Lukijoiden kysymyksiä

Kun Jeesus Kristus lähetti 12 apostolia saarnaamaan, käskikö hän heitä ottamaan mukaansa sauvan ja käyttämään sandaaleja?

Jotkut väittävät niiden kolmen evankeliumikertomuksen, joissa sanotaan Jeesuksen lähettäneen apostolit saarnaamaan, olevan keskenään ristiriidassa. Näitä kertomuksia vertailemalla voimme kuitenkin tehdä erään kiinnostavan päätelmän. Verrataanpa ensinnäkin sitä, mitä Markus ja Luukas kirjoittivat. Markuksen kertomuksessa sanotaan: ”[Jeesus] antoi heille myös käskyn olla ottamatta matkalle muuta kuin vain sauvan, ei leipää, ei eväslaukkua, ei kuparirahaa vyökukkaroihinsa, mutta sitoa sandaalit jalkaansa ja olla käyttämättä kahta aluspukinetta.” (Mark. 6:7–9.) Luukas kirjoitti: ”Älkää ottako mitään matkalle, ei sauvaa eikä eväslaukkua, ei leipää eikä hopearahaa, älköönkä teillä olko kahta aluspukinetta.” (Luuk. 9:1–3.) Havaitsemme tässä näennäisen ristiriidan. Markuksen mukaan apostolien käskettiin ottaa mukaansa sauva ja sitoa sandaalit jalkaansa, mutta Luukkaan kertomuksessa sanotaan, etteivät he saaneet ottaa matkalle mitään, eivät edes sauvaa. Markus mainitsi sandaalit mutta Luukas ei.

Ymmärtääksemme, mitä Jeesus tässä tilanteessa pohjimmiltaan halusi sanoa, meidän on hyvä huomata näissä kaikissa kolmessa evankeliumissa esiintyvä ilmaus. Edellä lainatuissa kertomuksissa samoin kuin Matteuksen 10:5–10:ssä apostoleille sanottiin, että he eivät saisi käyttää tai heillä ei saisi olla ”kahta aluspukinetta”. Todennäköisesti kullakin apostolilla oli yllään yksi aluspukine. Niinpä heidän ei tullut ottaa matkalle toista. Heillä oli myös sandaalit. Markus korosti, että heidän piti ”sitoa sandaalit jalkaansa”, samat sandaalit jotka heillä ennestään oli käytössä. Entä mitä on sanottava sauvoista? Tietosanakirja The Jewish Encyclopedia huomauttaa: ”Muinaisten heprealaisten keskuudessa näyttää olleen yleisenä tapana kuljettaa mukana sauvaa.” (1. Moos. 32:10.) Markus mainitsi, että apostolit eivät saaneet ottaa ”matkalle muuta kuin vain sauvan”, joka heillä oli mukanaan Jeesuksen antaessa tämän käskyn. Nämä evankeliuminkirjoittajat korostivat näin ollen sitä Jeesuksen ohjetta, ettei tullut nähdä paljon vaivaa ylimääräisten varusteiden kokoamiseksi matkaa varten.

Tätä seikkaa tähdentää myös Matteus, joka kuuli Jeesuksen käskyn ja kirjoitti sen muistiin. Jeesus sanoi: ”Älkää hankkiko kultaa tai hopeaa tai kuparia vyökukkaroihinne tai eväslaukkua matkalle tai kahta aluspukinetta tai sandaaleja tai sauvaa, sillä työntekijä ansaitsee ruokansa.” (Matt. 10:9, 10.) Entä sandaalit, jotka apostoleilla oli parhaillaan käytössä, ja sauva, joka heillä oli kädessään? Jeesus ei kehottanut heitä luopumaan siitä, mitä heillä jo oli, mutta hän kielsi heitä hankkimasta tällaisia varusteita. Miksi hän antoi tällaisen käskyn? Koska ”työntekijä ansaitsee ruokansa”. Tämä oli Jeesuksen käskyn pääajatus. Hän olikin vuorisaarnassaan sanonut, etteivät opetuslapset saisi olla huolissaan siitä, mitä he söisivät, joisivat tai pitäisivät yllään. (Matt. 6:25–32.)

