”Sinun sanasi on totuus.” (JOH. 17:17)

1. Missä suhteessa olet huomannut Jehovan todistajien eroavan muista uskonnollisista ryhmistä?

PALAUTAHAN mieleesi ensimmäinen keskustelu, jonka kävit jonkun Jehovan todistajan kanssa. Mitä muistat siitä? Moniin on tehnyt vaikutuksen erityisesti se, että todistaja vastasi kaikkiin heidän kysymyksiinsä Raamatun avulla. Miten ilahduttavaa olikaan saada selville, mikä on Jumalan tarkoitus maan suhteen, mitä kuolemassa tapahtuu ja mitä toivoa on kuolleilla omaisillamme.

2. Miksi sinä arvostat Raamattua?

² Mutta perehtyessämme asioihin tarkemmin tajusimme, että Raamattu tarjoaa paljon muutakin kuin vastaukset elämää, kuolemaa ja tulevaisuutta koskeviin kysymyksiimme. Ymmärsimme sen olevan maailman käytännöllisin kirja. Sen neuvot ovat ajattomia, ja niitä tarkoin noudattavat ihmiset menestyvät elämässään ja ovat onnellisia. (Lue psalmi 1:1–3.) Aidot kristityt ovat aina arvostaneet Raamattua, ”eivät ihmisten sanana, vaan niin kuin se todella on, Jumalan sanana” (1. Tess. 2:13). Lyhyt historiallinen katsaus valaisee eroa niiden välillä, jotka todella kunnioittavat Jumalan sanaa, ja niiden, jotka eivät kunnioita.

PULMALLINEN KIISTAKYSYMYS RATKAISTAAN

3. Mikä kiistakysymys uhkasi ensimmäisen vuosisadan kristillisen seurakunnan ykseyttä, ja miksi tämä kysymys oli pulmallinen?

³ Niiden 13 vuoden kuluessa, jotka seurasivat ensimmäisen ympärileikkaamattoman pakanan – Corneliuksen – voitelemista pyhällä hengellä, yhä useammat ei-juutalaiset olivat omaksuneet kristillisyyden. Siksi heräsi eräs kristillisen seurakunnan ykseyttä uhkaava kiistakysymys: tulisiko miespuoliset pakanat ympärileikata juutalaisen tavan mukaan,  ennen kuin heidät voitaisiin kastaa? Tähän kysymykseen ei kenenkään juutalaisen ollut helppo vastata. Mooseksen lakia noudattavat juutalaiset eivät olleet valmiita menemään pakanan kotiin, saati sitten kohtelemaan häntä kuin veljeä. Koska juutalaiskristityt olivat hylänneet entisen uskontonsa, heitä vainottiin jo ankarasti. Jos he vielä toivottaisivat ympärileikkaamattomat pakanat tervetulleiksi keskuuteensa, paisuisivat erimielisyydet juutalaisuuden harjoittajien kanssa entisestään ja odotettavissa olisi lisää syytöksiä. (Gal. 2:11–14.)

4. Ketkä kokoontuivat ratkaisemaan asiaa, ja mitä tarkkailijat ovat saattaneet pohtia?

⁴ Vuonna 49 apostolit ja Jerusalemin vanhimmat, jotka itse olivat ympärileikattuja juutalaisia, ”kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa” (Apt. 15:6). He eivät käyneet pitkästyttävää, pelkkiä muotoseikkoja käsittelevää teologista väittelyä vaan eloisan keskustelun Raamatun opetuksista. Vahvoja mielipiteitä kuultiin sekä ympärileikkausta kannattavien että sitä vastustavien puolelta. Annettaisiinko henkilökohtaisten mieltymysten tai ennakkoluulojen sanella ratkaisu? Lykkäisivätkö vastuulliset vanhimmat päätöksentekoa, kunnes Israelin uskonnollinen ilmapiiri olisi kristityille suotuisampi? Tai joutuisiko kumpikin osapuoli tekemään myönnytyksiä, niin että saataisiin aikaan jonkinlainen sovitteluratkaisu?

5. Millä huomattavilla tavoilla Jerusalemissa vuonna 49 pidetty kokous erosi myöhempien vuosisatojen kirkolliskokouksista?

⁵ Kirkolliskokouksissa on usein tehty sovitteluratkaisuja ja haettu kannatusta omille näkemyksille. Jerusalemissa pidetyssä kokouksessa ei kuitenkaan tapahtunut mitään tällaista, ja silti siellä saatiin aikaan yksimielinen päätös. Miten se oli mahdollista? Vaikka osanottajilla oli vahvoja mielipiteitä, he kaikki kunnioittivat Jumalan sanaa, ja kiistakysymystä selvittäessään he hyödynsivät nimenomaan sen pyhiä kirjoituksia. (Lue psalmi 119:97–101.)

