Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Etsi virvoitusta hengellisistä asioista

Etsi virvoitusta hengellisistä asioista

Etsi virvoitusta hengellisistä asioista

”Ottakaa minun ikeeni päällenne – –, niin te saatte virvoituksen sielullenne.” (MATT. 11:29)

1. Millaisen järjestelyn Jumala teki Siinainvuorella ja miksi?

LAKILIITTOON, joka solmittiin Siinainvuorella, sisältyi viikkosapattia koskeva järjestely. Jehova antoi edustajansa Mooseksen välityksellä Israelin kansalle käskyn: ”Kuusi päivää sinun tulee tehdä työtäsi, mutta seitsemäntenä päivänä sinun tulee pitää taukoa, jotta sonnisi ja aasisi saisivat levätä sekä orjattaresi poika ja muukalaisasukas saisivat virkistäytyä.” (2. Moos. 23:12.) Jehova osoitti huomaavaisuutta Lain alaisuudessa olevia kohtaan järjestämällä rakkaudellisesti lepopäivän, jotta hänen kansaansa kuuluvat ”saisivat virkistäytyä”.

2. Miten Israel hyötyi sapatinvietosta?

2 Tarkoitettiinko sapattipäivä vain rentoutumiseen? Ei, vaan se oli israelilaisilla olennainen osa Jehovan palvontaa. Sapattina perheenpäillä oli aikaa opettaa perhettään, niin että siihen kuuluvat ”noudattaisivat Jehovan tietä tehdäkseen vanhurskautta” (1. Moos. 18:19). Silloin perhe ystävineen saattoi myös kokoontua miettimään Jehovan tekoja ja nauttimaan iloisesta seuranpidosta (Jes. 58:13, 14). Mikä vielä tärkeämpää, sapatti viittasi profeetallisesti aikaan, jolloin tosi virvoitus tulisi Kristuksen tuhatvuotishallituksen välityksellä (Room. 8:21). Mutta mitä on sanottava meidän päivistämme? Mistä ja miten Jehovan teistä kiinnostuneet tosi kristityt saavat tällaista virvoitusta?

Virvoitusta kristillisen seuran välityksellä

3. Millä tavoin ensimmäisen vuosisadan kristityt tukivat toisiaan ja millaisin tuloksin?

3 Apostoli Paavali sanoi kristillisen seurakunnan olevan ”totuuden pylväs ja tuki” (1. Tim. 3:15). Varhaiskristityt saivat paljon tukea siten, että he kannustivat toisiaan ja rakensivat toisiaan rakkaudessa (Ef. 4:11, 12, 16). Kun Paavali oli Efesoksessa, jotkut Korintin seurakunnan jäsenet tekivät hänen luokseen rohkaisevan vierailun. Panehan merkille, millainen vaikutus sillä oli. ”Minä iloitsen Stefanaan ja Fortunatuksen ja Akaikoksen läsnäolosta”, Paavali sanoi, ”sillä he ovat virvoittaneet minun henkeni.” (1. Kor. 16:17, 18.) Sen jälkeen kun Titus oli ollut Korintissa palvelemassa sikäläisiä veljiä, Paavali kirjoitti siellä olevalle seurakunnalle: ”Te kaikki olette virvoittaneet hänen henkensä.” (2. Kor. 7:13.) Vastaavasti nykyään Jehovan todistajat saavat aitoa virvoitusta rakentavasta kristillisestä toveruudesta.

4. Miten seurakunnan kokoukset virvoittavat meitä?

4 Tiedät kokemuksesta, että seurakunnan kokoukset tuottavat paljon iloa. Niissä kukin meistä saa ”keskinäistä rohkaisua toisen uskon välityksellä” (Room. 1:12). Kristityt veljemme ja sisaremme eivät ole pelkkiä hyvän päivän tuttuja, jotka tunnemme vain pinnallisesti. He ovat tosi ystäviä, ihmisiä joita rakastamme ja kunnioitamme. Saamme paljon iloa ja lohdutusta, kun kokoonnumme säännöllisesti yhteen heidän kanssaan (Filem. 7).

