Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Lohduta kaikkia surevia”

”Lohduta kaikkia surevia”

”Lohduta kaikkia surevia”

”Jehova on voidellut minut – – lohduttamaan kaikkia surevia.” (JES. 61:1, 2)

1. Mitä Jeesus teki surevien hyväksi ja miksi?

JEESUS KRISTUS sanoi: ”Minun ruokani on, että minä teen hänen tahtonsa, joka on lähettänyt minut, ja vien päätökseen hänen työnsä.” (Joh. 4:34.) Hoitaessaan tätä Jumalalta saamaansa tehtävää Jeesus heijasti Isänsä suurenmoisia ominaisuuksia, muun muassa hänen suurta rakkauttaan ihmisiin (1. Joh. 4:7–10). Apostoli Paavali kiinnitti huomiota yhteen tapaan, jolla Jehova ilmaisee tuota rakkautta, kuvaillessaan häntä ”kaiken lohdutuksen Jumalaksi” (2. Kor. 1:3). Jeesus osoitti tällaista rakkautta, kun hän täytti sen, mitä ennustettiin Jesajan profetiassa. (Lue Jesajan 61:1, 2.) Jeesus luki tätä profetiaa Nasaretin synagogassa ja sovelsi sen sanat itseensä (Luuk. 4:16–21). Sananpalveluksensa aikana hän osoitti kaiken aikaa rakkautta lohduttamalla ja rohkaisemalla surevia sekä rauhoittamalla heidän mieltään.

2, 3. Miksi Kristuksen seuraajien täytyy häntä jäljitellen lohduttaa toisia?

2 Kaikkien Jeesuksen seuraajien tulee jäljitellä häntä lohduttamalla surevia (1. Kor. 11:1). Paavali sanoi: ”Lohduttakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne jatkuvasti.” (1. Tess. 5:11.) Toisten lohduttaminen on erityisen tarpeellista siksi, että ihmiskunta elää parhaillaan ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Tim. 3:1). Yhä useammat vilpittömät ihmiset eri puolilla maailmaa kohtaavat tilanteita, joissa toisten sanat ja teot aiheuttavat murhetta ja sydämen tuskaa.

3 Kuten Raamatussa on ennustettu, näinä tämän jumalattoman asiainjärjestelmän viimeisinä päivinä monet ovat ”itserakkaita, rahaa rakastavia, suuriluuloisia, pöyhkeitä, rienaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, uskottomia, vailla luonnollista kiintymystä, haluttomia mihinkään sopimukseen, panettelijoita, vailla itsehillintää, raivoisia, vailla hyvyyden rakkautta, kavaltajia, uppiniskaisia, ylpeydestä pöyhistyneitä, nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastavia”. Eikä tilanne ole suinkaan helpottumassa, sillä ”pahat ihmiset ja petkuttajat menevät yhä huonompaan suuntaan”. (2. Tim. 3:2–4, 13.)

4. Mitä maailman olosuhteille on tapahtunut meidän päivinämme?

4 Tämän ei pitäisi tuntua yllättävältä, sillä Raamatun mukaan ”koko maailma on paholaisen vallassa” (1. Joh. 5:19). ”Koko maailma” käsittää poliittiset, uskonnolliset ja kaupalliset ainekset samoin kuin propagandakanavat. Saatana Panettelijaa on varmasti sopivaa sanoa ”maailman hallitsijaksi” ja ”tämän asiainjärjestelmän jumalaksi” (Joh. 14:30; 2. Kor. 4:4). Olosuhteet huononevat kautta maailman, koska Saatana on nyt suuren suuttumuksen vallassa tietäessään, että hänen aikansa on lyhyt ja että pian Jehova raivaa hänet tieltä (Ilm. 12:12). On todella lohduttavaa tietää, että Jehova ei enää pitkään suvaitse Saatanaa ja hänen pahaa järjestelmäänsä ja että Jehovan suvereeniutta koskeva kiistakysymys, jonka Saatana herätti, ratkaistaan pian (1. Moos., 3. luku; Job, 2. luku).

