Missä meidän pitää olla kun loppu tulee?

MITÄ tapahtuu oikeamielisille ihmisille, kun Jehova tekee Harmagedonissa lopun nykyisestä jumalattomasta asiainjärjestelmästä? Sananlaskujen 2:21, 22 vastaa: ”Juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle. Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois.”

Miten moitteettomat sitten jätetään jäljelle maahan? Järjestetäänkö heille jokin turvapaikka? Missä oikeamielisten pitää olla, kun loppu tulee? Tätä valottavat seuraavat neljä Raamatun kertomusta elossa säilymisestä.

Kun olinpaikka oli ratkaiseva

Vanhan ajan patriarkkojen Nooan ja Lootin pelastumisesta kerrotaan 2. Pietarin kirjeen 2:5–7:ssä: ”[Jumala] ei pidättynyt rankaisemasta muinaista maailmaa, mutta varjeli Nooan, vanhurskauden saarnaajan, sekä seitsemän muuta tuottaessaan vedenpaisumuksen jumalattomien maailmalle, ja polttamalla Sodoman ja Gomorran kaupungit poroksi langetti niille tuomion ja asetti siten jumalattomille mallin tulevaisista ja vapautti vanhurskaan Lootin, jota lakia uhmaavien ihmisten antautuminen irstauteen vaivasi suuresti.”

Miten Nooa säilyi hengissä vedenpaisumuksesta? Jumala sanoi Nooalle: ”Kaiken lihan loppu on nyt edessäni, koska maa on heidän takiaan täynnä väkivaltaa, ja katso, minä hävitän heidät sekä maan. Tee itsellesi arkki pihkaisesta puusta.” (1. Moos. 6:13, 14.) Nooa rakensi arkin juuri niin kuin Jehova oli häntä käskenyt. Seitsemän päivää ennen vedenpaisumuksen alkamista Jehova neuvoi häntä viemään arkkiin eläimiä ja menemään sinne yhdessä koko huonekuntansa kanssa. Seitsemäntenä päivänä ovi suljettiin hänen jälkeensä, ”ja maan päälle satoi rankasti neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä”. (1. Moos. 7:1–4, 11, 12, 16.) Nooa ja hänen perheensä ”vietiin turvallisesti veden läpi” (1. Piet. 3:20). Säilyäkseen elossa heidän täytyi pysyä arkissa. Missään muussa paikassa maan päällä ei olisi ollut turvallista (1. Moos. 7:19, 20).

Lootille annettiin jossain määrin erilaiset ohjeet. Kaksi enkeliä ilmoitti hänelle, missä hänen ei pitänyt olla. He käskivät Lootia: ”Vie pois tästä paikasta [Sodomasta] – – kaikki, joita sinulla kaupungissa on! Sillä me hävitämme tämän paikan.” Lootin perheineen piti ”paeta vuoristoon”. (1. Moos. 19:12, 13, 17.)

Nooan ja Lootin kokemukset osoittavat, että ”Jehova tietää, miten vapauttaa jumalisen antaumuksen ihmiset koettelemuksesta, mutta miten säilyttää epävanhurskaat tuomion päivää varten” (2. Piet. 2:9). Kummassakin tapauksessa pelastuminen riippui olinpaikasta. Nooan täytyi mennä arkkiin; Lootin täytyi lähteä Sodomasta. Onko olinpaikalla kuitenkaan aina merkitystä? Voiko Jehova pelastaa vanhurskaat, olivatpa he missä tahansa, niin ettei heidän tarvitse siirtyä minnekään muualle? Tähän kysymykseen saadaan vastaus tarkastelemalla kahta muuta pelastumista koskevaa kertomusta.

Onko olinpaikka aina ratkaisevan tärkeä?

Ennen kuin Jehova Mooseksen päivinä aiheutti tuhoa Egyptissä kymmenennen vitsauksen välityksellä, hän käski israelilaisia pirskottamaan pesah-uhrieläimen verta talojen ovenkamanoihin ja -pieliin. Miksi? Kertomuksessa  sanotaan: ”Kun sitten Jehova kulkee vitsaamaan egyptiläisiä ja näkee veren ovenpäällisessä ja molemmissa ovenpielissä, Jehova on menevä sen sisäänkäynnin ohi, eikä hän salli turmion tulla taloihinne vitsaamaan teitä.” Tuona samana yönä ”Jehova löi jokaisen esikoisen Egyptin maassa, valtaistuimellaan istuvan faraon esikoisesta vankikuopassa olevan vangin esikoiseen saakka, ja jokaisen kotieläimen esikoisen”. Israelilaisten esikoiset säästettiin, eikä kenenkään tarvinnut siirtyä toiseen paikkaan. (2. Moos. 12:22, 23, 29.)

Mietitäänpä myös, mitä tapahtui Rahabille, Jerikossa asuneelle portolle. Israelilaiset olivat lähdössä valtaamaan Luvattua maata. Kun Rahab tajusi, että Jeriko oli tuhon oma, hän kertoi kahdelle israelilaisvakoojalle, että israelilaisten eteneminen oli saanut kaupungin kauhun valtaan. Hän piilotti vakoojat ja pyysi heitä vannomaan, että hänet ja hänen koko perheensä jätettäisiin eloon, kun Jeriko vallattaisiin. Vakoojat neuvoivat Rahabia kokoamaan perheensä sisälle taloon, joka sijaitsi kaupungin muurissa. Talosta lähteminen tietäisi tuhoa muun kaupungin mukana. (Joos. 2:8–13, 15, 18, 19.) Myöhemmin Jehova kuitenkin ilmoitti Joosualle, että ”kaupungin muuri on luhistuva maan tasalle” (Joos. 6:5). Paikka, jota vakoojat olivat sanoneet turvalliseksi, näytti nyt olevan vaarassa. Miten Rahab ja hänen huonekuntansa pelastettaisiin?