6, 7. Miten ympärileikkausta koskeva kiistakysymys ratkaistiin Raamatun avulla?

⁶ Raamatunkohta, jonka avulla asia ratkaistiin, oli Aamoksen 9:11, 12. Sen ajatus ilmaistaan Apostolien tekojen 15:16, 17:ssä seuraavasti: ”Minä palaan ja rakennan uudelleen Daavidin sortuneen majan, ja minä rakennan uudelleen sen rauniot ja pystytän sen jälleen, jotta jäljelle jääneet ihmiset etsisivät hartaasti Jehovaa yhdessä kaikkien kansakuntien ihmisten kanssa, niiden joita kutsutaan minun nimelläni, sanoo Jehova.”

⁷ Joku saattaa huomauttaa, ettei tässä kohdassa sanota kristityiksi tulevien pakanoiden ympärileikkaamista tarpeettomaksi. Se on totta, mutta juutalaiskristityt ymmärsivät asian ytimen. He eivät pitäneet ympärileikattuja pakanoita ”kansakuntien ihmisinä” vaan veljinä (2. Moos. 12:48, 49). Esimerkiksi Esterin 8:17 kuuluu Bagsterin Septuaginta-laitoksen mukaan: ”Monet pakanoista ympärileikattiin, ja he tulivat juutalaisiksi.” Kun siis Raamattu ennusti, että Israelin huoneen jäljelle jääneet (juutalaiset ja juutalaisuuteen kääntyneet) yhdessä ”kaikkien kansakuntien ihmisten” (ympärileikkaamattomien pakanoiden) kanssa muodostaisivat yhden, Jumalan nimelle otetun kansan, sanoma oli selvä. Kristityiksi aikovia pakanoita ei ollut tarpeen ympärileikata.

8. Miksi päätös vaati rohkeutta?

⁸ Jumalan sana ja hänen henkensä johdattivat nuo vilpittömät kristityt ”yksimielisyyteen” (Apt. 15:25). Vaikka oli odotettavissa, että tästä Raamattuun perustuvasta päätöksestä seuraisi juutalaiskristityille lisää vainoa, uskovat  antoivat sille rohkeasti täyden tukensa (Apt. 16:4, 5).

ERO KÄY SELVÄKSI

9. Mikä oli yksi tosi palvonnan saastumiseen johtanut merkittävä tekijä, ja mikä tärkeä kristillinen opetus vääristyi?

⁹ Paavali ennusti, että apostolien kuoleman jälkeen kristillinen usko saastuisi vääristä opetuksista. (Lue 2. Tessalonikalaiskirjeen 2:3, 7.) Niihin, jotka eivät kestäneet ”terveellistä opetusta”, kuului jopa joitakin vastuullisessa asemassa olevia (2. Tim. 4:3). Paavali varoitti aikansa vanhimpia: ”Omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa.” (Apt. 20:30.) Tietosanakirjassa The New Encyclopædia Britannica mainitaan yksi vääristyneeseen ajatteluun johtanut merkittävä tekijä. Siinä sanotaan: ”Kristityistä, jotka olivat jonkin verran perehtyneet kreikkalaiseen filosofiaan, alkoi tuntua siltä, että heidän piti ilmaista uskonsa sen sanakääntein sekä tyydyttääkseen omaa älyään että käännyttääkseen oppineita pakanoita.” Eräs tärkeä opetus, jota pakanuuden annettiin vääristää, koski Jeesuksen Kristuksen henkilöllisyyttä. Raamattu kutsuu häntä Jumalan Pojaksi, mutta kreikkalaisen filosofian ihailijat opettivat hänen olevan Jumala.

10. Miten Kristuksen henkilöllisyyttä koskeva kysymys olisi voitu ratkaista?

¹⁰ Tästä aiheesta väiteltiin lukuisissa kirkolliskokouksissa. Kysymys olisi voitu ratkaista varsin helposti, jos osanottajat olisivat antaneet asianmukaisen painoarvon Raamatulle, mutta useimmat eivät tehneet niin. Sen sijaan monet olivat muodostaneet mielipiteensä jo ennen näihin kokouksiin saapumista ja lähtivät niistä entistä varmempina omista näkemyksistään. Näissä kokouksissa laaditut säädökset ja julistukset eivät puhu juuri mitään Raamatusta.

