Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Auta miehiä edistymään hengellisesti

Auta miehiä edistymään hengellisesti

Auta miehiä edistymään hengellisesti

”Tästä lähtien tulet saamaan elävinä saaliiksi ihmisiä.” (LUUK. 5:10)

1, 2. a) Miten miehet suhtautuivat Jeesuksen saarnaamiseen? b) Mitä tässä kirjoituksessa tarkastellaan?

JEESUS ja hänen opetuslapsensa olivat saarnanneet ahkerasti eri puolilla Galileaa. Eräänä päivänä he nousivat veneeseen ja poistuivat syrjäiseen paikkaan voidakseen levähtää. Mutta ihmisjoukot seurasivat heitä jalkaisin. Paikalle tuli tuolloin ”noin viisituhatta miestä naisten ja pienten lasten lisäksi” (Matt. 14:21). Erään toisen kerran ihmiset lähestyivät Jeesusta, koska halusivat parantua sairauksistaan ja kuulla hänen puhuvan. Heitä oli ”neljätuhatta miestä naisten ja pienten lasten lisäksi” (Matt. 15:38). Niiden ihmisten joukossa, jotka tulivat Jeesuksen luo ja ilmaisivat kiinnostusta hänen opetustaan kohtaan, oli selvästikin useita miehiä. Jeesus odotti vielä monien osoittavan vastakaikua, sillä järjestettyään ihmeen avulla suuren kalansaaliin hän sanoi opetuslapselleen Simonille: ”Tästä lähtien tulet saamaan elävinä saaliiksi ihmisiä.” (Luuk. 5:10.) Opetuslasten piti laskea verkkonsa ihmiskunnan mereen, ja heidän ”saaliiseensa” tulisi kuulumaan myös paljon miehiä.

2 Nykyäänkin monia miehiä kiinnostaa kertomamme raamatullinen sanoma, ja se herättää heissä vastakaikua (Matt. 5:3). Jotkut kuitenkin epäröivät eivätkä edisty hengellisesti. Mitä voimme tehdä heidän hyväkseen? Vaikka Jeesus ei kehittänyt mitään erityistä miesten etsimiseen tähtäävää palvelusmuotoa, hän kiinnitti huomiota aiheisiin, jotka askarruttivat tuohon aikaan eläneitä miehiä. Katsotaanpa hänen esimerkkinsä valossa, miten voimme auttaa miehiä, joille aiheuttavat huolta muun muassa seuraavat kolme seikkaa: 1) elatuksen hankkiminen, 2) yleisen mielipiteen pelko ja 3) riittämättömyyden tunne.

Elatuksen hankkiminen

3, 4. a) Mikä on monille miehille erittäin tärkeää? b) Miksi jotkut miehet panevat elatuksen hankkimisen hengellisten asioiden edelle?

3 Eräs kirjanoppinut sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä seuraan sinua, minne menetkin.” Mutta hän tuli toisiin ajatuksiin, kun Jeesus kertoi, että ”Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi”. Ilmeisesti epävarmuus siitä, mistä saada seuraava ateria tai missä asua, oli tälle kirjanoppineelle liikaa, sillä mikään ei osoita hänen ryhtyneen Kristuksen seuraajaksi. (Matt. 8:19, 20.)

4 Monet miehet panevat taloudellisen turvallisuuden hengellisten asioiden edelle. Heistä on erittäin tärkeää hankkia paljon koulutusta ja hyväpalkkainen työ. He pitävät rahan ansaitsemista hyödyllisempänä kuin Raamatun tutkimista ja läheisen suhteen luomista Jumalaan. Raamatun opetukset saattavat vedota heihin, mutta ”tämän asiainjärjestelmän huolet ja rikkauden petollinen voima” tukahduttavat heidän kiinnostuksensa (Mark. 4:18, 19). Mietitäänpä, miten Jeesus auttoi opetuslapsiaan korjaamaan tärkeysjärjestystään.

5, 6. Mikä sai Andreaan, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen korjaamaan tärkeysjärjestystään?

5 Andreas ja hänen veljensä Simon Pietari olivat ammattikalastajia. He työskentelivät yhdessä Johanneksen, hänen veljensä Jaakobin ja heidän isänsä Sebedeuksen kanssa. Tämä liiketoiminta kannatti niin hyvin, että he tarvitsivat palkkalaisten apua. (Mark. 1:16–20.) Kun Andreas ja Johannes saivat Johannes Kastajan välityksellä ensi kertaa kuulla Jeesuksesta, he vakuuttuivat siitä, että olivat löytäneet Messiaan. Andreas kertoi uutisen veljelleen Simon Pietarille, ja kenties Johannes kertoi veljelleen Jaakobille. (Joh. 1:29, 35–41.) Seuraavina kuukausina kaikki neljä viettivät aikaa Jeesuksen seurassa hänen saarnatessaan Galileassa, Juudeassa ja Samariassa. Sitten nämä neljä opetuslasta palasivat harjoittamaan kalastusta. Hengelliset asiat kyllä kiinnostivat heitä, mutta he eivät pitäneet saarnaamista tärkeimpänä työnään.

