Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten selviytyä kun puoliso toimii petollisesti?

Miten selviytyä kun puoliso toimii petollisesti?

Miten selviytyä kun puoliso toimii petollisesti?

MARGARITA ja hänen miehensä Raúl olivat vuosikausia palvelleet yhdessä Jehovaa kokoaikaisina sananpalvelijoina. * Mutta pian heidän ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen Raúl alkoi vetäytyä pois Jehovasta. Lopulta hän ryhtyi elämään moraalittomasti, ja hänet erotettiin kristillisestä seurakunnasta. ”Kun tämä kaikki tapahtui, minusta tuntui, että kuolen”, sanoo Margarita. ”Sydämeni oli särkynyt, enkä tiennyt mitä tehdä.”

Janen aviomies käytti väärin vaimonsa luottamusta ja kiintymystä toisella tavalla. Pian sen jälkeen, kun he olivat avioituneet, mies alkoi pahoinpidellä häntä. Jane sanoo: ”Kun hän löi minua ensimmäisen kerran, tunsin itseni järkyttyneeksi, hämmentyneeksi ja nöyryytetyksi. Lyömisen jälkeen hän pyysi anteeksi, ja tämä tulikin hänelle tavaksi. Ajattelin kristillisen velvollisuuteni olevan antaa aina anteeksi ja unohtaa. Ajattelin myös, ettei olisi oikein puolisoani kohtaan kertoa ongelmastamme kenellekään – edes seurakuntamme vanhimmille. Pahoinpitely ja anteeksianto seurasivat toisiaan vuosikausia. Koko tämän ajan uskoin, että täytyi olla jokin keino, jolla saisin mieheni rakastamaan minua. Kun hän lopulta jätti minut ja tyttäremme, tunsin, että olin epäonnistunut ja että minun olisi pitänyt tehdä tai sanoa jotakin enemmän, jotta avioliittomme olisi pysynyt koossa.”

Margaritan ja Janen tavoin sinä olet saattanut kärsiä tunneperäisesti, taloudellisesti tai hengellisesti aviomiehesi petollisuuden vuoksi. Tai saatat olla aviomies, jolle vaimon uskottomuus tuottaa sydänsurua ja vaikeuksia. Elämme kiistatta ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”, kuten Raamatussa on ennustettu. Samassa yhteydessä sanotaan, että ”viimeisinä päivinä” perheyksikkö joutuisi hyökkäyksen kohteeksi ja monissa tapauksissa luonnollinen kiintymys puuttuisi täysin. Joidenkuiden väite, että he palvelevat Jumalaa, osoittautuisi vääräksi. (2. Tim. 3:1–5.) Tosi kristityt eivät ole immuuneja tällaisille ongelmille. Mikä sitten voi auttaa sinua selviytymään, jos sinua on kohdeltu petollisesti?

Näe itsesi sellaisena kuin Jehova näkee sinut

Aluksi sinun voi olla vaikea uskoa, että joku, jota rakastat, voisi loukata sinua niin pahasti. Saattaisit jopa alkaa syyttää itseäsi hänen väärästä menettelystään.

Muista kuitenkin, että jopa täydellisen ihmisen Jeesuksen petti joku, johon hän luotti ja jota hän rakasti. Jeesus valitsi lähimmät toverinsa, apostolit, ajateltuaan asiaa huolellisesti ja rukoiltuaan sen johdosta. Kaikki 12 olivat silloin luotettavia Jehovan palvelijoita. Siksi Jeesus oli epäilemättä syvästi murheellinen, kun Juudaksesta ”tuli petturi”. (Luuk. 6:12–16.) Jehova ei kuitenkaan pitänyt Jeesusta vastuullisena Juudaksen teoista.

Tosin yksikään aviopuoliso ei nykyään ole täydellinen. Molemmat puolisot tekevät virheitä. Henkeytetty psalmista kirjoitti realistisesti: ”Jos sinä erheitä tarkkailisit, oi Jah, oi Jehova, kuka voisi kestää?” (Ps. 130:3.) Jehovan esimerkin mukaan kummankin puolison tulisi olla halukas sivuuttamaan toisen virheet (1. Piet. 4:8).

Joka tapauksessa ”kukin meistä tulee tekemään itsestään tilin Jumalalle” (Room. 14:12). Jos aviopuoliso ottaa tavakseen käyttää herjaavaa kieltä tai toimia loukkaavasti, tämän syyllisen osapuolen täytyy vastata siitä Jehovalle. Jehova tuomitsee väkivallan ja herjaavan puheen, eikä kenelläkään siksi ole oikeutta kohdella puolisoaan näin rakkaudettomasti ja halveksivasti. (Ps. 11:5; Ef. 5:33; Kol. 3:6–8.) Itse asiassa jos kristitty toistuvasti ja katumatta antaa myöten vihanpuuskille eikä halua muuttua, hänet täytyy erottaa kristillisestä seurakunnasta (Gal. 5:19–21; 2. Joh. 9, 10). Puolison ei tarvitse tuntea syyllisyyttä sellaisen epäkristillisen käytöksen ilmoittamisesta vanhimmille. Jehova tuntee sääliä niitä kohtaan, joita kohdellaan huonosti.

