Osoita uskollisuutta kuten Ittai

”SUURET ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Jehova Jumala, Kaikkivaltias. Vanhurskaat ja todet ovat sinun tiesi, ikuisuuden Kuningas. Kuka ei tosiaankaan pelkäisi sinua, Jehova, ja kirkastaisi sinun nimeäsi, sillä sinä yksin olet uskollinen?” Tämä laulu, jota laulavat taivaassa ”ne, jotka selviytyvät voittoisina pedosta ja sen kuvasta”, kiinnittää huomiota Jumalan uskollisuuteen. (Ilm. 15:2–4.) Jehova haluaa palvojiensa jäljittelevän häntä tämän ihailtavan ominaisuuden osoittamisessa (Ef. 4:24).

Saatana Panettelija taas tekee kaikkensa erottaakseen maan päällä olevat Jumalan palvelijat heidän palvomansa Jumalan rakkaudesta. Monet ovat silti pysyneet uskollisina Jumalalle erittäin ankarissakin olosuhteissa. Kuinka kiitollisia voimmekaan olla siitä, että Jehova arvostaa suuresti tällaista antaumusta! Meille vakuutetaan: ”Jehova rakastaa oikeutta, eikä hän jätä uskollisiaan.” (Ps. 37:28.) Auttaakseen meitä pysymään uskollisina hän on sisällyttänyt Sanaansa kertomuksia siitä, miten monet uskolliset ihmiset ovat toimineet.  Yksi tällainen uskollinen oli gatilainen Ittai.

”Vierasmaalainen” ja ”maanpakolainen”

Ittai oli oletettavasti kotoisin kuuluisasta filistealaisesta Gatin kaupungista, joka oli myös Goljat-jättiläisen ja joidenkin muiden Israelin pelottavien vihollisten kotikaupunki. Ensimmäisen kerran Raamattu mainitsee Ittain, karaistuneen soturin, kertoessaan Absalomin kapinasta kuningas Daavidia vastaan. Ittai ja 600 filistealaista, jotka olivat seuranneet häntä, asuivat tuolloin pakolaisina Jerusalemin lähistöllä.

Ittain ja häntä seuranneiden miesten tilanne palautti ehkä Daavidin mieleen ajan, jolloin hän itse eli maanpakolaisena ja jolloin hän ja hänen 600 israelilaissoturiaan siirtyivät Gatin kuninkaan Akisin hallitsemalle filistealaisalueelle (1. Sam. 27:2, 3). Mitä Ittai ja hänen miehensä tekisivät nyt, kun Absalom kapinoi isäänsä Daavidia vastaan? Asettuisivatko he kannattamaan Absalomia, pysyisivätkö he puolueettomina vai tukisivatko he Daavidia ja hänen miehiään?

Kuvittelehan: Daavid pakenee Jerusalemista ja pysähtyy paikkaan nimeltä Bet-Merhak, joka tarkoittaa ’kaukaista huonetta’. Se on kenties viimeinen Jerusalemissa sijaitseva talo Öljyvuorelle päin mentäessä ennen kuin ylitetään Kidroninlaakso. (2. Sam. 15:17, alav.) Daavid tarkastaa siellä väkensä, kun se kulkee hänen ohitseen. Hänen kanssaan ovat uskollisten israelilaisten lisäksi kaikki keretiläiset sekä kaikki peletiläiset. Väkeen kuuluvat myös kaikki gatilaiset: Ittai ja hänen 600 soturiaan. (2. Sam. 15:18.)

Daavid tajuaa Ittain tilanteen ja sanoo hänelle: ”Miksi sinäkin lähtisit mukaamme? Palaa takaisin ja jää kuninkaan [tarkoittaa ilmeisesti Absalomia] luo, sillä sinä olet vierasmaalainen ja olet lisäksi maanpakolainen paikkakunnaltasi. Eilenhän vasta tulit, ja tänäänkö panen sinut harhailemaan kanssamme, menemään kun minä menen minne menenkin? Palaa takaisin ja vie veljesi mukanasi, ja osoittakoon Jehova sinua kohtaan rakkaudellista huomaavaisuutta ja luotettavuutta!” (2. Sam. 15:19, 20.)

