Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Nuoret – vastustakaa ympäristön painetta

Nuoret – vastustakaa ympäristön painetta

Nuoret – vastustakaa ympäristön painetta

”Olkoon puheenne – – suolalla höystettyä, tietääksenne kuinka teidän pitää kullekin vastata.” (KOL. 4:6)

1, 2. Miltä joukosta erottuminen tuntuu monista nuorista ja miksi?

OLET epäilemättä kuullut ympäristön paineesta tai vertaispaineesta ja myös kokenut sitä omalla kohdallasi. Ehkä joku on joskus yllyttänyt sinua tekemään sellaista, minkä tiedät olevan väärin. Miltä sinusta sellaisessa tilanteessa tuntuu? 14-vuotias Christopher sanoo: ”Joskus toivon, että voisin vain kadota tai muussa tapauksessa olla samanlainen kuin koulukaverini, jottei minun tarvitsisi erottua joukosta.”

2 Onko ikätovereilla suuri vaikutus sinuun? Jos on, mistä se johtuu? Voisiko se johtua siitä, että haluat heidän hyväksyntäänsä? Tämä halu ei itsessään ole väärä. Aikuisetkin tahtovat toisten hyväksyvän heidät. Torjutuksi tulemisen katkeraa kokemusta ei halua itselleen kukaan, ei nuori eikä vanha. Totuus on kuitenkin se, ettei oikeiden arvojen kannattaminen aina tuo toisten kiitosta. Jopa Jeesus, Jumalan Poika, joutui kokemaan tämän. Siitä huolimatta hän toimi aina oikein. Vaikka jotkut seurasivat häntä ja tulivat hänen opetuslapsikseen, toiset halveksivat häntä ja ”pitivät häntä merkityksettömänä” (Jes. 53:3).

Miten suuri voima ympäristön paineella on?

3. Miksi olisi erehdys mukautua ikätoveriesi normeihin?

3 Toisinaan sinulla voisi olla kiusaus mukautua ikätoveriesi normeihin pelkästään siksi, ettet joutuisi heidän epäsuosioonsa. Olisi erehdys antaa periksi. Kristittyjen ei tulisi olla ”lapsia, jotka heittelehtivät kuin aaltojen ajamina” (Ef. 4:14). Pikkulapset on helppo taivuttaa puolelleen. Nuorena sinä olet kuitenkin matkalla aikuisuuteen. Jos siis uskot Jehovan normien olevan parhaaksesi, olet itsellesi velkaa sen, että elät vakaumuksesi mukaan (5. Moos. 10:12, 13). Toisin toimiminen merkitsisi elämäsi hallinnasta luopumista. Kun annat periksi toisten painostukselle, alistut tosiasiassa heidän sätkynukekseen. (Lue 2. Pietarin kirjeen 2:19.)

4, 5. a) Miten Aaron antoi myöten painostukselle, ja mitä voit oppia tästä? b) Millä keinoilla ikätoverisi voivat yrittää painostaa sinua?

4 Mooseksen veli Aaron antoi erään kerran myöten ympäristön paineelle. Kun israelilaiset vaativat häntä tekemään heille jumalan, hän suostui siihen. Aaron ei ollut mikään pelkuri. Hän oli aikaisemmin seisonut Mooseksen rinnalla faraon, Egyptin mahtavimman miehen, edessä. Silloin Aaron julisti hänelle rohkeasti Jumalan sanoman. Mutta kun toiset israelilaiset painostivat Aaronia, hän antoi periksi. Ympäristön paineella voi siis olla valtava voima. Aaronin oli helpompi vastustaa Egyptin kuningasta kuin toisia israelilaisia. (2. Moos. 7:1, 2; 32:1–4.)

5 Kuten Aaronin esimerkki osoittaa, ympäristön paine ei kohdistu pelkästään nuoriin eikä ole ongelma vain niille, jotka ovat taipuvaisia pahuuteen. Se voi vaikuttaa niihinkin, jotka vilpittömästi haluavat toimia oikein, myös sinuun. Ikätoverisi voivat yrittää painostaa sinua väärintekoon yllyttämällä, pilkkaamalla tai esittämällä valheellisia syytöksiä. Ilmeneepä vertaispaine missä muodossa hyvänsä, sitä on vaikea kestää. Voidaksesi vastustaa sitä menestyksellisesti sinun on tärkeää tulla vakuuttuneeksi siitä, mihin uskot.

