Miksi ja miten delegoida?

DELEGOINNILLA on pitempi historia kuin maapallolla. Jehova loi ainosyntyisen Poikansa ja teki sitten maailmankaikkeuden käyttämällä häntä ”mestarityöntekijänä” (Sananl. 8:22, 23, 30; Joh. 1:3). Kun Jumala loi ensimmäiset ihmiset, hän käski heidän ”täyttää maan ja alistaa sen valtaansa” (1. Moos. 1:28). Luoja antoi ihmisten tehtäväksi laajentaa Eedenin paratiisin niin, että se käsittäisi koko maapallon. Delegointi on tosiaan ollut tunnusomaista Jehovan järjestölle alusta pitäen.

Mitä delegointiin sisältyy? Miksi kristittyjen vanhinten tulisi oppia delegoimaan joitakin seurakunnan tehtäviä toisille, ja miten he voivat tehdä sen?

Mitä delegointi on?

Delegoiminen merkitsee toimivallan tai tehtävien siirtämistä tai uskomista toisille.  Se on siis sitä, että toisia otetaan mukaan työskentelemään tavoitteiden hyväksi. Tämä luonnollisestikin johtaa vallan jakamiseen.

Niiden, joille uskotaan jokin tehtävä kristillisessä seurakunnassa, odotetaan hoitavan sen, antavan väliaikatietoja ja tavallisesti neuvottelevan sen kanssa, jolta he saivat tuon tehtävän. Päävastuu on kuitenkin sillä nimitetyllä veljellä, joka tuon tehtävän heille delegoi. Hänen täytyy seurata työn etenemistä ja antaa tarvittavia neuvoja. Jotkut saattavat kuitenkin kysyä, miksi delegoida, jos työn voi tehdä itsekin.

Miksi delegoida?

Ajattele, miten Jehova toimi. Luotuaan ainosyntyisen Poikansa hän delegoi tälle tehtäviä muussa luomistyössä. ”Hänen välityksellään luotiin kaikki muu, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät.” (Kol. 1:16.) Luoja olisi voinut tehdä kaiken itse, mutta hän päätti jakaa aikaansaamisen ilon Poikansa kanssa (Sananl. 8:31). Näin Poika oppi lisää Jumalan ominaisuuksista. Isä käytti hyväkseen tilaisuutta valmentaa ainosyntyistä Poikaansa.

Ollessaan maan päällä Jeesus Kristus jäljitteli Isäänsä vastuun jakamisessa. Hän valmensi opetuslapsiaan vähitellen. Hän lähetti 12 apostolia ja myöhemmin 70 muuta opetuslasta edellään saarnaamistyöhön (Luuk. 9:1–6; 10:1–7). Kun Jeesus tuli myöhemmin noihin paikkoihin, niissä oli laskettu hyvä perustus, jolle hän saattoi rakentaa. Lähtiessään maan päältä Jeesus uskoi valmennetuille opetuslapsilleen vielä vastuullisempia tehtäviä, joihin sisältyy maailmanlaajuinen saarnaamistyö (Matt. 24:45–47; Apt. 1:8).

Delegoinnista ja valmennuksesta tuli kristillisen seurakunnan tunnusomaisia piirteitä. Apostoli Paavali sanoi Timoteukselle: ”Usko se – – uskollisille miehille, jotka vuorostaan tulevat olemaan riittävän päteviä opettamaan toisia.” (2. Tim. 2:2.) Kokeneiden miesten tulee tosiaan valmentaa toisia, jotka vuorostaan valmentavat muita.

Kun vanhin delegoi joitakin hänelle annettuja tehtäviä, hän voi jakaa opettamisesta ja paimentamisesta saatavan ilon toisten kanssa. Vanhimmat tajuavat ihmisen kykyjen rajallisuuden, ja siksi heillä on vielä suurempi syy pyytää toisia osallistumaan seurakunnan tehtävien hoitamiseen. Raamattu sanoo: ”Viisaus on vaatimattomien parissa.” (Sananl. 11:2.) Vaatimattomuuteen sisältyy tietoisuus omista rajoituksistaan. Jos yrittää tehdä kaiken itse, saattaa uupua ja riistää perheenjäseniltään ajan, jonka voisi muutoin käyttää heidän kanssaan. Vastuun jakaminen on tosiaan viisasta. Otetaanpa esimerkiksi veli, joka palvelee vanhimmiston koordinaattorina. Hän voi pyytää toisia vanhimpia tekemään seurakunnan tilintarkastuksen. Käymällä läpi kirjanpidon nämä vanhimmat voivat tutustua seurakunnan taloudelliseen tilanteeseen.