11. Mihin kirkon johtajat ovat ratkaisuissaan nojautuneet ja miksi?

¹¹ Miksi Raamattua ei tarkasteltu perusteellisemmin? Tutkija Charles Freeman selittää, että Jeesuksen jumaluuteen uskovien ”oli vaikea osoittaa vääriksi Jeesuksen monia mainintoja, jotka antoivat ymmärtää hänen olevan alempi kuin Jumala, Isä”. Siksi kirkon perinteet ja myöhempien auktoriteettien mielipiteet asetettiin evankeliumien edelle. Vielä nykyäänkin monet papit panevat enemmän painoa niin sanottujen apostolisten isien ja kirkkoisien ajatuksille kuin Jumalan sanalle! Olet luultavasti huomannut tämän, jos olet keskustellut kolminaisuusopista jonkun teologiaa opiskelleen kanssa.

12. Miten keisari vaikutti asioiden kulkuun?

¹² Merkille pantavaa on myös Rooman keisarien sekaantuminen näihin kirkolliskokouksiin. Professori Richard E. Rubenstein kirjoittaa Nikean kirkolliskokouksesta: ”Konstantinus oli suosinut heitä [piispoja] ja tehnyt heistä rikkaampia kuin he olisivat osanneet toivoakaan. Alle vuodessa uusi keisari oli palauttanut tai rakennuttanut uudelleen melkein kaikki heidän kirkkonsa ja antanut takaisin heiltä viedyt työt ja kunnianosoitukset – –. Hän oli myöntänyt kristityille papeille etuoikeudet, jotka oli aiemmin suotu pakanapapeille.” Niinpä ”Konstantinus pystyi vaikuttamaan suuresti – ehkä jopa ratkaisevasti – tapahtumien kulkuun Nikeassa”. Charles Freeman sanoo samansuuntaisesti: ”Nyt oli otettu käytännöksi, että keisari sai puuttua asioihin paitsi lujittamalla kirkkoa myös vaikuttamalla opinkappaleisiin.” (Lue Jaakobin kirjeen 4:4.)

13. Minkä arvelet vaikuttaneen siihen, että kirkon johtajat hylkäsivät Raamatun selvät opetukset?

¹³ Toisin kuin kirkon arvohenkilöiden monien tavallisten ihmisten ei ollut vaikea  määritellä täsmällisesti, kuka Jeesus Kristus on. Koska heitä ei kiinnostanut täyttää kukkaroitaan keisarin kullalla tai edistää uraansa kirkon hierarkiassa, he pystyivät tarkastelemaan asioita tasapuolisemmin – Raamatun valossa. Kaikesta päätellen he tekivätkin niin. Eräs tuon ajan uskonnollisista johtajista, Gregorios Nyssalainen, luonnehti tavallista kansaa pilkalliseen sävyyn: ”Vaatteiden myyjät, rahanvaihtajat ja ruokakauppiaat ovat kaikki teologeja. Jos tiedustelet rahasi arvoa, joku filosofi selittää, missä kohden Poika eroaa Isästä. Jos kysyt leivän hintaa, saat vastaukseksi kuulla Isän olevan Poikaa suurempi. Jos haluat tietää, onko kylpy valmis, sinulle julistetaan, että Poika on luotu tyhjästä.” Kirkon johtajista poiketen monet tavalliset ihmiset perustelivat päätelmiään Jumalan sanan avulla. Gregorioksen ja hänen toveriensa olisi ollut viisasta kuunnella heitä!

”VEHNÄ” JA ”RIKKAKASVIT” KASVAVAT YHDESSÄ

14. Mistä tiedämme, että maan päällä on ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien aina ollut joitakin aitoja voideltuja kristittyjä?

¹⁴ Eräässä vertauksessaan Jeesus ilmaisi, että ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen maan päällä olisi aina joitakin aitoja voideltuja kristittyjä. Hän vertasi heitä ”vehnään”, joka kasvoi ”rikkakasvien” joukossa (Matt. 13:30). Vaikka emme pystykään varmuudella nimeämään voideltuun vehnäluokkaan kuuluneita yksilöitä tai ryhmiä, voimme olla vakuuttuneita siitä, että aina on ollut joitakuita, jotka ovat rohkeasti puolustaneet Jumalan sanaa ja paljastaneet kirkon epäraamatullisia opetuksia. Katsotaanpa muutamia esimerkkejä.

15, 16. Mainitse joitakuita, jotka osoittivat kunnioitusta Jumalan sanaa kohtaan.

¹⁵ Lyonin arkkipiispa Agobard (779–840) kritisoi kuvien palvontaa, kirkkojen omistamista pyhimyksille sekä kirkon epäraamatullisia liturgioita ja tapoja. Hänen aikalaisensa piispa Claudius hylkäsi niin ikään kirkon perinteet ja paheksui pyhimysten rukoilemista ja pyhäinjäännösten kunnioittamista. 1000-luvulla Toursissa Ranskassa elänyt arkkidiakoni Berengarius julistettiin kirkonkiroukseen, koska hän kiisti katolisen transsubstantiaatio-opin. Lisäksi hän piti Raamattua tärkeämpänä kuin kirkon perinteitä.