6 Hieman myöhemmin Jeesus esitti Pietarille ja Andreaalle kutsun tulla hänen seuraajikseen ja ”ihmisten kalastajiksi”. Miten he suhtautuivat? ”Heti he jättivät verkot ja seurasivat häntä.” Samoin tekivät Jaakob ja Johannes, joista kerrotaan: ”Heti he jättivät veneen ja isänsä ja seurasivat häntä.” (Matt. 4:18–22.) Mikä sai nämä miehet aloittamaan kokoaikaisen sananpalveluksen? Tekivätkö he ratkaisunsa tunteiden perusteella, hetken mielijohteesta? Tuskinpa vain. He olivat edellisten kuukausien mittaan kuunnelleet Jeesusta, nähneet hänen tekevän ihmeitä, tarkkailleet hänen intoaan vanhurskauden puolesta ja todistaneet hänen saarnaamisensa synnyttämää hämmästyttävää vastakaikua. Tämä kaikki vahvisti heidän uskoaan ja luottamustaan Jehovaan.

7. Miten voimme auttaa raamatuntutkisteluoppilaita rakentamaan luottamusta Jehovan kykyyn huolehtia palvelijoistaan?

7 Miten voimme Jeesusta jäljitellen auttaa raamatuntutkisteluoppilaitamme rakentamaan luottamusta Jehovaan? (Sananl. 3:5, 6.) Opetustavallamme on tässä merkittävä osa. Opettaessamme voimme tähdentää sitä, että jos asetamme Valtakunnan edut ensi sijalle, Jumala siunaa meitä runsaskätisesti. (Lue Malakian 3:10 ja Matteuksen 6:33.) Vaikka voimme lukea raamatunkohtia sen korostamiseksi, miten Jehova huolehtii palvelijoistaan, meidän ei tule väheksyä esimerkkimme vaikutusta. Omista kokemuksistamme kertominen voi olla hyvin hyödyllistä, kun autamme oppilaitamme kehittämään luottamusta Jehovaan. Voimme hyödyntää myös julkaisuissamme olevia rohkaisevia kokemuksia. *

8. a) Miksi tutkisteluoppilaan on tärkeää ”maistaa ja nähdä, että Jehova on hyvä”? b) Miten voimme auttaa oppilastamme kokemaan Jehovan hyvyyden?

8 Saadakseen vahvan uskon tutkisteluoppilaan on tehtävä muutakin kuin luettava ja kuunneltava kertomuksia siitä, miten Jehova on siunannut toisia. Hänen täytyy myös itse kokea Jehovan hyvyys. Psalmista lauloi: ”Maistakaa ja nähkää, että Jehova on hyvä. Onnellinen on se voimakas mies, joka turvautuu häneen.” (Ps. 34:8.) Miten voimme auttaa oppilasta näkemään, että Jehova on hyvä? Esimerkiksi rahahuolten rasittama tutkisteluoppilas saattaa yrittää päästä voitolle jostakin huonosta tavasta, vaikkapa tupakoinnista, uhkapelien pelaamisesta tai liiallisesta alkoholinkäytöstä (Sananl. 23:20, 21; 2. Kor. 7:1; 1. Tim. 6:10). Kun opetamme häntä rukoilemaan apua huonon tavan voittamiseksi ja hänen elämänlaatunsa paranee, hän kokee Jehovan hyvyyden. Suuri vaikutus voi olla myös sillä, että kannustamme oppilasta asettamaan hengelliset asiat ensi sijalle: varaamaan viikoittain aikaa Raamatun tutkimiseen sekä kristillisiin kokouksiin valmistautumiseen ja niissä käymiseen. Kun oppilas huomaa Jehovan siunaavan hänen ponnistelujaan, hänen uskonsa vahvistuu.

Yleisen mielipiteen pelko

9, 10. a) Miksi Nikodemos ja Arimatiasta oleva Joosef salasivat Jeesuksen sanomaa kohtaan tuntemansa kiinnostuksen? b) Mikä estää nykyään joitakin miehiä seuraamasta Kristusta?

9 Vertaispaine voi estää joitakin miehiä seuraamasta Kristusta. Nikodemos ja Arimatiasta oleva Joosef salasivat Jeesuksen sanomaa kohtaan tuntemansa kiinnostuksen, koska he pelkäsivät muiden juutalaisten reaktiota (Joh. 3:1, 2; 19:38). Tämä pelko ei ollut perusteeton. Uskonnollisten johtajien viha Jeesusta kohtaan kasvoi niin suureksi, että ne, jotka tunnustivat uskovansa häneen, erotettiin synagogasta (Joh. 9:22).

