Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Et saa unohtaa Jehovaa

Et saa unohtaa Jehovaa

Et saa unohtaa Jehovaa

JOTKUT israelilaiset olivat kokeneet vastaavaa ennenkin. Suurimmalle osalle heistä se oli kuitenkin ensimmäinen ja ainoa kerta, kun he kävelivät vesiuoman poikki kastumatta. Jehova oli juuri padonnut Jordanin vedet. Nyt miljoonat israelilaiset etenivät pitkänä, leveänä kulkueena joenuoman poikki Luvattuun maahan. Monet Jordania ylittävistä israelilaisista ajattelivat varmasti samoin kuin heidän esi-isänsä 40 vuotta aiemmin Punaisellamerellä: en koskaan unohda, mitä Jehova täällä teki. (Joos. 3:13–17.)

Jehova kuitenkin tiesi, että jotkut israelilaiset unohtaisivat pian hänen tekonsa (Ps. 106:13). Niinpä hän määräsi Israelin johtajan Joosuan ottamaan 12 kiveä joen pohjalta ja asettamaan ne heidän ensimmäiseen leiripaikkaansa. Joosua selitti: ”Näiden kivien on oltava muistona Israelin pojille.” (Joos. 4:1–8.) Tämä kivimonumentti muistuttaisi kansaa Jehovan mahtavista teoista ja painaisi heidän mieleensä, miksi heidän tulee aina palvella häntä uskollisesti.

Onko tällä kertomuksella merkitystä nykyiselle Jumalan kansalle? Kyllä on. Mekään emme saa koskaan unohtaa Jehovaa; meidän täytyy jatkaa uskollisesti hänen palvelemistaan. Jehovan nykyiset palvelijat voivat hyötyä myös muista Israelin kansalle annetuista varoituksista. Ajatellaanpa Mooseksen sanoja: ”Varo, ettet unohda Jehovaa, Jumalaasi, siten ettet pidä hänen käskyjään ja oikeudellisia päätöksiään ja säädöksiään.” (5. Moos. 8:11.) Jehovan unohtaminen yhdistetään tässä tahalliseen tottelemattomuuteen. Vaara on todellinen myös meidän aikanamme. Kirjoittaessaan kristityille apostoli Paavali varoittaa noudattamasta ”samaa tottelemattomuuden mallia” kuin israelilaiset erämaassa (Hepr. 4:8–11).

Tarkastelemme nyt joitakin Israelin historian tapahtumia, jotka korostavat sitä, että meidän ei tule unohtaa Jumalaa. Lisäksi se, mitä voimme oppia kahden uskollisen israelilaismiehen elämästä, auttaa meitä palvelemaan häntä kestävinä ja kiitollisina.

Syitä muistaa Jehova

Jehova ei koskaan unohtanut israelilaisia niinä vuosina, jotka he olivat Egyptissä. Hän ”muisti Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa tekemänsä liiton” (2. Moos. 2:23, 24). Se mitä hän silloin teki israelilaisten vapauttamiseksi orjuudesta, oli todella muistamisen arvoista.

Jehova aiheutti Egyptille yhdeksän vitsausta. Taikuutta harjoittavat faraon papit eivät pystyneet pysäyttämään niitä. Silti farao uhmasi Jehovaa ja kieltäytyi päästämästä israelilaisia lähtemään. (2. Moos. 7:14–10:29.) Kymmenes vitsaus pakotti kuitenkin tuon ylpeän hallitsijan mukautumaan Jumalan tahtoon (2. Moos. 11:1–10; 12:12). Israelilaiset ja paljon sekakansaa – kaikkiaan ehkä kolme miljoonaa – lähtivät Egyptistä Mooseksen johdolla (2. Moos. 12:37, 38). He eivät olleet ehtineet vielä pitkälle, kun farao muutti mielensä. Hän määräsi aseistetut joukkonsa sotavaunuineen ja ratsuineen, tuon ajan voimakkaimman armeijan, ottamaan nuo entiset orjat kiinni. Tällä välin Jehova käski Moosesta viemään israelilaiset Pi-Hahirotiin, Punaisenmeren ja vuorijonon väliin jäävään ahtaaseen paikkaan, josta ei näyttänyt olevan mahdollista enää edetä. (2. Moos. 14:1–9.)

