Uskonto – minun vai vanhempieni valinta?

PUOLASSA monet ihmiset sanovat Jehovan todistajille: ”Olen syntynyt uskontooni ja siinä myös kuolen.” Heidän ajatuksensa on se, että uskonto siirtyy sukupolvelta toiselle. Oletko havainnut ihmisten suhtautuvan uskontoon samalla tavalla omalla asuinseudullasi? Mitä tällaisesta näkemyksestä usein seuraa? Uskonnosta tulee helposti muodollinen ja vain perheen perinne. Voisiko näin käydä sellaisille Jehovan todistajille, jotka ovat saaneet suurenmoisen hengellisen perinnön vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan?

Näin ei käynyt Timoteukselle, jota hänen jumalinen äitinsä ja isoäitinsä opastivat uskomaan tosi Jumalaan ja rakastamaan häntä. Timoteus tunsi pyhät kirjoitukset ”pienokaisesta asti”. Aikanaan kristillisyydestä – siitä että se oli totuus – tuli hänen, hänen äitinsä ja isoäitinsä varma vakaumus. Timoteus ”oli tullut vakuuttuneeksi” siitä, mitä hän oli kuullut Jeesusta Kristusta koskevista asioista Raamatun kirjoitusten välityksellä. (2. Tim. 1:5; 3:14, 15.) Niinpä vaikka kristityt vanhemmat auttavat nykyään parhaansa mukaan lapsiaan tulemaan Jehovan palvelijoiksi, lasten itsensä täytyy kehittää halu palvella Jehovaa (Mark. 8:34).

Ennen kuin kukaan voi palvella Jehovaa rakkaudesta ja pysyä nuhteettomana kaikissa tilanteissa, hänen on täytynyt hankkia uskolleen vakuuttavat perusteet. Silloin hänen uskonsa on luja ja vakaalla pohjalla (Ef. 3:17; Kol. 2:6, 7).

Lasten osa

”Olen aina ajatellut, että Jehovan todistajilla on oikea uskonto”, selittää todistajaperheessä kasvanut Albert * ja jatkaa: ”Mutta minun oli vaikeaa hyväksyä sitä, miten minun odotettiin elävän.” Jos olet nuori, saatat ajatella samoin. Mitä jos yrittäisit ottaa selvää siitä, mitä Jumalan tahdon mukaiseen elämäntapaan liittyy, ja sitten tekisit hänen tahtonsa mielelläsi (Ps. 40:8). ”Aloin yksinkertaisesti rukoilla”, sanoo Albert. ”Ensin se oli vaikeaa. Minun täytyi pakottaa itseni siihen. Ennen pitkää kuitenkin tunsin, että voisin olla arvokas Jumalan silmissä, jos pyrkisin tekemään sitä, mikä on oikein. Tämä antoi minulle voimaa tehdä tarvittavia muutoksia.” Kehittämällä henkilökohtaisen suhteen Jehovaan voit kasvattaa halua tehdä sitä, mitä hän meiltä odottaa. (Ps. 25:14; Jaak. 4:8.)

Ajattele jotain peliä, jota olet pelannut,  vaikkapa jotain lautapeliä tai urheilulajia. Jos et tunne pelin sääntöjä tai et osaa sitä hyvin, pelaaminen on luultavasti ikävystyttävää. Jos taas olet opetellut säännöt ja tullut taitavaksi pelissä, etkö odotakin innokkaasti tilaisuuksia pelata sitä ja jopa järjestä niitä? Sama pitää paikkansa kristillisestä toiminnasta. Valmistaudu oma-aloitteisesti kokouksiin. Ole aktiivisesti mukana. Iästäsi riippumatta saatat jopa rohkaista toisia esimerkilläsi. (Hepr. 10:24, 25.)

Sama soveltuu uskostasi puhumiseen. Sitäkin pitäisi tehdä rakkaudesta eikä pakosta. Kysy itseltäsi: Miksi haluan kertoa toisille Jehovasta? Mitä syitä minulla on rakastaa häntä? On tärkeää, että opit tuntemaan Jehovan rakastavana Isänä. Hän sanoi Jeremian kautta: ”Te todella etsitte minua ja löydätte minut, sillä te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” (Jer. 29:13, 14.) Mitä tämä saattaa vaatia sinulta? ”Minun täytyi muuttaa ajattelutapaani”, sanoo Jakub. ”Olen käynyt kokouksissa ja kenttäpalveluksessa lapsesta saakka, mutta niistä tuli minulle hiukan rutiininomaisia. Vasta sitten kun opin tuntemaan Jehovan paremmin ja loin häneen henkilökohtaisen suhteen, tunsin olevani kunnolla totuudessa.”

