Pitkä oikeustaistelu johtaa voittoon!

TAISTELU alkoi vuonna 1995 ja kesti 15 vuotta. Koko tämän ajanjakson kuluessa Venäjällä toimivat tosi kristityt joutuivat hyökkäysten kohteeksi. Niiden takana olivat uskonnonvapauden vastustajat, jotka olivat päättäneet saada Jehovan todistajat kiellettyä Moskovassa ja muuallakin. Jehova näki kuitenkin hyväksi palkita rakkaiden venäläisveljiemme ja -sisariemme nuhteettomuuden antamalla heidän voittaa oikeustaistelun. Mutta mikä johti tällaiseen vastakkainasetteluun?

VIIMEINKIN VAPAUS!

Venäläiset veljemme saivat 1990-luvun alkupuolella takaisin uskonnonvapauden, jonka he olivat vuonna 1917 menettäneet. Vuonna 1991 Neuvostoliiton hallitus rekisteröi heidät viralliseksi uskontokunnaksi. Neuvostoliiton hajottua Jehovan todistajat rekisteröitiin Venäjän federaatiossa. Lisäksi valtio tunnusti virallisesti, että kymmenien vuosien ajan uskonnollista vainoa kokeneet todistajat olivat poliittisen sorron uhreja. Moskovan oikeusministeriö rekisteröi vuonna 1993 Moskovan Jehovan todistajien yhteisön, jota nimeä meistä siellä virallisissa yhteyksissä käytetään. Samana vuonna astui voimaan uskonnonvapauden takaava Venäjän uusi perustuslaki. Ei ihme, että eräs veli sanoi: ”Emme koskaan edes uneksineet näkevämme tällaista vapautta.” Hän jatkoi: ”Olimme odottaneet vapautta 50 vuotta.”

Venäläisveljemme ja -sisaremme käyttivät hyvin tämän ”suotuisan ajan” tehostamalla nopeasti saarnaamistaan, ja monet osoittivat vastakaikua (2. Tim. 4:2). ”Uskonto kiinnosti ihmisiä kovasti”, totesi eräs tarkkailija. Ennen pitkää julistajien, tienraivaajien ja seurakuntien määrä moninkertaistui. Vuosien 1990 ja 1995 välillä Jehovan todistajien määrä kasvoikin Moskovassa noin 300:sta yli 5 000:een! Kun uusia todistajia tuli siellä aina vain lisää, uskonnonvapauden vastustajat huolestuivat. He panivat 1990-luvun puolivälissä alulle oikeustaistelun, jossa olisi neljä pitkällistä vaihetta, ennen kuin se viimein saataisiin päätökseen.

RIKOSTUTKINTA JA YLLÄTTÄVÄ KÄÄNNE

Taistelun ensimmäinen vaihe alkoi kesäkuussa 1995. Eräs Moskovassa toimiva, avoimesti Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa liittoutunut ryhmä nosti veljiämme vastaan kanteen rikolliseen toimintaan osallistumisesta. Tämä ryhmä väitti edustavansa perheenjäseniä, jotka olivat katkeria siitä, että heidän puolisostaan tai lapsistaan oli tullut todistajia. Kesäkuussa 1996 tutkijat alkoivat etsiä todisteita väärinkäytöksistä kuitenkaan löytämättä niitä. Sama ryhmä nosti silti toisen kanteen, jossa se jälleen syytti veljiämme rikollisesta toiminnasta. Tutkijat järjestivät uuden selvityksen, mutta kaikki syytökset osoittautuivat vääriksi. Siitä huolimatta vastustajat nostivat samojen väitteiden perusteella kolmannen kanteen. Jälleen kerran Moskovan Jehovan todistajien toimintaa tutkittiin, ja syyttäjä tuli samaan johtopäätökseen: rikosjutun aloittamiselle ei ollut perusteita. Sen jälkeen vastustajat nostivat saman kanteen neljännen kerran, eikä syyttäjä tälläkään kertaa löytänyt todisteita. Uskomatonta kyllä, sama ryhmä pyysi järjestämään vielä yhden tutkimuksen. Vihdoin 13. huhtikuuta 1998 uusi tutkija totesi asian loppuun käsitellyksi.