Farao uskoi, että israelilaiset olivat ansassa, ja hänen armeijansa oli hyökkäämäisillään heidän kimppuunsa. Jehova kuitenkin esti hyökkäyksen asettamalla pilvipatsaan ja tulipatsaan egyptiläisten ja israelilaisten väliin. Sitten hän jakoi Punaisenmeren avaamalla merenpohjaan käytävän, jota reunustivat molemmin puolin kenties jopa 15 metriä korkeat vesimuurit. Israelilaiset alkoivat ylittää merta kuivaa maata pitkin. Pian egyptiläiset olivat rannalla ja katselivat, kun israelilaiset etenivät kohti vastarantaa. (2. Moos. 13:21; 14:10–22.)

Harkitsevaisempi johtaja olisi luopunut takaa-ajosta, mutta ei farao. Itseluottamusta uhkuen hän määräsi sotavaununsa ja ratsumiehensä israelilaisten perään merenpohjalle. Egyptiläiset syöksyivät eteenpäin. Mutta ennen kuin he saavuttivat israelilaisten selustavartion, heidän raivoisa takaa-ajonsa päättyi. Egyptiläisten vaunut eivät enää liikkuneet! Jehova oli irrottanut niistä pyöriä. (2. Moos. 14:23–25; 15:9.)

Sillä välin kun egyptiläiset kamppailivat rikkoutuneiden sotavaunujensa kanssa, kaikki israelilaiset pääsivät itärannalle. Nyt Mooses ojensi kätensä Punaisenmeren yli. Silloin Jehova romahdutti vesimuurit. Miljoonia tonneja vettä tuli pauhaten faraon ja hänen sotilaittensa päälle, ja nämä hukkuivat. Yksikään noista vihollisista ei selviytynyt hengissä. Israel oli vapaa! (2. Moos. 14:26–28; Ps. 136:13–15.)

Uutinen tapahtuneesta sai ympäröivät kansat pitkäksi aikaa kauhun valtaan (2. Moos. 15:14–16). Jerikolainen Rahab sanoi kahdelle israelilaismiehelle 40 vuotta myöhemmin: ”Pelko teitä kohtaan on vallannut meidät – –. Sillä me olemme kuulleet, miten Jehova kuivasi Punaisenmeren vedet edestänne, kun tulitte pois Egyptistä.” (Joos. 2:9, 10.) Eivät edes nuo pakanakansat olleet unohtaneet, miten Jehova vapautti palvelijansa. Israelilaisilla oli totisesti vielä suurempi syy muistaa hänet.

Varjeli heitä ”kuin silmäteräänsä”

Ylitettyään Punaisenmeren israelilaiset tulivat ”suureen ja pelottavaan” Siinain erämaahan. Kun he taivalsivat tuon ”janoisen – – maan” poikki, jossa ei ollut vettä eikä ruokaa näin valtavalle ihmisjoukolle, Jehovan käsi ei ollut lyhyt. Mooses muisteli: ”[Jehova] löysi hänet [Israelin] erämaasta ja tyhjältä, ulvovalta aavikolta. Niin hän asettui hänen ympärilleen, huolehti hänestä, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.” (5. Moos. 8:15; 32:10.) Miten Jumala huolehti heistä?

Jehova antoi heille ”leipää taivaista”, mannaa, jota ilmaantui ihmeen avulla ”erämaan pinnalle” (2. Moos. 16:4, 14, 15, 35). Jehova pani myös veden virtaamaan ”piikivikalliosta”. Hänen siunauksensa ansiosta heidän päällysvaippansa eivät kuluneet eivätkä heidän jalkansa turvonneet niinä 40 vuotena, jotka he olivat erämaassa (5. Moos. 8:4). Mitä Jehova hyvällä syyllä odotti heiltä vastineeksi? Mooses sanoi Israelille: ”Ole – – varuillasi ja pidä hyvää huolta sielustasi, ettet unohtaisi sitä, mitä silmäsi ovat nähneet, ja ettei se poistuisi sydämestäsi milloinkaan elämäsi päivinä.” (5. Moos. 4:9.) Jos israelilaiset muistaisivat kiitollisina Jehovan pelastusteot, he palvelisivat häntä ja pyrkisivät tottelemaan hänen lakejaan aina. Mitä Israel tekisi?

Unohtaminen synnyttää kiittämättömyyttä

Mooses julisti: ”Kallion, josta tuli isäsi, sinä vähitellen unohdit, ja niin sinä kadotit muististasi Jumalan.” (5. Moos. 32:18.) Pian se, mitä Jehova oli tehnyt Punaisellamerellä ja miten hän oli pitänyt kansan elossa erämaassa, ja kaikki hänen muut hyvät tekonsa jäivät unohduksiin. Israelilaisista tuli kapinallisia.