10 Jos joku mies on nykyään kovin kiinnostunut Jumalasta, Raamatusta tai uskonnosta, niin työtoverit, ystävät tai sukulaiset saattavat aiheuttaa hänelle vaikeuksia. Toisin paikoin voi jopa olla vaarallista puhua uskonnon vaihtamisesta. Vertaispaine saattaa olla erityisen kovaa, mikäli mies on aktiivisesti mukana politiikassa tai armeijan toiminnassa tai hänellä on paikkakunnalla huomattava asema. Esimerkiksi muuan saksalaismies tunnusti: ”Te todistajat saarnaatte tosiaan Raamatun totuutta. Mutta jos minusta tulisi tänään todistaja, kaikki tietäisivät siitä huomiseen mennessä. Mitä siitä ajateltaisiin työpaikalla, naapuristossa ja kerholla, johon perheeni ja minä kuulumme? En kestäisi sitä.”

11. Miten Jeesus auttoi opetuslapsiaan selviytymään ihmispelosta?

11 Vaikka kukaan Jeesuksen apostoleista ei ollut pelkuri, he kaikki kärsivät ihmispelosta (Mark. 14:50, 66–72). Miten Jeesus auttoi heitä edistymään huolimatta siitä, että he kokivat kovaa vertaispainetta? Jeesus valmisti määrätietoisesti opetuslapsiaan edessä olevaan vastustukseen. Hän sanoi: ”Onnellisia olette te, aina kun ihmiset vihaavat teitä ja aina kun he sulkevat teidät yhteydestään ja häpäisevät teitä ja heittävät teidän nimenne pahana pois Ihmisen Pojan tähden.” (Luuk. 6:22.) Jeesuksen varoituksen mukaan hänen seuraajiensa tuli osata odottaa häväistystä. He kokisivat sitä ”Ihmisen Pojan tähden”. Jeesus myös vakuutti, että Jumala tukisi heitä niin kauan kuin he turvautuisivat Häneltä saatavaan apuun ja voimaan. (Luuk. 12:4–12.) Lisäksi Jeesus kutsui uusia nauttimaan hänen opetuslastensa seurasta ja ystävystymään heihin (Mark. 10:29, 30).

12. Millä tavoin voimme auttaa uusia pääsemään voitolle ihmispelosta?

12 Meidänkin on autettava raamatuntutkisteluoppilaita pääsemään voitolle ihmispelosta. Haaste on usein helpompi kohdata, kun siihen on varautunut (Joh. 15:19). Voisit esimerkiksi auttaa oppilasta valmistamaan yksinkertaisia ja järkeviä raamatullisia vastauksia kysymyksiin ja vastaväitteisiin, joita hänen työtoverinsa ja muut saattavat esittää. Sen lisäksi että olemme itse hänen ystäviään, voimme esitellä hänet toisille seurakunnan jäsenille, erityisesti niille, joiden kanssa hänellä saattaa olla jotain yhteistä. Meidän tulisi ennen kaikkea opettaa häntä rukoilemaan säännöllisesti ja sydämestään. Näin oppilas voi lähestyä Jehovaa ja tehdä hänestä Turvapaikkansa ja Kallionsa. (Lue psalmi 94:21–23 ja Jaakobin kirjeen 4:8.)

Riittämättömyyden tunne

13. Miksi jotkut miehet eivät ole innostuneita hengellisestä toiminnasta?

13 Jotkut miehet eivät ole innostuneita hengellisestä toiminnasta, koska he eivät osaa lukea hyvin tai ilmaista itseään sujuvasti tai saattavat vain olla ujoja. Jotkut ovat arkoja kertomaan näkemyksistään tai tunteistaan toisten kuullen. Ajatus tutkimisesta, kokouksissa vastaamisesta tai toisille saarnaamisesta voi tuntua heistä ylivoimaiselta. Eräs kristitty veli myöntää: ”Nuorena minulla oli sellainen tapa, että kipaisin ovelle, olin soittavinani ovikelloa ja kävelin hissun kissun pois toivoen, ettei kukaan kuulisi tai näkisi minua – – ajatus menemisestä ovelta ovelle teki minusta fyysisesti sairaan.”

