Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Selitykset – miten Jehova suhtautuu niihin?

Selitykset – miten Jehova suhtautuu niihin?

Selitykset – miten Jehova suhtautuu niihin?

”NAINEN, jonka annoit olemaan kanssani, hän antoi minulle hedelmän siitä puusta, ja niin minä söin”, sanoi mies. ”Käärme minut petti, ja niin minä söin”, puolusteli nainen. Näistä ensimmäisten vanhempiemme, Aadamin ja Eevan, Jumalalle lausumista sanoista alkoi ihmiskunnan pitkä selitysten historia. (1. Moos. 3:12, 13.)

Jehova langetti Aadamille ja Eevalle tuomion heidän tahallisesta tottelemattomuudestaan ja teki siten selväksi, ettei hän hyväksynyt heidän selityksiään (1. Moos. 3:16–19). Ovatko siis kaikki selitykset Jehovalle vastenmielisiä? Vai hyväksyykö hän jotkin niistä perusteltuina? Jos hyväksyy, niin mikä ratkaisee asian? Tarkastelemme ensin, mitä selityksillä tässä tarkoitetaan.

Selitys voi olla perusteltu syy, jonka vuoksi jotakin on tehty, ei ole tehty tai ei aiota tehdä tai jonka vuoksi jossakin on epäonnistuttu. Sillä saatetaan välittää myös aito pahoittelu, jonka nojalla voidaan osoittaa lempeyttä tai antaa anteeksi. Selityksellä saatetaan kuitenkin esittää myös näennäinen tai valheellinen syy todellisen syyn verhoamiseksi, kuten Aadamin ja Eevan tapauksessa. Koska selitykset ovat usein tällaisia, niihin suhtaudutaan yleensä epäluuloisesti.

Kun esitämme selityksiä – varsinkin jos ne liittyvät Jumalan palvelemiseen – meidän täytyy varoa ”pettämästä itseämme väärällä järkeilyllä” (Jaak. 1:22). Tarkastellaanpa siksi joitakin Raamatun esimerkkejä ja periaatteita, jotka auttavat meitä ”varmistautumaan jatkuvasti siitä, mikä on otollista Herralle” (Ef. 5:10).

Mitä Jumala odottaa meidän tekevän?

Raamatussa on nimenomaisia käskyjä, joita meidän tulee Jehovan palvelijoina totella. Esimerkiksi Kristuksen käsky ”mennä – – ja tehdä opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä” koskee yhä kaikkia hänen tosi seuraajiaan (Matt. 28:19, 20). Tämän käskyn noudattaminen onkin niin tärkeää, että apostoli Paavali sanoi: ”Voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista!” (1. Kor. 9:16.)

Jotkut jotka ovat tutkineet kanssamme Raamattua pitkän aikaa, kuitenkin pidättyvät yhä saarnaamasta Jumalan valtakunnan hyvää uutista (Matt. 24:14). Toiset ovat aiemmin osallistuneet saarnaamistyöhön mutta ovat lakanneet tekemästä niin. Esimerkiksi millaisia syitä esittävät ne, jotka eivät osallistu saarnaamistyöhön? Miten Jehova suhtautui niihin, jotka menneisyydessä epäröivät noudattaa hänen nimenomaisia käskyjään?

Selityksiä joita Jumala ei hyväksy

”Se on liian vaikeaa.” Erityisesti niistä, jotka ovat luonteeltaan ujoja, saattaa tuntua liian vaikealta osallistua saarnaamistyöhön. Mutta mitä voidaan oppia Joonan tapauksesta? Hän sai mielestään äärimmäisen haastavan tehtävämääräyksen: Jehova käski hänen julistaa Niniven uhkaavaa tuhoa. On helppo nähdä, miksi tämä tehtävä tuntui Joonasta pelottavalta. Ninive oli Assyrian pääkaupunki, ja assyrialaiset olivat kuuluisia julmuudestaan. Joona on saattanut miettiä, miten hän selviytyy noiden ihmisten parissa ja mitä he tekevät hänelle. Ajateltuaan asiaa hän lähti pakoon. Jehova ei kuitenkaan hyväksynyt Joonan selitystä. Sen sijaan Jehova antoi hänelle toistamiseen tehtäväksi saarnata niniveläisille. Tällä kertaa Joona suoritti tehtävänsä rohkeasti ja Jehova siunasi hänen työnsä. (Joona 1:1–3; 3:3, 4, 10.)

Jos tehtävä saarnata hyvää uutista tuntuu sinusta liian vaikealta, muista, että ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark. 10:27). Voit olla varma, että Jehova vahvistaa sinua, kun pyydät jatkuvasti häneltä apua, ja että hän siunaa sinua, kun keräät rohkeutta palveluksesi suorittamiseen (Luuk. 11:9–13).