Sen lisäksi että toisille avautuu delegoinnin ansiosta tilaisuus hankkia tarpeellisia taitoja ja kokemusta, vastuuta jakanut veli voi tarkkailla tehtävän saaneiden kykyjä. Delegoimalla sopivia seurakunnan tehtäviä vanhimmat voivat siis koetella mahdollisten tulevien avustavien palvelijoiden ”soveliaisuutta” (1. Tim. 3:10).

Delegoimalla vanhimmat osoittavat lisäksi luottavansa toisiin. Paavali valmensi Timoteusta lähetyspalvelukseen työskentelemällä  yhdessä hänen kanssaan. Näistä kahdesta miehestä tuli läheisiä toisilleen. Paavali kutsui Timoteusta ”aidoksi lapseksi uskossa” (1. Tim. 1:2). Vastaavasti Jehovan ja Jeesuksen välille muodostui luja side, kun he työskentelivät yhdessä luodessaan kaikkea muuta. Uskomalla toisille tehtäviä vanhimmat voivat kehittää heihin lämpimät suhteet.

Miksi jotkut empivät?

Delegointi on joillekin vanhimmille vaikeaa, vaikka he ovatkin selvillä sen eduista. He voivat pidättyä siitä sen pelosta, että se heikentäisi heidän valtaansa. Heistä voi tuntua, että heidän täytyy itse pitää aina ohjakset käsissään. Muista kuitenkin, miten Jeesus ennen taivaaseen nousemistaan valtuutti opetuslapsensa huolehtimaan eräästä tärkeästä tehtävästä tietoisena siitä, että he tekisivät suurempia tekoja kuin hän (Matt. 28:19, 20; Joh. 14:12).

Jotkut vanhimmat ovat saattaneet aiemmin delegoida tehtäviä, mutta tulokset eivät ole olleet tyydyttäviä. Ehkä he osaavat mielestään tehdä työn paremmin ja nopeammin itse. Mutta mietitäänpä Paavalin esimerkkiä. Hän tiesi delegoimisen arvon, mutta hän myös tajusi, että valmennettavat eivät aina täyttäisi hänen odotuksiaan. Ensimmäisellä lähetysmatkallaan Paavali valmensi nuorta matkatoveriaan Markusta. Paavali pettyi syvästi sen vuoksi, että Markus jätti tehtävänsä ja palasi kotiin (Apt. 13:13; 15:37, 38). Paavali ei silti lakannut valmentamasta toisia. Kuten edellä mainittiin, hän pyysi matkatoverikseen nuorta kristittyä, Timoteusta. Kun Timoteus oli valmis kantamaan raskaampaa vastuuta, Paavali jätti hänet Efesokseen ja valtuutti hänet nimittämään seurakuntaan valvojia ja avustavia palvelijoita (1. Tim. 1:3; 3:1–10, 12, 13; 5:22).

Nykyäänkään vanhinten ei tulisi lakata valmentamasta veljiä vain sen takia, että joku näistä tuottaa pettymyksen. On viisasta ja tärkeää oppia luottamaan toisiin ja valmentaa heitä. Mitä vanhinten sitten tulee pitää mielessään, kun he delegoivat tehtäviä?

Miten delegoida?

Jakaessasi vastuuta harkitse tehtävään mahdollisesti sopivien veljien pätevyyttä. Kun Jerusalemissa ilmeni tarve huolehtia päivittäisestä ruoanjakelusta, apostolit valitsivat ”seitsemän miestä, joista oli hyvä todistus, jotka olivat täynnä henkeä ja viisautta” (Apt. 6:3). Jos pyydät epäluotettavaa ihmistä tekemään jonkin työn, hän saattaa yksinkertaisesti jättää sen hoitamatta. Anna siis ensin pieniä tehtäviä. Kun ihminen osoittautuu uskolliseksi, hän kykenee ehkä kantamaan enemmän vastuuta.