Hyvää uutista saarnataan kautta maailman

5. Miten saarnaamistyötä koskeva ennustus täyttyy näinä viimeisinä päivinä?

5 Tänä ihmishistorian vaikeana aikana täyttyy seuraava Jeesuksen ennustus: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu.” (Matt. 24:14.) Sanomaa Jumalan valtakunnasta saarnataan kautta maailman yhä voimaperäisemmin. Tätä työtä tekee nyt enemmän kuin 7 500 000 Jehovan todistajaa yli 107 000 seurakunnassa. Heillä on saarnatessaan ja opettaessaan teemana Jumalan valtakunta, kuten oli Jeesuksellakin (Matt. 4:17). Nykyisen saarnaamistyön välityksellä annetaan paljon lohdutusta sureville. Kahtena viime vuonna onkin kastettu Jehovan todistajiksi yhteensä 570 601 henkeä.

6. Mitä ajattelet saarnaamistyömme laajuudesta?

6 Tämän saarnaamistyön laajuutta kuvastaa parhaiten se, että Jehovan todistajat kääntävät raamatullista kirjallisuutta yli 500 kielelle ja levittävät sitä joka puolella maailmaa. Mitään tällaista ei ole nähty koko ihmiskunnan historian aikana. Jehovan järjestön maanpäällisen osan olemassaolo, toiminta ja kasvu on todella jotain aivan ainutlaatuista. Ilman Jumalan voimakkaan pyhän hengen ohjausta ja apua kaikki tämä olisi mahdotonta nykyisessä Saatanan hallitsemassa maailmassa. Koska hyvää uutista saarnataan kautta asutun maan, raamatullista lohdutusta saavat paitsi uskovat toverimme myös ne surevat, jotka ottavat Valtakunnan sanoman vastaan.

Uskonveljien lohduttaminen

7. a) Miksi emme voi odottaa Jehovan poistavan kaikkia ahdistavia tilanteita tänä aikana? b) Mistä tiedämme, että meidän on mahdollista kestää vainot ja ahdistukset?

7 Maailma on täynnä pahuutta ja kärsimystä, ja siksi kohtaamme varmasti tilanteita, jotka aiheuttavat ahdistusta. Emme voi odottaa, että Jumala poistaisi kaikki murheenaiheet, ennen kuin tulee hänen hetkensä tuhota tämä asiainjärjestelmä. Ennustettu vaino koettelee tänä aikana, olemmeko nuhteettomia Jehovan edessä ja kannatammeko hänen kaikkeudensuvereeniuttaan (2. Tim. 3:12). Taivaallisen Isämme avun ja lohdutuksen ansiosta voimme kuitenkin olla muinaisen Tessalonikan voideltujen kristittyjen kaltaisia, jotka kestivät vainot ja ahdistukset uskoa osoittaen. (Lue 2. Tessalonikalaiskirjeen 1:3–5.)

8. Miten Raamattu osoittaa, että Jehova lohduttaa palvelijoitaan?

8 Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että Jehova antaa tarvittavaa lohdutusta palvelijoilleen. Esimerkiksi kun jumalaton kuningatar Isebel uhkasi profeetta Elian henkeä, Elia menetti rohkeutensa ja pakeni. Hän jopa sanoi haluavansa kuolla. Jehova ei kuitenkaan nuhdellut Eliaa vaan lohdutti häntä ja rohkaisi häntä jatkamaan profeetantyötä. (1. Kun. 19:1–21.) Se että Jehova lohduttaa kansaansa, voidaan nähdä myös ensimmäisen vuosisadan kristillisen seurakunnan kokemuksista. Raamatussa kerrotaan ajasta, jolloin ”seurakunta astui kaikkialla Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa rauhan kauteen ja rakentui, ja vaeltaessaan Jehovan pelossa ja pyhän hengen lohdutuksessa se lisääntyi jatkuvasti” (Apt. 9:31). Voimme olla hyvin kiitollisia siitä, että mekin saamme ”pyhän hengen lohdutusta”.