Hyvä ja rakentava seura vaikuttaa suuresti siihen, miten paljon saat iloa kenttäpalveluksesta. ”Viisaiden kanssa vaeltava viisastuu”, sanoo henkeytetty sananlasku (Sananl. 13:20). Pyri siis ystävystymään sellaisten kanssa, joilla on hengellisiä tavoitteita ja jotka ovat onnellisia Jehovan palveluksessa. Jola sanoo: ”Huomasin rohkaisevaksi olla monien hengellismielisten nuorten seurassa. Aloin osallistua säännöllisesti kenttäpalvelukseen ja sain siitä iloa.”

Vanhempien osa

”Olen hyvin kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he opettivat minut tuntemaan Jehovan”, sanoo Jola. Vanhemmilla voi tosiaan olla suuri vaikutus lastensa valintoihin. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Te isät, – – kasvattakaa heitä [lapsianne] jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa.” (Ef. 6:4.) Tämä henkeytetty neuvo osoittaa selvästi, että vanhempien tehtävä on opettaa lapsilleen Jehovan teitä, ei omiaan. Sen sijaan, että yrittäisitte istuttaa lastenne mieleen tavoitteita, joita ehkä itse olette halunneet saavuttaa, miten hienoa olisikaan, jos voisitte auttaa heitä ottamaan tavoitteekseen elää sopusoinnussa Jehovan tarkoitusten kanssa.

Voit teroittaa lapsillesi Jehovan sanoja ja ”puhua niistä kotona istuessasi ja tietä kulkiessasi ja maata mennessäsi ja ylös noustessasi” (5. Moos. 6:6, 7). ”Keskustelimme paljon erilaisista kokoaikaisen palveluksen muodoista”, muistelevat Ewa ja Ryszard, kolmen pojan vanhemmat. Mikä oli tulos? ”Pojat halusivat jo varhaisessa iässä liittyä teokraattiseen palveluskouluun ja tulla julistajiksi. Sitten he itse päättivät mennä kasteelle. Myöhemmin he aloittivat Betel-palveluksen tai tienraivauksen.

 Vanhempien hyvä esimerkki on erittäin tärkeä. Ryszard sanoo: ”Päätimme, ettemme vietä kaksoiselämää eli toimi kotona eri tavalla kuin seurakunnassa.” Kysy siksi itseltäsi: Mitä lapseni näkevät, kun he seuraavat elämääni? Näkevätkö he minun rakastavan aidosti Jehovaa? Panevatko he tämän rakkauden merkille rukouksistani ja tutkimistottumuksistani? Näkevätkö he sen asenteestani kenttäpalvelukseen, virkistäytymiseen ja aineellisiin asioihin sekä siitä, mitä puhun toisista seurakuntalaisista? (Luuk. 6:40.) Lapset seuraavat päivittäistä elämääsi ja huomaavat minkä tahansa ristiriidan sanojesi ja tekojesi välillä.

Kurilla on tärkeä osa lasten kasvattamisessa. Jumalan henkeytetty sana käskee kuitenkin ”valmentamaan pojan tiensä suuntaan” (Sananl. 22:6). Ewa ja Ryszard mainitsevat, että he järjestivät aikaa Raamatun tutkimiseen kunkin lapsen kanssa erikseen. On tietenkin vanhempien asia päättää, tarvitseeko jokainen lapsi omaa tutkistelua. Joka tapauksessa lasta täytyy kohdella yksilönä. Tämä vaatii joustavuutta ja järkevyyttä. Näin on esimerkiksi silloin, kun on kyse musiikin valinnasta. Sen sijaan, että lapsille vain sanottaisiin jonkin musiikin olevan sopimatonta, olisi parempi näyttää heille, miten tehdä viisaita valintoja ja miten Raamatun periaatteet liittyvät asiaan.