Kun joku naimisissa oleva syyllistyy aviorikokseen, hän tekee syntiä paitsi viatonta puolisoa myös Jehovaa vastaan (Matt. 19:4–9; Hepr. 13:4). Jos viaton puoliso on pyrkinyt elämään Raamatun periaatteiden mukaan, hänen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä avionrikkojan syntisestä, petollisesta menettelystä.

Muista, että Jehova tietää, miltä sinusta tuntuu. Hän kuvailee itseään Israelin kansan aviomiesomistajaksi, ja hänen Sanassaan kerrotaan koskettavasti surusta, jota hän tunsi tuon kansan hengellisesti avionrikkoisen menettelyn vuoksi (Jes. 54:5, 6; Jer. 3:1, 6–10). Voit olla vakuuttunut siitä, että jos sinun puolisosi on kohdellut sinua jollakin tavoin petollisesti, Jehova on täysin selvillä vuodattamistasi kyynelistä (Mal. 2:13, 14). Hän tietää sinun tarvitsevan lohdutusta ja rohkaisua.

Miten Jehova antaa lohdutusta?

Jehova antaa lohdutusta muun muassa kristillisen seurakunnan välityksellä. Jane sai tällaista tukea. ”Kierrosvalvojan vierailu alkoi juuri silloin, kun mieleni oli aivan maassa”, muistelee Jane. ”Hän tiesi, miten masentunut olin siitä, että mieheni haki avioeroa. Hän käytti aikaa kanssani ja auttoi minua pohtimaan tilannettani esimerkiksi 1. Korinttilaiskirjeen 7:15:n valossa. Raamatunkohdat ja hänen ystävälliset sanansa huojensivat syyllisyydentunteitani ja toivat minulle mielenrauhaa.” *

Myös aiemmin mainittu Margarita oppi, että Jehova antaa käytännöllistä apua kristillisen seurakunnan kautta. Hän sanoo: ”Kävi selväksi, ettei mieheni katunut menettelyään, ja niinpä muutin lasten kanssa toiseen kaupunkiin. Päästyäni sinne onnistuin vuokraamaan kahden huoneen asunnon. Kun seuraavana päivänä tyhjensin laukkujamme murheen murtamana, ovelle koputettiin. Oletin, että siellä oli vuokraemäntämme, joka asui viereisessä asunnossa. Hämmästyksekseni oven takana olikin sisar, joka oli johtanut raamatuntutkistelua äidilleni ja auttanut perhettämme oppimaan totuuden. Hän ei osannut odottaa tapaavansa minua vaan oli tullut taloon, koska hän tutki Raamattua vuokraemäntäni kanssa. Olin valtavan huojentunut enkä voinut hillitä tunteitani. Selitin hänelle tilanteeni, ja itkimme yhdessä. Hän järjesti heti niin, että pääsimme tuona päivänä kokoukseen. Seurakunta otti meidät lämpimästi vastaan, ja vanhimmat tekivät järjestelyjä auttaakseen minua huolehtimaan perheeni hengellisistä tarpeista.”

Miten toiset voivat auttaa?

Kristillisen seurakunnan jäsenet voivat tosiaan antaa käytännön apua monella tavalla. Esimerkiksi Margaritan piti nyt etsiä työtä. Eräs seurakunnassa oleva perhe lupasi tarvittaessa huolehtia hänen lapsistaan näiden tultua koulusta.

”Pidän suuressa arvossa sitä, että veljet ja sisaret tarjoavat minulle ja lapsilleni kenttätoveruutta”, Margarita sanoo. Tällaisilla käytännöllisillä tavoilla seurakunnan jäsenet auttavat toisiaan taakkojen kantamisessa ja ”täyttävät siten Kristuksen lain” (Gal. 6:2).

Ne jotka kärsivät toisten syntien vuoksi, arvostavat tämänkaltaista käytännön apua. Aviomiehensä hylkäämä Monique, jolle jäi 10 000 euron luottokorttivelka ja kasvatettavaksi neljä lasta, sanoo: ”Hengelliset veljeni ja sisareni osoittivat meitä kohtaan suurta rakkautta. En ymmärrä, miten olisin kestänyt ilman heidän tukeaan. Minusta tuntuu, että Jehova järjesti avukseni parhaat mahdolliset veljet. He uhrautuivat lasteni hyväksi, ja minulla on ollut ilo nähdä, miten lapseni ovat tällaisen avun ansiosta kasvaneet kohti hengellistä kypsyyttä. Jos tarvitsin neuvoja, vanhimmat auttoivat minua. Jos minulla oli tarve puhua jollekulle, he kuuntelivat.” (Mark. 10:29, 30.)