9. Miksi tiedon saaminen Jeesuksesta voi lohduttaa meitä?

9 Kristittyinä olemme saaneet lohdutusta, kun olemme hankkineet tietoa Jeesuksesta Kristuksesta ja vaeltaneet hänen askeleissaan. Jeesus sanoi: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:28–30.) Se että yrittää ottaa oppia rakentavasta tavasta, jolla Jeesus kohteli ihmisiä, auttaa lievittämään stressiä.

10, 11. Ketkä saattavat pystyä antamaan lohdutusta seurakunnassa?

10 Voimme saada lohdutusta myös toisten kristittyjen välityksellä. Esimerkiksi seurakunnan vanhimmat auttavat ahdistavissa tilanteissa olevia. Opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Onko joku keskuudessanne [hengellisesti] sairas? Hän kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään.” Mitä tästä seuraa? ”Uskon rukous tekee huonovointisen terveeksi, ja Jehova nostaa hänet ylös. Ja jos hän on tehnyt syntejä, niin hänelle annetaan anteeksi.” (Jaak. 5:14, 15.) Myös muut seurakunnan jäsenet voivat antaa lohdutusta.

11 Naisten on usein helpompi puhua erilaisista ongelmista toisten naisten kanssa. Erityisesti iäkkäämmät, kokeneemmat sisaret voivat antaa monia hyviä neuvoja nuoremmille sisarille. Kenties nämä kypsät kristityt naiset ovat jo elämässään läpäisseet samanlaisia tilanteita. Heidän myötätuntoisuutensa ja naiselliset ominaisuutensa saattavat olla suureksi avuksi. (Lue Tituksen kirjeen 2:3–5.) Vanhimmat ja muut voivat ja heidän tulisikin ”puhua lohduttavasti” keskuudessamme oleville ”masentuneille sieluille” (1. Tess. 5:14, 15). Ja on hyvä muistaa, että Jumala ”lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, jotta me voisimme lohduttaa missä ahdistuksessa hyvänsä olevia” (2. Kor. 1:4).

12. Miksi meidän on tärkeää käydä seurakunnan kokouksissa?

12 Hyvin tärkeä tapa saada lohdutusta on olla läsnä kristillisissä kokouksissa, joissa annetaan rohkaisevaa raamatullista opetusta. Juudaksesta ja Silaksesta kerrotaan, että he ”rohkaisivat veljiä monin puhein ja vahvistivat heitä” (Apt. 15:32). Ennen kokouksiamme ja niiden jälkeen seurakunnan jäsenet käyvät rakentavia keskusteluja. Vaikka jokin ahdistava tilanne siis vaivaisi meitä, eristäytyminen ei korjaisi asioita (Sananl. 18:1). Meidän on sen sijaan hyvä noudattaa Paavalin henkeytettyä neuvoa: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, jättämättä yhteen kokoontumistamme, niin kuin muutamilla on tapana, vaan rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:24, 25.)

Ammenna lohtua Jumalan sanasta

13, 14. Miten Raamattu voi lohduttaa meitä?

13 Olemmepa kastettuja kristittyjä tai olemmepa vasta alkaneet hankkia tietoa Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan, voimme saada paljon lohtua Jumalan kirjoitetusta sanasta. Paavali selitti: ”Kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi, jotta meillä kestävyytemme ja Raamatun kirjoitusten lohdutuksen avulla olisi toivo.” (Room. 15:4.) Pyhä Raamattu voi lohduttaa meitä ja tehdä meistä ”täysin päteviä, täydelleen varustautuneita kaikkeen hyvään työhön” (2. Tim. 3:16, 17). Jumalan tarkoituksia koskevan totuuden tunteminen ja aito tulevaisuudentoivo antavat varmasti paljon lohtua. Käyttäkäämme siksi täysin hyödyksemme Jumalan sanaa ja siihen perustuvia julkaisuja, jotka voivat lohduttaa meitä ja hyödyttää meitä monin tavoin.

