Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten saada voimaa vastustaa kiusauksia ja selviytyä lannistuneisuudesta?

Miten saada voimaa vastustaa kiusauksia ja selviytyä lannistuneisuudesta?

Miten saada voimaa vastustaa kiusauksia ja selviytyä lannistuneisuudesta?

”Te saatte voimaa, kun pyhä henki tulee päällenne.” (APT. 1:8)

1, 2. Mitä apua Jeesus lupasi opetuslapsilleen, ja miksi he tarvitsisivat sitä?

JEESUS tiesi, etteivät hänen opetuslapsensa pystyisi noudattamaan kaikkia hänen käskyjään omin voimin. Kun otetaan huomioon, miten valtava saarnaamistyö näillä puutteellisilla ihmisillä oli tehtävänään ja millainen mahti oli heidän vastustajillaan, he tarvitsivat selvästikin yli-inhimillistä voimaa. Niinpä Jeesus vakuutti opetuslapsilleen juuri ennen taivaaseen nousemistaan: ”Te saatte voimaa, kun pyhä henki tulee päällenne, ja te tulette olemaan todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin asti.” (Apt. 1:8.)

2 Tämä lupaus alkoi täyttyä vuoden 33 helluntaina, jolloin pyhä henki antoi Jeesuksen Kristuksen seuraajille voimaa täyttää Jerusalem saarnaamisellaan. Mikään vastustus ei pystynyt pysäyttämään sitä. (Apt. 4:20.) Jeesuksen uskolliset seuraajat – joihin mekin kuulumme – tarvitsisivat kipeästi tuota samaa Jumalalta tulevaa voimaa ”kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti” (Matt. 28:20).

3. a) Selitä, mitä eroa on pyhällä hengellä ja voimalla. b) Mitä Jehovalta tuleva voima voi auttaa meitä tekemään?

3 Jeesus lupasi opetuslastensa saavan voimaa, kun pyhä henki tulisi heidän päälleen. Sanoilla ”voima” ja ”henki” on eri merkitys. Jumalan henki tarkoittaa johonkuhun tai johonkin kohdistettavaa tai käytettävää dynaamista energiaa, jonka välityksellä Jumala auttaa toteuttamaan tahtonsa. Voima taas voidaan määritellä kyvyksi toimia tai vaikuttaa jollakin tavalla. Se saattaa olla jossakussa tai jossakin toimettomana, kunnes sitä tarvitaan toivotun tuloksen aikaansaamiseksi. Pyhää henkeä voitaisiinkin verrata sähkövirtaan, josta tulee ladattavaan akkuun energiaa, kun taas voima muistuttaa pikemminkin tällaiseen akkuun varastoitunutta, toimettomassa tilassa olevaa energiaa. Sen voiman avulla, jota Jehova suo palvelijoilleen pyhän hengen välityksellä, me kaikki pystymme elämään kristillisen vihkiytymisemme mukaisesti ja tarvittaessa vastustamaan meihin kohdistuvaa kielteistä vaikutusta. (Lue Miikan 3:8 ja Kolossalaiskirjeen 1:29.)

4. Mitä tässä kirjoituksessa tarkastellaan ja miksi?

4 Miten meille pyhän hengen välityksellä annettava voima ilmenee? Miten pyhä henki voi saada jonkun toimimaan tai reagoimaan? Pyrkiessämme palvelemaan Jumalaa uskollisesti kohtaamme monia esteitä, joita Saatana, hänen asiainjärjestelmänsä ja oma epätäydellinen lihamme aiheuttavat. Meidän on tärkeää voittaa tällaiset esteet, jotta voisimme olla hellittämättömiä kristittyjä, osallistua säännöllisesti sananpalvelukseen ja säilyttää hyvän suhteen Jehovaan. Tarkastellaanpa, miten pyhä henki auttaa meitä vastustamaan kiusauksia ja selviytymään väsymyksestä ja lannistuneisuudesta.

Voimaa vastustaa kiusauksia

5. Miten rukous voi antaa meille voimaa?

5 Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemaan: ”Älä saata meitä kiusaukseen, vaan vapauta meidät paholaisesta.” (Matt. 6:13.) Jehova ei hylkää tällaisen pyynnön esittäviä uskollisia palvelijoitaan. Eräässä toisessa yhteydessä Jeesus sanoi, että ”Isä, joka on taivaassa, antaa pyhää henkeä niille, jotka pyytävät häneltä” (Luuk. 11:13). Miten rohkaisevaa onkaan, että Jehova lupaa antaa meille tätä voimaa, joka auttaa meitä toimimaan oikein. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että Jehova raivaisi tieltämme kaikki kiusaukset (1. Kor. 10:13). Mutta silloin kun eteemme tulee kiusaus, meidän on aika rukoilla tavallista hartaammin (Matt. 26:42).

