edusti merkki tai kuva. Esimerkiksi härkää tarkoittava merkki näytti alun perin härän päältä. Nuolenpääkirjoitus kehittyi, kun kasvoi tarve kirjoittaa asioita muistiin. ”Merkit saattoivat nyt edustaa paitsi sanoja myös tavuja, joita yhdistämällä saatiin muodostettua tavuista koostuva sana”, selitetään eräässä raamattulaitoksessa. Lopulta noin 200 eri merkkiä mahdollisti sen, että nuolenpääkirjoitus ”vastasi puhetta kaikkine sanaston ja kieliopin monimutkaisuuksineen”. (NIV Archaeological Study Bible.)

Abrahamin aikaan, noin vuonna 2000 eaa., nuolenpääkirjoitus oli pitkälle kehittynyttä. Seuraavien 2000 vuoden aikana tämä kirjoitustapa omaksuttiin noin 15 kieleen. Yli 99 prosenttia löydetyistä nuolenpääteksteistä on kirjoitettu savitauluihin. Viimeisten 150 vuoden aikana tällaisia tauluja on löydetty suuret määrät Urista, Urukista, Babylonista, Nimrudista, Nippurista, Assurista, Ninivestä, Marista, Eblasta, Ugaritista ja Amarnasta. Archaeology Odyssey -lehdessä todetaan: ”Asiantuntijoiden mukaan kaivauksissa on jo löytynyt arviolta miljoonasta kahteen miljoonaan nuolenpäätaulua, ja joka vuosi niitä löydetään lisää noin 25000.”

Nuolenpääkirjoitusten tutkijoilla eri puolilla maailmaa on valtava käännösurakka. Erään arvion mukaan ”vain noin kymmenesosa olemassa olevista nuolenpääteksteistä on luettu nykyaikana edes kertaalleen”.

Avain nuolenpääkirjoituksen tulkitsemiseen oli kaksi- ja kolmikielisten nuolenpäätekstien löytyminen. Tutkijat havaitsivat, että noissa dokumenteissa oli sama teksti eri kielillä, kaikki nuolenpääkirjoituksella kirjoitettuna. Tulkintaa helpotti sen tajuaminen, että nimet, arvonimet, vallanpitäjien sukuluettelot ja jopa itsekehua sisältävät kommentit esiintyivät usein teksteissä toistuvasti.

1850-luvulle tultaessa tutkijat pystyivät lukemaan nuolenpääkirjoituksella kirjoitettua akkadia eli assyria-babyloniaa, joka oli muinaisen Lähi-idän lingua franca, kansainvälinen yleiskieli. Britannica-tietosanakirjassa selitetään: ”Kun akkadin kieli oli avautunut, järjestelmän ydin selvisi ja voitiin laatia perusmalli muiden nuolenpääkirjoituksella kirjoitettujen kielten tulkitsemista varten.” Miten tällaiset tekstit liittyvät Raamattuun?

Todiste joka pitää yhtä Raamatun kanssa

Raamatussa kerrotaan, että ennen kuin Daavid noin vuonna 1070 eaa. valloitti Jerusalemin, sitä hallitsivat kanaanilaiset kuninkaat (Joos. 10:1; 2. Sam. 5:4–9). Jotkut tutkijat kuitenkin epäilivät asiaa. Vuonna 1887 muuan talonpoikaisnainen löysi Amarnasta Egyptistä savitaulun. Tekstejä löydettiin tuolta paikalta lopulta noin 380 kappaletta, ja ne osoittautuivat Egyptin hallitsijoiden (Amenhotep III:n ja Akhenatonin) ja kanaanilaisvaltakuntien vallanpitäjien väliseksi diplomaattiseksi kirjeenvaihdoksi. Kuusi kirjeistä oli tullut Jerusalemissa valtaa pitäneeltä Abdi-Hebalta.

Biblical Archaeology Review -lehdessä todettiin: ”Amarnan kirjeissä Jerusalemista puhutaan selvästi kaupunkina, ei maaseutupaikkana, ja Abdi-Hebasta – – käskynhaltijana, jolla oli Jerusalemissa asunto ja 50 egyptiläisen sotilaan varuskunta, mikä viittaa siihen, että Jerusalem oli pieni vuoristovaltio.” Myöhemmin samassa julkaisussa sanottiin: ”Amarnan kirjeiden perusteella voimme olla varmoja, että olemassa oli tuolloin kaupunki, joka oli omana aikanaan merkittävä.”

