Löysin tarkoituksen elämälleni

Kertonut Gaspar Martínez

Jossain mielessä tämä on tavallinen kertomus köyhästä maalaispojasta, joka menestyi kaupungissa. Mutta tulet huomaamaan, että kokoamani varallisuus ei ollut aivan sitä, mitä olin odottanut.

KASVOIN 1930-luvulla Riojan karulla maaseutualueella Pohjois-Espanjassa. Kymmenvuotiaana minun täytyi lopettaa koulunkäynti, mutta olin siihen mennessä oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Meitä lapsia oli seitsemän, tyttöjä ja poikia, ja päivämme kuluivat pellolla, kun paimensimme lampaita tai teimme työtä perheemme vähäisillä maatilkuilla.

Köyhyys sai meidät panemaan paljon painoa aineellisille asioille. Aloimme kadehtia niitä, joilla oli enemmän kuin meillä. Silti piispa mainitsi kerran, että kylämme oli ”hänen hiippakuntansa uskonnollisin”. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että aikanaan monet hylkäisivät katolilaisuuden.

Jonkin paremman etsintää

Menin naimisiin samasta kylästä olevan Mercedes-nimisen tytön kanssa. Ei aikaakaan kun meillä oli huolehdittavana pieni poika. Vuonna 1957 muutimme läheiseen Logroñon kaupunkiin, ja lopulta myös vanhempani ja sisarukseni muuttivat sinne. Huomasin pian, että ammattitaidottomana työntekijänä mahdollisuuteni hankkia kunnollista toimeentuloa olivat heikot. Mietin, mistä löytäisin neuvoja. Aloitin etsinnän paikallisesta kirjastosta, vaikken tiennyt, mitä oikeastaan etsiä.

Myöhemmin kuulin radiosta ohjelman, jossa tarjottiin Raamatun kirjekurssia. Pian sen jälkeen, kun olin suorittanut sen loppuun, muutamat protestantit ottivat minuun yhteyttä. Kävin pari kertaa heidän palvontapaikassaan ja panin merkille kilpailua ryhmän huomattavien jäsenten keskuudessa. En enää mennyt sinne ja päättelin kaikkien uskontojen olevan samanlaisia.

Suomukset putoavat silmistäni

Vuonna 1964 luonamme kävi nuori mies, Eugenio. Hän kuului Jehovan todistajiin, uskontoon, josta en ollut koskaan ennen kuullut. Mutta olin erittäin halukas keskustelemaan Raamatusta. Ajattelin, että tunnen tuon kirjan hyvin. Vastasin hänelle käyttämällä muutamia raamatunkohtia, joita olin oppinut kirjekurssilla. Yritin puolustaa joitakin protestanttisia oppeja, vaikka en sisimmässäni uskonut niihin.

Kahden pitkän keskustelun jälkeen minun  oli pakko tunnustaa, että Eugenio käsitteli Jumalan sanaa asiantuntijan tavoin. Olin hämmästynyt nähdessäni, miten hän löysi raamatunkohtia ja osasi esittää järkeviä selityksiä, vaikka hän oli saanut vähemmän koulutusta kuin minä. Hän näytti minulle Raamatusta, että elämme viimeisissä päivissä ja pian Jumalan valtakunta saa aikaan paratiisin maan päälle. Uteliaisuuteni heräsi. (Ps. 37:11, 29; Jes. 9:6, 7; Matt. 6:9, 10.)

Otin auliisti vastaan raamatuntutkistelun. Lähes kaikki oppimani oli minulle uutta ja kosketti sydäntäni. Eteeni avautui uusia näköaloja, jotain minkä vuoksi elää. Etsintäni oli päättynyt. Nyt pyrkimykseni parantaa yhteiskunnallista asemaani näytti merkityksettömältä eivätkä toimeentulohuolet tuntuneet enää niin suurilta. Jos jopa sairaus ja kuolema voitetaan, niin eivätkö myös kaikki muut ongelmat? (Jes. 33:24; 35:5, 6; Ilm. 21:4.)

Aloin heti kertoa sukulaisilleni, mitä olin oppinut, ja selitin heille innokkaasti, että Jumala lupaa tuoda maan päälle paratiisin, jossa uskolliset ihmiset voivat elää ikuisesti.

Sukulaiseni omaksuvat Raamatun totuuden

Pian meitä oli toistakymmentä henkeä, jotka päätimme kokoontua joka sunnuntai-iltapäivä setäni luokse keskustelemaan Raamatun lupauksista. Käytimme keskusteluihimme viikoittain kaksi tai kolme tuntia. Kun Eugenio näki, että näin suuri joukko sukulaisiani oli kiinnostunut Raamatusta, hän teki järjestelyjä kunkin perheen auttamiseksi erikseen.

Muita sukulaisiani asui Durangossa, noin 120 kilometrin päässä sijaitsevassa pienessä kaupungissa, jossa ei ollut yhtään Jehovan todistajaa. Niinpä kolme kuukautta myöhemmin otin muutaman päivän lomaa voidakseni mennä heidän luokseen kertomaan vasta löytämästäni uskosta. Siellä ollessani kymmenkunta sukulaistani tuli joka ilta koolle, ja puhuin heille aamun pikkutunneille saakka. He kaikki kuuntelivat erittäin mielellään. Lyhyen vierailuni lopuksi jätin heille joitakin Raamattuja ja raamatullista kirjallisuutta. Sen jälkeen pidimme yhteyttä toisiimme.