6. Mihin Jeesus perusti vastauksensa Saatanan kiusatessa häntä?

6 Kohdatessaan Saatanan asettamia kiusauksia Jeesus lainasi raamatunkohtia. Jumalan sana oli selvästikin Jeesuksen mielessä hänen vastatessaan: ”On kirjoitettu – – On myös kirjoitettu – – Mene pois, Saatana! Sillä on kirjoitettu: ’Jehovaa, Jumalaasi, sinun on palvottava, ja yksin hänelle sinun on suoritettava pyhää palvelusta.’ ” Rakkaus Jehovaan ja hänen Sanaansa sai Jeesuksen hylkäämään houkutukset, jotka Kiusaaja hänen eteensä asetti. (Matt. 4:1–10.) Kun Jeesus oli toistuvasti vastustanut kiusausta, Saatana lähti hänen luotaan.

7. Miten Raamattu auttaa meitä vastustamaan kiusauksia?

7 Jos Jeesus turvautui Raamattuun voidakseen vastustaa Saatanan kiusauksia, niin miten paljon enemmän meidän pitäisikään turvautua siihen! Jotta pystyisimme vastustamaan Panettelijaa ja hänen edustajiaan, meidän on siis ensinnäkin päätettävä opetella tuntemaan Jumalan normit ja noudatettava niitä täysin. Monet ovat alkaneet elää niiden mukaan tutkittuaan Raamattua ja opittuaan arvostamaan Jumalan viisautta ja vanhurskautta. ”Jumalan sana” tosiaan uhkuu voimaa, joka pystyy havaitsemaan ”sydämen ajatukset ja aikomukset” (Hepr. 4:12). Mitä enemmän ihminen lukee Raamattua ja mietiskelee lukemaansa, sitä paremmin hän voi oppia ymmärtämään, että Jehova on totuudellinen (Dan. 9:13). Meidän on näin ollen hyvä mietiskellä raamatunkohtia, jotka liittyvät nimenomaisiin heikkouksiimme.

8. Miten voimme saada pyhää henkeä?

8 Jeesus pystyi vastustamaan kiusauksia, koska hän tunsi Raamatun ja oli lisäksi ”täynnä pyhää henkeä” (Luuk. 4:1). Jotta meillä olisi voimaa ja kykyä toimia hänen tavallaan, meidän on pyrittävä lähemmäs Jehovaa käyttämällä täysin hyödyksemme kaikkia järjestelyjä, jotka hän on tehnyt täyttääkseen meidät hengellään (Jaak. 4:7, 8). Näihin kuuluvat Raamatun tutkiminen, rukoileminen ja toisten uskovien seura. Monet ovat lisäksi havainneet, että on hyödyllistä pysyä kiireisenä kristillisissä toimissa, sillä se auttaa pitämään mielen kohdistettuna rakentaviin hengellisiin ajatuksiin.

9, 10. a) Millaiset kiusaukset ovat yleisiä asuinseudullasi? b) Miten seurausten miettiminen ja rukoileminen voivat antaa sinulle voimaa vastustaa kiusausta silloinkin, kun olet väsynyt?

9 Mitä houkutuksia väärin tekemiseen sinun on vastustettava? Onko sinun joskus tehnyt mieli flirttailla jonkun kanssa, joka ei ole aviopuolisosi? Jos et ole naimisissa, onko sinulla ollut houkutus suostua tapailemaan jotakuta ei-uskovaa? Kristitylle voi televisiota katsellessaan tai internetiä käyttäessään yhtäkkiä tulla kiusaus katsoa jotakin epäpuhdasta. Onko näin käynyt sinulle? Jos on, niin miten olet reagoinut? Olisi viisasta miettiä sitä, että yksi harha-askel voisi johtaa toiseen ja sitten vakavaan väärintekoon (Jaak. 1:14, 15). Ajattele, millaista tuskaa tuo uskoton teko aiheuttaisi Jehovalle, seurakunnalle ja perheellesi. Toisaalta pysymisestä uskollisena Jumalan periaatteille on seurauksena puhdas omatunto. (Lue psalmi 119:37 ja Sananlaskujen 22:3.) Aina kun eteesi tulee tällaisia koetuksia, rukoile päättäväisesti voimaa vastustaa niitä.