”Tarkistakaa jatkuvasti, mitä itse olette”

6, 7. a) Miksi sinun on tärkeää olla vakuuttunut uskonkäsityksistäsi, ja miten voit vakuuttua niistä? b) Mitä kysymyksiä voit esittää itsellesi vahvistaaksesi vakaumustasi?

6 Selviytyäksesi ympäristön paineesta sinun on ensinnäkin vakuututtava siitä, että uskonkäsityksesi ja normisi ovat oikeita. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 13:5.) Vakaumus auttaa sinua toimimaan rohkeasti, vaikka saatatkin olla luonteeltasi arka (2. Tim. 1:7, 8). Mutta vaikka joku olisi rohkeakin, hänen voi olla hyvin vaikea puolustaa sellaista, mihin hän uskoo vain pintapuolisesti. Todista siksi itsellesi, että se mitä olet saanut tietää Raamatusta, on totuus. Aloita perusasioista. Uskot esimerkiksi Jumalaan ja olet kuullut toisten kertovan, miksi he uskovat hänen olevan olemassa. Kysy itseltäsi: mikä saa minut vakuuttuneeksi Jumalan olemassaolosta? Tämän kysymyksen ei ole tarkoitus nostattaa epäilyksiä vaan vahvistaa uskoasi. Kysy itseltäsi myös: Mistä tiedän Raamatun olevan Jumalan henkeyttämä? (2. Tim. 3:16.) Miksi olen vakuuttunut siitä, että elämme ”viimeisiä päiviä”? (2. Tim. 3:1–5.) Mikä saa minut uskomaan, että Jehovan normit ovat parhaakseni? (Jes. 48:17, 18.)

7 Saatat epäröidä tällaisten kysymysten esittämistä itsellesi, koska pelkäät, ettei sinulla ole niihin vastauksia. Se on kuitenkin verrattavissa siihen, että epäröisi katsoa auton kojelaudassa olevaa polttoainemittaria, koska pelkäisi sen näyttävän tyhjää! Jos tankissa ei ole polttoainetta, siitä täytyy saada tieto, jotta asialle voitaisiin tehdä jotain. Sinun on samoin parasta tarttua toimeen, jos havaitset, ettei vakaumuksesi ole kaikilta osin luja. (Apt. 17:11.)

8. Miten voisit vakuuttua siitä, että Jumalan käsky haureuden karttamisesta on viisas?

8 Otetaanpa esimerkki. Raamattu kehottaa meitä ”pakenemaan haureutta”. Kysy itseltäsi: miksi tämä on viisas käsky? Ajattele syitä, joiden vuoksi ikätoverisi syyllistyvät haureuteen. Mieti myös, miksi voidaan sanoa, että haureutta harjoittava ihminen ”tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan”. (1. Kor. 6:18.) Erittele sitten syitä ja pohdi: Miten olisi parasta toimia? Kannattaako tosiaan syyllistyä väärään sukupuoliseen käytökseen? Ajattele asiaa vielä pitemmälle ja kysy itseltäsi: miltä minusta tuntuisi, jos antautuisin sukupuoliseen moraalittomuuteen? Voisit heti saada joidenkin ikätoverien hyväksynnän, mutta miltä sinusta tuntuisi myöhemmin ollessasi vanhempiesi seurassa tai toisten kristittyjen kanssa valtakunnansalissa? Millaista olisi, kun yrittäisit rukoilla Jumalaa? Olisitko tosiaankin halukas luopumaan puhtaasta asemasta Jumalan edessä vain miellyttääksesi luokkatovereitasi?

9, 10. Miten vakaumuksesi lujittaminen auttaa sinua olemaan varmempi ikätovereittesi edessä?

9 Jos olet murrosiässä, elät aikaa jona ”järjenkykysi” kehittyy nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. (Lue Roomalaiskirjeen 12:1, 2.) Pohdi nyt vakavasti, mitä Jehovan todistajana oleminen merkitsee sinulle henkilökohtaisesti. Tällainen mietiskely auttaa sinua lujittamaan vakaumustasi. Kun sitten kohtaat ympäristön painetta, pystyt vastaamaan haasteisiin ripeästi ja varmasti. Voit kokea tilanteen samalla tavoin kuin eräs nuori kristitty sisar, joka sanoo: ”Kun ilmaisen kantani, teen vain selväksi, kuka olen. Tämä ei ole ainoastaan ’jokin uskonto’. Se on ajatteluni, tavoitteideni, moraalini ja olemassaoloni ydin.”