5. Miten voimme virvoittaa toisiamme konventeissa?

5 Myös vuotuiset konventtimme tuovat virvoitusta. Sen lisäksi että saamme noissa suuremmissa tilaisuuksissa elämääantavia totuuden vesiä Jumalan sanasta Raamatusta, meillä on niissä mahdollisuus ”avartua”, laajentaa ystäväpiiriämme (2. Kor. 6:12, 13). Mutta entä jos olemme ujoja ja meidän on vaikea puhua meille tuntemattomien ihmisten kanssa? Yksi tapa tutustua veljiimme ja sisariimme on tehdä konventissa jotain toisten hyväksi. Muuan sisar, joka toimi näin eräässä kansainvälisessä konventissa, sanoi: ”En tuntenut siellä perheeni ja muutamien ystävieni lisäksi juuri ketään. Mutta kun olin mukana siivoustyössä, tutustuin moniin veljiin ja sisariin. Minulla oli todella hauskaa!”

6. Mikä on yksi tapa saada virvoitusta lomalla ollessa?

6 Israelilaisilla oli tapana matkustaa Jerusalemiin kolmeen palvontaa varten järjestettyyn vuotuiseen juhlaan (2. Moos. 34:23). Se merkitsi usein sitä, että heidän piti jättää taakseen peltonsa ja kauppansa ja kävellä päiväkausia pitkin pölyisiä teitä. Temppeliin menevät iloitsivat kuitenkin suuresti nähdessään, miten siellä olevat ”ylistivät Jehovaa” (2. Aik. 30:21). Nykyään monet Jehovan palvelijat saavat paljon iloa siitä, että he matkustavat perheensä kanssa vierailulle heitä lähinnä olevaan Jehovan todistajien haaratoimistoon eli Beteliin. Voisitteko sisällyttää tällaisen vierailun perheenne seuraavaan lomaan?

7. a) Mitä hyötyä voi olla seuranpitotilaisuuksista? b) Miten tilaisuudesta voi tehdä muistamisen arvoisen ja rakentavan?

7 Myös yhdessäolo sukulaisten ja ystävien kanssa voi olla rohkaisevaa. Viisas kuningas Salomo sanoi: ”Ihmiselle ei ole mitään parempaa kuin että hän syö ja juo ja antaa sielunsa nähdä hyvää kovan työnsä vuoksi.” (Saarn. 2:24.) Seuranpitotilaisuudet virkistävät meitä ja vahvistavat rakkauden siteitä kristittyihin tovereihimme, kun opimme tuntemaan heidät paremmin. Jotta tällaisesta tilaisuudesta tulisi muistamisen arvoinen ja rakentava, on parasta pitää se pienenä ja huolehtia asianmukaisesta valvonnasta, varsinkin jos tarjotaan alkoholia.

Sananpalvelus tuo virvoitusta

8, 9. a) Millainen Jeesuksen sanoma oli verrattuna kirjanoppineiden ja fariseusten sanomaan? b) Miten hyödymme Raamatun totuuksien kertomisesta?

8 Jeesus oli innokas tekemään sananpalvelusta, ja hän kannusti siihen opetuslapsiaankin. Tämä ilmenee hänen seuraavista sanoistaan: ”Eloa on paljon, mutta työntekijöitä on vähän. Anokaa sen tähden elonkorjuun Herralta, että hän lähettäisi työntekijöitä elonkorjuuseensa.” (Matt. 9:37, 38.) Jeesuksen opettama sanoma oli todella virvoittava; se oli ”hyvä uutinen” (Matt. 4:23; 24:14). Se oli jyrkkä vastakohta niille rasittaville säännöille, joita fariseukset vaativat ihmisiä noudattamaan. (Lue Matteuksen 23:4, 23, 24.)

9 Kun kerromme Valtakunnan sanomaa toisille, tuotamme heille hengellistä virvoitusta ja samalla juurrutamme kallisarvoisia Raamatun totuuksia omaan mieleemme ja sydämeemme. Psalmista sanoikin sattuvasti: ”Ylistäkää Jahia, sillä on hyvä antaa sävelmän soida Jumalallemme, sillä se on miellyttävää.” (Ps. 147:1.) Voisitko lisätä iloa, jota saat Jehovan ylistämisestä lähimmäistesi keskuudessa?

10. Riippuuko menestyksemme sananpalveluksessa siitä, että sanomamme herättää vastakaikua? Selitä.

10 On kyllä totta, että joillakin alueilla ihmiset ottavat hyvän uutisen paremmin vastaan kuin toisilla. (Lue Apostolien tekojen 18:1, 5–8.) Jos Valtakunnan sanoma ei saa kovin suurta vastakaikua asuinseudullasi, yritä keskittää ajatuksesi siihen, mitä hyvää saat aikaan sananpalveluksessa. Muista, että vaivannäkösi Jehovan nimen julistamiseksi ei ole turhaa (1. Kor. 15:58). Menestystämme ei myöskään mitata sillä, miten ihmiset suhtautuvat hyvään uutiseen. Jehova huolehtii varmasti siitä, että vilpittömät ihmiset saavat tilaisuuden ottaa Valtakunnan sanoma vastaan (Joh. 6:44).