Eräässä tilanteessa israelilaiset sättivät Moosesta, koska heillä ei käsityksensä mukaan ollut mahdollisuutta saada vettä (4. Moos. 20:2–5). Mannasta, joka piti heidät elossa, he valittivat: ”Sielumme on alkanut inhota tätä viheliäistä leipää.” (4. Moos. 21:5.) He kyseenalaistivat Jumalan arvostelukyvyn ja hylkäsivät johtajansa Mooseksen sanomalla: ”Jospa olisimme kuolleet Egyptin maassa tai jospa olisimme kuolleet tässä erämaassa! – – Asetetaan päämies ja palataan Egyptiin!” (4. Moos. 14:2–4.)

Miten israelilaisten tottelemattomuus vaikutti Jehovaan? Muuan psalmista muisteli myöhemmin noita tapahtumia ja kirjoitti: ”Kuinka usein he kapinoivatkaan häntä vastaan erämaassa, pahoittivat hänen mieltään aavikolla! Ja yhä uudelleen he panivat Jumalan koetukselle, ja he tuottivat tuskaa Israelin Pyhälle. He eivät muistaneet hänen kättään, sitä päivää, jona hän lunasti heidät vastustajan vallasta, miten hän pani tunnusmerkkinsä Egyptiin.” (Ps. 78:40–43.) Jehovaa tosiaan loukkasi syvästi se, että israelilaiset unohtivat hänet.

Kaksi jotka eivät unohtaneet

Jotkut israelilaiset eivät kuitenkaan unohtaneet Jehovaa. Kaksi heistä olivat Joosua ja Kaleb. He olivat olleet niiden 12 vakoojan joukossa, jotka lähetettiin Kades-Barneasta tutkimaan Luvattua maata. Kymmenen antoi kielteisen raportin, mutta Joosua ja Kaleb sanoivat kansalle: ”Maa, jonka halki me kuljimme vakoillaksemme sitä, on erittäin hyvä maa. Jos Jehova on mieltynyt meihin, niin hän varmasti vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa. Älkää vain kapinoiko Jehovaa vastaan.” Kun kansa kuuli nämä sanat, se puhui Joosuan ja Kalebin kivittämisestä. Mutta nämä kaksi luottivat Jehovaan ja pysyivät lujina. (4. Moos. 14:6–10.)

Vuosia myöhemmin Kaleb sanoi Joosualle: ”Jehovan palvelija Mooses lähetti minut Kades-Barneasta vakoilemaan maata, ja toin sitten hänelle vastauksen sellaisena kuin se oli sydämessäni. Ja veljeni, jotka lähtivät kanssani, saivat kansan sydämen raukeamaan, mutta minä seurasin täysin Jehovaa, Jumalaani.” (Joos. 14:6–8.) Kaleb ja Joosua kestivät monenlaisia vaikeuksia Jumalaan luottaen. He olivat päättäneet muistaa Jehovan kaikkina elämänsä päivinä.

Kaleb ja Joosua osoittivat myös kiitollisuutta sen johdosta, että Jehova oli täyttänyt lupauksensa antaa kansalleen hedelmällinen maa. Israelilaiset olivat tosiaan kiitollisuudenvelassa hänelle siitä, että he olivat elossa. Joosua kirjoitti: ”Jehova antoi Israelille kaiken sen maan, jonka hän oli heidän esi-isilleen vannonut antavansa – –. Ei yksikään lupaus jäänyt toteutumatta kaikista niistä hyvistä lupauksista, jotka Jehova oli antanut Israelin huoneelle; kaikki toteutui.” (Joos. 21:43, 45.) Miten me voimme nykyään osoittaa samanlaista kiitollisuutta kuin Kaleb ja Joosua?

Ole kiitollinen

Eräs jumalinen mies kysyi kerran: ”Mitä maksan takaisin Jehovalle kaikesta hyvästä, mitä hän on minulle tehnyt?” (Ps. 116:12.) Olemme Jumalalle niin paljon velkaa hänen aineellisista siunauksistaan, hänen hengellisestä ohjauksestaan ja hänen järjestämästään pelastuskeinosta, ettei ikuisuuskaan riitä sen maksamiseen. Todellisuudessa emme pysty koskaan maksamaan sitä takaisin. Mutta me kaikki voimme osoittaa kiitollisuutta.