”Mutta sitten tapahtui jotain eriskummallista”,  sanoo eräs jutussa mukana ollut asianajaja. Vaikka tästä viidennestä tutkimuksesta vastannut syyttäjänviraston edustaja myönsi, ettei rikollisesta toiminnasta ollut minkäänlaisia todisteita, hän kehotti nostamaan veljiämme vastaan siviilikanteen. Hän väitti Moskovan Jehovan todistajien yhteisön rikkovan kansallista ja kansainvälistä lakia. Moskovan pohjoisen hallintopiirin syyttäjä oli samaa mieltä ja nosti siviilikanteen. * Asian käsittely alkoi 29. syyskuuta 1998 Moskovassa Golovinskin piirin käräjäoikeudessa. Toinen vaihe oli käynnistynyt.

RAAMATTUA KÄYTETÄÄN TUOMIOISTUIMESSA

Moskovan pohjoisosassa sijaitsevassa ahtaassa oikeussalissa syyttäjä Tatjana Kondratjeva aloitti hyökkäyksen vetoamalla vuonna 1997 säädettyyn Venäjän lakiin, jossa ortodoksisuus, islam, juutalaisuus ja buddhalaisuus luetaan perinteisiksi uskonnoiksi. * Tämä laki on tehnyt virallisen tunnustuksen saamisen muille uskontokunnille vaikeaksi. Tuomioistuimet voivat tämän lain nojalla kieltää vihaa lietsovat uskonnot. Tähän lakiin viitaten syyttäjä väitti valheellisesti, että Jehovan todistajat lietsovat vihaa ja hajottavat perheitä ja että heidän toimintansa pitäisi siksi kieltää.

Yksi veljiemme puolustusasianajajista kysyi: ”Ketkä Moskovan seurakuntaan kuuluvista ovat syyllistyneet tämän lain rikkomiseen?” Syyttäjä ei kyennyt esittämään yhtäkään nimeä. Hän kuitenkin väitti, että Jehovan todistajien kirjallisuus nostattaa uskonnollista vihamielisyyttä. Tämän todisteeksi hän luki otteita Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdistä sekä muista julkaisuista (ks. yllä olevat kuvat). Kun häneltä kysyttiin, millä tavoin nämä julkaisut nostattavat vihamielisyyttä, hän sanoi: ”Jehovan todistajat opettavat, että heillä on oikea uskonto.”

Eräs asianajaja, joka on veljemme, ojensi sekä tuomarille että syyttäjälle Raamatun ja luki Efesolaiskirjeen 4:5:stä sanat: ”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.” Ennen pitkää tuomari, syyttäjä ja asianajaja keskustelivat Raamattu kädessään esimerkiksi Johanneksen 17:18:sta ja Jaakobin kirjeen 1:27:stä. Syyttäjältä kysyttiin: ”Nostattavatko nämä raamatunkohdat uskonnollista vihamielisyyttä?” Hän vastasi, ettei hänellä ole riittävästi asiantuntemusta Raamatun tekstin kommentoimiseen. Asianajaja näytti Venäjän ortodoksisen kirkon julkaisuja, joissa arvostellaan ankarasti Jehovan todistajia, ja kysyi: ”Rikkovatko nämä lausunnot lakia?” Syyttäjä vastasi: ”Minulla ei ole riittävästi asiantuntemusta pappien lausuntojen kommentoimiseen.”