Ittain horjumaton uskollisuus käy selvästi ilmi hänen vastauksestaan: ”Niin totta kuin Jehova elää ja niin totta kuin herrani, kuningas, elää, siinä paikassa, missä herrani, kuningas, tulee olemaan, tulee palvelijasikin olemaan, olkoonpa se kuolemaksi tai elämäksi!” (2. Sam. 15:21.) Tämä saattoi muistuttaa Daavidia niistä samankaltaisista sanoista, jotka hänen isoisänsä äiti Ruut oli lausunut (Ruut 1:16, 17). Ittain vastaus tekee Daavidiin syvän vaikutuksen, ja hän sanoo: ”Mene ja kulje yli” Kidroninlaakson. ”Niin gatilainen Ittai kulki yli ja myös kaikki hänen miehensä ja kaikki pienokaiset, jotka olivat hänen kanssaan.” (2. Sam. 15:22.)

”Meille opetukseksi”

”Kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi”, sanotaan Roomalaiskirjeen 15:4:ssä. Meidän on siksi hyvä pohtia, mitä voimme oppia Ittain esimerkistä. Mietitäänpä, mikä ehkä sai hänet olemaan uskollinen Daavidille. Vaikka filistealainen Ittai oli vierasmaalainen ja maanpakolainen, hän tunnusti, että Jehova oli elävä Jumala ja Daavid Jehovan voideltu. Ittai kykeni sivuuttamaan sen vihamielisyyden, joka vallitsi israelilaisten ja filistealaisten välillä. Hänen silmissään Daavid ei ollut pelkästään mies, joka oli tappanut filistealaisten esitaistelijan Goljatin ja monia muita hänen maanmiehiään (1. Sam. 18:6, 7). Ittai näki, että Daavid rakasti Jehovaa, ja pani epäilemättä merkille Daavidin huomattavat ominaisuudet. Daavid puolestaan alkoi arvostaa suuresti Ittaita. Hän jopa antoi kolmanneksen väestään ”Ittain valvontaan” ratkaisevassa taistelussa Absalomin joukkoja vastaan (2. Sam. 18:2).

Meidänkin tulee yrittää sivuuttaa kulttuurista, rodusta tai etnisestä taustasta johtuvat erot – kaikki mahdolliset ennakkoluulot ja  vihan tunteet – ja tunnustaa toisten hyvät ominaisuudet. Daavidin ja Ittain välille syntynyt side havainnollistaa sitä, että kun opimme tuntemaan Jehovan ja rakastamaan häntä, voimme voittaa tällaiset esteet.

Ajatellessamme Ittain esimerkkiä voimme kysyä itseltämme: Osoitanko samanlaista uskollisuutta Suurempaa Daavidia, Kristusta Jeesusta, kohtaan? Näkyykö uskollisuuteni siinä, että osallistun innokkaasti Valtakunnan saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen? (Matt. 24:14; 28:19, 20.) Kuinka pitkälle olen halukas menemään todistaakseni uskollisuuteni?

Myös perheenpäiden on hyödyllistä miettiä Ittain esimerkkiä uskollisuudesta. Ittain kuuliaisuus Daavidia kohtaan ja hänen päätöksensä lähteä Jumalan voidellun kuninkaan mukaan vaikuttivat hänen miehiinsä. Samoin ne päätökset, joita perheenpäät tekevät tosi palvonnan tukemiseksi, vaikuttavat heidän perheeseensä. Ne voivat jopa tilapäisesti aiheuttaa vaikeuksia. Meille kuitenkin vakuutetaan: ”Uskollista kohtaan sinä [Jehova] toimit uskollisesti.” (Ps. 18:25.)

Sen jälkeen kun Daavidin ja Absalomin välinen taistelu oli ohi, Ittaita ei enää mainita Raamatussa. Mutta jopa se vähä, mitä Jumalan sana paljastaa Ittaista tuona Daavidin elämän vaikeana aikana, on varsin merkittävää. Hänen sisällyttämisensä henkeytettyyn kertomukseen todistaa, että Jehova pitää uskollisuutta suuressa arvossa ja palkitsee sen (Hepr. 6:10).