10 Lujana pysyminen sen puolesta, minkä tiedät olevan oikein, vaatii tosiaan ponnistelua (Luuk. 13:24). Saatat myös pohtia, kannattaako se. Mutta muista: Jos vaikutat anteeksipyytävältä tai häpeilet kantaasi, toiset vaistoavat sen ja saattavat hyvinkin luoda vielä lisää painetta. Jos taas puhut vakaumuksellisesti, ikätoverisi voivat perääntyä yllättävän nopeasti (vrt. Luuk. 4:12, 13).

Mieti miten vastaat

11. Mitä hyötyä on siitä, että valmistautuu ympäristön paineeseen?

11 Jotta voisi vastustaa ympäristön painetta, on tärkeää myös valmistautua. (Lue Sananlaskujen 15:28.) Valmistautuminen merkitsee sitä, että miettii etukäteen, millaisia tilanteita todennäköisesti syntyy. Joskus pieni ennakkoharkinta voi auttaa välttämään suuren välikohtauksen. Ajatellaanpa esimerkiksi, että huomaat edessäpäin ryhmän koulutovereita tupakalla. Tarjoaisivatko he todennäköisesti tupakkaa sinullekin? Jos aavistat vaikeuksia, mitä voit tehdä? Sananlaskujen 22:3 sanoo: ”Terävänäköinen on se, joka on nähnyt onnettomuuden ja sitten kätkeytyy.” Voit ehkä välttää kohtaamisen kokonaan, jos kuljet eri reittiä. Tämä ei ole merkki pelkuruudesta vaan viisaudesta.

12. Miten voisit saada jännittyneen tilanteen laukeamaan?

12 Entä jos joudut kohtaamaan vaikean tilanteen yllättäen? Kuvitellaanpa, että joku ikätoveri kysyy epäuskoisena: ”Oletko sinä vielä neitsyt?” Silloin on erittäin tärkeää noudattaa Kolossalaiskirjeen 4:6:ta, jossa sanotaan: ”Olkoon puheenne aina miellyttävää, suolalla höystettyä, tietääksenne kuinka teidän pitää kullekin vastata.” Kuten tämä raamatunkohta ilmaisee, paras tapa käsitellä haaste riippuu olosuhteista. Luultavasti ei ole tarpeen esittää pitkää raamatullista luentoa. Ehkä luja, yksinkertainen vastaus riittää. Esimerkiksi neitsyyttä koskevaan kysymykseen voisit sanoa vain: ”Kyllä olen” tai: ”Se on yksityisasia.”

13. Miksi ikätoverin pilkkaan vastattaessa tarvitaan tarkkanäköisyyttä?

13 Jeesus antoi usein lyhyen vastauksen, kun pitemmästä puheenvuorosta ei olisi ollut paljoakaan hyötyä. Ollessaan Herodeksen kuulusteltavana hän ei sanonut sanaakaan (Luuk. 23:8, 9). Asiattomat kysymykset on usein hyvä sivuuttaa vaikenemalla (Sananl. 26:4; Saarn. 3:1, 7). Toisaalta jossakussa, joka oudoksuu menettelyäsi esimerkiksi sukupuolimoraalin suhteen, saattaa olla havaittavissa jonkin verran vilpittömyyttä, vaikka hän olisikin aluksi herjannut sinua (1. Piet. 4:4). Siinä tapauksessa voi olla paikallaan selittää Raamattuun perustuvaa kantaasi tarkemmin. Älä silloin anna pelon pidätellä itseäsi. ”Ole aina valmis puolustautumaan.” (1. Piet. 3:15.)

14. Miten voisit joissakin tilanteissa esittää tahdikkaasti vastavedon?

14 Joissakin tilanteissa voit pystyä esittämään vastavedon. Tässä täytyy kuitenkin yrittää olla tahdikas. Esimerkiksi jos koulutoveri yllyttää sinua tupakoimaan, voisit sanoa: ”Ei kiitos” ja lisätä sitten: ”Pidin sinua vähän fiksumpana!” Huomaatko, miten vastaveto toimii? Sinun ei tarvitse selittää, miksi et polta, kun pakotat toisen ajattelemaan, miksi hän polttaa. *

15. Milloin on hyvä poistua niiden luota, jotka yrittävät painostaa sinua, ja miksi?

15 Entä jos painostus kaikesta huolimatta jatkuu? Siinä tapauksessa on parasta vain kävellä pois. Mitä pitempään viivyt, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tingit periaatteistasi jollain tavalla. Poistu siksi paikalta! Voit toimia näin tuntematta kärsineesi tappion. Sinähän otit tilanteen hallintaasi. Sinusta ei tullut ikätovereidesi sätkynukkea, vaan ilahdutit Jehovan sydämen (Sananl. 27:11).