”En halua.” Mitä voit tehdä, jos et tunne sydämessäsi halua kristilliseen sananpalvelukseen? Muista, että Jehova voi vaikuttaa sisimpääsi ja siellä oleviin haluihin. Paavali sanoi: ”Jumala on se, joka mielisuosionsa tähden vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että toimimisen.” (Fil. 2:13.) Voit siis pyytää Jehovaa synnyttämään sinussa halun tehdä hänen tahtonsa. Kuningas Daavid toimi juuri näin. Hän anoi Jehovalta: ”Saata minut vaeltamaan totuudessasi.” (Ps. 25:4, 5.) Sinäkin voit rukoilla hartaasti, että Jehova herättäisi sinussa halun tehdä sitä, mikä häntä miellyttää.

Tosin kun olemme väsyneitä tai masentuneita, meidän on ehkä joskus pakottauduttava lähtemään kokoukseen valtakunnansalille tai osallistumaan kenttäpalvelukseen. Jos on näin, pitäisikö meidän päätellä, ettemme todella rakasta Jehovaa. Ei missään tapauksessa. Menneisyydessäkin Jumalan uskollisten palvelijoiden piti ponnistella kovasti tehdäkseen Jumalan tahdon. Esimerkiksi Paavali sanoi, että hän ikään kuin ”kuritti lyönnein ruumistaan” totellakseen Jumalan käskyjä (1. Kor. 9:26, 27). Voimme luottaa siihen, että silloinkin kun meidän on pakotettava itsemme kenttäpalvelukseen, Jehova siunaa meitä. Minkä vuoksi? Koska pakottaudumme tekemään Jumalan tahdon oikeasta syystä – rakkaudesta häneen. Tekemällä näin annamme vastauksen Saatanan väitteeseen, että Jumalan palvelijat kieltäisivät Hänet, jos heidät pantaisiin koetukselle (Job 2:4).

”Minulla on liian kiire.” Jos et osallistu kenttäpalvelukseen siksi, että sinulla on mielestäsi liian kiire, sinun on välttämättä harkittava uudelleen tärkeysjärjestystäsi. Jeesus sanoi: ”Etsikää jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa.” (Matt. 6:33.) Noudattaaksesi tätä ohjaavaa periaatetta sinun täytyy ehkä yksinkertaistaa elämääsi tai vähentää viihteeseen käytettävää aikaa, jotta sitä jäisi sananpalvelukseen. Viihteellä ja muilla henkilökohtaisilla hankkeilla on tietysti sijansa, mutta ne eivät ole pätevä syy lyödä laimin kenttäpalvelusta. Jumalan palvelija asettaa Valtakunnan edut ensi sijalle elämässään.

”En ole tarpeeksi kyvykäs.” Sinusta saattaa tuntua, ettet ole pätevä hyvän uutisen julistajaksi. Raamatun aikoina jotkut Jehovan uskolliset palvelijat ajattelivat, että he eivät olleet tarpeeksi kyvykkäitä hoitamaan Jehovan heille antamia tehtäviä. Yksi heistä oli Mooses. Saatuaan erikoistehtävän Jehovalta Mooses sanoi: ”Anteeksi, Jehova, mutta minä en ole sujuva puhuja, en eilisestä lähtien enkä sitä aiemmin enkä siitäkään pitäen kun puhuit palvelijallesi, sillä minulla on hidas suu ja hidas kieli.” Jehovan rohkaisevista sanoista huolimatta hän vastasi: ”Anteeksi, Jehova, lähettäisitkö kuitenkin viestin kenen tahansa muun välityksellä, jonka aiot lähettää.” (2. Moos. 4:10–13.) Miten Jehova reagoi?

Jehova ei vapauttanut Moosesta tehtävästä. Hän kuitenkin käski Aaronin auttaa Moosesta sen hoitamisessa. (2. Moos. 4:14–17.) Seuraavina vuosina Jehova pysyi Mooseksen rinnalla ja antoi hänelle kaiken, mitä hän tarvitsi täyttääkseen Jehovalta saamansa tehtävät. Voit luottaa siihen, että Jehova auttaa sinuakin sananpalveluksessa kokeneiden uskonveljiesi välityksellä. Mikä tärkeintä, Raamatussa vakuutetaan Jehovan tekevän meidät päteviksi työhön, jonka hän on meille antanut. (2. Kor. 3:5; ks. tekstiruutu  ”Elämäni onnellisimmat vuodet”.)

”Joku on loukannut tunteitani.” Jotkut lakkaavat osallistumasta kenttäpalvelukseen tai käymästä seurakunnan kokouksissa, koska heidän tunteitaan on loukattu. He ajattelevat, että Jehova varmasti hyväksyy tämän selitykseksi heidän hengelliseen toimettomuuteensa. Vaikka loukkaus ymmärrettävästikin saattaa meidät pois tolaltamme, onko se pätevä syy lakata osallistumasta kristilliseen toimintaan? Paavali ja hänen palvojatoverinsa Barnabas olivat ehkä loukkaantuneita toisiinsa, kun heidän erimielisyytensä oli johtanut ”kiivaaseen suuttumuksen purkaukseen” (Apt. 15:39). Mutta lakkasiko kumpikaan sen vuoksi osallistumasta sananpalvelukseen? Ei suinkaan!