Ovatko Jehovan neuvot auttaneet sinua välttämään ongelmia? Onko hänen anteeksiantavaisuutensa auttanut sinua saamaan takaisin puhtaan omantunnon? Jumalan teoista koituvat siunaukset tulevat jatkumaan pitkään, ja niin pitäisi jatkua sinun kiitollisuutesikin. 14-vuotiaalla Sandra-tytöllä oli vakavia ongelmia, mutta hän voitti ne Jehovan avulla. Hän kertoo: ”Rukoilin Jehovalta apua, ja hänen tapansa järjestää asiat on tehnyt minuun vaikutuksen. Nyt tiedän, miksi isä puhui usein minulle Sananlaskujen 3:5, 6:sta, jossa sanotaan: ’Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.’ Olen varma, että aivan niin kuin Jehova on auttanut minua tähän asti, hän tulee auttamaan minua aina.”

Osoita kestävyydelläsi, että muistat Jehovan

Raamattu painottaa kiitollisuuden lisäksi toistakin ominaisuutta, joka liittyy Jehovan muistamiseen: ”Antakaa kestävyyden saada työnsä täydelliseksi, jotta olisitte täydelliset ja joka suhteessa terveet ettekä minkään puutteessa.” (Jaak. 1:4.) Mitä sisältyy siihen, että on ”täydellinen ja joka suhteessa terve”? Sellaisten ominaisuuksien kehittäminen, jotka auttavat meitä kohtaamaan koettelemuksemme Jehovaan luottaen ja päättäneinä olla antamatta periksi. Kestävyys tuottaa suurta tyydytystä, kun uskonkoetus päättyy. Ja tällaiset koetukset aina päättyvät. (1. Kor. 10:13.)

Eräs monia vakavia terveysongelmia kohdannut pitkäaikainen Jehovan palvelija selittää, mikä on auttanut häntä kestämään: ”Yritän ajatella, mitä Jehova tekee, enkä sitä, mitä minä haluan tehdä. Nuhteettomuus merkitsee sitä, että kohdistan huomioni Jehovan tarkoituksiin, en omiin haluihini. Kun kohtaan ongelmia, en sano: ’Jehova, miksi minä?’ Jatkan vain hänen palvelemistaan ja pysyn lähellä häntä silloinkin, kun ilmenee yllättäviä vaikeuksia.”

Kristillinen seurakunta palvoo Jehovaa ”hengessä ja totuudessa” (Joh. 4:23, 24). Joukkona tosi kristityt eivät koskaan unohda Jumalaa, kuten Israelin kansa unohti. Mutta se, että olemme osa seurakuntaa, ei itsessään takaa meidän omaa nuhteettomuuttamme. Kalebin ja Joosuan tavoin jokaisen meistä täytyy osoittaa kiitollisuutta ja kestävyyttä Jehovan palveluksessa. Meillä on hyvä syy tehdä niin, sillä Jehova ohjaa meitä ja huolehtii meistä yksilöinä jatkuvasti tänä vaikeana lopun aikana.

Joosuan pystyttämän kivimonumentin tavoin todistusaineisto Jehovan pelastusteoista saa meidät vakuuttumaan siitä, ettei Jehova hylkää kansaansa. Voit varmasti yhtyä psalmistaan, joka kirjoitti: ”Tulen muistamaan Jahin menettelytavat, sillä tahdon muistella muinaisia ihmetekojasi. Ja olen mietiskelevä kaikkea toimintaasi, ja sinun menettelyissäsi tahdon antaa ajatusteni askarrella.” (Ps. 77:11, 12.)

[Kuva s. 7]

Koko kansan oli taivallettava ”janoisen, vedettömän maan” poikki.

[Lähdemerkintä]

Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.

[Kuva s. 8]

Kun Israel oli leiriytyneenä Kades-Barneassa, Luvattuun maahan lähetettiin vakoojia.

[Lähdemerkintä]

Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.

[Kuva s. 9]

Vuosien erämaavaelluksen jälkeen israelilaisilla oli aihetta tuntea kiitollisuutta hedelmällisestä Luvatusta maasta.

[Lähdemerkintä]

Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.

[Kuva s. 10]

Voimme kestää millaisia haasteita tahansa, kun keskitymme Jehovan tarkoituksiin.