Virvoitusta perheen palvontaillasta

11. Minkä vastuun Jehova on antanut vanhemmille, ja miten he voivat täyttää sen?

11 Jumaliset vanhemmat ovat velvollisia antamaan lapsilleen opetusta Jehovasta ja hänen teistään (5. Moos. 11:18, 19). Jos sinulla on lapsia, varaatko aikaa siihen, että kerrot heille rakastavasta taivaallisesta Isästämme? Jehova on antanut runsaasti terveellistä hengellistä ravintoa kirjojen ja lehtien sekä videoiden ja äänitteiden välityksellä auttaakseen sinua täyttämään tämän tärkeän vastuun ja huolehtimaan perheesi tarpeista.

12, 13. a) Miten perheen palvontaillasta voi hyötyä? b) Miten vanhemmat voivat huolehtia siitä, että heidän perheensä palvontailta tuottaa virvoitusta?

12 Uskollinen ja ymmärtäväinen orja on lisäksi järjestänyt mahdollisuuden perheen palvontaillan pitämiseen. Tämä ilta omistetaan joka viikko perheen raamatuntutkisteluun. Monet ovat havainneet, että tämä järjestely on kasvattanut perheenjäsenten keskinäistä rakkautta ja lujittanut heidän suhdettaan Jehovaan. Mutta miten vanhemmat voivat huolehtia siitä, että heidän perheensä palvontailta tuottaa hengellistä virvoitusta?

13 Perheen palvontaillan ei tulisi olla iloton, ikävystyttävä tilaisuus. Mehän palvomme ”onnellista Jumalaa”, ja hän haluaa meidän olevan palvonnassamme iloisia (1. Tim. 1:11; Fil. 4:4). On todellinen siunaus, että meillä on erityinen ilta Raamatun hengellisistä jalokivistä keskustelemiseen. Vanhemmat voivat olla opetusmenetelmissään joustavia ja käyttää mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä. Esimerkiksi eräs perhe antoi kymmenvuotiaan poikansa Brandonin esittää selostuksen aiheesta ”Miksi Saatanaa sanotaan Raamatussa käärmeeksi?” Tämä kysymys oli vaivannut Brandonia, koska hän pitää käärmeistä ja niiden yhdistäminen Saatanaan häiritsi häntä. Joissakin perheissä Raamatun tapahtumia on aika ajoin käyty läpi näytelmänä tai siten, että kukin perheenjäsen lukee Raamatusta tietyn henkilön vuorosanat. Nämä opetusmenetelmät ovat hauskoja ja myös antavat lapsillenne mahdollisuuden eläytyä tapahtumiin, minkä ansiosta Raamatun periaatteet voivat koskettaa heidän sydäntään. *

Vältä asioita jotka voisivat rasittaa sinua

14, 15. a) Miten paine ja turvattomuus ovat viimeisinä päivinä lisääntyneet? b) Mitä erityistä painetta meillä voi olla?

14 Paine ja turvattomuus ovat lisääntyneet tämän jumalattoman asiainjärjestelmän viimeisinä päivinä. Työttömyys ja muut taloudelliset vaikeudet koskettavat miljoonia ihmisiä. Niistäkin joilla on työpaikka, heidän ansaitsemansa raha tuntuu usein menevän reikäiseen kukkaroon, niin ettei siitä kotiin tullessa ole paljoakaan hyötyä heidän perheelleen (vrt. Hagg. 1:4–6). Poliitikot ja muut johtohenkilöt näyttävät olevan kyvyttömiä poistamaan terrorismia ja muita kurjuuden aiheuttajia. Monia ihmisiä kiusaavat heidän omat puutteensa (Ps. 38:4).

15 Tosi kristityt eivät ole immuuneja Saatanan asiainjärjestelmän aiheuttamille ongelmille ja paineille (1. Joh. 5:19). Joissakin tapauksissa Kristuksen opetuslapsilla voi olla erityistä painetta sen vuoksi, että he pyrkivät pysymään uskollisina Jehovalle. ”Jos ihmiset ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin”, Jeesus sanoi (Joh. 15:20). Mutta silloinkaan, kun ”olemme vainottuja”, emme ole ”pulaan jätettyjä” (2. Kor. 4:9). Miksi voimme sanoa näin?