14 Jeesus näytti meille esimerkkiä opettamalla ja lohduttamalla toisia Raamatun avulla. Erään kerran näyttäytyessään ylösnousemuksensa jälkeen hän ”täysin avasi – – Raamatun kirjoitukset” kahdelle opetuslapsistaan, ja tämä rohkaisi heitä suuresti (Luuk. 24:32). Jeesuksen erinomaisen mallin mukaisesti apostoli Paavali ”puhui perustellen – – Raamatun kirjoitusten pohjalta”. Beroiassa hänen kuulijansa ”ottivat sanan vastaan erittäin alttiisti ja tutkivat huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksia”. (Apt. 17:2, 10, 11.) Meidän on hyvin tärkeää lukea Raamattua päivittäin ja ammentaa hyötyä siitä sekä kristillisistä julkaisuista, jotka on suunniteltu tuomaan meille lohtua ja toivoa näinä levottomina aikoina.

Muita tapoja lohduttaa toisia

15, 16. Miten voimme auttaa ja lohduttaa toisia kristittyjä?

15 Voimme auttaa ja lohduttaa toisia uskovia monin käytännöllisin tavoin. Saattaisimme osoittaa henkilökohtaista kiinnostusta iäkkäitä tai sairaita kristittyjä kohtaan esimerkiksi käymällä ruokaostoksilla heidän puolestaan tai auttamalla heitä askareiden hoitamisessa (Fil. 2:4). Voimme kenties kertoa veljillemme, miten paljon ihailemme heidän hyviä ominaisuuksiaan, kuten heidän rakkauttaan, neuvokkuuttaan, rohkeuttaan ja uskoaan.

16 Voimme lohduttaa iäkkäitä käymällä heidän luonaan ja kuuntelemalla huolellisesti, kun he kertovat Jehovan palveluksessa saamistaan kokemuksista ja siunauksista. Tosiasiassa tämä saattaakin rohkaista ja lohduttaa meitä itseämme. Voisimme lukea Raamattua tai siihen perustuvia julkaisujamme niiden kanssa, joiden luona vierailemme. Saattaisimme tarkastella sillä viikolla käsiteltävää Vartiotornin tutkittavaa kirjoitusta tai seurakunnan raamatuntutkistelun aineistoa. Voisimme katsoa yhdessä jonkin raamatullisen videon tai lukea tai kertoa julkaisuissamme olevia rohkaisevia kokemuksia.

17, 18. Miksi voimme Jehovan uskollisina palvelijoina olla varmoja siitä, että hän tukee ja lohduttaa meitä?

17 Jos huomaamme, että joku Jehovan palvoja tarvitsee lohdutusta, voimme mainita hänet yksityisissä rukouksissamme (Room. 15:30; Kol. 4:12). Kun meillä itsellämme on ongelmia tai kun yritämme parhaamme mukaan lohduttaa toisia, voimme olla yhtä luottavaisia kuin psalmista, joka lauloi: ”Heitä taakkasi Jehovalle, niin hän itse tukee sinua. Koskaan hän ei salli vanhurskaan horjua.” (Ps. 55:22.) Jehova lohduttaa ja tukee aina uskollisia palvelijoitaan.

18 Jumala sanoi muinoin eläneille palvojilleen: ”Minä – juuri minä lohdutan teitä.” (Jes. 51:12.) Kun lohdutamme surevia, Jehova puolestaan lohduttaa meitä ja siunaa hyvät tekomme ja sanamme. Onpa meillä toivo elää taivaassa tai maan päällä, me jokainen voimme saada lohtua sanoista, jotka Paavali kirjoitti hengellä voidelluille uskonveljilleen: ”Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja antanut ikuisen lohdutuksen ja hyvän toivon ansaitsemattoman hyvyyden välityksellä, lohduttakoot sydämiänne ja tehkööt teidät lujiksi jokaisessa hyvässä teossa ja sanassa.” (2. Tess. 2:16, 17.)

Muistatko?

Miten laajakantoista on työmme surevien lohduttamiseksi?

• Miten voimme lohduttaa toisia?

• Mitä raamatullisia todisteita on siitä, että Jehova lohduttaa kansaansa?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 28]

Osallistutko surevien lohduttamiseen?

[Kuva s. 30]

Niin nuoret kuin vanhatkin voivat antaa rohkaisua.