14. Miksi Jeesuksen opetuslapset eivät pystyneet parantamaan demonin riivaamaa poikaa?

14 Jeesuksen opetuslasten on täytynyt tuntea epävarmuutta, kun he eivät pystyneet parantamaan demonin riivaamaa poikaa. Tämän pojan isä tuli Jeesuksen luo ja sanoi pojasta: ”Hän on kaatumatautinen ja on sairas, sillä hän kaatuu usein tuleen ja usein veteen, ja minä toin hänet sinun opetuslastesi luokse, mutta he eivät voineet parantaa häntä.” Jeesus ajoi ulos demonin ja näin paransi pojan. Myöhemmin opetuslapset lähestyivät Jeesusta ja kysyivät: ”Minkä vuoksi me emme voineet ajaa sitä ulos?” Jeesus vastasi: ”Vähäisen uskonne vuoksi. Sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä on uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te sanotte tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyy, eikä mikään ole teille mahdotonta.” (Matt. 17:14–20.) Vuorenkaltaisten esteiden voittaminen vaatii uskoa Jehovaan. Mitä tapahtuu, jos joku kadottaa tämän näkyvistään ja alkaa keskittyä omiin kykyihinsä? Hänen yrityksensä raukeavat tyhjiin, mikä puolestaan synnyttää epävarmuutta.

15, 16. Miten voimme auttaa tutkisteluoppilasta pääsemään voitolle riittämättömyyden tunteesta?

15 Riittämättömyyden tunteesta kärsivää olisi hyvä rohkaista keskittymään itsensä sijasta Jehovaan. Pietari kirjoitti: ”Nöyrtykää – – Jumalan väkevän käden alle, jotta hän korottaisi teidät aikanaan, samalla kun heitätte kaiken huolenne hänelle.” (1. Piet. 5:6, 7.) Meidän on siis autettava tutkisteluoppilastamme kasvattamaan hengellisyyttään. Hengellismielinen ihminen arvostaa hengellisiä asioita syvästi. Hän rakastaa Jumalan sanaa ja ilmaisee elämässään ”hengen hedelmää” (Gal. 5:22, 23). Rukoileminen on hänelle hyvin tärkeää (Fil. 4:6, 7). Lisäksi hän odottaa saavansa Jumalalta rohkeutta ja voimaa, jota tarvitaan erilaisten tilanteiden kohtaamiseen ja tehtävien hoitamiseen. (Lue 2. Timoteuksen kirjeen 1:7, 8.)

16 Jotkut oppilaat saattavat lisäksi kaivata käytännön apua luku-, keskustelu- tai puhetaitonsa kehittämisessä. Toiset voivat tuntea olevansa arvottomia palvelemaan Jumalaa, koska he ovat tehneet jotain pahaa ennen kuin oppivat tuntemaan Jehovan. Kummassakin tapauksessa rakkaudellinen, kärsivällinen apumme voi olla juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse lääkäriä, vaan sairaat.” (Matt. 9:12.)

Pyri tavoittamaan useampia miehiä

17, 18. a) Miten voimme kenttäpalveluksessa tavoittaa useampia miehiä? b) Mitä tutkimme seuraavaksi?

17 Toivomme, että vielä monet miehet osoittavat vastakaikua sille syvää tyydytystä tuottavalle sanomalle, jonka vain Raamattu tarjoaa (2. Tim. 3:16, 17). Miten siis voimme kenttäpalveluksessa tavoittaa useampia miehiä? Käyttämällä enemmän aikaa todistamiseen iltaisin, lauantai- ja sunnuntai-iltapäivisin sekä pyhäpäivinä, jolloin miehet ovat todennäköisemmin kotona. Kun mahdollista, veljet voivat pyytää saada puhua talon isännälle. Haluamme todistaa sopivissa tilanteissa miespuolisille työtovereille, ja pyrimme tutustumaan seurakunnan sisarten ei-uskoviin aviomiehiin.

18 Saarnatkaamme kaikille tapaamillemme ihmisille luottaen siihen, että arvostavat yksilöt suhtautuvat sanomaamme myönteisesti. Auttakaamme kärsivällisesti jokaista, joka osoittaa vilpitöntä kiinnostusta totuutta kohtaan. Mutta miten voimme kannustaa seurakunnan kastettuja miehiä edistymään ja pätevöitymään vastuutehtäviin Jumalan järjestössä? Tätä kysymystä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviite]

^ kpl 7 Tällaisia kokemuksia on Jehovan todistajien vuosikirjoissa sekä elämäkerroissa, joita on julkaistu Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdissä.

Mitä vastaisit?

Miten miehiä voidaan auttaa panemaan hengelliset asiat etusijalle?

• Mitä voimme tehdä sen hyväksi, että uudet selviytyisivät vertaispaineesta?

• Mikä saattaa auttaa joitakuita pääsemään voitolle riittämättömyyden tunteesta?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 25]

Luotko tilaisuuksia kertoa hyvää uutista miehille?

[Kuva s. 26]

Miten voit valmistaa tutkisteluoppilastasi kohtaamaan koettelemuksia?