Kun Jehovan todistajia tuli Durangoon, missä kukaan ei minua lukuun ottamatta ollut vielä saarnannut, he löysivät 18 ihmistä odottamassa innokkaasti raamatuntutkistelua. Todistajat olivat onnellisia voidessaan järjestää kuhunkin perheeseen oman tutkistelun.

Mercedes ei ollut vielä siihen mennessä ottanut totuutta vastaan, mikä johtui enemmänkin ihmispelosta kuin haluttomuudesta hyväksyä Raamatun opetuksia. Jehovan todistajien työ oli tuolloin kielletty Espanjassa, ja hän oletti, että viranomaiset erottaisivat kaksi lastamme koulusta ja meitä kaikkia alettaisiin hyljeksiä. Mutta kun hän näki koko sukumme omaksuvan Raamatun totuuden, hänkin halusi tutkia.

Kahden vuoden kuluessa 40 sukulaistani oli tullut Jehovan todistajaksi ja käynyt kasteella Jehovalle vihkiytymisensä vertauskuvaksi. Heillä oli nyt elämässään sama tavoite ja tarkoitus kuin minulla. Tunsin, että olin saanut aikaan jotain todella arvokasta. Meitä oli siunattu runsailla hengellisillä rikkauksilla.

Iän myötä lisää rikkauksia

Seuraavina 20 vuotena keskityin kasvattamaan kahta poikaamme ja auttamaan paikallista seurakuntaa. Kun Mercedes ja minä muutimme Logroñoon, tuossa noin 100 000 asukkaan kaupungissa oli vain parikymmentä todistajaa. Ennen pitkää sain seurakunnassa monia vastuutehtäviä.

Sitten ollessani 56-vuotias jäin työttömäksi, kun yhtiö, jonka palveluksessa olin, yllättäen sulki tehtaansa. Minulla oli aina ollut kova halu toimia kokoaikaisena sananpalvelijana, ja niinpä käytin hyväkseni tätä uutta tilannetta ja aloitin tienraivauksen. Eläkkeeni oli pieni, eikä sen varassa ollut helppo tulla toimeen. Mercedes auttoi tekemällä siivoustöitä. Saimme elatuksemme, eikä meiltä koskaan  puuttunut mitään välttämätöntä. Nykyään toimin edelleen tienraivaajana, ja Mercedes, jolle kenttätyö on suuri ilonaihe, palvelee toisinaan osa-aikaisena tienraivaajana.

Muutamia vuosia sitten Mercedes vei säännöllisesti lehtiämme nuorelle Merche-nimiselle naiselle, joka oli lapsena tutkinut Raamattua. Nainen luki halukkaasti kirjallisuuttamme, ja Mercedes huomasi hänen yhä arvostavan Raamatun totuutta. Lopulta Merche halusi raamatuntutkistelun ja alkoi edistyä hyvin. Mutta hänen miehensä Vicente joi paljon eikä pystynyt pitämään työpaikkaansa. Sen vuoksi hän laiminlöi perheensä elatuksen, ja juominen uhkasi rikkoa heidän avioliittonsa.

Vaimoni ehdotti Merchelle, että Vicente puhuisi minun kanssani, ja lopulta tämä teki niin. Useiden käyntien jälkeen Vicente otti vastaan raamatuntutkistelun. Hän alkoi muuttua ja piti juomisessa monen päivän taukoja. Sitten hän oli toisinaan juomatta viikon tai enemmän. Vihdoin hän lopetti alkoholinkäytön kokonaan. Hänen ulkoinen olemuksensa muuttui huomattavasti, ja hänen perheestään tuli sopuisa. Koko hänen perheensä, johon kuuluu vaimo ja tytär, on erinomainen tuki pienelle seurakunnalle Kanariansaarilla, jossa he nyt asuvat.

Elämä on ollut merkityksellistä

Jotkut sukulaisistani, jotka vuosia sitten oppivat Raamatun opetuksia, ovat nyt kuolleet, mutta sukuni on kasvanut edelleen, ja Jumala on siunannut meitä runsaasti (Sananl. 10:22). On ilo nähdä, että melkein kaikki, jotka alkoivat tutkia Raamattua 40 vuotta sitten – samoin kuin heidän lapsensa ja lastenlapsensa – ovat jatkaneet uskollisesti Jehovan palvelemista.

Minulla on tätä nykyä melkoinen määrä lihallisia sukulaisia, jotka ovat Jehovan todistajia. Monet heistä ovat vanhimpia, avustavia palvelijoita ja tienraivaajia. Vanhin poikani palvelee vaimonsa kanssa Jehovan todistajien haaratoimistossa Madridissa. Kun minusta tuli todistaja, meitä oli Espanjassa noin 3 000. Nyt todistajia on yli 100 000. Nautin kokoaikaisesta palveluksesta täysin siemauksin ja olen hyvin kiitollinen Jumalalle hienosta elämästä hänen palveluksessaan. Vaikka minulla on vain vähän maallista koulutusta, voin toisinaan palvella kierrosvalvojan sijaisena.

Muutamia vuosia sitten totesin, että kylä, jossa kasvoin, on lähes autio. Köyhyys pakotti ihmiset hylkäämään peltonsa ja kotinsa ja etsimään parempaa elämää. Onneksi melko monet noista pois muuttaneista, minä mukaan lukien, ovat löytäneet hengellisiä aarteita. Opimme, että elämällä on tosiaan tarkoitus ja että Jehovan palveleminen tuo suurimman ilon, mitä kuvitella saattaa.

[Kuva s. 32]

Valtaosa totuudessa olevista veli Martínezin sukulaisista.