Nimet assyrialaisissa ja babylonialaisissa muistiinmerkinnöissä

Assyrialaiset ja myöhemmin babylonialaiset kirjoittivat historiaansa savitauluihin, lieriöihin, särmiöihin ja muistomerkkeihin. Niinpä kun akkadinkielinen nuolenpääkirjoitus avautui tutkijoille, he havaitsivat, että teksteissä mainittiin samoja ihmisiä kuin Raamatussa.

Kirjassa The Bible in the British Museum sanotaan: ”Kun tohtori Samuel Birch piti vuonna 1870 puheen vasta perustetulle Raamatun arkeologian seuralle, hän pystyi tunnistamaan [nuolenpääteksteistä] heprealaiset kuninkaat Omrin, Ahabin, Jeehun, Asarjan – –, Menahemin, Pekahin, Hosean, Hiskian ja Manassen sekä assyrialaiset kuninkaat Tiglat-Pileser – – [III:n], Sargonin, Sanheribin, Assarhaddonin ja Assurbanipalin – – ja syyrialaiset Ben-Hadadin, Hasaelin ja Resinin.”

Kirjassa The Bible and Radiocarbon Dating verrataan Raamatussa kerrottua Israelin ja Juudan historiaa muinaisiin nuolenpääteksteihin. Millaiset olivat tulokset? ”Muiden kansojen lähteissä esiintyy kaikkiaan 15 tai 16 Juudan ja Israelin kuningasta, ja heidän nimensä ja elinaikansa pitävät täysin yhtä sen kanssa, mitä sanotaan [Raamatussa olevissa] Kuninkaiden kirjoissa. Yksikään kuningas ei ole joukkoon kuulumaton, eivätkä nämä vieraat lähteet mainitse yhtään nimeä, joka ei olisi meille tuttu Kuninkaiden kirjoista.”

Vuonna 1879 löydetyssä kuuluisassa nuolenpäädokumentissa, Kyyroksen lieriössä, kerrotaan, että kun Kyyros oli ottanut Babylonin haltuunsa vuonna 539 eaa., hän lähetti tapansa mukaan vangit kotimaihinsa. Tästä hyötyivät muiden muassa juutalaiset. (Esra 1:1–4.) Monet 1800-luvun tutkijat olivat kyseenalaistaneet Raamattuun kirjatun Kyyroksen säädöksen oikeaperäisyyden. Persialaisajalta peräisin olevat nuolenpäädokumentit, kuten Kyyroksen lieriö, todistavat kuitenkin vakuuttavasti, että Raamatun kertomus on tarkka.

Vuonna 1883 Nippurista läheltä Babylonia löydettiin yli 700 nuolenpäätekstiä sisältävä arkisto. Niissä mainituista 2500 nimestä noin 70 voidaan tunnistaa juutalaisiksi. Historioitsija Edwin Yamauchi sanoo, että nuo juutalaiset esiintyvät tekstissä ”sopimusosapuolina, asiamiehinä, todistajina, veronkantajina ja kuninkaallisina virkamiehinä”. Tämä osoittaa juutalaisten harjoittaneen tuona aikana edelleen tällaisia toimia lähellä Babylonia, mikä on merkittävä tieto. Se vahvistaa sen, että vaikka israelilaisten ”jäännös” palasi Assyrian ja Babylonin pakkosiirtolaisuudesta Juudeaan, kuten Raamatussa oli ennustettu, monet eivät palanneet (Jes. 10:21, 22).

Ensimmäisellä vuosituhannella eaa. nuolenpääkirjoitus oli käytössä kirjainkirjoituksen rinnalla. Lopulta assyrialaiset ja babylonialaiset kuitenkin hylkäsivät nuolenpääkirjoituksen ja siirtyivät kirjainkirjoitukseen.

Sadattuhannet museoissa olevat savitaulut odottavat yhä tutkimista. Ne nuolenpääkirjoitukset, joiden tekstin asiantuntijat ovat jo selvittäneet, ovat paljonpuhuva todiste Raamatun luotettavuudesta. Kukapa tietää, millaisia lisätodisteita vielä tutkimattomat tekstit tulevat tarjoamaan.

[Kuvan lähdemerkintä s. 21]

British Museumin luvalla