16. Mikä voi auttaa meitä säilyttämään ilomme?

16 Jeesus sanoi: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät.” (Matt. 11:28.) Kun meillä on täysi luottamus Kristuksen lunnaisiin, me ikään kuin uskomme itsemme Jehovan käsiin. Tällä tavoin saamme ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen” (2. Kor. 4:7). ”Auttaja”, Jumalan pyhä henki, vahvistaa merkittävällä tavalla uskoamme, niin ettemme ainoastaan kestä kohtaamiamme koettelemuksia ja ahdistuksia vaan myös pysymme iloisina (Joh. 14:26; Jaak. 1:2–4).

17, 18. a) Millaista asennetta meidän tulee varoa? b) Mitä voi seurata siitä, että keskittyy lihallisiin nautintoihin?

17 Aitojen kristittyjen täytyy nykyään varoa, ettei tämän maailman kyltymätön nautinnonhalu vaikuttaisi kohtuuttomasti heihin. (Lue Efesolaiskirjeen 2:2–5.) Muussa tapauksessa ”lihan halu ja silmien halu ja elämän varallisuuden komeileva näyttäminen” voivat kietoa meidät pauloihinsa (1. Joh. 2:16). Tai saatamme erehtyä ajattelemaan, että lihan haluille periksi antaminen tuottaa virvoitusta (Room. 8:6). Jotkut ovat esimerkiksi käyttäneet huumeita, juoneet liikaa alkoholia, katselleet pornografiaa tai harrastaneet extreme-lajeja tai jotakin muuta sopimatonta tyydyttääkseen mielihalujaan. Saatanan ”vehkeilyjen” tarkoitus on luoda väärä kuva siitä, mikä on virkistävää, ja näin johtaa ihminen harhaan (Ef. 6:11).

18 Syömisessä, juomisessa ja tervehenkisessä virkistäytymisessä ei tosin ole mitään väärää, kunhan noudatetaan kohtuutta. Emme kuitenkaan anna niiden tulla elämässämme pääasiaksi. Tasapainoisuus ja itsehillintä ovat erityisen tärkeitä, kun otetaan huomioon, millaisia aikoja elämme. Omat hankkeemme voisivat rasittaa meitä siinä määrin, että tulisimme ”toimettomiksi – – [tai] hedelmättömiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen täsmällisen tuntemuksen suhteen” (2. Piet. 1:8).

19, 20. Mistä voi saada todellista virvoitusta?

19 Kun saatamme ajattelumme sopusointuun Jehovan ohjeiden kanssa, tajuamme kaikkien tämän maailman tarjoamien nautintojen olevan hetkellisiä. Mooses ymmärsi sen, ja niin ymmärrämme mekin (Hepr. 11:25). Todellinen virvoitus, joka tuottaa syvää ja kestävää iloa ja tyydytystä, tulee taivaallisen Isämme tahdon tekemisestä (Matt. 5:6).

20 Etsikäämme jatkuvasti virvoitusta hengellisistä asioista. Näin menettelemällä ”torjumme jumalattomuuden ja maailmalliset halut – – odottaessamme onnellista toivoa ja suuren Jumalan ja Pelastajamme, Kristuksen Jeesuksen, kirkkauden ilmeiseksi tuloa” (Tit. 2:12, 13). Päättäkäämme siis pysyä Jeesuksen ikeen alla alistumalla hänen valtaansa ja ohjaukseensa. Se tuo meille todellista onnellisuutta ja virvoitusta.

[Alaviite]

^ kpl 13 Lisää tietoa siitä, miten perhetutkistelun voi tehdä kiinnostavaksi ja opettavaksi, on joulukuun 1990 Valtakunnan Palveluksessamme s. 1, 2.

Mitä vastaisit?

• Mistä Jehovan kansa saa virvoitusta nykyään?

• Miten sananpalvelus virvoittaa meitä ja niitä, joille puhumme?

• Miten perheenpäät voivat huolehtia siitä, että heidän perheensä palvontailta tuottaa virvoitusta?

• Mitkä asiat rasittavat meitä hengellisesti?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 26]

Kun otamme päällemme Jeesuksen ikeen, saamme monin tavoin virvoitusta.