Kun Jerikon valloittamisen aika koitti, israelilaiset huusivat ja puhalsivat torviin. Joosuan 6:20:ssä kerrotaan: ”Tapahtui, että kun [Israelin] kansa kuuli torven äänen ja kansa nosti suuren sotahuudon, niin muuri luhistui maan tasalle.” Yksikään ihminen ei voinut tuossa tilanteessa vaikuttaa siihen, millä tavoin muuri romahtaisi. Kaupungin muurin sortuminen kuitenkin pysähtyi ihmeellisesti juuri Rahabin talon kohdalla. Joosua käski kahta vakoojaa: ”Menkää sen naisen, sen porton taloon, ja tuokaa nainen sieltä ulos sekä kaikki hänen omaisensa, niin kuin olette hänelle vannoneet.” (Joos. 6:22.) Kaikki Rahabin talossa olleet pelastuivat.

Mikä oli tärkeintä?

Mitä me voimme oppia Nooan, Lootin, Mooseksen päivinä eläneiden israelilaisten ja Rahabin pelastumisesta? Miten nämä kertomukset auttavat meitä ratkaisemaan, missä meidän pitää olla, kun nykyisen jumalattoman asiainjärjestelmän loppu tulee?

Nooa pelastui arkissa. Mutta miksi hän oli siellä? Eikö siksi, että hän osoitti uskoa ja oli tottelevainen? ”Nooa teki aivan niin kuin Jumala oli häntä käskenyt”, sanoo Raamattu, ”juuri niin hän teki.” (1. Moos.  6:22; Hepr. 11:7.) Miten on meidän laitamme? Teemmekö kaiken, mitä Jumala on käskenyt meitä tekemään? Nooa oli myös ”vanhurskauden saarnaaja” (2. Piet. 2:5). Saarnaammeko me hänen tavallaan innokkaasti, vaikka alueemme ihmiset olisivat kylmäkiskoisia?

Loot pelastui tuholta pakenemalla Sodomasta. Hänet säästettiin, koska hän oli vanhurskas Jumalan silmissä ja koska lakia uhmaavien Sodoman ja Gomorran asukkaiden irstaus vaivasi häntä suuresti. Vaivaako nykyään vallalla oleva irstas käytös meitä? Vai olemmeko niin tottuneita siihen, ettemme enää kiusaannu sen johdosta? Teemmekö kaikkemme, jotta meidän todettaisiin olevan ”tahrattomia ja moitteettomia ja rauhassa”? (2. Piet. 3:14.)

Israelilaisten pelastuminen Egyptissä ja Rahabin pelastuminen Jerikossa riippui siitä, että he pysyivät kodeissaan. Se vaati uskoa ja tottelevaisuutta. (Hepr. 11:28, 30, 31.) Jokainen israelilaisperhe katsoi varmasti herkeämättä esikoistaan, kun egyptiläisten huonekunnasta toisensa jälkeen ”alkoi kuulua suuri valitushuuto” (2. Moos. 12:30). Rahab ja hänen perheensä jäsenet painautuivat epäilemättä toisiaan vasten, kun he Jerikon muurien sortuessa kuulivat jyrinän tulevan aina vain lähemmäs. Rahabilta vaadittiin lujaa uskoa, jotta hän saattoi pysyä tottelevaisesti talossaan.

Pian koittaa Saatanan hallitseman jumalattoman maailman loppu. Emme vielä tiedä, miten Jehova suojelee kansansa pelottavana ”suuttumuksensa päivänä” (Sef. 2:3). Olemmepa tuolloin missä hyvänsä ja onpa tilanne millainen tahansa, voimme olla varmoja siitä, että elossa säilymisemme riippuu uskostamme Jehovaan ja hänen tottelemisestaan. Meidän tulee nyt kehittää oikea asenne sitä kohtaan, mistä Jesajan profetiassa käytetään ilmausta ”sisähuoneet”.

”Astu sisähuoneisiisi”

”Mene, kansani, astu sisähuoneisiisi ja sulje ovesi perässäsi”, kehottaa Jesajan 26:20. ”Kätkeydy hetkeksi, kunnes tuomiojulistus menee ohitse.” Tämä profetia on saattanut täyttyä ensimmäisen kerran vuonna 539 eaa., kun meedialaiset ja persialaiset valloittivat Babylonin. Tullessaan Babyloniin persialainen Kyyros ilmeisesti käski kaikkia pysymään kodeissaan, koska sotilaille oli annettu määräys teloittaa jokainen, joka tavattiin ulkoa.

Meidän päivinämme tässä profetiassa mainitut ”sisähuoneet” voisivat liittyä läheisesti eri puolilla maailmaa oleviin yli 100000:een Jehovan todistajien seurakuntaan. Nämä seurakunnat ovat tärkeällä sijalla elämässämme, ja niillä tulee olemaan tärkeä osa läpi ”suuren ahdistuksen” (Ilm. 7:14). Jumalan kansaan kuuluvia käsketään menemään ”sisähuoneisiinsa” ja kätkeytymään ”kunnes tuomiojulistus menee ohitse”. Meidän on elintärkeää kehittää ja säilyttää oikeanlainen asenne seurakuntaa kohtaan ja päättää lujasti pysyä läheisesti sen yhteydessä. On viisasta noudattaa Paavalin kehotusta: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, jättämättä yhteen kokoontumistamme, niin kuin muutamilla on tapana, vaan rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:24, 25.)

[Kuvat s. 7]

Mitä voimme oppia Jumalan menneistä pelastusteoista?

[Kuva s. 8]

Mitä ”sisähuoneet” saattavat olla nykyaikana?