¹⁶ Myös 1100-luvulla eläneet Pietari Bruysläinen ja Henrik Lausannelainen rakastivat Raamatun totuutta. Pietari erosi papin virasta, koska ei voinut sovittaa yhteen Raamattua ja katolisia oppeja, jotka koskivat lapsikastetta, transsubstantiaatiota, kuolleiden puolesta rukoilemista ja ristin palvontaa. Vuonna 1140 hän maksoi uskonkäsityksistään  hengellään. Henrik oli munkki, joka arvosteli rohkeasti kirkon turmeltuneita tapoja ja sen liturgian epäraamatullisia piirteitä. Hänet pidätettiin vuonna 1148, ja hän vietti lopun elämänsä vankilassa.

17. Mitä tärkeitä askeleita Valdo ja hänen seuraajansa ottivat?

¹⁷ Niihin aikoihin kun Pietari Bruysläinen poltettiin elävältä hänen rohjettuaan arvostella kirkkoa, syntyi eräs mies, jolla olisi aikanaan tärkeä osa Raamatun totuuden leviämisessä. Hänet tunnetaan nimellä Valdes tai Valdo. * Hän ei ollut saanut uskonnollista koulutusta kuten Pietari Bruysläinen ja Henrik Lausannelainen, mutta arvostus Jumalan sanaa kohtaan sai hänet luopumaan omaisuudestaan ja järjestämään joidenkin Raamatun osien kääntämisen eräälle Kaakkois-Ranskassa yleisesti puhutulle kielelle. Kuullessaan Raamatun sanomaa omalla kielellään jotkut olivat niin haltioissaan, että hekin jättivät omaisuutensa ja omistivat elämänsä Raamatun totuuden kertomiseen. Kirkon johtajista tämä oli tyrmistyttävää. Vuonna 1184 paavi julisti pannaan nämä innokkaat miehet ja naiset, joita kutsuttiin myöhemmin valdolaisiksi, ja piispa karkotti heidät kodeistaan. Todellisuudessa tämä edisti Raamatun sanoman leviämistä uusille alueille. Aikanaan monissa Euroopan osissa oli Valdon, Pietari Bruysläisen ja Henrik Lausannelaisen seuraajia sekä muita kirkosta irtaantuneita. Seuraavina vuosisatoina nousi lisää Raamatun totuuden puolustajia, esimerkiksi John Wycliff (n. 1330–1384), William Tyndale (n. 1494–1536), Henry Grew (1781–1862) ja George Storrs (1796–1879).

”JUMALAN SANA EI – – OLE KAHLEHDITTU”

18. Millaista tutkimismenetelmää vilpittömät raamatuntutkijat 1800-luvulla käyttivät, ja miksi se oli tarkoituksenmukainen?

¹⁸ Vaikka Raamatun totuuden viholliset ovat yrittäneet estää sen leviämisen, he eivät ole kyenneet siihen. ”Jumalan sana ei – – ole kahlehdittu”, sanotaan 2. Timoteuksen kirjeen 2:9:ssä. Vuonna 1870 joukko vilpittömiä raamatuntutkijoita alkoi etsiä totuutta. Millainen oli heidän tutkimismenetelmänsä? Joku teki kysymyksen, josta keskusteltiin yhdessä. Kaikki asiaan liittyvät raamatunkohdat katsottiin, ja kun he olivat yksimielisiä näiden kohtien sopusoinnusta, he esittivät yhteenvedon ja kirjoittivat asiasta selostuksen. On rauhoittavaa tietää, että ensimmäisen vuosisadan apostolien ja vanhinten tavoin nuo uskolliset kristityt – 1800-luvun lopulla eläneet ”hengelliset esi-isämme” – olivat päättäneet saattaa uskonkäsityksensä täysin Jumalan sanan mukaisiksi.

19. Mikä on vuoden 2012 vuositeksti, ja miksi se on sopiva?

¹⁹ Uskonkäsityksemme perustuvat yhä edelleen Raamattuun. Niinpä Jehovan todistajien hallintoelin on valinnut vuoden 2012 vuositekstiksi Jeesuksen esittämän varman toteamuksen: ”Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:17.) Kaikkien, jotka haluavat saada Jumalan hyväksynnän, täytyy vaeltaa totuudessa. Pyrkiköön siis kukin meistä ottamaan jatkuvasti vastaan Jumalan sanasta saatavaa opastusta!

[Alaviite]

[Tutkistelukysymykset]

[Huomioteksti s. 8]

Vuoden 2012 vuositeksti: ”Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:17)

[Kuva s. 7]

Valdo

[Kuva s. 7]

Wycliff

[Kuva s. 7]

Tyndale

[Kuva s. 7]

Grew

[Kuva s. 7]

Storrs