KANGERTELUA SYYTTÄJÄPUOLELLA

Perustellessaan perheiden hajottamista koskevaa väitettä syyttäjä sanoi, etteivät Jehovan todistajat vietä joulua ja muita juhlapyhiä. Myöhemmin hän kuitenkin myönsi, että Venäjän laki ei vaadi kansalaisia viettämään joulua. Venäläisillä – myös venäläisillä Jehovan todistajilla – on valinnanvapaus.  Syyttäjä myös esitti järjestömme riistävän lapsilta normaalin levon ja elämän ilon. Hän joutui silti tunnustamaan, ettei ollut koskaan puhunut todistajavanhempien kasvattamien lasten kanssa. Kun asianajaja kysyi, oliko syyttäjä milloinkaan käynyt Jehovan todistajien kokouksissa, tämä vastasi: ”Se ei ole ollut tarpeen.”

Syyttäjä kutsui asiantuntijatodistajaksi erään psykiatrian professorin. Tämä sanoi kirjallisuutemme lukemisen aiheuttavan mielenterveysongelmia. Kun puolustusasianajaja huomautti, että professorin tuomioistuimelle antama kirjallinen lausunto oli identtinen erään Moskovan patriarkaatin laatiman asiakirjan kanssa, professori myönsi joidenkin osuuksien olevan sanalleen samanlaisia. ”Käytämme työssämme samaa levykettä”, hän sanoi. Lisäkysymykset paljastivat, ettei hänellä ollut ollut yhtäkään Jehovan todistaja -potilasta. Eräs toinen psykiatrian professori toisaalta vakuutti oikeuden edessä, että hän oli tutkinut Moskovassa yli sataa Jehovan todistajaa. Hän oli todennut, että todistajien mielenterveys oli normaali ja että he olivat todistajaksi tulonsa jälkeen oppineet suvaitsevuutta muita uskontoja kohtaan.

VOITTO – MUTTA EI LOPULLINEN

Tuomari asetti 12. maaliskuuta 1999 viisi asiantuntijaa tarkastelemaan Jehovan todistajien kirjallisuutta ja keskeytti oikeudenkäynnin. Venäjän oikeusministeriö oli jo tästä Moskovan oikeusjutusta riippumatta määrännyt asiantuntijaryhmän tutkimaan kirjallisuuttamme. Ministeriön asettama ryhmä raportoi 15. huhtikuuta 1999, ettei se ollut löytänyt julkaisuistamme mitään haitallista. Niinpä oikeusministeriö uudisti 29. huhtikuuta 1999 Jehovan todistajien maanlaajuisen rekisteröinnin. Vaikka saatavilla oli tämä tuore, myönteinen tutkimus, Moskovan tuomioistuin halusi ehdottomasti uuden työryhmän tarkastelevan kirjallisuuttamme.  Tästä seurasi merkillinen tilanne: Venäjän oikeusministeriö oli tunnustanut Jehovan todistajat tuossa maassa hyväksytyksi, lakia noudattavaksi uskontokunnaksi, mutta samanaikaisesti Moskovan oikeusviranomaiset tutkivat heidän toimintaansa lain rikkomista koskevien syytteiden nojalla!

Oikeudenkäyntiä jatkettiin vasta lähes kahden vuoden kuluttua, ja 23. helmikuuta 2001 tuomari Jelena Prohorytševa ilmoitti päätöksen. Punnittuaan nimittämänsä ryhmän havaintoja hän julisti: ”Moskovan Jehovan todistajien uskonnollisen yhteisön toiminnan lakkauttamiselle ja kieltämiselle ei ole perusteita.” Viimeinkin saatiin laillinen vahvistus sille, että kaikki veljiimme kohdistetut syytökset olivat perättömiä! Syyttäjä ei kuitenkaan hyväksynyt päätöstä ja valitti siitä Moskovan kaupunginoikeuteen. Kolme kuukautta myöhemmin, 30. toukokuuta 2001, tämä tuomioistuin kumosi tuomari Prohorytševan päätöksen. Se määräsi uuden oikeuskäsittelyn, jossa olisi sama syyttäjä mutta jota johtaisi eri tuomari. Kolmas vaihe oli käynnistymäisillään.