10 Saatanan aiheuttamista kiusauksista on muistettava jotain muutakin. Saatana lähestyi Jeesusta sen jälkeen, kun tämä oli paastonnut 40 päivää erämaassa. Epäilemättä Panettelija ajatteli tämän olevan erityisen ”sopiva aika” koetella Jeesuksen nuhteettomuutta (Luuk. 4:13). Saatana yrittää löytää sopivia aikoja meidänkin nuhteettomuutemme koettelemiseen. Siksi meidän on hyvin tärkeää pysyä hengellisesti vahvoina. Saatana hyökkää usein juuri silloin, kun hän havaitsee kohteensa olevan heikoimmillaan. Tuntiessamme itsemme väsyneiksi tai lannistuneiksi meidän tulisi siksi päättäväisemmin kuin koskaan anoa Jehovalta hänen apuaan, suojelustaan ja pyhää henkeään (2. Kor. 12:8–10).

Voimaa selviytyä väsymyksestä ja lannistuneisuudesta

11, 12. a) Miksi monet tuntevat nykyään olevansa lannistuneita? b) Mikä voi antaa meille voimaa vastustaa lannistuneisuutta?

11 Epätäydellisinä ihmisinä me tunnemme toisinaan olevamme lannistuneita. Tämä voi pitää paikkansa varsinkin nykyisenä aikana, joka aiheuttaa erityisen suuria paineita. Meneillään ovat kenties vaikeimmat ajat, mitä koko ihmiskunta on tähän mennessä kokenut. (2. Tim. 3:1–5.) Harmagedonin lähestyessä taloudelliset, tunneperäiset ja muut paineet kasvavat. Ei siksi pitäisi olla mikään yllätys, että joidenkuiden on entistä vaikeampi täyttää velvollisuutensa huolehtia perheestään ja elättää se. He tuntevat olevansa väsyneitä, ylikuormitettuja, huolten painamia ja jopa loppuunpalaneita. Jos tämä pitää paikkansa sinusta, niin miten voit selviytyä näistä paineista?

12 Muista, että Jeesus lupasi antaa opetuslapsilleen auttajan – Jumalan pyhän hengen. (Lue Johanneksen 14:16, 17.) Se on maailmankaikkeuden väkevin voima. Sen välityksellä Jehova voi antaa ”enemmän kuin yltäkylläisesti” voimaa minkä tahansa koettelemuksen kestämiseen (Ef. 3:20). Apostoli Paavali sanoi, että siihen turvautumalla saamme ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen”, vaikka olisimmekin ”ahtaalla joka suhteessa” (2. Kor. 4:7, 8). Jehova ei lupaa poistaa painetta, mutta hän vakuuttaa antavansa meille henkensä välityksellä voimaa selviytyä siitä (Fil. 4:13).

13. a) Miten eräs nuori on saanut voimaa selviytyä vaikeassa tilanteessa? b) Tiedätkö muita samanlaisia esimerkkejä?

13 Yksi esimerkki tästä on Stephanie, 19-vuotias sisar, joka palvelee vakituisena tienraivaajana. 12-vuotiaana hän sai aivohalvauksen ja hänellä todettiin olevan aivokasvain. Sen jälkeen hän on ollut kahdesti leikkauksessa ja saanut sädehoitoa. Hänellä on ollut vielä kaksi halvausta, joiden jäljiltä hänen vasen puolensa ei toimi normaalisti ja hänen näkökykynsä on heikentynyt. Stephanien täytyy säästää voimavarojaan tärkeiksi katsomiinsa asioihin, esimerkiksi kristillisiin kokouksiin ja kenttäpalvelukseen. Hän kuitenkin tuntee Jehovan hengen antavan hänelle kestävyyttä monin tavoin. Raamatulliset julkaisut, joissa on toisten kristittyjen kokemuksia, ovat kohottaneet hänen mielialaansa hänen ollessaan alla päin. Veljet ja sisaret ovat tukeneet häntä kirjeillään tai ennen kokouksia ja niiden jälkeen käydyillä rohkaisevilla keskusteluilla. Myös kiinnostuneet ovat osoittaneet arvostuksensa tulemalla Stephanien kotiin saamaan raamatullista opetusta. Tämän kaiken johdosta Stephanie tuntee olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa Jehovalle. Hänen lempiraamatunkohtansa on psalmi 41:3, jonka hän uskoo täyttyneen omassa tapauksessaan.

14. Mitä meidän täytyy välttää ollessamme uupuneita ja miksi?

14 Kun olemme väsyneitä tai meillä on paineita, emme saa koskaan päätellä, että voisimme helpottaa tilannettamme vähentämällä hengellistä toimintaa. Se olisi pahinta, mitä voisimme tehdä. Miksi? Koska esimerkiksi juuri Raamatun tutkiminen henkilökohtaisesti ja perheenä, kenttäpalvelus ja kokouksissa käyminen ovat meille keinoja saada vahvistavaa pyhää henkeä. Kristilliset toimet ovat aina virvoittavia. (Lue Matteuksen 11:28, 29.) Veljet ja sisaret tulevatkin usein kokouksiin uupuneina mutta tuntevat kotiin lähtiessään, että heidän voimansa on uudistettu ja heidän hengelliset akkunsa ladattu.