Hyvä ystävä luonnollisesti tietää, milloin on parasta olla ottamatta puheeksi toisen ikävää kokemusta (Saarn. 3:7). Margarita sanoo: ”Useimmiten halusin keskustella uuden seurakuntani sisarten kanssa kenttätyöstä, raamatuntutkisteluistamme, lapsistamme – kaikesta muusta kuin ongelmistani. Arvostin sitä, että he antoivat minun jättää menneisyyden taakseni ja auttoivat minua pääsemään uuteen alkuun.”

Vastusta halua maksaa takaisin

Sen sijaan, että tuntisit olevasi jotenkin vastuussa puolisosi synneistä, saatat toisinaan olla vihainen, koska hänen väärintekonsa ovat aiheuttaneet sinulle paljon kärsimystä. Se että antaisit katkeruuden myrkyttää mieltäsi, voisi heikentää päättäväisyyttäsi pysyä uskollisena Jehovalle. Saatat esimerkiksi tuntea kiusausta maksaa jollakin tavoin takaisin uskottomalle puolisollesi.

Jos huomaat, että sisällesi on patoutunut tällaisia tunteita, ajattele Joosuan ja Kalebin tapausta. Nämä uskolliset miehet vaaransivat elämänsä vakoillessaan Luvattua maata. Toisilta vakoojilta puuttui uskoa, ja he käänsivät kansan pois tottelemasta Jehovaa. Jotkut israelilaiset halusivat jopa kivittää Joosuan ja Kalebin, kun nämä yrittivät rohkaista kansaa pysymään uskollisena. (4. Moos. 13:25–14:10.) Israelin kansan tekojen johdosta Joosua ja Kaleb joutuivat vaeltamaan erämaassa 40 vuotta, eivät omien syntiensä vuoksi vaan toisten.

Vaikka Joosua ja Kaleb olivat todennäköisesti pettyneitä, he eivät antaneet veljiensä syntien katkeroittaa itseään. He keskittyivät oman hengellisen tasapainonsa säilyttämiseen. Nelikymmenvuotisen erämaavaelluksen lopussa heidät yhdessä leeviläisten kanssa palkittiin siten, että he saivat jäädä eloon tuosta sukupolvesta ja astua Luvattuun maahan. (4. Moos. 14:28–30; Joos. 14:6–12.)

Uskottoman puolisosi teot saattavat aiheuttaa sinulle kärsimystä melko pitkään. Avioliitto voi päättyä, mutta sen jälkeenkin saatat kärsiä tunneperäisesti ja taloudellisesti. Älä silti anna synkkien ajatusten varjostaa elämääsi vaan muista, että Jehova tietää parhaiten, miten menetellä niiden suhteen, jotka tarkoituksellisesti jättävät huomiotta hänen norminsa, kuten uskottomat israelilaiset saivat erämaassa huomata. (Hepr. 10:30, 31; 13:4.)

Sinä voit selviytyä!

Sen sijaan, että antaisit kielteisten ajatusten lannistaa sinua, täytä mielesi Jehovan ajatuksilla. ”Huomasin, että Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtien äänitteiden kuunteleminen auttoi minua selviytymään”, sanoo Jane. ”Myös kokoukset olivat suuri voiman lähde. Kun osallistuin niissä aktiivisesti, ongelmat pysyivät helpommin poissa mielestäni. Sama hyöty oli kenttäpalveluksesta. Auttamalla toisia rakentamaan uskoa Jehovaan vahvistin myös omaa uskoani. Ja kun huolehdin tutkisteluoppilaista, ajatukseni pysyivät tärkeissä asioissa.”

Aiemmin mainittu Monique sanoo: ”Olen pystynyt kestämään, kun olen ollut säännöllisesti läsnä kokouksissa ja osallistunut kenttäpalvelukseen mahdollisimman usein. Perheeni jäsenet ovat päässeet lähemmäksi toisiaan ja seurakuntaa. Koettelemukseni kautta olen oppinut tunnistamaan omat heikkouteni. Minua on koeteltu, mutta Jehova auttaa minua selviytymään.”

Sinäkin voit selviytyä samankaltaisista koettelemuksista. Siitä huolimatta, millaista tuskaa petollisuus on tuottanut sinulle, pyri noudattamaan Paavalin henkeytettyä neuvoa: ”Älkäämme siis luopuko hyvän tekemisestä, sillä aikanaan me tulemme niittämään, ellemme lopen väsy.” (Gal. 6:9.)

[Alaviitteet]

^ kpl 2 Jotkin nimet on muutettu.

^ kpl 13 Raamatun kantaa asumus- ja avioerosta käsitellään yksityiskohtaisesti kirjassa ”Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa” s. 125–130, 219–222.

[Kuva s. 31]

Hylätyt puolisot arvostavat niitä, jotka auttavat heitä kenttäpalveluksessa.