TAPPIO – MUTTA EI LOPULLINEN

Tuomari Vera Dubinskaja aloitti uusintakäsittelyn 30. lokakuuta 2001. * Syyttäjä Kondratjeva toisti syytöksensä, jonka mukaan Jehovan todistajat lietsovat vihaa. Mutta hän lisäsi, että Jehovan todistajien laillisen yhteisön kieltäminen oli keino suojella Moskovan Jehovan todistajien oikeuksia! Vastaukseksi tähän omituiseen väitteeseen kaikki Moskovan 10 000 todistajaa allekirjoittivat heti adressin, jossa tuomioistuinta pyydettiin hylkäämään syyttäjän tarjoama ”suojelus”.

Syyttäjä totesi, ettei hänen ollut tarpeen esittää todisteita Jehovan todistajien syyllisyyden osoittamiseksi. Oikeudenkäynti koski hänen mukaansa Jehovan todistajien kirjallisuutta ja uskonkäsityksiä, ei heidän toimintaansa. Hän ilmoitti kutsuvansa asiantuntijatodistajaksi Venäjän ortodoksikirkon edustajan. Tämä ilmoitus tietenkin vahvisti sen, että papit olivat kiinteästi mukana yrityksessä saada Jehovan todistajat kiellettyä. 22. toukokuuta 2003 tuomari määräsi jälleen kerran asiantuntijaryhmän tutkimaan Jehovan todistajien julkaisuja.

Tuomioistuin kokoontui 17. helmikuuta 2004 tarkastelemaan tämän ryhmän tutkimustuloksia. Asiantuntijat olivat sitä mieltä, että julkaisumme kannustavat lukijoita ”ylläpitämään perhe- ja avioliittojärjestelyä” ja että väite, jonka mukaan kirjallisuutemme lietsoo vihaa, on ”vailla perusteita”. Muut tutkijat olivat samaa mieltä. Eräältä uskonnonhistorian professorilta kysyttiin, miksi Jehovan todistajat saarnaavat. Hän vastasi tuomioistuimelle: ”Saarnaamistyö on kristityn velvollisuus. Näin sanotaan evankeliumeissa, ja siten Kristus valtuutti opetuslapsensa tekemään – menemään ja saarnaamaan kaikissa maissa.” Kaikesta huolimatta 26. maaliskuuta 2004 tuomari kielsi Jehovan todistajien toiminnan Moskovassa. 16. kesäkuuta 2004 Moskovan kaupunginoikeus pysytti voimassa tämän päätöksen. * Eräs kokenut Jehovan todistaja huomautti tuomiosta: ”Neuvostoaikaan venäläisen piti olla ateisti. Nykyään venäläisen pitää olla ortodoksi.”

Miten veljet reagoivat kieltoon? Paljolti samalla tavoin kuin muinoin elänyt Nehemia. Kun silloiset Jumalan kansan viholliset vastustivat hänen työtään Jerusalemin muurin rakentamiseksi, hän ja muut juutalaiset eivät antaneet minkään vastustuksen  muodon kääntää heidän huomiotaan toisaalle. Sen sijaan he jatkoivat rakentamista ja heidän ”sydämensä oli jatkuvasti työssä” (Neh. 4:1–6). Vastaavasti moskovalaisveljemme eivät antaneet vastustajien kääntää heidän huomiotaan työstä, joka tänä aikana on määrä tehdä – hyvän uutisen saarnaamisesta (1. Piet. 4:12, 16). He luottivat Jehovan huolenpitoon ja olivat valmiit tämän pitkällisen taistelun neljänteen vaiheeseen.

VIHAMIELISYYS LISÄÄNTYY

Veljemme jättivät 25. elokuuta 2004 Kremliin Venäjän silloiselle presidentille Vladimir Putinille osoitetun vetoomuksen. Vetoomuksessa, jossa ilmaistiin syvä huoli kiellon johdosta, oli 76 nidosta ja yli 315 000 nimikirjoitusta. Sillä välin Venäjän ortodoksinen papisto paljasti todellisen luonteensa. Moskovan patriarkaatin edustaja sanoi: ”Vastustamme jyrkästi Jehovan todistajien toimintaa.” Erään muslimijohtajan mukaan kielto oli ”virstanpylväs ja myönteinen tapaus”.