15. a) Lupaako Jehova tehdä kristityn elämästä vaivatonta? Selitä Raamatun avulla. b) Mitä Jumala lupaa meille, ja mitä meidän olisi siksi hyvä pohtia?

15 Tällä ei tietenkään ole tarkoitus sanoa, ettei Kristuksen opetuslapseuden kuorma painaisi lainkaan. Uskollisena kristittynä oleminen vaatii vaivannäköä. (Matt. 16:24–26; Luuk. 13:24.) Pyhän hengen välityksellä Jehova voi kuitenkin antaa väsyneelle voimaa. ”Jehovaan toivonsa panevat saavat uutta voimaa”, kirjoitti profeetta Jesaja. ”He kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:29–31.) Tämän vuoksi meidän olisi hyvä pohtia, mikä todellisuudessa on syynä hengelliseen uupumukseen.

16. Miten voimme karsia mahdollisia väsymyksen tai lannistuneisuuden syitä?

16 Jehovan sana kehottaa meitä ”varmistautumaan tärkeämmistä asioista” (Fil. 1:10). Apostoli Paavali vertasi kristillistä elämää pitkän matkan juoksukilpailuun ja neuvoi henkeytettynä: ”Pankaamme mekin pois jokainen paino – – ja juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu.” (Hepr. 12:1.) Hän tarkoitti, että meidän täytyy välttää tarpeettomia hankkeita, tarpeettomia painoja, jotka väsyttäisivät meidät. Jotkut meistä yrittävät ehkä ahtaa liian monia asioita jo ennestään kiireiseen elämäänsä. Jos siis tunnet usein olosi väsyneeksi ja sinulla on paineita, voisi olla hyvä tarkastella, miten paljon voimavarojasi käytät ansiotyöhön, miten usein matkustelet ja miten tärkeän sijan urheilu ja muut vapaa-ajan toimet saavat elämässäsi. Järkevyyden ja vaatimattomuuden tulisi saada meidät kaikki tunnustamaan rajoituksemme ja karsimaan tarpeettomat sitoumukset mahdollisimman vähiin.

17. Mikä saattaa lannistaa joitakuita, mutta mitä Jehova vakuuttaa tämän suhteen?

17 Jotkut meistä saattavat olla jossakin määrin lannistuneita myös siksi, että tämän asiainjärjestelmän loppu ei ole tullut niin pian kuin olemme odottaneet (Sananl. 13:12). Niitä joilla on tällaisia tunteita, voivat kuitenkin rohkaista Habakukin 2:3:n sanat: ”Näky on vielä määräaikaa varten, ja se rientää kiihkeästi kohti loppua, eikä se valehtele. Vaikka se viipyisikin, odota sitä, sillä se toteutumalla toteutuu. Se ei myöhästy.” Jehova vakuuttaa, että tämän asiainjärjestelmän loppu tulee juuri ajallaan!

18. a) Mistä lupauksista saat voimaa? b) Miten seuraava kirjoitus hyödyttää meitä?

18 Kaikki Jehovan uskolliset palvelijat varmasti kaipaavat aikaa, jolloin väsymys ja lannistuneisuus ovat poissa ja jolloin jokainen elossa oleva saa nauttia ”nuoruudentarmosta” (Job 33:25). Jo nyt voimme tulla sisäisesti väkeviksi pyhän hengen toiminnan välityksellä, kun osallistumme virkistäviin hengellisiin toimiin (2. Kor. 4:16; Ef. 3:16). Älä anna uupumuksen riistää sinulta ikuisia siunauksia. Kaikki kiusausten, väsymyksen ja lannistuneisuuden aiheuttamat koettelemukset tulevat poistumaan – elleivät heti, niin Jumalan uudessa maailmassa. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan sitä, miten pyhä henki antaa kristityille voimaa kestää vainoa, vastustaa haitallista ympäristön painetta ja selviytyä muunlaisista vastoinkäymisistä.

Mitä vastaisit?

Miten saamme voimaa Raamatun lukemisen välityksellä?

• Miten rukoileminen ja mietiskely antavat meille voimaa?

• Miten voit karsia mahdollisia lannistuneisuuden syitä?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 24]

Kristilliset kokoukset voivat virkistää meitä hengellisesti.