Asiaan liittyy vielä muutakin. Ihmiset ovat persoonallisuudeltaan ja kyvyiltään erilaisia. Myös kokemuksen määrä vaihtelee eri ihmisillä. Veli, joka on luonteeltaan ystävällinen ja miellyttävä, saattaa sopia hyvin yleisönpalvelijaksi, kun taas säntillinen ja tarkka veli voi ehkä olla suurimmaksi avuksi seurakunnan sihteerin apulaisena. Sisarelle, jolla on taiteellisia kykyjä, voidaan kenties uskoa kukkien järjestäminen muistonviettoa varten.

Kun jaat vastuuta toisille, tuo selvästi ilmi, mitä heiltä odotetaan. Ennen kuin Johannes Kastaja lähetti sanansaattajia Jeesuksen luo, hän selitti heille, mitä hän halusi tietää ja mitä heidän piti sanatarkasti kysyä (Luuk. 7: 18–20). Toisaalta kun Jeesus kehotti opetuslapsiaan keräämään ihmeen välityksellä järjestämänsä ruoan tähteet, hän jätti yksityiskohdat heidän huolekseen (Joh. 6:12, 13). Paljon riippuu tehtävän luonteesta ja sen tekijän pätevyydestä. Sekä tehtävän antajan että saajan tulee ymmärtää, millaista lopputulosta odotetaan ja kuinka yksityiskohtaisesti työn etenemisestä tulee raportoida. Molempien täytyy olla selvillä siitä, mitkä asiat jäävät työn tekijän omaan harkintaan. Jos työn pitää valmistua johonkin nimenomaiseen päivään mennessä, voisi olla kannustavampaa keskustella ja sopia ajankohdasta yhdessä kuin vain määrätä se.

Tehtävän saajalle tulisi järjestää sen hoitamiseen tarvittavat varat ja työvälineet sekä tarpeen mukaan apua. Voisi myös olla eduksi kertoa järjestelystä toisille. Kun Jeesus uskoi Pietarille ”taivasten valtakunnan avaimet”, hän teki sen toisten opetuslasten läsnäollessa (Matt. 16:13–19). Vastaavasti joissakin tapauksissa saattaa olla hyvä ilmoittaa seurakunnalle, kuka on vastuussa jonkin nimenomaisen työn tekemisestä.

Myös varovaisuus on paikallaan. Jos puutut liiaksi työhön, jonka olet delegoinut toiselle, välität sellaisen viestin, ettet todellisuudessa luota häneen. Toisinaan lopputulos ei kenties ole juuri sellainen kuin olit odottanut, mutta jos tehtävän saaneelle veljelle annetaan jonkin verran liikkumavaraa, todennäköisesti hänen itseluottamuksensa kasvaa ja hänelle karttuu kokemusta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisit välinpitämätön sen suhteen, miten hän hoitaa tehtävän. Vaikka Jehova uskoi Pojalleen osan luomisprosessissa, hän oli silti itse mukana työssä. Hän sanoi tälle Mestarityöntekijälle: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme.” (1. Moos. 1:26.) Tue siis käynnissä olevaa työtä sanoin ja teoin ja kiitä tekijää hänen vaivannäöstään. Työn tulosten tarkasteleminen lyhyesti voi auttaa häntä. Jos tehtävää ei ole hoidettu asianmukaisesti, älä epäröi antaa lisää neuvoja tai apua. Muista, että delegoijana sinä kannat lopullisen vastuun. (Luuk. 12:48.)

Monet ovat hyötyneet siitä, että heistä aidosti kiinnostuneet vanhimmat ovat uskoneet heille seurakunnallisia tehtäviä. Tosiaankin kaikkien vanhinten täytyy oppia, miksi ja miten delegoida Jehovaa jäljitellen.

[Tekstiruutu s. 29]

DELEGOINTI ON

• keino jakaa aikaansaamisen ilo

• keino saada tehdyksi enemmän

• osoitus viisaudesta ja vaatimattomuudesta

• tapa valmentaa toisia

• tapa osoittaa luottamusta toisiin.

[Tekstiruutu s. 30]

MITEN DELEGOIDA?

• Valitse sopivat ihmiset tehtävään.

• Selitä asiat selvästi ja kommunikoi.

• Kerro, mitä tulisi saada aikaan.

• Järjestä työssä tarvittavat välineet ja muu tarpeellinen.

• Ole kiinnostunut tehtävästä ja osoita luottamusta.

• Ole halukas kantamaan lopullinen vastuu.

[Kuvat s. 31]

Delegoimiseen sisältyy tehtävän antaminen ja sen edistymisen seuraaminen.