Ei ihme, että Venäjän yhteiskunnan harhaanjohdetut ainekset saivat rohkeutta hyökätä Jehovan todistajien kimppuun. Moskovassa vastustajat löivät ja potkivat joitakin todistajia näiden ollessa saarnaamistyössä. Eräs raivostunut mies ajoi sisaren ulos rakennuksesta ja potkaisi häntä selkään niin rajusti, että sisar kaatui, löi päänsä ja tarvitsi lääkärinhoitoa. Poliisi ei kuitenkaan ryhtynyt toimiin hyökkääjää vastaan. Toisia todistajia pidätettiin, heiltä otettiin sormenjäljet, heidät valokuvattiin ja he olivat pidätettyinä yön yli. Moskovassa sijaitsevien kokouspaikkojen johtajia uhattiin erottaa, jos he edelleen vuokraisivat tiloja todistajille. Ennen pitkää monet seurakunnat menettivät vuokraamansa kokouspaikat. Neljänkymmenen seurakunnan on täytynyt käyttää samaa neljän valtakunnansalin kompleksia. Yhden tässä rakennuksessa kokoontuvan seurakunnan oli pidettävä yleisökokoukset puoli kahdeksalta  aamulla. ”Päästäkseen kokoukseen julistajien täytyi herätä aamuviideltä”, kertoi eräs matkavalvoja, ”mutta he noudattivat tätä järjestelyä alttiisti yli vuoden ajan.”

”TODISTUKSEKSI”

Osoittaakseen Moskovassa asetetun kiellon laittomuuden asianajajamme vetosivat joulukuussa 2004 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. (Ks. tekstiruutu ”Miksi venäläisen tuomioistuimen päätöstä käsitellään Ranskassa?” s. 6.) Kuusi vuotta myöhemmin, 10. kesäkuuta 2010, tämä tuomioistuin antoi yksimielisen päätöksen, joka vapautti Jehovan todistajat kokonaan syytteistä! * Tuomioistuin tarkasteli meitä vastaan esitettyjä syytteitä ja totesi ne kaikki täysin perusteettomiksi. Se myös totesi, että Venäjällä on juridinen velvollisuus ”lopettaa tuomioistuimen havaitsemat vääryydet ja pyrkiä korjaamaan vahingot siinä määrin kuin mahdollista”. (Ks. tekstiruutu ”Tuomioistuimen päätös” s. 8.)

Tuomioistuimen selväsanaiset päätökset siitä, miten Euroopan ihmisoikeussopimus suojaa Jehovan todistajien toimintaa, eivät ole sitovia ainoastaan Venäjällä vaan myös muissa 46:ssa Euroopan neuvoston jäsenmaassa. Lisäksi koska selvityksessä eriteltiin lakia ja tosiasioita varsin laajasti, laintuntijat, tuomarit, lainsäätäjät ja ihmisoikeuksien asiantuntijat eri puolilla maailmaa tulevat lukemaan sitä kiinnostuneina. Tuomioistuin nimittäin viittasi paitsi niihin kahdeksaan päätökseen, jotka se oli aiemmin tehnyt Jehovan todistajien hyväksi, myös yhdeksään oikeustapaukseen, jotka Jehovan todistajat ovat voittaneet korkeimmassa oikeudessa Argentiinassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Isossa-Britanniassa, Japanissa, Kanadassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Nämä viittaukset sekä se, että tuomioistuin selvin sanoin kumosi moskovalaisen syyttäjän väitteet, ovat Jehovan todistajien maailmanlaajuiselle yhteisölle voimallinen työväline uskomme ja toimintamme puolustamisessa.

Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Viedäänpä teitä käskynhaltijoiden ja kuninkaidenkin eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansakunnille.” (Matt. 10:18.) Kuluneiden noin 15 vuoden aikana käyty oikeustaistelu on antanut veljillemme mahdollisuuden tehdä Jehovan nimeä tunnetuksi ennennäkemättömällä tavalla Moskovassa ja muuallakin. Se että Jehovan todistajat ovat saaneet osakseen huomiota tutkinnoissa, oikeudenkäynneissä ja kansainvälisen tuomioistuimen päätöksessä, on tosiaan koitunut todistukseksi ja ”hyvän uutisen edistymiseksi” (Fil. 1:12). Kun Jehovan todistajat nykyään saarnaavat Moskovassa, monet kysyvätkin heiltä: ”Mutta eikö teidät ole kielletty?” Tämä kysymys tarjoaa veljillemme usein tilaisuuden kertoa lisää uskonkäsityksistämme. Mikään vastustava voima ei selvästikään voi pysäyttää Valtakunnan saarnaamistyötämme. Rukoilemme, että Jehova edelleen siunaisi ja tukisi Venäjällä toimivia rohkeita veljiä ja sisaria, joita rakastamme suuresti.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 6]

Miksi venäläisen tuomioistuimen päätöstä käsitellään Ranskassa?

Venäjä allekirjoitti 28. helmikuuta 1996 Euroopan ihmisoikeussopimuksen. (Venäjä ratifioi sopimuksen 5. toukokuuta 1998.) Allekirjoituksellaan Venäjän hallitus vahvisti, että sen alamaisilla on

oikeus uskonnonvapauteen ja vapauteen tunnustaa uskontoaan niin kotonaan kuin julkisestikin ja vapauteen halutessaan vaihtaa uskontoa (9. artikla)

oikeus esittää vastuullisesti ajatuksiaan sanallisessa tai kirjallisessa muodossa ja levittää tietoja toisille (10. artikla)

oikeus osallistua rauhanomaisiin kokouksiin (11. artikla).

Yksilöt tai järjestöt, joiden tapauksessa tätä sopimusta on rikottu ja jotka ovat käyneet läpi kaikki kotimaiset oikeusasteet, voivat vedota Strasbourgissa Ranskassa toimivaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (ks. yllä oleva kuva). Se koostuu 47 tuomarista, yhtä monesta kuin on Euroopan ihmisoikeussopimuksen allekirjoittaneita maita. Tuomioistuimen päätökset ovat sitovia. Sopimuksen allekirjoittaneiden maiden täytyy mukautua niihin.

[Tekstiruutu s. 8]

Tuomioistuimen päätös

Seuraavassa on kolme lyhyttä otetta tuomioistuimen päätöksestä.

Yhden syytekohdan mukaan Jehovan todistajat hajottavat perheitä. Tuomioistuin tuli toisenlaiseen johtopäätökseen. Se totesi:

”Ristiriita johtuu ei-uskovien perheenjäsenten vastustuksesta ja haluttomuudesta hyväksyä ja kunnioittaa uskovan sukulaisensa vapautta tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan.” (Kpl 111.)

Tuomioistuin ei myöskään löytänyt todisteita ”aivopesua” koskevan syytöksen tueksi vaan sanoi:

”Tuomioistuin pitää merkittävänä sitä, että [venäläiset] tuomioistuimet eivät ilmoittaneet yhdenkään sellaisen yksilön nimeä, jonka oikeutta omantunnonvapauteen väitetään noilla menetelmillä rikotun.” (Kpl 129.)

Vielä yhden syytekohdan mukaan Jehovan todistajat vahingoittavat terveyttään kieltäytymällä verensiirroista. Tuomioistuin antoi toisenlaisen päätöksen, jossa julistettiin:

”Vapaus ottaa vastaan jotakin nimenomaista lääketieteellistä hoitoa tai kieltäytyä siitä tai valita jokin vaihtoehtoinen hoitomuoto on henkilön itsemääräämisoikeuden kannalta hyvin tärkeä. Oikeustoimikelpoinen aikuinen potilas saa vapaasti valita, meneekö hän johonkin leikkaukseen tai hoitoon vai ei, ja yhtä lailla, ottaako hän verensiirron vai ei.” (Kpl 136.)