”Suunnitelmat ovat varmasti hyödyksi”

16. Miten jotkut, jotka väittävät olevansa kristittyjä, voisivat aiheuttaa painetta?

16 Välillä paine osallistua johonkin vahingolliseen voi tulla sellaisten nuorten taholta, jotka väittävät olevansa Jehovan palvelijoita. Mitä jos esimerkiksi tulet jonkun tällaisen nuoren järjestämään seuranpitotilaisuuteen ja huomaat, ettei kukaan aikuinen valvo sitä? Tai entä jos siellä on tarjolla runsaasti alkoholia ja jotkut alkavat juoda liikaa? Voi syntyä monenlaisia tilanteita, joissa sinun on toteltava Raamatun avulla valmennettua omaatuntoasi. Eräs teini-ikäinen kristitty kertoo: ”Lähdimme siskoni kanssa pois kesken elokuvan, jossa kiroiltiin paljon. Muut ryhmästämme päättivät jäädä. Vanhempamme kiittivät meitä siitä, mitä teimme. Toiset ryhmästä kuitenkin suuttuivat, koska olimme saattaneet heidät huonoon valoon.”

17. Mitä voit käytännössä tehdä noudattaaksesi Jumalan normeja seuranpitotilaisuuksissa?

17 Kuten edellinen kokemus osoittaa, voit joutua kiusalliseen tilanteeseen, kun tottelet Raamatun avulla valmennettua omaatuntoasi. Ole kuitenkin luja sen puolesta, minkä tiedät olevan oikein. Valmistaudu etukäteen. Jos olet menossa seuranpitotilaisuuteen, suunnittele miten pääset pois, mikäli tapahtuu jotain odottamatonta. Jotkut nuoret ovat sopineet vanhempiensa kanssa, että heidän tarvitsee vain soittaa lyhyt puhelu, niin heidät haetaan kotiin jo ennen sovittua aikaa. (Ps. 26:4, 5.) Tällaiset ”suunnitelmat ovat varmasti hyödyksi” (Sananl. 21:5).

Iloitse nuoruudessasi

18, 19. a) Miksi voit olla varma, että Jehova haluaa sinun olevan onnellinen? b) Mitä Jumala ajattelee niistä, jotka vastustavat vertaispainetta?

18 Jehova loi sinut sellaiseksi, että pystyt nauttimaan elämästä, ja hän haluaa sinun olevan onnellinen. (Lue Saarnaajan 11:9.) Muista, että nautinto, jota monet ikätoverisi saavat synnin harjoittamisesta, on pelkästään tilapäistä (Hepr. 11:25). Tosi Jumala haluaa sinun saavan jotain paljon parempaa. Hän haluaa sinun olevan onnellinen ikuisesti. Kun sinulla on kiusaus tehdä sellaista, minkä tiedät olevan pahaa Jehovan silmissä, muista, että pitkällä aikavälillä hänen tottelemisensa on aina omaksi parhaaksesi.

19 Sinun on hyvä ymmärtää, että vaikka saisitkin ikätoveriesi hyväksynnän, vuosien kuluttua useimmat heistä eivät luultavasti edes muista nimeäsi. Toisaalta kun vastustat vertaispainetta, Jehova panee sen merkille eikä koskaan unohda uskollisuuttasi. Hän ”avaa – – taivaiden sulkuportit ja todella vuodattaa päällesi siunauksen, kunnes puutetta ei enää ole” (Mal. 3:10). Lisäksi hän suo anteliaasti pyhää henkeään, joka voi vahvistaa päättäväisyyttäsi aina kun tunnet olevasi heikko. Jehova voi tosiaankin auttaa sinua vastustamaan ympäristön painetta!

[Alaviite]

Muistatko?

• Miten suuri voima ympäristön paineella voi olla?

• Mikä osa vakaumuksella on vertaispaineen vastustamisessa?

• Miten voit valmistautua kohtaamaan ympäristön paineen?

• Mistä tiedät, että Jehova pitää arvossa uskollisuuttasi?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 8]

Miksi Aaron suostui tekemään kultaisen vasikan?

[Kuva s. 10]

Valmistaudu. Päätä etukäteen, mitä sanot.