Lapsenne saattavat tietää tarkkaan, mitä odotatte heiltä, ja voivat näyttää mukautuvan toivomuksiinne. Teidän täytyy kuitenkin tavoittaa heidän sydämensä. Muistakaa, että ”neuvo miehen sydämessä on kuin syvät vedet, mutta tarkkanäköinen mies sen ammentaa esiin” (Sananl. 20:5). Olkaa tarkkanäköisiä ja seuratkaa, näkyykö merkkejä lastenne sydämessä mahdollisesti piilevistä ongelmista, ja toimikaa heti. Älkää syyttäkö vaan ilmaiskaa olevanne huolissanne ja tehkää sopivia kysymyksiä. Varokaa silti utelemasta liikaa. Osoittamalla vilpitöntä huolta tavoitatte lastenne sydämen ja pystytte paremmin auttamaan heitä.

 Seurakunnan osa

Voitko sinä Jumalan palvelijana auttaa seurakuntasi nuoria arvostamaan saamaansa hengellistä perintöä? Vaikka vastuu lasten valmentamisesta on vanhemmilla, toiset seurakunnan jäsenet, varsinkin vanhimmat, voivat tukea heidän ponnistelujaan. On erityisen tärkeää auttaa niitä, jotka ovat uskonnollisesti jakautuneissa perheissä.

Miten vanhimmat voivat auttaa nuoria rakastamaan Jehovaa ja tuntemaan itsensä tarpeellisiksi ja arvostetuiksi? Mariusz, joka palvelee erään seurakunnan valvojana Puolassa, sanoo: ”Vanhinten tulisi jutella ja taas jutella nuorten kanssa. Eikä ainoastaan silloin, kun herää ongelmia, vaan muissakin tilanteissa, kuten kenttäpalveluksessa, kokousten jälkeen tai teekupin ääressä.” Nuorilta voisi kysyä, mitä he ajattelevat seurakunnasta. Tällainen avoin ajatustenvaihto vetää nuoria lähelle seurakuntaa ja saa heidät tuntemaan, että he ovat osa sitä.

Jos olet vanhin, pyritkö tutustumaan seurakuntasi nuoriin? Aiemmin mainittu Albert, joka palvelee nykyään vanhimpana, kohtasi nuoruudessaan monia koettelemuksia. Hän sanoo: ”Kun olin nuori aikuinen, luokseni täytyi tehdä paimennuskäynti.” Vanhimmat voivat osoittaa henkilökohtaista kiinnostusta nuoria kohtaan myös rukoilemalla heidän hengellisen hyvinvointinsa puolesta (2. Tim. 1:3).

Nuorille on hyväksi olla mukana seurakunnan toiminnassa. Muuten he saattaisivat keskittyä maailmallisiin tavoitteisiin. Voisitteko te iäkkäämmät lähteä heidän kanssaan kenttäpalvelukseen ja ystävystyä heihin? Vietä vapaa-aikaa nuorten kanssa luottamuksellisessa ja ystävällisessä ilmapiirissä. Jola muistelee: ”Eräs tienraivaajasisar osoitti minua kohtaan henkilökohtaista kiinnostusta. Kun lähdin hänen kanssaan palvelukseen, lähdin ensi kertaa siksi, että halusin.”

Sinun oma valintasi

Nuoret, kysykää itseltänne: Mitä tavoitteita minulla on? Jos en ole vielä käynyt kasteella, onko tarkoitukseni mennä? Päätöksen kasteelle menosta pitäisi lähteä sydämestä, joka on täynnä rakkautta Jehovaan, eikä jostakin velvollisuudentunteesta perheen perinteitä kohtaan.

Olkoon Jehova tosi Ystäväsi ja totuus aarteesi. Jehova sanoi profeetta Jesajan kautta: ”Älä tähyile ympärillesi, sillä minä olen sinun Jumalasi.” Jehova on kanssasi niin kauan kuin sinä olet hänen ystävänsä. Hän on vahvistava sinua ja ”pitävä sinusta lujasti kiinni vanhurskauden oikealla kädellään”. (Jes. 41:10.)

[Alaviite]

[Kuva s. 4]

Yrittäkää ymmärtää, mitä on lapsenne sydämessä.

[Kuva s. 6]

Päätös kasteelle menosta lähtee sydämestä, joka on täynnä rakkautta Jehovaan.