Niinpä kun joku toinen uskova on loukannut sinua, muista, että vihollisesi ei ole epätäydellinen kristitty veljesi vaan Saatana, joka haluaa niellä sinut. Saatana ei kuitenkaan onnistu, jos ”asennoidut häntä vastaan vahvana uskossa”. (1. Piet. 5:8, 9; Gal. 5:15.) Jos sinulla on tällainen usko, et missään tapauksessa ”tule pettymään” (Room. 9:33).

Jos olosuhteet rajoittavat toimintaamme

Näistä muutamista esimerkeistä käy ilmi, ettei ole päteviä raamatullisia syitä laiminlyödä Jehovan nimenomaisia käskyjä, muun muassa käskyä saarnata hyvää uutista. Meillä saattaa silti olla painavia syitä sille, että suoritamme sananpalvelusta vain rajallisessa määrin. Muut raamatulliset velvollisuudet kenties vähentävät aikaa, jonka voimme omistaa saarnaamistyöhön. Joskus saatamme myös todellakin olla liian väsyneitä tai sairaita pystyäksemme tekemään Jehovan palveluksessa niin paljon kuin haluaisimme. Raamatussa vakuutetaan kuitenkin, että Jehova tietää sydämemme halun ja ottaa huomioon rajoituksemme (Ps. 103:14; 2. Kor. 8:12).

Meidän täytyy siksi varoa tuomitsemasta näissä asioissa itseämme tai toisia. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu.” (Room. 14:4.) Meidän ei tulisi verrata tilannettamme toisten tilanteeseen vaan muistaa, että ”kukin meistä tulee tekemään itsestään tilin Jumalalle” (Room. 14:12; Gal. 6:4, 5). Kun lähestymme Jehovaa rukouksessa ja selitämme hänelle olosuhteemme, haluamme jokainen tehdä sen ”vilpittömällä omallatunnolla” (Hepr. 13:18).

Miksi Jehovan palveleminen tuottaa meille iloa?

Me kaikki voimme palvella Jehovaa sydämen ilosta, koska hänen vaatimuksensa ovat aina järkeviä ja mahdollisia täyttää, onpa elämäntilanteemme millainen hyvänsä. Miksi voimme sanoa näin?

Jumalan sanassa kehotetaan: ”Älä pidätä hyvää niiltä, joille se kuuluu, kun sen tekeminen sattuu olemaan kätesi vallassa.” (Sananl. 3:27.) Mitä tämä sananlasku kertoo Jumalan vaatimuksista? Hän ei käske sinua tekemään sitä, mikä ehkä on veljesi käden vallassa, vaan palvelemaan Häntä sen mukaan, mikä on oman kätesi vallassa. Me kaikki pystymme voimavaroistamme riippumatta palvelemaan Jehovaa kokosydämisesti (Luuk. 10:27; Kol. 3:23).

[Tekstiruutu/Kuva s. 14]

 ”Elämäni onnellisimmat vuodet”

Vaikka fyysiset tai henkiset voimavaramme olisivat vähissä, meidän ei tulisi hätäisesti päätellä, että se estää meitä osallistumasta täysipainoisesti sananpalvelukseen. Tätä valaisee se, mitä tapahtui Kanadassa kristitylle veljellemme Ernestille.

Ernestillä oli puhevika, ja hän oli hyvin ujo. Kun hänen selkänsä vammautui pahasti, hän joutui luopumaan työstään rakennusmiehenä. Vammaisuudestaan huolimatta hän pystyi uudessa tilanteessaan omistamaan enemmän aikaa kenttäpalvelukseen. Seurakunnan kokouksissa esitetty kannustus osa-aikaiseen tienraivaukseen herätti hänen sydämessään vastakaikua. Hän ei kuitenkaan tuntenut olevansa pätevä tällaiseen palvelukseen.

Todistaakseen itselleen, etteivät hänen kykynsä riitä, hän anoi osa-aikaiseen tienraivaukseen yhden kuukauden ajaksi. Suureksi yllätyksekseen hän onnistui saavuttamaan tavoitteen. Sitten hän ajatteli, ettei hän varmaankaan pystyisi samaan uudestaan. Todistaakseen tämän hän jätti anomuksen toiseksi kuukaudeksi ja onnistui jälleen.

Ernest toimi osa-aikaisena tienraivaajana vuoden ajan mutta sanoi, ettei hän varmasti pystyisi olemaan vakituinen tienraivaaja. Todistaakseen tämän hän anoi nyt vakituiseen tienraivauspalvelukseen. Yllätyksekseen hän pystyi toimimaan vuoden ajan vakituisena tienraivaajana. Hän päätti jatkaa, ja hänellä oli ilo toimia vakituisena tienraivaajana kaksi vuotta, kunnes hän kuoli vammansa aiheuttamiin komplikaatioihin. Ennen kuolemaansa hän kuitenkin kertoi usein vierailleen kyyneleet silmissä: ”Elämäni onnellisimmat vuodet olivat ne, jotka palvelin Jehovaa tienraivaajana.”

[Kuva s. 13]

Voimme suorittaa sananpalvelusta mistä tahansa esteistä huolimatta.

[Kuva s. 15]

Jehova on hyvillään, kun palvelemme häntä kokosieluisesti ja teemme sen, minkä olosuhteemme sallivat.