Vaikka tarkastelemamme evankeliumikertomukset saattavat aluksi vaikuttaa ristiriitaisilta, ne kaikki välittävät saman ydinajatuksen. Apostolien tuli lähteä matkaan sellaisina kuin olivat, eivätkä he saaneet antaa minkään ylimääräisen hankkimisen hajottaa huomiotaan. Minkä vuoksi? Koska Jehova huolehtisi heistä.

 Keitä olivat naiset, joista Salomo puhui Saarnaajan 2:8:ssa?

Emme voi olla varmoja asiasta, mutta yksi mahdollisuus on se, että he olivat huomattavia naisia, joita Salomo tapasi hovissaan.

Saarnaajan 2. luvussa Salomo mainitsee useita aikaansaannoksiaan, muun muassa laajoja rakennushankkeitaan. Hän lisää: ”Kokosin itselleni myös hopeaa ja kultaa sekä kuninkaille ja hallintoalueille ominaista omaisuutta. Hankin itselleni laulajia ja laulajattaria ja ihmisten poikien suuria iloja, vaimon, jopa vaimoja [”naisen, jopa naisia”, engl. viitelaitos].” (Saarn. 2:8.)

Monet kommentaattorit olettavat, että Salomon mainitsemat ”naiset” olivat niitä monia vierasmaalaisia vaimoja ja sivuvaimoja, joita hänellä oli myöhempinä vuosinaan ja jotka johtivat hänet väärään palvontaan (1. Kun. 11:1–4). Tähän selitykseen liittyy kuitenkin ongelmia. Kun Salomo kirjoitti tarkasteltavana olevat sanat, hän oli jo tutustunut kyseisiin naisiin. Ja tässä vaiheessa hänellä oli yhä Jehovan hyväksyntä, sillä hän kirjoitti Raamatun kirjoja Jehovan henkeyttämänä. Tämä tuskin sopii tilanteeseen hänen myöhempinä vuosinaan, jolloin hänellä oli satoja vierasmaalaisia vaimoja ja sivuvaimoja ja hän otti osaa väärään palvontaan.

Saarnaajan kirjassa Salomo sanoi, että hän ”yritti löytää ilahduttavat sanat ja oikeiden totuuden sanojen kirjoituksen” (Saarn. 12:10). Hän selvästikin tunsi ”vaimoa”, ”kuningatarta” ja ”sivuvaimoa” tarkoittavat sanat, koska hän käytti noita sanoja henkeytetyissä kirjoituksissaan (Sananl. 5:18; 12:4; 18:22; Saarn. 9:9; Laul. l. 6:8, 9). Mutta Saarnaajan 2:8:ssa ei heprealaisessa tekstissä käytetä noita tuttuja sanoja.

Sanoja ”naisen, jopa naisia” vastaavassa heprealaisessa ilmauksessa käytetään harvinaista sanaa, joka esiintyy Raamatussa vain tässä jakeessa (yksikössä ja monikossa). Tutkijat myöntävät, että sanan merkitys on epävarma. Monet raamatunkääntäjät katsovat Saarnaajan 2:8:ssa olevan ilmauksen viittaavan naisiin ensin yksikössä ja sitten monikkoa tai korkea-arvoisuutta ilmaisevassa muodossa. Käännös ”naisen, jopa naisia” välittää tämän ajatuksen.

Salomo oli niin kuuluisa, että Saban rikkaan valtakunnan kuningatar kuuli hänestä, ja vierailu Salomon luona vaikutti kuningattareen syvästi (1. Kun. 10:1, 2). Tämä viittaa naisia koskevien Salomon sanojen yhteen mahdolliseen merkitykseen. Hän on saattanut tarkoittaa huomattavia naisia, joita hän tapasi hovissaan monina vuosina ollessaan vielä Jumalan suosiossa.